”Olen eri elämäntilanteessa kuin ikätoverini. Muut opiskelevat korkeakouluissa ulkomaita myöten, minä elän perhe-elämää.

Lukiossa ystäväni olivat meneviä sinkkuja, minä vakavassa parisuhteessa. Sairastin lukioiässä masennusta, jonka pohjalta kaverit eivät tehneet mitään nostaakseen. Sairas mieleni kertoi, etten kelvannut kaveriksi ja, että minua välteltiin. En tiedä kuinka paikkaansa tämä piti, mutta ajatus vaikutti minuun niin, etten uskaltanut pitää yhteyttä kun olin niin epämieluisaa ja hävettävää seuraa.

Siitä asti olen ollut ystävätön. Työelämässä olen pidetty kollega. Todennäköisesti siksi, että olen ahkera, autan aina ja piristän työpäivää huumorillani. Minua ei kuitenkaan kutsuta lasilliselle töiden jälkeen, ja lounaalle usein hieman tuppaudun mukaan. Kun tein työtä, jossa vuorottelin lähimpien työkavereiden kanssa taukoja niin, ettemme käyneet samaan aikaan, söin lounaani pikaisesti pukuhuoneessa, jotten joutuisi olemaan yksin kaikkien kaveriporukoiden keskellä.

Yksi lapsuudenystävä minulla on, jota näen muutaman kerran vuodessa. Elämäntilanteemme eivät voisi olla erilaisemmat, enkä usko hänen oikeasti haluavan viettää kanssani aikaa, vaan hän osallistuu elämääni lähinnä siksi koska olemme aina olleet tekemisissä.

Tahtoisin ystävän, jolle kirjoittaa päivän hauskoista tapahtumista, lähettää hauskoja kuvia, joihin samaistumme, julkaista somessa yhteiskuvia sydämien kera, ehkä jopa halata nähdessämme kerran kahdessa viikossa kahvilassa.

Ystävän, jonka kanssa ei vaihdeta puolen vuoden kuulumisia, vaan joka on reaalisti mukana elämässäni. Ystävän, jonka elämäntilanteeseen ja arvoihin samaistun. Ystävän, joka viestii kaikin tavoin, että tykkään susta, etkä pääse musta eroon. Mistä niitä löytää?”

Nimim. Ystävätön päivä

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä me voimme tehdä yksinäisyydelle? Kerro meille kommenteissa tai lähetä viesti:

Ylin kuva Alex Ronsdorf.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Minulla on tänäänkin ystävätön päivä”

  • Yksi ystävätön lisää sanoo:

    Ihan kuin mun kirjoittama. Mä en vaan käyny lukiota ja mulla ei ole lapsuudenystävää, jonka kans tapaisin pari kertaa vuodessa.
    Oon kateellinen niille vanhoille kavereille, jotka on keskenään tekemisissä, mutta mä en mahdu joukkoon. Oon kateellinen niille, joilla on se ystävä, jonka kans kaikki pelaa puolin ja toisin.
    Mulla on vaan muutama kaveri, jotka kysyy seuraks, jos ei muita saa, mut jos mä kysyn, on aina muuta tekemistä.
    Kunpa vielä joskus ois ystävä, mutta en jaksa enää uskoo moiseen, kun aina, kun luulen, et löysin ystävän, vedetään pian matto alta ja se ihminen on samanlainen ku muut.
    Ehkä en vaan kelpaa kellekään.

  • Miee sanoo:

    Olipa niiiiiiiiin tutun kuuloista tekstiä!!! ❤️

  • Huono Äiti -toimitus sanoo:

    Hyvä tämän jutun kirjoittaja, nimimerkki Ystävätön päivä! Olemme saaneet yhteydenottoja, jossa toivotaan että sinulle voisi lähettää sähköpostia. Voit lähettää sähköpostiosoitteesi meille Avaudu tästä -lomakkeen kautta jos toivot, että välitämme yhteydenotot sinulle 🙂

    Halutessasi voit myös laittaa suoraan tähän kommenttiketjuun anonyymin sähköpostiosoitteen, jolloin muutkin keskustelijat voivat suoraan laittaa sinulle viestiä 🙂

    • Ystävätön päivä sanoo:

      Hyvä Huono äiti-toimitus ja kommentoijat!

      Vau, en ajatellut että pahan oloni purkaminen johtaisi tällaiseen määrään tutustumispyyntöjä ja samaistumiskommentteja, olen onnellisen häkeltynyt!

      Ottaen kuitenkin huomioon, että olen tässä avauksessani kertonut itsestäni asioita, joita en kertoisi ihan kenelle tahansa ja jotka eivät myöskään ole asioita joilla itseäni ensimmäisenä kuvaisin, haluaisin pitää itseni anonyymina.

      Tästä avautumisestani aiheutuneesta keskustelusta tuli mieleeni, voisiko Huono Äiti-toimitus järjestää facebookissa tai blogin kommentoinnissa ystävien etsintäketjun, jossa voisi ottaa yhteyttä samanhenkisiin ihmisiin? Tällä tavoin olisin varmasti mukana!

      Terveisin,
      Ystävätön päivä

  • Ole ystävä sanoo:

    Lukioikäisiä kavereita ei voi vaatia nostamaan ketään masennuksen pohjalta. Odotit ehkä, että he kannustavat ja pyytävät mukaansa? Voi olla, että heillä jokaisella oli omat haasteensa, eikä kukaan ymmärtänyt tilannettasi kunnolla.
    Muutenkin oman mielenterveyden hyvinvoinnin ulkoistaminen toisille ”ystävyyden” nimissä, ei toimi.

    Kirjoitit, että lapsuudenystäväsi elämäntilanne on erilainen ja USKOT, ettei hän halua viettää aikaa kanssasi. 1. Erilaiset elämäntilanteet voivat olla rikkaus ystäväsuhteessa. Miksi pitäisi olla samanlaiset elämäntilanteet ja arvot, jotta voi kunnioittaa toista ja olla ystävä? 2. Olet itse rakentanut muuurin välillenne, koska uskot jo valmiiksi, ettei hän halua ystävyyttäsi. Hän saattaa miettiä, miksi otat etäisyyttä. Puhu avoimesti hänelle.

    Hakeudu harrastuksiin, joissa on samanhenkisiä ihmisiä. Älä itse päätä ennakkoon, ettei sinua haluta ystäväksi. Tutustu rauhassa, kaveeraa, ja jossain vaiheessa suhde voi edetä ystävyydeksi.

    • Ystävätön päivä sanoo:

      Olet ihan oikeassa, että lukioikäisillä on omat kipuilunsa. Näitä silloisten kavereideni kaikkia kipuiluja kuuntelin ja tuin pienistä koestresseistä aina raskausepäilyihin ja irtosuhteisiin asti. Mielestäni lukioikäinen kuitenkin on kykenevä reagoimaan kun toinen sanoo ”minä taidan olla masentunut”. Tai ainakin YSTÄVÄ olisi näin tehnyt. Voi vaikka sanoa ”voi kurjaa, oletko hakenut apua tai voinko minä tehdä jotain? Haluatko lähteä leffaan?” Lukio-ikäinenkin on opiskellut terveystiedossa masennuksesta…

      Olet ihan oikeassa, että erilaiset elämäntilanteet eivät estä kaveriutta, ja siksi tämä ihana henkilö onkin yhä elämässäni. Kuitenkin ystävyyteen kuuluu mielestäni se, että voidaan ymmärtää toisen ongelmia, ilon aiheita ja mielenkiinnonkohteita eri tasolla kuin kaverit.

      Mikäli olet joskus sairastanut masennusta tai lukenut siitä, saatat ymmärtää sen vaikuttavan ajattelutapaan radikaalistikin. Minä vainoharhaisesti uskoin, että olen vastenmielinen luonteeltani ja käytökseltäni. Koin tuppautuvani ja uskoin kaikilla olevan asiat paremmin ilman minua. Ei ole helppoa pitää ystävyyttä yllä tällaisella taakalla varsinkin kun myös todellisuudessa jätetään ulkopuolelle (joskin jälkikäteen uskon, että ulkopuolelle jättämisen syynä oli enemmänkin se, että he kokivat etten minä seurustelevana halua lähteä esim. Bileisiin).

      Kirjoitin aloituksessani, etteivät kaverini tehneet mitään auttaakseen masennukseni kanssa. En koskaan olettanutkaan heidän maagisesti parantavan minut, mutta koottuani rohkeutta viikkoja kertoakseni tämän elämäni suurimman salaisuuden ja saatuani vastaukseksi outoja katseita en pystynyt tästä enää kellekkään kertomaan ja elin yksin masennuksen ja sen lieveilmiönä syömishäiriön kanssa niin kauan, kunnes raskauteni loppuvaiheessa ikävät tunteet katosivat ilon, onnen ja onnistumisten myötä.

      Ystävät eivät voi parantaa mielenterveyttä, mutta kyllä ystävien luonnehdintaan kuuluu ”on aina tukena eikä hylkää vaikean paikan tullen”.

      Harrastuksia olenkin kokeillut, niin äitinä kuin nuorena naisenakin, toistaiseksi tuloksetta. Näen kuitenkin tulevaisuudessani ystävän.

  • Osu ja uppos sanoo:

    Olisin voinut kirjoittaa tämän. Olen he*vetin yksinäinen ja tuntuu, että vain annan ”ystävilleni” saamatta takaisin mitään. ”En kerkiäkään tänään näkemään, mutta voisin tuoda x:n leikkimään sun lasten kanssa, kaipaisin omaa aikaa.” Ja tietenki se sopii, koska omat lapset ilahtuu leikkikaverista. Vaikka se vaatiskin ruokahommien uudelleensuunnittelun ym.
    Kun ehdotan itse jotain, kukaan ei lähde mukaan ja minulle ei kukaan mitään ehdotakaan. Ja oikeasti sanotaan, että olen työpaikan ”paras tyyppi”, aina iloinen ja kannustava plaaplaaplaa.

  • mimmi sanoo:

    Minulla ei ystäviä ole, kaikki joita pidin ystävänä, käyttivät minua vaan oksennusämpärinään, jolle oksentaa kaikki oma paha olo. Myös luottamukseni petettiin liian monta kertaa, joten en pysty luottamaankaan ihmisiin. Heti, kun tutustun uusiin ihmisiin, pidän itseni lukossa ja kerron vain välttämättömän. Mieheenkin luottaminen on kovilla välillä, mutta en enää epäile häntä joka asiassa.

  • Mira sanoo:

    Minulla on kavereita, mutta ei läheisiä ystäviä. Suurin osa heistä on lapsuudenystäviäni. Itse yleensä ehdotan mahdolliset tapaamiset, soittelen kuulumiset, eikä kukaan kavereistani koskaan soita minulle ”muuten vain”.
    Silloin soittavat, jos tarvitsevat apua, tms.

    Mielestäni suurin syy sosiaalisen elämäni hiljenemiseen on johtunut siitä, että lopetin täysin alkoholin käyttämisen vuosia sitten. Kukaan ei enää pyydä minua mihinkään bändejä kuuntelemaan, iltaa istumaan, tms. Tapaavat ja käyvät kyllä muulla kaveriporukalla, mutta minua ei pyydetä mukaan. Ennen pyydettiin. Olen kai sitten jotenkin tylsä, koska en juo ja viihdyn hyvin perheeni kanssa.

    En myöskään harrasta avioliittoni ulkopuolisia suhteita, kriiseile jatkuvasti parisuhteessani, tai flirttaile vieraiden miesten kanssa. Nämä kaverini tekevät niin. En kuitenkaan ole koskaan heitä sitä moralisoinut. Mielestäni kaverini ovat nyt keski-iän paikkeilla taantuneet teineiksi jälleen.

  • YhdenYstävä sanoo:

    Minä olen oikeasti todella pidetty ihminen ja minut on äänestettykin työpaikan kivoimmaksi työkaveriksi. Olen kuullut että ihmisiä jännittää edes yrittää ystävystyä kanssani koska näyttää siltä että minulla on jo niin paljon ihmisiä ympärilläni, ja saattavat ajatella että eivät ”kelpaa”.

    Työpaikan ulkopuolella minulla on oikeasti vain yksi (mutta sitäkin mahtavampi) ystävä. Koska olen ollut koulukiusattu niin minullekin tulee helposti se tunne että tuppaudun, joten olen tyytyväinen että on edes tämä yksi. Lisäksi tunnen että en kelpaa ja että minussa on ehkä ihmisenä jotain vikaa.

    Kuulostaa siltä että aloittajalla on samantyyppisiä ongelmia ja ongelmien juuri on pään sisällä.

  • Ystävätön36 sanoo:

    Vau. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin. En ole varma, onko lohdullista vai surullista lukea että en ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Poden huonoa omaatuntoa siitä että vanhat ystävyydet eivät ole kestäneet, vaikka jälkeen päin arvioituna en ole koskaan ollut kovin haluttu ystävä. Ja tunnen myös häpeää siitä että olen ”pakottanut” ihmisiä viettämään aikaa kanssani, vaikka he eivät sitä ole halunneet. Viimeisetkin ystävyydet hiipuivat, kun paloin loppuun työssä, enkä jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Ei sillä, että kukaan olisi kysellytkään, kuinka voin.

    • Osu ja uppos sanoo:

      Siis tämä just! Se syyllisyys siitä, että haluaa mukaan. Ja häpeä ja ihan kaikki. Olin masennuksen takia pari kuukautta töistä pois, eipä kukaan kaivannut ja sen jälkeen ei senkään vertaa kukaan ollut tekemisissä. Ihan kuin kelpaisit jotenki, kun kaikki on hyvin, mutta yksikin särö täydellisen iloisessa ulkokuoressa, sut voi heittää sivuun, koska ”vaan mökötät”.

  • Ystäväksi sanoo:

    Mielelläni tutustuisin sinuun. Missähän päin asustelet ja mitenhän saisi sinun yhteystietoja..? 🙂

  • Ei se määrä vaan laatu sanoo:

    Voi, oli ikävä lukea tätä. Itselläni on ystäviä ja ”ystäviä” eli ns oikeita ystäviä on tasan yksi. Muut on hiljalleen vaipuneet Facebook päivityksiin ja peukutuksiin. Monia syitä siihen esim asutaan eripaikkakunnillla ja eri elämäntilanteet. Toisella lapsia, toisella vuorotyö, kolmannella ei lapsia joten hän ei ymmärrä että kun lapsi haetaan hoidosta kotiin on tehtävä ruokaa ja kotiin liittyviä asioita. Joku ajattelee että tekosyitä kaikki, voi olla niinkin. Mutta tämä yksi todellinen Ystävä (siskoni luen myös ystäväkseni mutta kun hän on sisko niin en laske koska hän on aina mukana 😊😍) tietää että luotan häneen ja tuen häntä mitä ikinä. Ja tiedän hänen luottavan minuun. Valitettavasti asumme eri paikkakunnilla joten näemme harvoin mutta kun näemme tuntuu kun olisimme nähneet pari päivää sitten vaikka tosiasiallisesti aikaa on saattanut mennä 4 kk.