Riittääkö suhteessa se, että toinen on paikalla ja seksiä on välillä? Vai tarvitaanko myös jotain muuta?

Ei riitä, kertoo tämä vaimo, joka ei saa mieheltään lainkaan hellyyttä:

”Olen miettinyt miksi en lähde suhteesta jossa en saa kosketusta. En nyt puhu seksistä, vaan muusta koskettamisesta. Haluksista, ohimennen tehdyistä hipaisuista tai siitä, että kumppani pyytäisi syliin tai vierelleen sohvalle makaamaan vaikka telkkaria katsomaan.

Rakastuin mieheeni ensi silmäyksellä. Elämme uusperheessä ja olin kiitollinen, kuinka hyvin hän otti lapseni vastaan. Hän lisäksi mm. siivosi, oli energinen ja tykkäsi touhuta yhdessä perheenä. Antoi minulle kosketuksia pitkin päivää. Melko nopeasti menimme suhteessa eteenpäin, muutimme yhteen ja saimme yhteisen lapsen. Vauvaakin mies hoiti hyvin. Jossain vaiheessa hänestä tuli kärttyinen ja hän nukkui aina töiden jälkeen. Varsinaisesti masennuksesta ei ollut kyse.

Asiat puitiin moneen otteeseen ja kerroin tarpeistani. Kerran kysyin mieheltäni mitä hän uskoo minun ajattelevan läheisyydestä ja vastaus oli ”jotain suutelua ja lääppimistä”. Huomasin, ettei viestini ollut mennyt perille ollenkaan. Etäännyimme toisistamme ja mietimme eroa. Noin kerran viikossa tai kahdessa mies lähestyy minua hellin ottein, mutta vain silloin kun hän haluaa seksiä.

Läheisyyden kaipuu on niin voimakas, että sen puute aiheuttaa fyysisesti oksettavaa oloa. Toivoisin niin, että joku aidosti haluaisi lähelleni ja koskettaisi (ei seksuaalisessa mielessä). Joku ohimennen koskisi tai antaisi vaikka suukon kaulalle. Ottaisi syliin. Melkein olisin jo siitä valmis maksamaan.

Jos katsoisin asiaa ulkopuolisena, miettisin että miksi tuo ei lähde surkeasta suhteesta. En tiedä vastausta siihen itsekään. Tai tiedän. Pelkään olla yksin. Ahdistus yksin olosta on järjetöntä. Se tyhjyyden tunne. Minulla on ollut niin monia suhteita jo, etten enää jaksa yrittää uudelleen. En jaksa tutustua kenenkään uuteen ihmiseen ja aloittaa alusta elämäntarinan kertomista.

Olisihan minulla toki lapset. Nyt jaksan päivästä toiseen huonossa suhteessa, tietäen että ainakin saan välillä nukkua ja pääsen omille menoilleni, kun talossa on toinenkin aikuinen. Vaikkakin ilman kosketusta.”

Nimim. Yksinäinen vaimo

Tämä teksti on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin keskustelunavaus tai tarinasi alla olevan lomakkeen kautta. Valitsemme julkaistavat tekstit ja palkitsemme niistä Huono Äiti -kirjalla.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Kosketuksen puute näivettää minut ja liittomme”

  • Nisse sanoo:

    Minä menen itse sinne mieheni kainaloon, tai halaan, kun tuntuu siltä, että tarvitsen sitä. Varsinkin suhteen alkuvaiheessa tuntui käsittämättömän hyvältä, että minä saan koskettaa, tai pitää kädestä. Halata. Usein minä olen se, joka otan kontaktin, mutta välillä miehenikin saattaa tulla halaamaan, vaikka ei oliskaan ’se’ mielessä. Liekö oppinut mallista 🙂

  • Anneli sanoo:

    tuttua täälläkin, kohta 20v yhdessä, ei kosketuksia, halauksia, pusuja muutakuin seksin aikana ehkä kahdesti kuussa. tuntuu että suurimmaksi osaksi ollaan kämppiksiä, ja tuntuu että hän välttelee minua eikä halua. rakastan toki häntä, mutta läheisyyttä kaipaan. Pakosti tulee mietittyä että lähteäkkö eriteille ja joskus loukkaannun ja ajattelen että olisin kyllä ansainnut parempaa…. mutta onko sitä sit kuitenkaan, entäs jos sitä jää ihan yksin?

  • mimmi sanoo:

    Olemme aikuinen pari ilman lapsia. Meillä oli aikanaan sama juttu, kunnes yhtenä päivänä marssin miehen kotitoimistoon talon toiseen päähän. Ilmoitin että tarvitsen yhden halauksen päivässä,että tiedän hänen välittävän ja 10 min aikaa puhua tai vaikka tuijottaa silmiin. Jos tätä kymmentä minuuttia ei aviovaimolle antaa, sen antaa joku muu. Nyt saan monta halausta ja ei ole epäilystäkään, etteikö hänkin tarvitse läheisyyttä ja itsetuntoa kohottavia sanoja työkiireiden lomassa.