Kirje meille kaikille – lapsellinen tai lapseton

”Tämä teksti on kirjoitettu vastauksena Kirje lapsettomalle ystävälleni-postaukseen, mutta ei suoraan vain tälle yhdelle henkilölle, vaan enemmän rauhanpyyntö meille kaikille. Koska meille kaikille on yleistä se että haluamme vaan ymmärrystä… Olkoon sitten lapsellinen tai lapseton (tahattomasti tai omasta tahdostaan).

Itse olen tahattomasti lapseton, joten tämä voisi toki olla kirje lapselliselle ystävälleni, ja tulee myös osittain olla. En kuitenkin halua tehdä tästä mikään eri sivujen riitaa, enkä usko että toinen puoli on ymmärrettävä ja toinen ei – joten tämä on siksi enemmän avoimen dialogin ja ymmärryksen pyyntö. Molemmin puolin.

Haluan aloittaa sanomalla että olen pahoillani jos sinä Vanhemmaksi tullut ystäväsi olet tuntenut että sinun ystäväsi ei ymmärrä sinua ja sinun valintoja. Ei koskaan tunnu hyvältä kun ymmärrys ystävien välillä katkeaa ja katoaa.

Toisaalta, tässä on kyllä edelleen sama vastuu molemmin puolin – ja vaikka ymmärrän että tämä kyseinen tekstisi on kirjoitettu tunteiden vallassa haluan kommentoida että ehkä olisi olemassa parempia keinoja edesauttaa teidän ystävyyssuhdetta. Vaikkapa rauhallisesti ja rehellisesti kertomalla että kun sinä sanot näin minusta tuntuu että… Voihan toki olla että olet kokeillut.

Oletko myös miettinyt mistä syystä tällä kyseisellä ystävälläsi on hankala ymmärtää valintojasi? Tekstistä tuntuu siltä että ei, mutta saattaa toisaalta olla että se vaan johtuu kirjoittamishetken tunteista. Hyvä dialogi on kuitenkin ymmärryksen edellytyksenä, joten jonkinlainen yhteys tarvitaan – olkoon sitten kasvotusten, puhelimitse, netissä…

Toiseksi ajattelen että ehkä täällä tarvitaan vähän avausta siitä miksi tämä tunteenpurkaus tuntuu niin ilkeältä meille (tahattomasti) lapsettomille. Haluaisin sanoa että jokaisella on oikeus omaan tunteeseen, mutta kun se tulee näin avoimesti, ja aika provosoitavalla tavalla, blogikirjoituksena, niin (kuten huomaa kommenteista) se kyllä tuntuu. Varsinkin kun moni näistä asioista sanotaan meille lapsettomille, usein ja ihan vakavasti.

Esimerkiksi tämä ”ymmärrät sitten kun sinulla on omia lapsia”. Me, jotka emme voi niitä lapsia saada, kovasta kaipuusta huolimatta, inhoamme tätä lausetta. Se aiheuttaa useimmalle meistä aika voimakkaan veitseniskun sydämeen. Voi jos saisikin niitä omia lapsia. Jos olisikin vaan kyse ajasta, ”kun sinulla on”. Mutta kun onkin niin että ei saa.
Tällainen lause on kuin potku suoraan siihen tyhjään tilaan, mahassa ja elämässä, johon olisi toivonut sen lapsen.

Ja se väsymys, josta et halunnut kilpailla…? Täälläkään en toki tiedä sinun ystäväsi tilannetta, mutta aika monelle meistä sellainen yksinoikeus olla väsynyt tuntuu aika uskomattomalta, vaikka toki ymmärrämme että unelle ja levolle on hankala löytää tarpeeksi tilaa lapsiperheessä. Ymmärräthän että meidän muidenkin elämässä on väsyttäviä tekijöitä? Lapset eivät myöskään ole ainoat unta häiritsevät tekijät (vaikka ne onnistuvatkin siinä tosi tehokkaasti kyllä).

Esimerkiksi hedelmöityshoitojen hormonimäärät saattavat sekä väsyttää että häiritä unta, kuten myös koko lapsettomuuden tuska ja huoli, joten meille lapsettomille tuntuu aika ymmärtämättömältä selittää ettei meillä muka ole oikeus väsymykseen. Tilanteita on monia, eikä yhden hankaluuksia sulje toisen pois. Harmi vaan että meillä on niin hankala olla kilpailematta. Ehkä juuri tällä hetkellä teidän molempien olisi syytä rakentaa tätä ystävyyssuhdetta jonkun muun ympärillä kuin valittamisen?

Olet toki siinä oikeassa että kukaan ei voi ihan täysin toisen tilannetta ymmärtää. Lapseton ei lapsellisen, lapsellinen ei lapsettoman… Mutta niin myöskään toisen äidin ei toisen, tai toisen lapsettoman ei toisen… Tulemme vähän eri tilanteista. Teemme, tunnemme ja ajattelemme vähän eri tavalla. Siitä syystä ihan hyvä myöskään olla olettamatta ja tuomitsematta. Mutta se koskee myös sinua, kuten meitä kaikkia muitakin, ja se ymmärrys ja tuomitsemattomuus ei ihan tästä sinun tekstistä näy.

Haluaisin siis tällä tekstilläni yli kaiken vedota meille kaikille – yrittäkäämme parhaamme olla niin ymmärtäväisiä kun vaan jaksamme, ja varsinkin olla tuomitsematta toisiamme.

Puhukaamme ihan oikeasti ja avoimesti siitä miltä meistä tuntuu ja mitä me haluaisimme – ja kuunnelkaamme avoimin sydämin myös toista puolta asiassa. Meillä lapsettomilla ei ole oikeus tuomita teitä äitejä, kuten teidänkään ei ole oikeus tuomita meitä. Kysymys onkin silloin että miten voisimme päästä samoille viivoille oikeuksissa, niin että jokaisen tilannetta otetaan huomioon, ja jokaisella on oikeus omaan elämäänsä – ilman että toinen tuomitsee ja olettaa.

Jos haluamme pysyä ystävinä olisi tärkeää vähän joustaa, molemmin puolin, niin että ystävyydelle jää tilaa. Tarkoittaen myös että viesteihin vastaamiseen kannattaisi antaa aikaa, vaikka lapset menisivätkin välillä edelle. Ja hei – jos nyt kotona on tarpeeksi hyvä olla, rakkaittesi luona – voit vaikka suoraan sanoa ystävälle että ei kannata pitää yhteyttä? Toisaalta, jos haluat pitää ystäväsi, kannattaisi ihan oikeasti miettiä millä tavalla saisit hänelle aikaa, ja millaisin keinoin pääsisitte kompromissiin siitä millä tavalla pidätte tässä tilanteessa yhteyttä.

Tahattomasti lapsettomana minusta tuntuu että helposti oletetaan että kun meillä on (muka) aikaa, voimaa ja rahaa (?) niin me voimme olla ne jotka kaikessa joustaa, ja odottaa että teillä lapsellisilla on mahdollisuus tavata. Rehellisesti sanoen tähän väsyy jonkun ajan jälkeen. Ei niin että emme ymmärrä jos joskus on pakko perua tapaamisia lapsen sairastuttua tms. Mutta jos se tapahtuu kerta toisensa jälkeen onkin hankalampi olla ymmärtäväinen ja joustava. Kun meilläkin on kyllä muuta elämää.

Ja viesteihin on kyllä joskus saatava vastauksia jos halutaan että ystävyyssuhteella olisi mahdollisuus jatkua. Lapsista puhuminen näytti myös olevan jonkinlainen asia tässä, ja siinäkin on omat rajansa. Emme todellakaan voi sanoa että ei saa lapsista puhua, eikä useimmat meistä sitä haluakaan (paitsi ehkä lapsettomuussurun rankimmissa vaiheissa jolloin oikeasti sattuu liikaa) – mutta kun ystävyyssuhteessa pitäisi olla kyse dialogista, ja molempien elämästä, on joskus hankala löytää sitä tasapainoa tässä. Joka totta kai on molempien vastuulla.

Joten voisimmeko me lapsettomat (paitsi te jotka ovat ihan oikeasti kriisivaiheessa, jolloin on pakko ja oikeus suojella itseänne) antaa lapsellisten elämäntilanteeseen tilaa – ja te lapselliset antaa meidän tilannetta olla sitä mitä se on? Molemmin puolin kunnioittaen sitä mitä on toiselle tärkeää, ja antaen siihen tilaa. Jotta ystävyys säilyy. (Olettaen siis että halutaan säilyttää ystävyyttä.) Ystävyyden vaaliminen on molempien vastuulla.

Ja kun nyt kirjoitan tahattoman lapsettomuuden kulmasta voisin myös ottaa esille se, että lapsettomuutta on aika hankalaa ja rankkaa ottaa puheeksi. Se osaltaan tarkoittaa että meidän kaikkien (kaveri)piireissä on varmaan niitä jotka salaa kantavat tätä taakkaa.

Kannattaa siis ajatella ennen kun sanoo jotain sellaista kun ”ymmärrät sitten kun…”, ”milloin sinä aiot…?” tai muuta samaan tyyliin. Kun se ei ole kaikille helppoa, tai ylipäätään mahdollista, ja kommenttisi saattaa vetää jalat alta ja työntää vielä alemmas surukuoppaan. Pyytäisin siis että sitä tosiasiaa otetaan vakavasti, ja mietitään ennen kun sanotaan ja oletetaan…

Viestintä, vuorovaikutus ja toisen tilanteen ymmärtäminen ovat erittäin hankalia asioita, ja olen varmaan itsekin välillä ymmärtämätön, vaikka en haluaisi olla. Haluaisin kuitenkin uskoa että pääsemme pidemmälle jos yritämme ilmaista itseämme toisia loukkaamatta, olkoon sitten kasvotusten, blogissa, tai missä tahansa. Olemme sitten lapsettomia tai lapsellisia.

Elämä ei ole kilpailu siitä kenen tilanne on rankin, ja kaikilla eri tilanteilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Kaikilla meillä on myös oikeus ja tarve tulla ystävien kesken nähdyksi ja kuulluksi, tilanteemme huolimatta – joten tarvitsemme paljon avoimuutta ja ymmärrystä. Opettelen itsekin, ja yritän parhaani – välillä paremmalla suorituksella ja välillä ei yhtä onnistuneesti.

Oletko sinä oikeasti kuunnellut ystävääsi, ja antanut hänelle tilaa? Entä itseäsi – oletko kuunnellut itseäsi?”

Nimim. Rauhanvälittäjä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.