Miten paljon pitää ystävänä kestää? Naispuolinen ystäväni on älykäs, kaunis, korkeasti koulutettu, hyvässä työssä, hänellä on ihana lapsi, kauniisti sisustettu koti, hyvä ystäväverkosto, harrastuksia… mutta yksi asia, mikä puuttuu, on kyky tasapainoiseen ja terveeseen parisuhteeseen.

Jostain syystä ystäväni ajautuu aina uudestaan ja uudestaan miessuhteisiin, joissa lopulta jossakin vaiheessa on miehen taholta henkistä väkivaltaa; nimittelyä, solvaamista ja hyväksikäyttöä. Ympärillä oleville ihmisille, tai ainakin minulle, kaikki merkit ovat nähtävissä jo heti alkumetreillä hänen uusissa suhteissaan, mutta jostain syystä hän aina kieltäytyy näkemästä vaaran merkit. ”Ei se oikeasti tarkoittanut sitä.” tai ” Sillä oli huono päivä.” tai ” Ei mua haittaa vaikka hoidan taas hänen lapsiaan koko viikonlopun”.

Vuosien varrella olen yrittänyt sanoa, että arvostaisi itseään eikä antaisi toisten kohdella itseään niin huonosti. Ei. Sama toistuu aina uudelleen ja ystävät saavat kuulla taas saman tarinan miten niin ihana mies muuttuu vähitellen hirviöksi, ja ystäväni levoton epävarmuus kasvaa silmissä. Miten miehen viinilasilliset ovatkin yhtäkkiä viinipulloja illassa. ”Ei-iii ei hänellä ole alkoholiongelmaa. Hän vain tykkää rentoutua rankan työn päätteeksi.”

Kuva Andrea Bellucci. Ylin kuva Lubo Minar.

Eikä siinä mitään, että ystävä tykkää riuduttaa itseään huonoissa suhteissa, mutta asia on nykyään aivan eri, koska mukana ovat sekä ystävän, että miesystävän pienet lapset. Tuntuu kohtuuttomalta kuunnella viikosta toiseen kaoottista, riitaisaa ja alkoholinhuuruista arkea, kun tietää, että siellä on koko ajan lapset todistamassa sitä hulluutta. Jotenkin vielä ymmärtää, että aikuinen ihminen itse valitsee itselleen olosuhteensa, mutta lapset eivät ole niitä valinneet ja ovat niihin syyttömiä.

Jonkunlainen rajapyykki tuli tämän ystävän viimeisimmän suhteen myötä itselle vastaan. Tuntuu, etten jaksa enää elää valheellista ystävyyssuhdetta, jossa kuunnellaan, tuetaan ja tsempataan toista vaikeina hetkinä. Kestetään se, että ystävä unohtaa oman kriisinsä keskellä kysyä toisen kuulumiset, tai jos kysyykin, ei omalta kuohunnaltaa muista seuraavana päivänä vastauksesta mitään. Vuosien varrella on tullut sanottua niin monet kerrat, että etkö huomaa miten sinua käytetään hyväksi (lastenhoitajana, taloudellisesti ym.) ja miten sellainen puhe (jossa jatkuvasti solvataan tms.) ei ole normaalia hyvässä parisuhteessa.

Kyltti

Kuva Stacey Zinoveva.

Tuntuu, että en pysty enää ohittamaan tosiasiaa, että en voi arvostaa ystävääni, joka kohtelee itseään niin huonosti. On niin käsittämätöntä, että ihmisellä voi olla yhdellä elämän osa-alueella niin musta piste… Seurustella miesten kanssa joita ei kehtaa edes esitellä ystäville, koska jollakin tasolla hän kuitenkin ymmärtää, ettei kaikki ole hyvin.

Kerroin ystävälleni, etten halua tavata hetkeen, koska en vain enää jaksa kuulla sitä kaotiaa, en kestä kuulla missä ilmapiirissä lapset joutuvat siellä elämään. Hän ei ymmärtänyt, koska voidaanhan jättää puhumatta niistä asioista kokonaan. Haluan omalle perheelleni ja itselleni kotirauhan ja kivan kesän. Olenko huono ystävä, kun rajaan ystäväni elämästäni nyt pois? Onko pakko jaksaa, jos ei jaksa?

Nimim. Totaalisen kyllästynyt ystävä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “”Ystäväni riuduttaa itseään huonoissa suhteissa, enkä jaksa enää tukea””

  • Ammattilainen sanoo:

    Oletko yrittänyt ohjata ystävääsi ammattiavun piiriin? Kuvauksesi perusteella kuulostaa siltä, että hän saattaa olla kokenut jonkinlaista kaltoinkohtelua omassa historiassaan, todennäköisesti lapsuudessaan. Kyse voi olla jopa traumatisoitumisesta ja hän toistaa saamiaan haitallisia malleja tahtomattaan hakeutumalla yhä uudestaan vastaavanlaiseen kaltoinkohtelevaan suhteeseen. Ja kuten sanoit, se on tosiaan sokea piste, minkä vuoksi ystäväsi ei itse sitä ymmärrä. On mahdollista, että vain ammattiapu voi häntä auttaa. Sinulla on oikeus asettaa omat rajasi. Tsemppiä!

  • Sammeli sanoo:

    Ymmärrän hyvin. Minulla oli ystävä, joka käytti minua huonojen tunteiden roskiksena jaksaakseen pysytellä huonossa suhteessa vielä vähän aikaa, uudestaan ja uudestaan. Hän saattoi laittaa monia kymmeniä viestejä päivässä, soittaa minulle ahdistuspuheluita töihin jne. Uuvuin.

    Kun yritin rajata, hän raivostui.

  • Teet oikein sanoo:

    Ehkäpä se herättää ystäväsi. Hyvä kun otit asian puheeksi hänen kanssaan. Pelasta itsesi. Lasulle ilmoitusta kannatan minäkin.

  • Ystävä sanoo:

    Aiemmin kerrottiinkin lastensuojeluilmoituksesta, joka pitäisi tehdä, jos aito huoli on herännyt. Vuosi on aikuiselle vain hetkinen, mutta lapsen elämässä se voi pilata paljon ja pitkäksi aikaa.

    Jäin miettimään ystävääsi, jossa on paljon tuttua oman läheiseni kanssa. Oletteko tunteneet kauan? Tiedätkö hänen lapsuudestaan? Olen huomannut, että jotkut alkavat suhteisiin vaikean tyypin kanssa, kun eivät lapsuutensa pohjalta edes tunnista rakkaudeksi muuta, kuin hemmetin vaikeaa säätämistä… (Tasainen ja luotettava ei herätä sitä kipinää?)

    Oma läheiseni jumitti noin 20 vuotta miessuhteissa, jotka tuntuivat etenevän tutun kaavan mukaan. Ulkopuolisille valinnat huusivat: ”Katsokaa, en pääse lapsuudestani irti, vaan tunnelukko hallitsee minua!” Ystäväni oli kuitenkin monin tavoin upea tyyppi: taitava, älykäs, kaunis ja hauska. Lisäksi tosi hyvä äiti. Sokea piste liittyi parisuhteessa elämiseen.

    Kun hänen elämänsä lopulta kriisiytyi terveyden menetyksen ja kauhean eron vuoksi, ystävä olisi kaivannut minulta sellaista ehdotonta rakkautta, johon yleensä vain oma äiti tai isä pystyisi. Kova kipu teki hänet tavallaan tosi itsekkääksi ja täysin kyvyttömäksi asettumaan toisen ihmisen asemaan: ”Sun elämä -kaikkien muiden elämä- on paljon helpompaa, mutta mua ei rakasta kukaan…” Ystäväni oli kuin ajovaloihin jähmettynyt eläin. Toisaalta valmiina hyppäämään pakoon -uuden miehen matkaan turvaan.

    Otin etäisyyttä kriisivuosina, koska koin ystävyyden kovin yksipuolisena, loukkaannuin syytöksistään ja turhauduin katsomaan avuttomana vieressä. Pidin ”eromme” aikana yhteyttä lapsiin, jos he olisivat jonain päivänätarvinneet ”tätiä”.

    Nyt monta vuotta myöhemmin olemme jälleen yhteydessä ja osa toistemme arkea. Ystäväni eheytyi lopulta äärimmäisen kiltin miehen ehdottoman rakkauden ansiosta.

    Sinun ystäväsi saattaa tuntea syvää häpeää, eikä siksi halua dissata muille kumppaniaan. Ehkä hän yrittää tarttua pieniin hallittaviin asioihin, kun isot ongelmat ovat liian isoja edes lähemmin katsottavaksi. Ja harva haluaa nähdä epämiellyttävää totuutta, jos oma kohtuukäyttö onkin muuttunut riippuvuudeksi.

  • Lastensuojelun sossu sanoo:

    Kuten joku jo totesikin, tee ilmoitus lastensuojeluun. Ilman ilmoitusta ei viranomainen saa asiasta tietoa, eikä pysty asioihin vaikuttamaan, minkä seurauksena lapset voivat joutua elämään vuosikausia oloissa, joihin olisi pitänyt pystyä puuttumaan jo paljon aikaisemmin.

  • Hyvä! sanoo:

    Et ole vastuussa ystäväsi lapsista tai ystävistäsi.
    Itse aikoinaan tein saman. Totesin, että en halua olla katsomassa, kun lapsen kanssa kosahtaa silmille. Jos toinen ei kuuntele, niin ei voi mitään. Eikä ihan kailesta voi lasua tehdä.
    Miksi käyttää omia voimia toisen elämän sotkuihin, jos puhe ei mene perille?

    • Lasten etu sanoo:

      Lapset eivät ole valinneet tilannetta. Vastuu ei ole aikuisesta ihmisestä toisella,mutta jos on tietoinen lasten huonoista elinolosuhteista, mielestäni asian sivuuttaminen on typerintä itsekkyyttä mitä voi olla. Kaikkeen ei voi vaikuttaa,mutta yrittää täytyy vaikka ne omat ” mukavuusalueet” ylittyy.

  • Äiti myöskin sanoo:

    En lähtisi tuosta pois auttamatta lapsia ensin. Tekisin lastensuojeluilmoituksen.

  • Kaksi puolta.. sanoo:

    Hienoa että olet ollut rehellinen ystävällesi. Mutta, oletko miettinyt asiaa toiselta kantilta? Ehkä ystäväsi tiedostaa oman tilanteensa ja sinä olet ollut se tuki ja turva kenelle voi avautua. Avun pyytäminen ei ole se helpoin asia. Ei ehkä kehdata myöntää että tämäkin suhde on taas täyttä pa*kaa. Ehkä ystäväsi kaipaisi pientä tuuppausta oikeaan suuntaan. Et voi arvostaa ystävääsi koska hän kohtelee itseään huonosti? Tässäkin on kaksi puolta, jospa ystävälläsi ei yksinkertaisesti ole voimia lähteä ns. huonosta suhteesta. Hän on purkanut sydäntään sinulle toivoen, että joku auttaisi. Hankalaa, mutta itse en pystyisi jättämään asiaa jos tietäisin, että tilanteessa on myös lapsia mukana.

  • Anna sanoo:

    Erittäin hyvä päätös. Rajat on vedettävä johonkin. Muutenkin jos olet vain ilmaisena terapeuttina jollekin, se ei ole mitään ystävyyttä.

    Kuulostaa että jänen ihmissuhteensa ovat enemmänkin riippuvuussuhteita ja muutoksenhan pitää lähteä aina itsestä, muuten ei mitään tapahdu.

    Itse olen irtisanoutunut joistakin tuollaisista ihmissuhteista ja se on ajan myötä tuntunut helpottavalta.