Missä vaiheessa ystävälle pitää sanoa, että ei tuosta mitään tule?
Pitääkö ystävää tukea, kun tämä haluaa toteuttaa unelmiaan?
Vastaus on yleensä kyllä, mutta entäs kun ystävä haluaa vaihtaa alalle, joka ei tunnu häneltä luonnistuvan? Ei, vaikka luotto omiin kykyihin on suuri. Kenties liiankin suuri…
Missä menee kannustamisen ja lietsonnan sekä realismin ja lyttäämisen väliset erot?
Nainen pohti ystävänsä tilannetta, ja lähetti viestin:
”Ystäväni on irtisanoutunut työstään tehdäkseen luovaa työtä, josta on aina haaveillut. Tästä työstä hän ei saa palkkaa ennen kuin taideteokset ovat valmiita. Jos silloinkaan, se edellyttää, että joku haluaa ostaa.
Aluksi suhtauduin asiaan kannustavasti. Vaikka ihmettelinkin moista vetoa. Nyt mieleni on alkanut muuttua.
Ystävä pitää itseään uuden alansa ammattilaisena. Hänellä ei ole siihen koulutusta, eikä oikeastaan kokemustakaan. Hän kokee, että ei tarvise, koska hän on valmiiksi niin hyvä. Hän osaa ja tietää.
Ystävä on ehtinyt saada jo palautetta työstään. Se ei ole kiittävää, oikeastaan päinvastoin. Ystävän mielestä kritiikki on osoitus siitä, että hän on oikealla tiellä.
Kuva Yoann Boyer.
Hän ei aio luovuttaa, koska hänellä on lahjoja ja tahtoa. Jos ihmiset eivät huomaa hänen lahjojaan, vika on heissä.
Kritiikin syy ei ikinä ole ystäväni teosten taso, vaan ”suomalainen lyttäyskulttuuri” ja ”kateus siitä, että joku uskaltaa”. Ystävä ei puhu juuri muusta enää, kuin tästä uudesta alastaan ja siitä, kuinka hän paahtaa eteenpäin kateellisista välittämättä.
En enää tiedä mitä tehdä ja mitä sanoa. Itse en ole alan asiantuntija, mutta mielestäni ystäväni on enintään keskinkertainen. En osaa sanoa konkreettisia ohjeita, miten parantaa, eikä hän ohjeita varmaan ottaisi vastaankaan.
Olen jo miettinyt, että onko hän edes ihan terve, kun todellisuuden ja oman näkemyksen välillä on niin iso ero. Toisaalta, mistä minä oikeasti tiedän.
Kuinka kauan ystävää pitää tukea ja kannustaa? Kuinka kauan pitää sanoa, että jatka vaan, kyllä ihmiset vielä huomaavat lahjakkuutesi?
Vai voiko ystävälle sanoa, että ei tuosta mitään tule. En nimittäin usko, että tulee.”
Mitä mieltä sinä olet? Onko parempi antaa ystävän jatkaa, oli lopputulos mikä tahansa? Vai pitääkö ystävälle sanoa suoraan, että tuo ei taida olla sinun juttusi kuitenkaan? Kerro kommentissa!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tämä varmaan riippuu ihmisestä. Jos mietin itseäni ystävän asemassa, kyllä mä toivoisin että jollain mun ystävistä olisi rohkeutta sanoa mulle suoraan mitä ajattelee. En tarkoita että lytätä, mutta rehellisesti kertoa miksi hänen mielestä tästä mun jutusta ei tule mitään. Ikävää ois kuulla jälkeenpäin jos homma tosiaan menee penkin alle et niin on osattu odottaa, mut mulle ei oo vaan sanottu mitään.
Mielestäni itse olet sairas, toisesta näin puhuminen kertoo sen! Jokaista ihmistä joka yrittää ja luottaa itseensä pitäisi ihailla ja tukea, mutta sinun kaltaiset sairaat ihmiset jotka eivät itseensä luota pätkääkään sairastuttavat nekin jotka jaksavat!! Sinun kaltaista ystävää en toivo kenelläkään
Ystävälläsi on jonkun sortin identiteettikriisi käynnissä. Ei kannata lytätä, kulje vaan rinnalla ja ole onnellinen että et ole hänen puolisonsa tai muulla tavalla taloudellisesti samassa veneessä
Ystävä ei ehkä puhu enää mistään muusta kuin uudesta alasta, mutta sinä voit puhua. Kysyykö hän mitä sinulle kuuluu? Jos ei, voit silti kertoa. Ja kysyä hänen muut kuulumiset. En usko, että siitä olisi mitään hyötyä kenellekään, jos sanot ettei tuosta mitään tule.
Älä kehu jos ei ole mitään kehuttavaa ja jos et keksi mitään hyvää sanottavaa, parempi pysyä hiljaa. Ymmärrän tilanteen hankaluuden, jossain vaiheessa tälläinen ystävä voi olla vähän raskasta seuraa..mutta se ei onneksi ole sinun vastuullasi muuttaa toisen päämäärää.
Erittäin hyvä neuvo! Ei kannata ottaa sen enempää roolia asiassa. Antaa mennä omalla painollaan.
Olen ollut tilanteessa, jossa kukaan ei ole sanonut, ettei toisesta ole johonkin hommaan. Kannustettu vain ja naureskellen pyöritelty silmiä selän takana.
Mielestäni se on tekopyhää pahansuopuutta. Tulee mieleen Idols-kisan floppaajat, jotka innosta puhkuen tulevat esiintymään ja kertovat, että perheen ja ystävien mielestä ovat loistavia.
Kyllä täytyy itsensä todella viisaaksi luulla jos lähtee ystävän päätöksistä hänelle ohjeita antamaan. Jokainen on vastuussa vain omista päätöksistään. Joskus menee syteen, joskus saveen, mutta sellaista elämä on.
Ystävää kannattaisi kannustaa liittymään paikalliseen taideseuraan. Näin hän pääsisi sisälle piireihin, ja saisi myös samalla alalla olevilta palautetta, neuvoja ja vertaistukea.
Miksi pitää sano ettei siitä mitään tule? Kuten sanoit, et ole aiheen ammattilainen. Jos epäilet, voit sanoa että pitäisikö miettiä muita vaihtoehtoja kun alku on ollut hankalaa. Avata hänen silmänsä sille mahdollisuudelle ettei maailma koskaan ymmärrä hänen lahjojaan.
Anna hänen itse tehdä ratkaisunsa. Jos aiheesta ei sinulta kysytä, ei ole sinun asiasi ohjata tai mollata hänen ratkaisujaan.
Mikä sinä olet arvioimaan toisen elämää? Kukaan ei tunne toista riittävän hyvin, jotta voi puuttua noin isoon asiaan. Jätä tämä pomon ja ystävän huoleksi.
Antaisin ihan rauhassa höösätä itekseen juttujansa. Jos kysyy mitä mieltä olen, vastaisin vaan että mitä mieltä itse olet? Nautitko sen työn tekemisestä? Jos molemmat ovat positiivisia vastauksia sanoisin että pidän siitä, se teki sinut iloiseksi.. Rehellistä mutta ei loukkaavaa.
Jokainen tekee omat virheensä, eläköön hetken unelmaansa… ja sinä päivänä kun rahat loppuu ja todellisuus iskee naamaan on kiva että olet lohduttamassa 🙂
Tämä on varmasti raskasta aikaa seurata ystävän elämässä, mutta jokaisen on tehtävä omat valintansa ja huomattava niiden seuraukset. Ystävä tuskin muuttaa mitään muuta kuin tapaamiskertoja, jos sanot hänelle ajatuksistasi. Hänen täytyy huomata se itse. Jos olet tosi ystävä, ole valmiina kun hän tipahtaa (jos tipahtaa) ja tue. Älä sano ”Mitäs minä sanoin/ajattelin” vaan auta kasaamaan elämä uudelleen.
Ei tietenkään ystävän ammatinvalintaa saa mennä kritisoimaan. Eihän se edes ystäville kuulu, sillä jokainen tekee elämässä omat valintansa. Eri ihmiset arvostavat työssään eri asioita: kuka luovuutta, kuka ihmisläheisyyttä, kuka korkeaa palkkaa, kuka mitäkin. Aina ei tarvitse olla oman alansa huippu, vaan keskinkertaisuuskin usein riittää. Kyllä ystäväsi sitten aikanaan itse huomaa, jos ala ei olekaan hänen omansa eikä lyö leiville.