”Ai miksi välttelen sosiaalisia tilanteita? Joku voisi tilannettani varmaankin luonnehtia syrjäytymiseksi…

Mikä saa minut vetäytymään juhlista ja tapahtumista, illanvietoista?

Astun huoneeseen ja hyeenat ovat välittömästi kimpussa. Mites työkuviot; oletko hakenut; siellä ja siellä on paikka auki nyt haet; ai mä luulin että sulla vakaumus olla kotona… Ei ne kotiin tule töitä tarjoamaan, heittää viides ja nauraa röhönaurua. Tämän jälkeen alkaa keskustelu omista töistä, ja loppuaika menee niitä juttuja kuunnellessa.

Olen hiljaa nurkassani. Minun ylitseni puhutaan, eikä minua enää huomata. Huomaiskohan kukaan jos vaan lähden?

Puhelin kilahtaa ja viestinä on tullut kuvakaappauksia työpaikkailmoituksista. Ei todellakaan edes oman alani paikoista. Ihmisiltä, joita en käytännössä edes tunne. Kiitän hymiön kera.

En pidä meteliä itsestäni ja helposti annan kuvan, että en yritä. Jätän kertomatta, että hoidin lapseni aikanaan kotona töitä hakematta koska sairastuin vakavasti. Vaikka siitä on jo aikaa, en ole kunnossa edelleenkään. Jätän kertomatta sen, miten monta hakemusta viikossa olen laittanut. Jätän kertomatta sen, kuinka haen jokaista paikkaa, vaikka koulutus ei riittäisi. Jätän kertomatta sen, että taloutemme on niin heikolla että en pystyisi uudelleenkouluttumaan edes työttömyyskorvauksella. Jätän kertomatta sen miten paljon oikeasti yritän.

Minun kohdallani kun eivät nimekkäät suosittelijatkaan auta. Olen aivan täynnä sitä, että ihmiset kuvittelevat työttömän olevan vapaata riistaa, ja että heillä on oikeus ylittää rajani. Tunkea asiattomia mielipiteitään päin naamaa ja vielä nauraa päälle.


Kuva Scott Warman, ylin kuva Nick van den Berg.

Olen täysin kyllästynyt siihen, että työpaikka määrittelee sosiaalisen asemasi muiden silmissä ja työtön on automaattisesti pohjasakkaa. Ainakin useimpien mielestä. Työttömällä ei ole edes itse oikeutta päättää mitä työpaikkaa hakee!

Pyydän, että jos ystäväpiirissäsi on työtön ihminen, niin älkää hyvät ihmiset painostako ja ahdistako ihmistä nurkkaan! Aikeenne ovat varmasti hyvät, mutta voin kertoa että se on ahdistavaa ja ehkä viimeinen asia mitä kukaan työtön elämäänsä kaipaa.

Koskaan ette voi tietää mitä sen kaiken hiljaisuuden takana on. Kaikki kun eivät halua jokaista asiaa kertoa tai selitellä, eikä siihen edes ole velvollisuutta. Vaikka olisikin työtön.”

Nimim. Työttömän osa

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Älä viitsi kohdella minua alentuvasti vaikka olenkin työtön”

  • Kyykytetty sanoo:

    Työttömänä olen ottanut sitä, mitä saa. Ja pelkkää paskaa on tarjolla. Työnantajat käyttävät hyväksi työttömän ahdinkoa. Eräässä paikassa minua piiloteltiin, pistettiin kaihtimia kiinni, en saanut aluksi vastata puhelimeen. Työnantajan mielestä liikkeellä oli vakoojia, jotka urkkivat työnantajan tietoja. Jos joku tulisi ovesta sisään, pitäisi minun pysäyttää tulija heti kynnykselle, enkä saisi sanoa hänelle mitään, vaan pitää soittaa pomolle. Ihmettelin tällaista toimintaa, mutten uskaltanut sanoa mitään, vaan nöyränä tein, mitä käskettiin. Lopulta selvisi, että työnantajallani oli rekrytointikielto, koska oli minun edeltäjän laittanut pois tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Firmalla oli rahaa, ei siis talous painanut. Minut oli otettu vuokrafirman kautta. Edeltäjäni oli yksinhuoltaja ja hänellä oli kaksi pientä lasta, jotka joskus sairastivat. Tämä jurppi pomoani (joka oli siis firman omistaja). Tein hieman omaa tutkimustyötä salassa. Sain selville edellisen työntekijän nimen. Soitin johonkin työsuojelupiiriin ja kysyin, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. En voinut tehdä mitään, koska en saanut nimettömänä tehdä ilmoitusta työnantajani laittomista toimista. Pääsin pälkähästä, koska eräs toinen vuokrafirma tarjosi minulle paremman työpaikan. Irtisanomisaikaa minulla ei ollut. Pomo soitteli vielä perääni ja urkki salasanojani sekä käyttäjätunnuksiani. En antanut niitä. Eräässä työpaikassa minut laitettiin pihalle äitiysloman aikana, koska halusivat kaikki määräaikaiset äitiyslomalaiset pois. Olin tehnyt samaa määräaikaisuutta 2 viikkoa vaille 10 vuotta. Eräs työnantaja käytti luvattomia työntekijöitä. Sain lähteä, koska en suostunut väärentämään työaikakirjanpitoa. Ja tämä viimeinen työ päättyi siihen, että työnantaja unohti tehdä minulle uuden määräaikaisen sopimuksen. Työ kuitenkin jatkui ja lain mukaan työ muuttui toistaiseksi voimassa olevaksi. Olen yrittänyt olla aktiivinen, hoitaa työni kunnolla, ei ole poissaoloja tai myöhästymisiä. Miksi minun pitäisi vielä ryhtyä työnantajan mieliksi tekemään laittomuuksia? Aktiivimalliin ei sisälly minkäänlaista turvaa minulle eikä muillekaan. Lisäksi Kelan systeemit ovat jääneet viime vuosituhannelle, tiedonhallintasysteemit eivät taivu nykyisiin vaatimuksiin. Kelalle on kaadettu niin paljon vastuuta, etteivät pysty sitä hallitsemaan. Itselleni kävi niin, ettei Kelan laskurit huomanneet minun työllisyysehdon täyttymistä kuin vasta reilu puolitoista vuotta jälkikäteen, jolloin alkoi takaisinperintä työttömyyskassalta. Tässä laskuvirheessä menetin 8 kuukauden työpaikan (Kela muutti sen kuudeksi viikoksi). Sotkujen selvittelyyn meni niin kauan aikaa, että jouduin syömään silmälaseihin säästämäni rahat. Katsotaan, mitä seuraavaksi tulee. Ei tarvitse kadehtia, mutta kaipaisin virkavallalta/maan päättäjiltä apua näiden sairaiden työnantajien ruotuun laittamiseen. Varmasti on olemassa hyviäkin työnantajia. Kyykkyni on ollut syvä, mutta tämän enempää en pysty kyykistymään.

    • Vastavirran kiiski sanoo:

      Mä niin tunnen sun tuskan.

      Mullakin ollut monenlaista itsestäni johtumatonta takapakkia ja huonoa tuuria iät ajat.

      Onnekseni on mies joka hyväksyy just tämmösenä ja tukee. Nyt opiskelen kotoa käsin työttömänä omaehtoisesti. Ei ole työnhakuvelvollisuutta tsi vastaanottovelvollisuutta, lokakuun loppuun saan keskittyä opiskeluun. Aivan ihanaa.

      Nikn monenlaista fyysistä rajoitetta, eritysherkkyyskin ja fibromyalgia, ei musta vaan ole kovin sosiaalisiin töihin. Tykkään fyysisestä raatamisesta, mutta kroppa ei määräänsä enempää kestä.

      Ammatteja kolme, yksi amk tasoinen. Töitä vaan ei ole, viisi vuotta olen hakenut. Ammattia vastaamattomia, sinänsä kivoja puutarhatöitä välillä ollut pari pätkää. Mutta palkkatuella, eli ansiosidonnainen ei ehtinyt kertyä vaikka luulin ja liiton maksut maksoin, sinnekin meni parisataa hukkaan.

      Lasten päivähoitomaksut söivät työni vähäisenkin kannattavuuden. Koko perhe uupui, lapset väsyivät pitkistä hoitopäivistä, miehen piti 11h työpäivien ja oman yrittäjyyden lisäksi tehdä entistä enemmän kotonakin kun minä en työperäisten kipujen vuoksi kyennyt omia tiluksia hoitamaan, hoidettuani toisten pihoja ja puutarhoja päivät. Yksi työnantaja vielä kusetti, lupasi joulukuussa töiden jatkuvan taas helmikuussa. No, sitten maaliskuussa. Sitten huhtikuussa. Lopulta totesi ettei vaiskaan. Sen takia en hakenut muita töitä kun siihen luotin, ja tuli paniikki aktiivimallin kanssa. Appivanhemmat onneksi pelastivat tarjoamalla juuri tarpeeksi ison remontin jotta sain työtunnit täyteen.

      Todettiin silloin miehen kanssa yhdessä ettei ikinä enää sitä rumbaa. Totesin että nyt on aika alkaa itselleni rehelliseksi, kävin yrittäjävalmennuksen työkkärin kautta ja hain opiskelemaan luontoalaa.

      Nyt mies keskittyy työhönsä, minä opiskeluun ja pienen tilamme hoitoon, sekä lapsiin. Olen kotona vastassa, eppulainen voi kävellä kotiin eikä tartte joka päivä jäädä iltikseen.

      Ja teen sitä mitä rakastan eniten. Hoidan metsää ja maata, lapsiani ja näperrän luonnonmateriaaleista kaikkea.

      Tiukkaa on, mutta mukavampaa.

      Kun valmistun, aloittelen yrittäjyyttä. Heti tuskin täystyöllistyn, mutta omavaraisuusasteen nostattelun myötä vähenee rahan tarvekin pikkuhiljaa. Paineet työelämään vähenee jne.

      Tämä on meidän elämä. Olen kiitollinen miehestä jonka kanssa tämä on mahdollista. Ja siitä, että voidaan asua maalla. Kaupungissa tämä ei onnistuisi.

      Hiukan vielä painaa yhteiskunnan vaatimukset, mutta teen sen verran vapaaehtoistyötä että kuittaa kyllä osaltaan minun sosiaalipummiuteni.

      Antaa muiden kitistä. Moni haluaisi samaa muttei uskalla.

      Eletään elämämme niin itsemme näköisesti kuin voidaan. Se on paras säästö terveydenhoitokuluissakin kun koko perhe voi hyvin.