Tiedät varmasti jotain koodaamisesta. Tai ainakin nähnyt sitä elokuvissa. Se on sitä tosi vaikeaa ja mystistä juttua, missä hohtavat numerosarjat menevät tosi nopeasti tietokoneen ruudulla. Ei muuten pidä paikkaansa!

Koodaaminen on itseilmaisua ja luova ammatti, kertovat koodaavat naiset. Heitä on edelleen vähän, muun muassa siksi että meille 30-40-vuotiaille saatettiin vielä koulussa sanoa, että koodaaminen on poikien juttu. Siihen ei ollut mitään muuta syytä kuin asenteet.

Nykyisin koodaajille riittää töitä enemmän kuin on tekijöitä, mutta näiden asenteiden takia moni nainen ei uskalla vaihtaa alaa. Eikä osaa ajatella, että omaa tytärtä kannattaisi kannustaa koodaamisen pariin.

Miksi sitten sekä äidin että tyttären kannattaisi perehtyä koodaamiseen?

Siksi, että ohjelmisto-osaamista tullaan jatkossa tarvitsemaan ihan joka alalla. Koodia on joka paikassa, mikroaaltouuneista lippuautomaatteihin, ei siis pelkästään ”tietokonenörttihommissa”. Tulevaisuudessa ohjelmistoja käytetään entistä enemmän, ja esimerkiksi sairaanhoito ja terveydenhuolto ovat aloja, joilla koodin ymmärryksestä on hyötyä.

Jokaisesta ei voi tulla koodaria, mutta se, että tajuaa mitä koodilla voi tehdä, on tärkeää. Jatkossa se, miten yritys tai osaaja menestyy, riippuu siitä löytyykö heiltä ohjelmisto-osaamista vai ei.

Vaikka sinua itseäsi ei kiinnostaisi koodaaminen, pidä huoli että tyttäresi perehtyy siihen edes jollain tasolla. Samaan kannattaa totta kai kannustaa myös poikia, mutta heillä ei todennäköisesti ole samanlaista asenteiden aikaansaamaa estettä.


Ei, se ei ole tällaista! Kuva Markus Spiske, ylin kuva Christin Hume.

Mitä se koodaaminen oikein on?

Koodi on puhumista tietokoneelle tietokoneen omalla kielellä. Koodi koostuu pienistä palasista, vähän niinkuin legopalikoista, joita yhdistelemällä kerrotaan tietokoneelle mitä sen pitää tehdä.

Kuka tahansa voi koodata. Se ei vaadi tiettyä ikää, sukupuolta, tutkintoa tai osaamista. Se, että osaa pilkkoa kokonaisuuksia pieniksi paloiksi ja se, että haluaa oppia, riittää.

Koodareille on töitä, voinko minä vaihtaa alaa tai työllistyä?

Voit. Koodaaminen on opeteltavissa oleva taito.

Alkeita voi opetella itsekin, netistä löytyy paljon tietoa. Aloita esimerkiksi täältä. Kursseja tarjoavat mm. aikuisopistot. Yritä etsiä sinulle sopiva oppimistapa – jokainen opettaja ei osaa opettaa sinulle sopivalla tavalla eivätkä kaikki oppimateriaalit sovi juuri sinulle.

Koodaaminen on kilpailuetu työmarkkinoilla vielä 5-10 vuotta, eli jos uudelleen suuntautuminen tai alanvaihto kiinnostaa, juuri nyt on hyvä hetki! Työmarkkinoille pääsee vähemmälläkin osaamisella kunhan motivaatiota kehittyä ja halua oppia riittää, saman tien ei siis tarvitse olla mikään guru!

Rekrytoijan silmissä koodaustaito tai koodaamisen opettelu on etu. Se kertoo, että olet avoimesti tulevaisuuteen suhtautuva, et pelkää teknologiaa, sinulta löytyy ongelmanratkaisu- ja päättelykykyä sekä oppimishalua ja -kykyä. Sekä sen nykyisillä työmarkkinoilla välttämättömän taidon: et hyydy ja pelkää muutoksen edessä vaan tartut toimeen.

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Tämä jokaisen äidin ja tyttären pitää tietää koodaamisesta!”

  • Mummeli sanoo:

    Jokaisen naisen kannttaisi katsoa tositapahtumiin perustuva elokuva Hidden Figuresjoka kuvaa USAN Nasassa ensimmäsiten avaruuslentojen aikaa ja naismatemaatikkoja ja -koodareita varsinkin. Siellä oli iso joukko naisia, ja vielä värillisiä naisia ja oli värillinen nainen joka sai sen ensimmäisen amerikkalaisen miehen sieltä kiertoradalta alas hengissä. Jokaisen naisen ja tytön tulisi se katson. Se käsitti niitten salassa pidettyjen värillisten naisten työtä ja sen tärkeyttä koko avaruusohjelmalle.