”Kahviaddiktio on tällä hetkellä pahin riippuvuus. Punaviinit loppuivat jo ensimmäisen viikon jälkeen, enkä ole uskaltanut ostaa lisää. Parempi varmaan näin. Aamupäivän täyttää työpuhelut, sähköposti sekä lasten aamupalavaatimukset. Olen luvannut jo kolme kertaa että laitan ihan kohta. Katson sivusilmällä kun tekevät sitä lopuksi itse, helpotus. Oma aamupala venyy taas puoleen päivään.

Pakotan esikoisen koulutehtävien pariin. Lapsi avaa ensimmäisen sovelluksen, tehtävät onkin tänään siinä toisessa. Ei tiedä mitä pitää tehdä. Koitan katsoa samalla kun puhun puhelimessa. Lapsi pääsee vauhtiin. Ei sittenkään, olikin lukuläksy. Sovellus on lapsella puhelimessa ja näyttö niin pieni ettei siitä saa luettua. Pitää zoomata ja samalla lukea ja liikuttaa näyttöä. Sitten lukea ääneen ja äänittää samalla. Ei helvetti, ei tule mitään edes itseltä. Lopulta turhaudutaan molemmat ja kirjoitan A4:lle kirjan kappaleet että lapsi voi siitä lukea ääneen ja nauhoittaa samalla.

Eskarilainen ehti valittaa tämän session aikana neljä kertaa ettei ole tekemistä. Makasi kissan päällä sen aikaa. Kissa on nyt kadonnut. Menee järki kaikilla ja käsken lapset ulos hetkeksi leikkimään. Ulkona ottavat puput häkistä, vetävät niitä vetokärryssä tiellä. En osaa sanoa onko se ihan ok? Olen kuin en huomaisikaan. Edes hetkeksi ehdin palata sähköpostien pariin, kunnes onkin jo lounaan aika. Löydän samalla kahvikuppini jääkaapin hyllyltä. Toinen kerta tällä viikolla. Lounaan jälkeen pakotan esikoisen matikantehtävien ääreen. Työpuhelin soi taas, esikoinen alkaa itkeä. Syystä, minuakin itkettää jo siinä vaiheessa.

Sekainen työpöytä

Kuva Robert Bye. Ylin kuva Jessica Lewis.

Puhelun jälkeen vedetään tsemppi-puheet etäkoulunkäynnistä. Kuopus kiehnää vieressä ja haluaa omat eskaritehtävänsä myös. En saa niitä tulostettua joten piirrän ne mallista paperille. Sinnepäin. Kohta alkaa etäpalaveri. Esikoinen alkaa taas itkeä. Tehtävät ei maistu. Palaveri alkaa. Joudun mykistämään mikin vähän väliä ja laskemaan ekaluokkalaisen kanssa matikkaa. Eskarilainen pinkoilee omat tehtävänsä parissa minuutissa maaliin ja menee sängylle pelaamaan tabletilla. En välitä, kunhan pysyy hiljaa. Esikoinen vääntää kolmannen itkun koska tajusi lopulta paljonko kello on ja opettaja odottaa jo tehtäviä. Koitan kuunnella palaveria toisella korvalla. Otetaan yhteen esikoisen kanssa, silloin mikki on päällä. Palaverin jälkeen katsotaan seuraavat tehtävät.

Esikoisen askartelutehtävänä on Samuraihattu. Taitellaan paperista video-ohjeiden mukaan hattua. Tämä oli siinä ensimmäisessä sovelluksessa sittenkin. Tuttu asiakas soittaa samalla ja kysyy onko paha paikka. Miten tämänkin nyt kuvailisi, pahemmassa en ole työurani aikana ollut jos siitä vinkkelistä haluaa katsoa. Vastaan kuitenkin että ei, ei ollenkaan paha. Samuraihatun aihio kädessäni siirryn työkoneen ääreen. Esikoinen katsoo kolmannesta sovelluksesta kirjoja. Niistä tuli myös joku tehtävä, nyt ei kyllä muistu mieleen mikä. Puhelun jälkeen esikoisella jo alkaakin koulusta Zoom-palaveri. Se sovellus löytyy onneksi minun puhelimestani. Hyvä, säästettiin aikaa kun ei tarvitse tätäkin ladata erikseen.

Kuva Hal Gatewood.

Annan puhelimen lapselle ja päätän että tässä välissä käyn pikaisesti suihkussa. 2 minuutin spa-hetken jälkeen esikoinen rientää kylppäriin kesken videopuheluaan dramaattisesti. Puhelin soi ja lapsi pelkää yhteyden katkeavan. Hyökkään puhelimeen kuin näätä ettei kaikkien koulukavereiden tarvitsisi todistaa huonon äidin suihkuhetkeä videon välityksellä. Kun olen toipunut pahimmasta järkytyksestä koitan pyyhe päällä liittää lapseni videopuheluun uudelleen. Ei onnistu. Uudet tunnukset lähetetään johonkin sovelluksista. Kokous voi jatkua. Hoksattiin ettei se aamupäivän nauhoitustehtävä mennytkään ihan putkeen. Lapsen työllä nauhoittamat kappaleet ovat kadonneet johonkin. Väitti kovasti että sai ne palautettua. Niitä ei löydy mistään. Lapsi itkee ja minuakin harmittaa hänen puolestaan. Mietin samalla mitähän sanoisivat Alkossa jos kävisin siellä virpomassa, ihan vähän vain… Sen sijaan kirjoitan opettajalle anomuksen tehtävän palautusajankohdan lykkäämisestä.

Eiköhän tämä ollut nyt tältä päivältä tässä. Nopea pyörälenkki ja unille, siinä kaikki mitä ehdittiin. Omat työt odottavat vielä kun lapset nukahtavat. Illalla istun ja katselen kotia. Kaikki repsottaa. Tiskit, pyykit, lemmikit, kaikki. Löydän pienen viininjämän jääkaapin perältä ja kaadan sen lasiin. Ensi viikolla pystyn kuroa töitäni kiinni niin kotona kuin töissä, se lohduttaa hieman. Avaan koneen ja huomaan taas yhden Wilma-viestin. Siellä muistutetaan sinne neljänteen sovellukseen tulleista ylimääräisistä laskutehtävistä, jotka piti olla tänään palautettuna. Hörppään ison kulauksen ja katson kissaa joka kävelee alakerrasta. Ilahdun kun näen sen olevan jotenkin järjissään kaikesta huolimatta. Toivon samaa meille muille tämän kaiken keskellä.”

Nimim. Pääsiäisen huono etänoita

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Vuoroviikkovanhemman etäpäivät”

  • Kiukkis sanoo:

    Voimia, siskoseni! Täsmälleen samat apokalypsitunnelmat täällä, yksinhuoltajana kahden alakoululaisen kanssa.

    Noheva ekaluokkalaiseni onneksi selviää – alun järkytyksen jälkeen – tehtävistään mainiosti ja jotakuinkin omillaan, kunhan aamuisin jäsentelen hänelle Wilma-viesteistä rakentelemani ja koostamani selkeän, kohta kohdalta etenevän yhteenvedon päivän tehtävistä. Nelosluokkalaisella sen sijaan ”ei oo motii” koulunkäyntiin. Etäkoulu tarkoittaa tälle yksitoistavuotiaalle tilannetta, jossa korkeintaan kerran päivässä käydään koulussa Meetin välityksellä istumassa kiltisti hiljaa noin tunnin verran, ja muu aika on omaa aikaa.

    Etäkoulu on siis esikoiselle lähinnä pidennettyä lomaa, jonka aikana etätyöstään stressaantunut mutsi nillittää, kitisee ja ragee kouluasioista, vaikka hullukin sen huomaa, ettei tässä mistään koulusta oikeasti ole kyse. Kun lapselta ei tunnu löytyvän kykyä ohjata omaa oppimista, kykyä itseohjautuvuuteen, saati sitkeyttä ja keskittymiskykyä kouluasioihin, kun Meet-tapaamiset kavereiden kanssa ja YouTube-videot houkuttavat melkoisesti kouluasioita enemmän, opiskelu ja asioiden opettelu on pitkälti vanhemman jatkuvan ohjauksen varassa. Itselläni taas ei ole siihen kylliksi aikaa tänä etätyöskentelyn aikana.

    Ristiriita on melkoinen, kun en mitenkään pysty repeämään yhtä aikaa ja samanaikaisesti sekä töihin että lasten, etenkin esikoisen, opastamiseen. Olen siis paitsi stressaantunut, väsähtänyt etätyöntekijä myös luokattoman surkea äiti, joka väkisinkin tallaa neljäsluokkalaisen itsetunnon maan rakoon kohtuuttomilla vaatimuksillaan. Illat joskus pitkälle yöhön menevät töitä tehdessä, koska päiviä rikkovat etäkoululaisten opastaminen, ohjaaminen ja vahtiminen sekä erilaiset huoltajan toimet kuten ruuanlaitot.

    Mutta mitä tästä: täällä sitä sentään ollaan, porukalla päivästä toiseen ja vietetään tätä ihanaa, perheitä lähentävää korona-aikaa!

  • Apsi sanoo:

    Kuulostaa siltä että Super Nanny voisi vierailla… kun ei osata itse katsoa peiliin ja ymmärtää, mistä kaaos johtuu. 🤬

    • AM sanoo:

      Ja syyllistämisestä oli hyötyä miten paljon?
      Eiköhän tämä kuvaus ole kärjistetty todellisuudesta. Ja kertomus siitä, miten koulu saattaa vaatia aika paljon omatoimisuutta lapselta myös tässä tilanteessa, ja kaikille se vaan ei ole mahdollista, oikeasti. Tää äiti yrittää ihan parhaansa vaikeassa tilanteessa. Tunnistan, kotona tokaluokkalainen ja eskari. Isompaa ei huvita tehtävien tekeminen, kun olisi mieluummin koulussa, joten saa vahtia ihan koko ajan, että tuleeko ne tehtävät tehtyä. Eskarille taas ei ole tullut kuin pari hassua tehtävää päiväkodista koko aikana, joten hänelle pitää koko ajan keksiä tekemistä. Yritä siinä sitten keskittyä työntekoon samalla. Meillä on kaksi aikuista ja silti tekee ajoittain tiukkaa.
      Joten sinuna pitäisin mölyt mahassa ja yrittäisin keksiä mieluummin jotain rakentavaa kommentoitavaa.

  • Saara sanoo:

    Auttaisikohan jos jättäisi sen viinin lipityksen vähän vähemmälle?

  • Kyllästynyt 2.äiti sanoo:

    Vahva sama. Kotona eskarilainen, 2.lk,3lk ja 4.lk. joka toinen viikko. Ja omat työt ja puolisolla omansa. Molemmat kuulumme töissä olevaan porukkaan.
    Kaaos on valmis 🙄
    Mutta hyvin on selvitty. Läpyt ovella vuoronvaihdossa, toinen tulee,toinen lähtee. Näkeehän tota kokoonsa yöllä unissaan kun nukutaan.
    Viestit ja soitot kulkee. Lapsilla kaikki hyvin ja tehtävät saadaa tehtyä.
    Ainut ongelma että meidän viikolla etälapset tekevät tuplatehtäviä kun äitinsä ei huolehdi omalla viikollaan niistä. Seuraavaksi kysytään koulusta mitä tehdään asian suhteen. Lasta ei voi jättää puolitiehen.
    Ärsyttää toisen välinpitämättömyys omia lapsiaan kohtaan, silti kehtaa mylviä kuinka hyvä hän on 😑