Eihän vain omatunto vinkaise, kun puhutaan lasten valokuvista ja vauvakirjoista. Siellä ne on kaikki nätissä rivissä, täydellisesti homma hoidossa, eiks je?

Kuuluuko sarjaan lisää aiheita tuntea syyllisyyttä vai oikeasti merkittävään kasvuvaiheiden kirjaamiseen. Jaa-a, ainakin Kolmen Pojan Äidin sydämeen teema osui ja upposi:

”Sain tässä tovi sitten kunnian kyläillä ystävän luona muutaman kunnanrajan takana. Siellä punaisessa pirtissä asustelee äidin ja isän lisäksi 2 herttaista lasta, tyttö sekä poika. Lisäksi liuta kaiken kirjavia kotieläimiä kanoista gerbiileihin. Heidän olohuoneensa oli kodikas, ihan tavallisilla Ikean huonekaluilla sisustettu, mutta huomioni kiinnittyi kuitenkin kirjahyllyssä olevaan rivistöön opuksia, joiden selkäpuolella oli otsikkoja kuten ”Teneriffa 2015”, ”Joulu 2016” ja ”Kesäloma 2017”. Saatoin aavistella kirjojen sisältöä, mutta silti epäilin silmälumeeksi. Onko nuo niitä, mitä kuvittelen niiden olevan? Sain kysyttyä varovasti.

Pian sylissäni oli ehtoisan emännän esittelemänä koko heidän viisivuotisen perheuransa kohokohdat ja arjen ihmeet täydellisessä kronologisessa järjestyksessä, kuvateksteineen kaikkineen. Nieleskelin tyhjää ja selasin ihaillen yksilöllisiä kuvakirjoja, joihin oli ikuistettu niin lapsien ensimmäiset kylpyhetket, lentokoneiden ihmettely kuin joululahjat kauniisti lapsen ympärille aseteltuina. ”Näitä on kuitenkin sitten kiva katsella aikuisena”, ystäväni totesi kauniisti hymyillen samalla kun paijasi kuopuksensa silkkitukkaa.

Meitsi tunsi kylmien puukkojen pistoja ympäri kehoa, suorastaan kuvotti. Nolotti ja hävetti samaan aikaan. Olisin todellakin toivonut samanlaisia mestariteoksia meidän hyllyyn, meidän lapsista. Ja juu juu, koskaan ei ole myöhäistä mutta rehellisesti sanottuna pohjatyöt eivät olisi kovin vakailla kantimilla. Ne satunnaiset otokset pojista ovat vähän siellä täällä, vanhojen kännyköiden muistikorteilla ja osa kadonnut bittiavaruuteen iäksi. Huono Äiti -fiilis puski päälle vahvana.

Ihana ystäväni ei ehkä huomannut harmaaksi muuttunutta olemustani, sillä hän lisäsi vettä myllyyn ja esitteli minulle samaan syssyyn lastensa THE vauvakirjat!! Kyllä, niitä oli kaksi (!!) kappaletta per lapsi. Selitys oli se, että esikoinen oli saanut ristiäislahjaksi tuplabuukkauksen ja koska sisaruskateuden ei saa antaa yllättää, oli luonnollista täyttää kaksi erilaista muistelokirjaa myös kuopuksen kohdalla. Vähän jo ennätin toivoakin, että tunnontuskiani lievittääkseni kirjat olisivat täytetty vähän vasurilla ja sinne päin. Totuus oli toinen…

Kirjoista löytyi alkuun tulevan isän ja äidin mietteitä raskauden alkamisajoista, läpi odotuksen valokuvia kasvavasta masusta sekä sanomalehden lehtileikkeitä vauvan syntymäpäivänä ilmestyneestä numerosta. Synnytyksessä auttaneista kätilöistä ja hoitajista oli hymyilevät kuvat sekä tarkat nimitiedot. Seuraavalla sivulla oli kirjattu kaikki mahdolliset nimiehdotukset, joita perhepiirissä oli vauvalle esitetty ennen ristiäisiä. Ristiäisistä puolestaan oli muistona valokuvien lisäksi kauniisti taiteltu norsukuvioinen servietti sekä papin kirjoittama tervehdys.

Kattava kavalkadi pienen ihmisen elämästä jatkui aukottomana läpi ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen vuoden. Ensimmäisistä kavereista oli iloiset yhteiskuvat ja oikeille paikoilleen oli säilötty pieni tupsu hiuksia sekä ensimmäinen irronnut hammas minigrip-pussissa 5-vuotissivun yläkulmaan. Pläräsin kirjaa vielä uudelleen kannesta kanteen vain tarkistaakseni, että tyhjiä kohtia oli todellakin ainoastaan kaksi. Toinen oli Allergiani ja toinen Koulu alkaa -sivu. No, kyseisellä viikarilla ei ollut yhtään allergiaa ja koulutaivalkin alkaisi vasta reilun vuoden päästä. Kymppiplussan suoritus siis kevyesti. Ja saman arvosanan saivat myös muut kirjat Kulta-aika lapsuuden ja Minä pienenä.

Olin aidosti häkeltynyt ystäväni upeasta suorituksesta ja päätäni puistellen kysyin, että miten ihmeessä hän on ehtinyt ja saanut aikaan. Vastauksena oli ihmettelevä naurahdus ja vastakysymys, että eivätkö kaikki äidit pidä vauvakirjoja? Ja eihän sinne tarvitse laittaa kuin yksi kaksi riviä aina silloin kun jokin merkkipaalu taas ylitetään. Kirjahan voi olla vaikka lipaston laatikossa ja sinne vain nopeasti sutaisee päivämäärän, jolloin lapsi on keksinyt uuden taidon. Hän sai kaiken kuulostamaan niin hävyttömän helpolta ja yksinkertaiselta, että katsoin paremmaksi olla jatkamatta aiheesta.

Kotona kaivoin kaapin uumenista poikieni vauvakirjat. Kyllä, olivat ne sentään hankittuina. Esikoisen kirjassa olikin enemmän tekstiä, muutamia kuviakin sekä kunniakirja reippaudesta päiväkirurgian osastolla. Keskimmäisen pojan kirja alkoi lupaavasti, siellä oli liimattuna paikallislehden syntymäilmoitus sekä ristiäisvieraiden nimet. Ensimmäiseen synttäriin oli lyhyesti kuvattu äidin hoppu kakun kanssa ja lahjaksi saatu Brion musta auto. Kohdassa Vanhempieni muistoja 2-vuotissyntymäpäiviltäni oli pelkkiä tyhjiä rivejä. Silmiä kirvelsi. Oikeastiko emme olleet muistaneet pienen poikamme merkkipäivästä mitään. Ei kuvaa, ei sanaakaan. Vain tyhjä sivu. Myös Ensimmäinen kiharani oli tyhjää täynnä. Kyynel vieri poskelleni. Ensimmäiset sadut jotka minulle luettiin – tyhjää, vaikka voisin vannoa, että luimme joka ilta yhdessä sohvannurkkaan käpertyneinä. Nyt vain en muista enää yhtään mitä luimme.

Kuopuksen kirjaa avatessa itketti tosissaan. Siellä ei ollut yhden yhtä valokuvaa, vain muutamia kirjauksia siellä täällä. Olisinhan voinut alkaa satunnaisesti arpomaan vastauksia ja laittamaan hienot lätinät lempileluista ja ensimmäisestä neuvolakäynnistä, eihän lapsi olisi tiennyt niiden totuusperää, mutta en pystynyt. Halusin muistojen olevan aitoja, oikeita. Ja sitä paitsi minulle ei enää koskaan tulisi mahdollisuutta piirtää pienen pientä jalkaa ja kättä sivulle, johon ne oli ollut tarkoitus aikanaan piirtää.”

Nimim. Kolmen Pojan Äiti

P.S. Myöhemmin sen vasta tajuaa, että pikkulapsivuodet valuvat käsistä.

P.P.S. Onko sinustakin vauvapostaukset oksettavia?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

8 vastausta artikkeliin “Kun vauvakirjat jäivät täyttämättä”

  • Lapseton kummitäti sanoo:

    Tärkeintä on läsnä olosi lastesi elämässä ja että sinulla on ollut elävät lapset eikä pelkät polyypit ja kaavintasaaliit. Sinun tapasi olla äiti on turvana lapsillesi.

  • Hitaasti hyvää tulee sanoo:

    Esikoinen dokumentoitu tarkasti.
    Keskimmäinen dokumentoitu 1-vuotiaaksi.
    Kuopus dokumentoitu n. 2 kuukauden ikään eli siihen, kun sai nimensä.

    Mutta hei, viime kesänä sain vihdoin järjesteltyä valokuvat. En tosin vielä albumeihin, mutta nyt jokaisella lapsella on oma laatikkonsa ihan nimellä varustettuna. Jos tulevakin kesä on korona kesä, saiskohan ne albumeihin…

    Ai niin, lasten iät on 24, 20 ja 16…

  • Nimetön sanoo:

    Ei ole sanan sanaa vauvakirjoissani. Täysin käyttämättä jäivät siis. Ja parempi näin. Raskaus- ja vauva-aika olivat kaksosten kanssa sen verran rankkoja, etten millään olisi voinut edes kaunistellen kirjoittaa tuntemuksiani niihin.

  • muistot talteen edes jotenkin sanoo:

    Vauvakirja täyttämättä meilläkin suureksi osaksi, vaikka meillä vain yksi, nyt jo 11-v viikari. Oma äitini ei ”muista mitään” minun lapsuudestani, jos häneltä kysyy jotain. Minullakin huono muisti, mutta lapsen ollessa 5v. otin apuun viiden vuoden päiväkirjat! sinne ehtii sutaista 2-3 lausetta per päivä. Ei siihen montaa riviä mahdukaan. Jos jää täyttämättä välillä, ei haittaa – tai voi täyttää viikon päivät kerralla kun ehtii. Tulee merkittyä kuitenkin vaikka eri taitojen oppimiset, kesälomareissut, hauskoja lausahduksia jne. Olen jo muutamia kertoja tarkistanut niistä, milloin jotain tapahtuikaan; nyt menossa merkintöjä jo 7. vuosi (ja toinen kirja). Kun en vanhana muista kuitenkaan mitään, niin tuosta voi lapsi itse sitten lukea äipän muistiinpanot (lapsen pahat raivarit, auton rikkoutumiset ja omat työkiirevalituksetkin sieltä saattavat löytyä). Harmi etten alkanut kirjoittaa noita pikamerkintöjä jo kun lapsi oli vauva, mutta parempi näinkin!

  • Puoliksi yrittänyt sanoo:

    Minä jaksoin tehdä esikoiselle oikein kunnollisen vauvakirjan, mutta toiselle lapselle ei ole edes täyttämätöntä kirjaa. Olin päättänyt kirjata kuopuksen edistysaskeleet tiedostolle tietokoneelle kun en oikein jaksanut vauvakirjasöpöilyä. Muuten hyvä idea, paisi että tietsikasta hajosi sitten kovalevy eikä vauvatiedostosta tietenkää ollut varmuuskopiota. Eli nuoremmasta ei ole valokuvien lisäksi mitää muistoja kirjattuna. Sisarkateudelle ja huonon vanhemmuuden tunteelle aineksia piisaa…

  • Lapsi parat sanoo:

    Kun poikasi varttuvat he ei takuulla ole kiinnistuneita vauvakirjoista vaan kuuntelevat mieluummin hauskoja juttuja vauva ajasta. Kun oma murkkuni oli viisikuinen han nauroi makeasti hampaaton suu ammollaan kierosilmaiselle naiselle. Nuoret vaaleat naiset saivat kadet ja jalat viuhtomaan mutta vanhat naiset saivat vai pelokkaan katseen. Kolmivuotiaana ravintolassa naapuripoytaan oli selitettava etta ruoka jota he syovat muuttuu kakaksi josta tiedosta he kohteliaasti kiittivat. Tarinat on paljon arvokkaampia kuin vauvakirjan merkkipaalujen kirjaaminen.

  • Tanja sanoo:

    Täällä toinen huono äiti, jolta jäi vauvakirjat täyttämättä. Repesin nauruun kun luin fiineistä kirjoista hyllyssä. Kaikesta sitä äidit tuntee huonoa omatuntoa. Heivasin hyvällä omatunnolla vauvakirjat kierrätykseen toiselle äidille, joka hänkin pisti ne kierrätykseen todettuaan etteivät sopineet hänellekkään. Kirjat taitavat olla tärkeämpiä äideille kuin lapsille. Itse ajattelin
    kasata muistitikuilta lapsille hauskan ifolorin
    kuvakirjan lahjaksi. Ei omatuntoni sen kummempaa vaadi 🙂

  • Sanna sanoo:

    Hei camoon. Sinä olet aidosti elänyt sitä arkea lasten kanssa. Se on tärkeintä. Tärkeintä on se mitä lapsi muistaa lapsuudestaan, ei tieto siitä mikä lelu oli rakkain, tai mitä satua luettiin.