Apua, lapset kasvaa! Ja kuuluuhan niiden siis kasvaa, mutta ihan pian koittaa päivät jolloin vanhemmat kelpaavat nippanappa maksamaan bensoja, takuuvuokria ja jääkaapin sisältöä. Ottavat ja valloittavat maailman itsenäisesti. Siksi pikkulapsivuosista pitäisi nyt nauttia niin pirusti!!

Enemmän pitäisi arvostaa ja nauttia siitä, miten pikkulapset vielä tahtovat äidin sänkyyn viereensä ja lukemaan ääneen noin kahdeksan eri satukirjaa. Valtavan suloista ja ainutlaatuista, mutta hitsi pitääkö sen olla aina illan viimeisenä hetkenä kun alkaa olla takki tyhjänä ja ajatuksissa pyörii vain lasillinen viiniä hiljaisuuden vihdoin laskeutuessa taloon?!

Ja siis tosi ihanaa, että pikkulapset vielä haluavat äitinsä mielipiteen tai tahtovat jakaa kaikki saavutuksensa vanhempiensa kanssa, koska pian sitä jo tulee kaipaamaan. Mutta hei oikeesti, kuka jaksaa leikkiä kiinnostunutta Minecraftin jokaikisestä vaiheesta tai kehua sitä lorua, jonka lapsi lauleli hienosti. Pari tuntia sitten.

Pikkulapsivuodet ovat kuin huumetta meille vanhemmille. Rakastamme sitä suurien silmien säihkettä, aitoa innostuneisuutta ja riemua pienistä asioista. Taianomaisia hetkiä, jolloin koetaan yhdessä jotain hauskaa ja näytämme heille maailman ihmeitä. Ei ole mitään koukuttavampaa kuin pienten kasvojen aito ilo ja ihmettely. Sen voimin kestämme kaiken sen kiukuttelun, kohtaukset ja kätinän, joka saadaan aikaiseksi jokaisen taikahetken jälkeen.

Ihan kuten monet mahtavat jutut, myös pikkulapsiaika on kolikko, jolla on kaksi puolta. Toinen puoli on pullollaan kikatusta, pusuja ja pieniä sormia puristamassa kättäsi. Täynnä iloa, ihmetystä ja elämää suurempi hetkiä kun lapsi näkee ensi kertaa tähdenlennon, höyryveturin tai maistaa muurinpohjalettua. Päivä voi olla pikkulapselle Elämän Paras Päivä, koska markkinoilta löytyi tikkari. Mutta se voi myös olla Maailman Hankalin päivä, koska salaatti koskettaa perunamuusia lautasella tai sukka menee ruttuun väärällä tavalla. Sisarus voi olla yhdessä hetkessä parhain ystävä ikinä, seuraavassa karmein kuviteltava vihollinen, kuka pitäisi murhata konstilla millä hyvänsä.

Pikkulapsiaikana eletään siis tuolla kolikolla tasapainoillen. Mikä tahansa saattaa pyöräyttää kupin nurin. Monta kertaa päivässä, ihan jo tunnissakin. Vanhemmat tekevät parhaansa koittaessaan pitää ympäristötekijät suotuisina, optimoida siirtymät, nälän, väsymyksen, jonotukset, pakolliset aikuisten asioinnit, liiat virikkeet, parin minuutin odotukset.. verensokerin laskeminen liian alas on ehkä se pahin kolikon flippaaja!

Nauttia pitäisi kallisarvoisista vuosista, jotka katoavat päivä päivältä tiimalasin uumeniin. Pitäisi imeä ja hengittää syvään aamuntuoksuisia pikkulapsihenkäyksiä ja unisia haukotuksia vasten kaulaa. Niiden voimin jaksaa taas tapella kurahousuja jalkaan hirveällä huudolla. Tulisi ihailla ja nauttia hullunkurisista hetkistä, jolloin pikkusisarukset leikkivät norsua ja kauppiasta hassuihin asuihin pukeutuneena. Vain jotta kestää taas seuraavat tappelut ja kiljunnat kun samat tyypit mäiskivät toisiaan pehmonalleilla päin näköä. Tärkeintä kaikesta olisi kuitenkin pysähtyä hetkiin, jotka kestävät vain tämän pienen ajan. Pian pikkulapsiajat ovat vain kaunis, haikea muisto. On otettava ne kaikki tiukat halaukset vastaan juuri nyt.

Alkuperäinen teksti HuffingtonPostin Allison Hartin blogista

Et halua missata näitäkään:

Mitä lapsi huomaa, aikuinen ei

Elämän tärkeimmät opetukset

 

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Pikkulapsivuodet valuu käsistä”

  • Epäsopiva äidiksi sanoo:

    Niin pitäisi nauttia niistä pienistä ihanista hetkistä. Mutta kun en osaa. Osaan vain suuttua, karjua, olla pahalla tuulella, komentaa, hoputtaa, kieltää, vaatia, käskeä.
    En jaksa tätä elämää. Kokoaikaista kiirettä, hoputtamista, omia huonoja hermoja. ”Nauti, kun lapset ovat pieniä”, sanotaan. En vain osaa. Tällainen elämä on kaameaa. Miksi kukaan ei kerro, ettei äitiys sovi kaikille, miksei tähän touhuun ole pääsykokeita?
    Rakastan lapsiani. Silti mietin minkälaista olisi elämäni sinkkuna tai pariskuntana mieheni kanssa, ilman lapsia. Rakastan lapsiani ja silti voisin antaa perhe-elämän pois. Voisin erota puolisostani, jotta hän hoitaisi perhe-elämän ja minä voisin olla viikonloppu-äiti ja touhuta jotain kivaa lasten kanssa.

    Minusta ei ole äidiksi. Tädiksi tai kummitädiksi sovin, mutta en äidiksi.

    • Pikkulapsiaika on rasittava sanoo:

      Vaihda tulokulmaa. Älä edes yritä nauttia, vaan ajattele, että tämä kärsimys on vaan kestettävä, jotta niistä lapsista tulee isoja. Silloin ei tuu enää huonoa omaatuntoa, että pitäisi nauttia, vaikka ei kertakaikkiaan nauti. Olen itse aina inhonnut tota sanontaa, että pikkulapsiajasta pitäis nauttia, kun se menee niin nopeasti. Ei sitä hammaslääkäriinkään mene nauttiakseen siitä vmäisestä poran äänestä, ihan vaan sillä, että se menee niin äkkiä. Kyllä sitä enemmän nauttii siitä, ettei se kestä yhtään minuuttia kauempaa.