Varsinainen äitienpäivä taas
Olen yksinhuoltaja ilman tukiverkkoa. Minulla on 2 lasta, joilla molemmilla on neurologisia ongelmia. Ekaluokkalainen saa raivareita, ei pysty keskittymään, aistiherkkyyttä ja neurologista levottomuutta.
5-vuotiaalla on Tourette ja ADHD erityispiirteitä, mutta ei vielä diagnoosia. Yhtä kaikki meidän elämä on jatkuvien riitojen ja raivareiden selvittelyä ja yleensä yhteenotot lasten kesken eskaloituvat fyysisiksi. Tämän vuoksi lastenhoitoa apua ei löydy ystävistä tai sukulaisista. Tämä Korona-arki on kiristänyt tilannetta entisestään. Lapset ovat kulkeneet mukanani töissä, teen toimistohommia asiantuntijaorganisaatiossa ja asiantuntijat siirtyivät suurimmaksi osaksi etätöihin. Palavereita on pidetty skypellä samalla, kun minä tungen karkkia lasten naamariin ja etsin Youtubesta ohjelmia, että olisivat edes hetken hiljaa.
8h toimistolla päivittäin ilman ulkoilua aiheuttavat kaaoksen iltoihin. Pienempi valvoo myöhään ja herää viiden jälkeen aamulla kun virikkeitä ei ole päivisin riittävästi. Ylikierroksilla käyvä ekaluokkalainen ei pysty keskittämään läksyihin. Töissä koetan teeskennellä, että hyvin sujuu töiden ja kotikoulun yhdistäminen. Iltaisin etsin netistä lapsille tekemistä seuraavaksi päiväksi ja koetan suunnitella päiviin rutiineja ja helposti toteutettavia aktiviteetteja. Päivät ovat todella kuormittavaa, sillä olen itse aistiyliherkkä ja väsyn metelistä.
Lauantaina ennen äitienpäivää kävimme lasten kanssa yhdessä kaupassa ja mietimme lasten kanssa ostokset niin, että he osaavat itse helposti kattaa aamupalan. Äitienpäivä aamuna kuuden aikaan alkoi jo kolistelu keittiössä, joka nopeasti meni huutamiseksi ja riidaksi töiden jaosta. Lopulta minun oli pakko mennä väliin kun ekaluokkalainen kuristi pienempää ja makasi tämän päällä.
Kannoin 5-vuotiaan omaan huoneeseensa rauhoittumaan ja lukitsin oven. Otin ekaluokkalaisen hallintaotteeseen ja pidin häntä paikoillaan, jotta raivostunut lapsi ei rikkoisi paikkoja tai vahingoittaisi itseään. Kun noin puolen tunnin taistelun jälkeen ekaluokkalaisen raivo alkoi laantua passitin hänet omaan huoneeseensa miettimään ja lukitsin oven. Ovien lukot ulkopuolella ovat jäänne vauva-ajoista kun lapset repivät kaiken alas hyllyistä ja kaapeistä eikä mikään tavara ollut turvassa. Ainoa vaihtoehto oli lukita ovet vilkkailta lapsilta. Nykyään lukitsen lapsia huoneisiinsa konfliktitilanteissa, joissa minun pitää selvittää yhden raivaria ja toinen raivostunut koittaa edelleen päästä sisaruksen tai minun kimppuun tappelemaan.
Normaalisti olisin käynyt päästämässä pienemmän tappelupukarin pois huoneestaan heti kun sain ekaluokkalaisen omaan huoneeseensa miettimään, mutta nyt äitienpäivän kunniaksi päätin että ansaitsen kahvikupin ilman huutavia ja taistelevia lapsia. Niinpä keitin kahvin ja join sen yksin ensimmäistä kertaa yli 2 kahteen kuukauteen kuulokkeet päässä keskittyen musiikkien enkä välittänyt ovia hakkaavista ja protestoivista lapsista. Sitten kävin päästämässä lapset aamupalalle. Ekaluokkainen potki sillä aikaa oveensa reiän, joten kalliiksi tuli se hetken rauha.
Nimim. Vuoden Äiti
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kirjoitrajalla on laillinen oikeus saada erityislapsille tukea. Jos on diagnoosi, apua paremmin ja nopeammin saatavilla. Itsekin jaksaa huomattavasti paremmin kun saa lapsille apua. Nyt vaan tuumasta toimeen ja kovasti jaksamista.
Mahtaa tulla lapsille paha suljetunpaikan kammo. Ellei ole jo. Esikoinenhan jo potki oveen reiän. Paniikissa?
Tässä olisi lasun paikka.
Yllättävän moni empatiseeraa. Miksi jotkut vanhemmat ovat niin hukassa lastensa kanssa? Diagnoosit eivät selitä kaikkea. Tuntuu, että erityislasten perheissä kaaos on uusi normaali. Mutta mikä on syy ja mikä seuraus?
Voin vannoa, että minäkin potkisin oveen reiän ja alkaisin oireilla, jos minut lukittaisiin huoneen rangaistuksena riidasta.
Paljon tsemppiä ja jaksamista. Olet vahva ja upea äiti. ♥️♥️♥️Hae lisää apua. Itse en näe lukitsemista niin pahana tuossa tilanteessa.
Kauheita kommentteja lukitsemisesta mutta mä niin ymmärrän sua! Mä kans yh, tällä hetkellä diagnoosi 1/3 mutta eiköhän ne ajan mittaan niille pikkusisaruksillekin tule. Joskus on vaan pakko. Mun esikoinen on viety poliisisaattueessa lanssilla päivystykseen joten oven lukitseminen lapsen itsensä suojelemiseksi on joskus vaan pakko. Ennemmin hajottaa oman huoneensa kuin esimerkiksi televisiota, tietokoneita…
Meillä koulu teki asiasta lasun kun yhden kerran pikkusiskon synttäreillä esikoinen riehui ja hajotti paikkoja ja isä pisti hänet huoneeseensa lukkojen taakse hetkeksi rauhoittumaan. Eli kyllä sitä pidetään aikamoisen pahana asiana. Onnistuisiko että niissä hetkissä viettäisit molempien kanssa hetken siellä lukitussa huoneessa ja auttaisit rauhoittumaan ja sit voisit jättää oven auki.
Kiinnipidot on meilläkin raskaita varsinkin kun nepsy on enää 10cm mua lyhyempi enkä oikein itse enää jaksa. Sitä vaan yrittää selvitä, olet mahtava leijonaäiti ❤️ tiedän että teet parhaasi, yritä saada sossusta tms. apua. Tiedän että vaikea saada plus ei ne perhetyöntekijät osaa paljoa näiden nepsyjen kanssa toimia mutta jos edes jotain apua saisit!
Anteeksi mutta mää kyllä säikähdin tuosta että lukitset lapset huoneisiin? Mitä tapahtuu jos et koske lapsiin tai lukitse huoneisiin? Hanki pian apua! Ei kuulosta hyvältä tilanteenne. Voimia avun pyytämiseen!
Aikamoista arkea, mutta jotenkin aika tutunoloista. Minä luin tuosta tekstistä sen, että et todellakaan lapsia haluaisi teljetä huoneisiinsa, vaan se on vain ”pakkokeino”. Ei varmasri kaikista paras, mutta varmasti auttaa niissä jatkuvissa riita yms.tilanteissa. itse ”heitän” lapset välillä pihalle, kun hermo meinaa muuten mennä, tai lähden itse jäähyttelemään ulos. Sellaista se on jatkuva vääntö vaan jotenkin on, eikä siihen ammattilaisilta oikein toimivaa apua ole olemassa. Monet palvelut varmasti auttavat kriiseissä tms, mutta ihan oikeanlaista apua en itse ainakaan keksi.
Vuoroviikkovanhemmuus on ollut minun pelastukseni, koska silloin saa aina viikon huilia ja kerätä voimia. Tämä on siis aivam eri kuin kirjoittajan, jolla ei lasten toinen vanhempi mukana. Itse myös törmään jatkuavsti siihen, että ei meitä kukaan jaksa tai halua kylään, koska olemme aika raskas porukka. Ymmärrettävää, mutta niin surullista.
T. vuoroviikkoäiti 4 lasta, joista 3 nepsyä.
Voimia sinne 🥰
Voi sinua paakane 💛
Taas kerran ajattelen, että mummula on ihmisoikeus.
Lapsenlapsi 11,5v oli mun tykönä 33 päivää. Se oli kivaa mulle, kivaa mun koiralle, kiva juttu lapselle itselleen ja kiva juttu kotiin jääneelle eskarilaiselle. Se oli myös likalle oikeen kiva juttu, kun töistä tullessa ei ollut sisarusriitoja.
Minusta olisi oikein, että mummut olisivat enemmän lapsiensa puolella ja hoitaisivat lapsenlapsiaan rakkaudella, usein ja yön yli.
❤❤❤
Hei!
Arkesi on raskasta, todella raskasta, mutta sinun ei tarvitse enää yksin jaksaa. Sinä ansaitset ja saat apua. Epäilen, että olet tullut tilanteellenne nk. sokeaksi. Lapsiperhearki ei kuulu olla noin vaikeaa.
Ota yhteyttä neuvolaan/perheneuvolaan/lapsiperhetyöntekijään/tms.
Raskas tilanne todellakin. Kaikki sympatia äidille. Apua pitää saada perheeseen pian. Ovien lukitseminen ulkopuolelta ja lapsen jättäminen huoneeseen yksin raivotilassa ei toimi eikä auta yhtään tilanteeseen. Lapsi on keinoton yksin ja lukitsemalla vahvistetaan haastavaa käyttäytymistä. Pitkällisen työkokemuksen perusteella erityislasten haastavasta käyttäytymisestä toivon vahvasti, että kirjoittaja on yhteydessä sosiaalitoimeen perhetyön ja tukiperheen saamiseksi. Tässä tarvitaan myös apua perheneuvolasta tai lastenpsykiatrialta, mitä varmasti onkin jo haettu.
tsiisus mikä äitienpäivä sielläkin. Tsemppiä tähänkin tilanteeseen, ei onneksi ikuisuutta kestä, kyllähän he siitä kasvavat lopulta.
Kun koronat on koronoiltu niin kysyppäs tukiperhettä, voisit saadakkin kun on erityislapsia.
Hyvää äitien päivää sinä ihana, vahva ja jaksava nainen!
Huh! Olisi varmaan parempi olla hiljaa… mutta miten paljon lasten oireilussa on sitä, että heidät on jo pieninä lukittu huoneisiinsa?
Sinänsä ymmärrettävää että kaipaat rauhaa, mutta ei toi lapsia kohtaan oikein ole. Suosittelisin kyllä hakemaan tukiperhettä tai muuta apua, tuo tilanne on raskas kaikille teille.
Itseasiassa monilta, ellei jopa kaikilta, tukiperheenä toimivilta on toiminta näin korona-aikaan kielletty. Sen jälkeen kyllä kannattaa sellaista hakea, ellei sitten ole jo.
No ne hakemukset paikkakunnasta riippuen kannattaa laittaa vetämään mahdollisimman pian koska jonot voi olla todella pitkiäkin. En usko että tää tilanne on kirjoittajalla ainoastaan koronasta johtuvaa.
Nyt ammatillista tukiverkkoa kartoittamaan ja rakentamaan! En tiedä missä asut, mutta matalan kynnyksen lähestyminen voisi tapahtua varhaiskasvatuksen tai koulun erityisopen, neuvolan/kouluterveydenhoitajan tai koulupsykologin kautta. Tukihenkilöt, nepsyvalmentaja jne. mukaan elämäänne. Toki ekaksi pitää tehdä lapselle tutkimukset ym. ja suunnitella yksilöllinen tuki, jos ei vielä ole tehty. Koko perhe tarvitsette apua ja tukea 🧡 t. Erityispedagogiikan asiantuntija, erityisope ja nepsyvalmentaja 😊