”Teini-ikäisenä seurustelusuhteen päättyessä oli tärkeää löytää uusi ennen kuin eksä ehti pariutua uudelleen. Se, kumpi seukkasi pikimmin, voitti. Eikö ollutkin hölmöä!

Sitten kun tulee aikuiseksi ja joutuu käymään läpi avioeroja ja hyvällä tuurilla löytää uuden puolison, huomaa, että uusperheiden muodostuessa palataan teini-iän ero- ja seurustelukuvioihin.

Ensin alkaa kilpajuoksu siitä, että kumpi ehtii ekana löytämään uuden kumppanin jota voi esitellä superrakastuneena somessa. Pusukuvat uuden kanssa julkaistaan ennen kuin avioerohakemukseen on lyöty leima, ja kihloihinkin helposti keritään ennen kuin leiman muste on kuivunut.

Se, että päästään näyttämään kaikille, että me ollaan rakastuneita ja ennen kaikkia tosissamme, on tärkeää. Suhteen vakavuutta pääsevät todistamaan lapset, joille uusi onni esitellään pahimmillaan muutaman tapaamisen jälkeen. Koska ”kyllä sen tietää kun se oikea osuu kohdalle”.

Lapset ovat vielä erosta aivan päät pyörällään, mutta sillä ei ole väliä, koska lapsethan kärsii erosta aina! Kahdenkeskisellä ajalla ei ole niin väliä, koska lapsille esitteleminen on suhteen virallistamisen ensimmäinen askel. Uusi puolivanhempi vaan kotiin pyörimään niin nopeasti kuin mahdollista, lapset on sopeutuvaisia ja sitä rataa.

Tämä on tärkeä juttu teini-ikäseurustelun sääntöjen kannalta. Se, kumpi ehtii esitellä kumppanin lapsille ensin, voittaa. Nimittäin siksi, että erosta säikähtäneet lapset säikähtävät vielä enemmän, kun vanhemman huomion vie yhtäkkiä uusi aikuinen. Tässä tilanteessa toisen vanhemman on pakko lyödä jarruja päälle ja antaa lapsille aikaa sopeutua. Huolimatta siitä, kuinka hullunrakastunut itse on.


Kuva Ben White, ylin kuva Riccardo Mion.

Toinen kilpajuoksu käydään siitä, kumpi ehtii ensimmäisenä muuttaa yhteen uuden rakkauden kanssa. Monesti se tarkoittaa muuttoa lapsillekin, tai ainakin isoa mullistusta kotona. Ja taas menee sen hitaamman tai harkitsevamman vanhemman oma suhde odotusraiteelle. Eihän lasta voi pistää muuttamaan molempia kotejaan lyhyen ajan sisällä, joten se joka ei ymmärtänyt ensimmäisenä huutaa, että me aiotaan muuttaa yhteen, joutuu odottamaan.

Sama koskee tietysti sitä, jos suunnitelmissa on perheenlisäystä uuden kumppanin kanssa tai naimisiinmeno. Ei riitä, että uusperhe-elämään edetään lasten ehdoilla, vaan myös eksän ehtoihin joutuu mukautumaan. Jos ei halua elää elämäänsä odotushuoneessa, pitää olla nopea ja ehtiä ensimmäisenä ilmoittamaan kaikki suuret uutiset.

Varsin ikäväksi tämä käy, kun toinen vanhempi on suhteessaan halunnut edetä hiljaksiin ja antaa lasten sopeutua. Ehkä itsekin on tehnyt mieli lyödä hynttyyt yhteen, mutta on laittanut lasten edun omansa edelle. Sitten kun alkaa pohtia, että joko olisi sopiva aika edetä suhteessa lasten kannalta, eksä paukkaa takavasemmalta toissaviikonloppuna tavatun ihastuksen kanssa ja ilmoittaa muuttavansa yhteen, saavansa lapsen ja menevänsä naimisiin kolmen viikon sisällä, ja lasten on nyt vaan sopeuduttava koska ”meillä on oikeus onneen”.

Kenen etu se sitten on? Ei ainakaan lasten.

Elämä jatkuu kaikilla, ja monilla jossain vaiheessa tulee eteen se, että halutaan perustaa yhteinen koti ja perhe uuden rakkauden kanssa. Siinä ei ole mitään väärää, mutta isoissa mullistuksissa pitäisi tehdä ratkaisut lasta ajatellen ja maltilla.

Jos oikeasti aiotaan olla loppuelämä yhdessä, mihin silloin on kiire?”

Nimim. Ehdinhän ensin?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

12 vastausta artikkeliin “Uusperheiden kilpajuoksu: kuka ehtii ekana?”

  • Tunteiden roskapussi sanoo:

    Aivan loistava kirjoitus!
    Pystyin samaistua lähes täysin, sillä erolla, että mies muutti toiselle paikkakunnalle, sovittiin, että ei muita, ennenkuin ero on selvä, ja omat lapset on jo teini-ikäisiä.
    No, lupauksethan on tehty rikkottaviksi. Mies löysi marraskuun lopussa uuden. Hänet on tietysti esitelty jo ennen kuin vuosi vaihtui, vanhemmilleen, sukulaisille, kavereille ja vanhemmalle tytölle. 16-vuotias tytär ei ole halunnut tavata isän uutta vielä.
    Nyt ollaan sitten jo muuttamassa pikkuhiljaa yhteen! Olen kysynyt, miksi on niin kiire mennä eteenpäin hirveällä vauhdilla? ”No, mitä siitä” on ainoa vastaus, jonka olen saanut. Ero ei ole vielä selvä.
    Itseäni ei kiinnosta vielä uusi suhde, haluan ensin käydä läpi ja käsitellä kaikki ne tunteet, jotka eroaminen aiheuttaa, koska ero on kipeä asia joka tapauksessa. Lisäksi luonani asuva nuorempi tytär, on joutunut viime vuoden sisällä kohtaamaan ihan tarpeeksi ikäviä asioita, ja isän shokkiuutiset ovat tulleet sellaisella vauhdilla toisensa perään , ettei ole ehtinyt sopeutua eroon, saati muihin asioihin.
    Miten voikaan kaksi aikuista olla niin ajattelemattomia ja itsekkäitä, etteivät ymmärrä lasten tarvitsevan aikaa, kahdenkeskistä yhdessäoloa, turvallisuutta ja tunnetta siitä, että on tärkeämpi kuin tuo uusi ihminen!? Ja kun on kaksi kotia, on tärkeää, että tuntee olevansa tuttujen asioiden ympäröimänä, ja tuntee olevansa kotona, eikä jonkun muun nurkissa.

    Ja todella, minähän se täällä yritän korjata vahinkoja, lohduttaa, ja ottaa vastaan kaiken sen tunnekirjon, vaikka omakaan pää ei ole kunnossa. Mutta teen mitä vain, koska rakastan lapsiani yli kaiken. Minun aikani onneen tulee vielä.

    Lähetin tuon kirjoituksen miehelleni (voin sanoa kai niin, kun kerran olemme vielä naimisissa), ja toivon totisesti, että mies osaa ottaa vaaleanpunaisen hattaraverhon sisällä sen päänsä pois perseestään (sori kielenkäyttö), pysähtyä, ja ajatella lastaan!
    Totisesti, ”jos aikoo viettää tulevaisuuden uuden naisensa kanssa, niin mihin silloin on kiire???”

    • Tunteiden roskapussi sanoo:

      Niin, ja sanon jo nyt, ennenkuin kukaan ehtii, että; saatan kuulostaa katkeralta, mutta, olen oikeasti iloinen, että mies on onnellinen. Hänen onnensa ei ole poissa minulta mitenkään. Emme varsinaisesti olleet enää pitkään aikaan onnellisia yhdessä ja ero oli monella tapaa helpotus. Eikä se, että hän tapasi uuden naisen, ollut ikävää. Vaan se tapa, millä
      ja miten sain tietää, ja kuinka tieto vaikutti tyttäreemme. Tiedän, että isä rakastaa tyttäriään paljon, enkä ole mollannut häntä heille millään tavalla. Olen jopa yrittänyt puhua heille positiivisesti isän uudesta.
      Miestä kohtaan minusta tuli hirviö, koska en voinut uskoa, että hän, kaiken kokemamme jälkeen, petti luottamukseni, mutta se on toinen juttu!
      En vain voi ymmärtää, enkä hyväksyä sitä, että nyt, alle kahdessa kuukaudessa, hän on unohtanut, että täällä on tytär, joka kaipaa ja ikävöi isäänsä, eikä pysy muutosten perässä tai ehdi sopeutua niihin. Se on surullista, ja saa sisälläni olevan leijonaemon karjuen esiin.

  • Mariia sanoo:

    Tää on niin todellisuutta tänäpäivänä. Hyvä että edellinen kumppani tietää erosta kun on jo uusi kierroksessa. Ei ihme että lapsilla on entistä enemmän mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä ym.

  • Anonyymi sanoo:

    Täyttä asiaa tämäkin juttu! Kun kerran on lapsia hankkinut, pitää heidät ottaa huomioon kaikissa suhteissa. Miksi ei voisi asua uuden kumppanin kanssa erillään ja muuttaa vasta siinä vaiheessa yhteen, kun lapset lähtevät maailmalle. Sekin aina koittaa ja elämää on vielä senkin jälkeen.
    Ja mitä noihin vastineisiin tulee huono äiti blogin kirjoituksista, kyllä ne vaan ovat elämää. Jos kirjoittajat eivät ole joutuneet samaistumaan niistä mihinkään, niin onnea vaan helposta elämästä. Onni ei vaan osuus kaikkien kohdalle.

    • Taikatri sanoo:

      Niin että nuorena hankitut lapset ex-vaimon kanssa on este hankkia lapsia tarkemmin harkitun puolison kanssa koska eri osoitteissa pitäisi asua?

      Mitä itse artikkeöiin tulee, on nämä kirjoitukset nykyään katkeruuden sävyttämiä eikä enää huumoria löydy entiseen tapaan.

      • Anonyymi sanoo:

        Tarkoitin tilannetta, jossa ei enää tehdä yhteisiä lapsia ja kummallakin on jo lapset valmiina. Miksi pitää sekoittaa niin monen lapsen elämä?

  • Pettynyt sanoo:

    Valitettavasti Huono äiti on nykyään, niin huono, että ei näitä kannattaisi lukea ollenkaan. Kunpa ”Huono” olisi vain jatkanut kirjoittamista itse.. Liki jokaisessa tekstissä toistuu teennäinen huumori, ja kirjoitustyyli on onnetonta. Valitettavasti.

    • Äiti sanoo:

      Samaa mieltä. Monesta kirjoituksesta paistaa katkeruus läpi, ja ilmaisun tyyli on jopa passiivis-aggressiivista. Asiallisia mielipiteitä on mukava lukea, mutta katkerat avautumiset ovat ajanhukkaa.

      • Paula sanoo:

        Todellakin samas mieltä . Ennen kirjoitukset olivat hauskoja , nykyään pelkkiä uhriutuvia marttyyrinillityksiä , joissa pääsääntöisesti arvostellaan eksää , mutta välillä osansa saavat myös omat teini – ikäiset lapset ja jopa ystävät .

      • Kyllästynyt sanoo:

        Komppaan niin teitä. Laatu vaan huononee. Hirveätä yleistystä ja nillitystä. Ei näitä jaksa enää lukea.

      • Eihuono sanoo:

        Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa – vai miten se nyt meni äidit?

      • Tunteiden roskapussi sanoo:

        En ole katkera, ero oli yhteinen päätös ja hyvä sellainen. Tässä kirjoituksessa olikin kysymys lapsista! Ihmisillä on nykyään älytön kiire lähes joka asiassa, niin, että lapset ”unohtuvat” helposti.
        Mielipiteitä on niin monta kuin ihmisiäkin. Ihmetyttää vain, että miksi sitten käytte kuitenkin lukemassa näitä juttuja täällä, jos niin ärsyttää???