Se, että töissä on niin paljon hommaa, että millään ei ehdi tehdä kaikkea, on monille tuttu ongelma. Mutta on olemassa myös toinen työn määrään liittyvä ongelma. Siitä ei vain paljoa puhuta, koska sitä hävetään ja työpaikan puolesta pelätään.

Se, kun töissä ei ole töitä.

Omat tehtävät eivät yksinkertaisesti riitä ja mistään ei saa lisää hommia. Töissä on pakko olla se kahdeksan tuntia, vaikka tekemistä on pahimmillaan alle tunniksi. Työssäolevan työttömyys on raskas ja kuormittava tilanne, vaikka se ei siltä kuulostaisi. Pahimmillaan työn puute johtaa boreoutiin, joka on samantapainen tilanne kuin burnout, mutta johtuu mielekkään tekemisen puutteesta.

Tältä tuntuu, kun töissä ei ole töitä:

”Kun hain paikkaa, korostettiin että työ on sitten todella kiireistä. Pitää pystyä organisoimaan ja tiukoissa aikatauluissa on ehdottomasti pysyttävä. Olin todella huolissani siitä, että pärjäisinkö. Edeltävät yöt ennen työn alkua valvoin kauhuissani. Kävi ilmi, että täysin turhaan.

Jo ensimmäisenä päivänä kaikki tehtävät oli hoidettu 1,5 tunnissa. Ajattelin, että ehkä nyt on vain erityisen hiljaista. No ei ollut. Erityisen hiljaista oli joka päivä. Ihan joka ikinen päivä.

En millään saanut kulumaan vaadittuihin tehtäviin kahta tuntia enempää. En millään. Jo yhdeksän jälkeen katselin kellon matelua: mitä ihmettä teen täällä koko päivän? Lounaalla istuin tunnin, jotta aikaa kuluisi edes johonkin.

Otin asian monta kertaa puheeksi sekä esimiehen kanssa että palavereissa. Kiersin työpisteeltä toiselle sanomassa, että teen mielelläni mitä tahansa jos joltain irtoaa hoidettavia tehtäviä. En tiedä eikö muillakaan oikein ollut töitä. He puhuivat kyllä kiireestä, mutta olivat kovin mustasukkaisia omista hommistaan. Tietenkään toisen projektiin ei voi vain hypätä ottamaan ohjia, mutta olisin voinut tehdä edes jotain pientä avustavaa työtä joka olisi helpottanut heidän työtaakkaansa.


Kuva Lilly Rum, ylin kuva William Iven.

Ehdotin että opettelen uusia taitoja niin voisin tehdä osan muiden töistä. Yritin napata itselleni mitä tahansa tehtävää. Joskus sain kinuttua hommakseni varaston siivoamisen, siellä sitten sain kulumaan muutaman tunnin toimistotarvikkeita ja pölyisiä joulukoristeita järjestellen.

Päiväni kuluivat niin, että aamusta tein sen suunnilleen tunnin töitä ja sen jälkeen ihan oikeasti siirtelin papereita pinosta toiseen jotta näyttäisin siltä että teen jotain. Siihen aikaan ei ollut edes somea, joten en saanut aikaa kulumaan millään. Nykyään voisi sentään roikkua netissä, mutta onko sekään kenenkään kannalta mielekästä, että työntekijälle ei riitä töitä vaan hän selaa nettiä koko päivän?

Tiedän että monesta ylityöllistetystä tämä kuulostaa unelmalta mutta oikeasti kyseessä oli painajainen. Mietin, että minussa on jotain vikaa kun en keksi töitä tehtäväksi. Mutta kun ei niitä ollut! Ei sitä asiantuntijatyöhön palkattuna voi oikein alkaa siivoamaankaan ja tietysti töissä oli siivoojat erikseen. Jossain vaiheessa en enää uskaltanut valittaa työn puutteesta, koska pelkäsin saavani potkut siksi että en tee mitään.


Kuva Panos Sakalakis.

Lopulta vähienkin työtehtävien tekeminen muuttui hankalaksi. Kaikki tuntui ihan tarpeettomalta. Lykkäsin ja lykkäsin asioita. Tunsin entistä enemmän syyllisyyttä. On ihan kamala tunne istua päivässä kahdeksan tuntia toimistolla ja lähteä sieltä kotiin tietäen, että ei ole tehnyt käytännössä mitään koko päivänä.

Kukaan työpaikalta ei koskaan valittanut siitä, että olisin jättänyt tehtäviä tekemättä tai saanut aikaiseksi liian vähän. Tuntui että elän jossain harhassa, jossa kaikki muut ovat työllistettyjä ja valittavat kiirettä, ja minä pyörittelin kyniä pitkin pöytää monta tuntia päivässä.

Kyseessä oli onneksi sijaisuus, ja kun vakituinen työntekijä palasi hän huokaili, että mitenköhän tätä hektistä tahtia taas jaksaa ja kuinka sopeutua. Ehkä kyseessä oli se, että hänenkin oli pakko osallistua kiireen hokemiseen, jotta kukaan ei tajuaisi että kyseinen tehtävä oli firmalle aivan turha.”

Onko sinulla kokemuksia siitä, että töissä ei ole töitä? Miten olet selvinnyt tilanteessa? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “Tulen hulluksi kun töissä ei riitä töitä tehtäväksi!”

  • Hattiwatti sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Itsellä menee noin 2-3 tuntia aamusta töihin ja sitten loppupäivä odotella uusia töitä ilmaantuvan. Esitän kiireistä käymällä läpi papereita ja pinoja sekä klikkailemalla jo luettuja meilejä läpi. Netissäkään ei viitsi liikaa pyöriä työajalla. Kokeneemmilla kollegoillani taitaa olla aika sama tilanne vaikka välillä yrittävät hokea kiireestä jotain, mutta eivät taida itsekään uskoa siihen 🙂
    Töiden puute johtanee siihen etta joillakin kollegoilla on aikaa juoruilla kaikenlaista jonnin joutavaa ja oireilla henkisesti kun eivät saa työltään sitä täyttymystä ja egobuustia mitä ilmeisesti kaipaisivat.

    Työ on valitettavasti vakituinen enkä ole kovin pitkään ehtinyt olla vielä. Mietin jo kovasti uusia suunnitelmia tälle vuodelle. Tuntuu etta ammattitaitoni ja osaamiseni eivät pääse loistamaan tuolla. Olen nyt kaiken lisaksi erilaisten sattumusten kautta aivan eri alalla kuin missä olen aiemmin työskennellyt enkä edes välitä tästä alasta tuon taivaallista.

  • Bored sanoo:

    Tuttua, niin tuttua! Tarjottua apua ei oteta vastaan, ettei vain paljastuisi asioiden todellinen laita: ei mitään kiirettä olekaan.

    Tällä hetkellä suurin jännityksen kohde lienee se, onko koko yrityksellä tätä menoa tulevaisuutta a) ollenkaan ja b) jos on, miten pitkään.

  • Turhautumisen_vastustaja sanoo:

    Olin kuntouttavassa työtoiminnassa ja välillä ei tuntunut olevan mitään tekemistä tai joutui odottamaan pomoa yli tunnin ajan saadakseen työstä hänen mielipiteensä tai uuden työtehtävän. Olo oli niin turhauttava ja vihainen kun piti vain odotella, ei tuotteiden suunnittelukaan jaksanut tehdä kun ei pomolle koskaan kelvannut. Ja kun tuli työ niin sekin oli kiireellinen että sen piti sinä päivänä jo tehdä. Aluksi olin 5 tuntia mutta vähensin sen 4 tuntiin kun ei sitä odottamista jaksannut, etenkin kun pomot istui aamulla ja päivällä puoli tuntia kahvipöydässä. Netissä ei viihtynyt pyöriä, muutenkin mielestäni töissä pitäisi sitä työtä tehdä. Turhautumisesta ja työ puutteesta kyllä puhuttiin pomon kanssa mutta eipä sille tehty mitään. Onneksi pääsin kouluun ja nyt en kestä joutenoloa sekuntiakaan.

  • Em-täti sanoo:

    Erittäin tuttua!
    Kun työ vielä on kausiluonteista, välillä on oikeasti tohinaa ja välillä alkaa epäillä omaa osaamistaan ja tarpeellisuuttaan.

    Tunne siitä, ettei osaa tehdä työtään on raastava.
    Kun olin työuupumuksen (!!!) takia sairauslomalla, ei kellekään tullut mieleenkään epäillä työni kuormittavuutta. Rutiinit, jotka itseltä vievät työpäivästä rauhallisesti tehden tunnin verran, olivat ajaneet sijaistavan ihmisen aivan äärirajoilleen. Epäilen etten saa esimiestä uskomaan, että työssäni voi pitkästyä ja että juuri se voi olla syypää sekä työuupumukseen että arvottomuuden tunteeseen

  • Kiskis sanoo:

    Minulla oli äitiyslomansijainen, joka oli juuri tuota mieltä, että työtä ei ole tarpeeksi. Valitettavaa oli, että hän ei ollut tehnyt sitä kaikkea, mitä itse tein työkseni. Hänen ei edes odotettu tekevän muuta kuin välttämätön, koska kolleegoilla ei oikein ollut aikaa häntä opastaa. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat oli tekemättä lomani aikana. Lisäksi monia monia muita seurantaan liittyviä töitä. Lomani jälkeen myös korjasin jonkin verran hänen tekemisiään, koska niitä ei oltu ajateltu loppuun asti. Luulen, että ainakin joissain tapauksissa tuuraajat eivät vain osaa tai ymmärrä tehdä kaikkea, mitä pitäisi tai kuuluu. Kun se ”oikea” henkilö sitten palaa, huomataan, mikä kaikki on jäänyt tekemättä. Lisäksi usein sijaisilla ei edes ole kaikkia vakituisen tehtäviä, työryhmiin kuuluminen, kehitystehtävät, luottamustehtävät jne. Voi olla alunperinkin sovittu, ettei ne kuulu sijaisen tehtäviin. Osaltaan on myös kiinni ko. henkilön ammattitaidosta kuinka pystyy tekemään pitkän aikavälin suunnitelmia. Joissakin tapauksissa työn puute johtuu kyllä sen tekijästä ja opastuksen puutteesta, mikä on sijaisuuksissa varmaan melko yleistä. Lisäksi meitä on moneksi, toisten mielestä suunnittelutehtävät ovat valmiit, kun jonkinlainen suunnitelma on valmis. Sitä ei ole selvitetty tarkemmin kuinka hyvä suunnitelma on.

    • Bored sanoo:

      Perehdytyksen puute johtaa kertomiisi tilanteisiin, samoin mainitsemasi työtehtävien pelkistämiset: ei odoteta sijaisen tekevän mitään muuta kuin hädin tuskin välttämättömin.

  • Amalia sanoo:

    Tuttu tunne. Kamalinta on se, kun alkaa epäillä itseään, että teenkö työni jotenkin huonosti tai jätänkö jotain tekemättä, kun kollegat valittaa kiirettä ja istuu ylitöissä. Itse teen työt käytännössä parissa tunnissa ja lopun päivää olen tekevinäni töitä, esim. pyörittelen samoja exceleitä päivästä toiseen.

  • Tyhjäntoimittaja sanoo:

    Erittäin tuttua valitettavasti. Esimieheni on ollut tietoinen asiasta jo kuukausien ajan, mutta projekteja vain ei ole annettavaksi. Joka päivä olen turhaututunut ja ahdistunut. Tuntuu, että menen kehityksessä vain taaksepäin ja että oppimani taidot alkavat ruostua. Olen siinä pisteessä, että mitkään firman tarjoamat koulutukset eivät enää kiinnosta, eikä juurikaan ne jäljellä olevat työtehtävätkään. Koska esimieheni on tietoinen asiasta ja olen sanonut monta kertaa, että voin vaikka auttaa muiden projekteissa eikä työtä silti ole lisää, olen antanut itselleni luvan olla ”kotitoimistolla” ja tehdä kaikkea muuta, muuten tulisin hulluksi. Olen menossa myös juttelemaan työpsykologin kanssa asiasta, koska ahdistuksen määrä on suuri.

  • Waste of space sanoo:

    Todella hyvä kirjoitus, minulla aivan sama tilanne. Viikon työt sujuisi päivässä, mutta eihän sellaista kehtaa ilmoille sanoa. Kaikki kaverit toistelee kiireitään, yleensä vaihdan vaivihkaa puheenaihetta. Lisätyötä sain, johon aiempi tekijä oli käyttänyt paljon aikaa ja sekin vain sujahtaa näihin työpäiviin. Ehkä olen vain liian tehokas? Esimiehelle olen kertonut, että töitä voisi minulle tuupata lisää, mutta mistäpä tuuppaat kun muilla on omat projektit, joiden asiantuntija en ole eikä ole tarvetta toista lähteä niihin kouluttamaan. No olen aktiivi kolmannella sektorilla, joten ohjaan työaikaani sinne. Koska voin kertoa, että pitkäveteiset työpäivät on dead boring eikä mieltä ylennä se, että tuntee olevansa waste of space. Hassua on, että kaikki ovat tyytyväisiä työhöni kun kaikki annetut tiketit hoituu nopeasti…

  • Mikä hiton pointti tässä on? sanoo:

    KYLLÄ on kokemusta. Onko kiire Stockmannin tavaratalossa? Tai Meilahden sairaalassa? Jälkimmäisessä varmastikin useilla on, mutta ei ihan kaikilla. On turhauttavaakin turhauttavampaa kokea olevansa turha. Kyllä, osaan myyntihommissa syventää ja helpottaa kyselijän tiedonhalua Galabakoksesta tai toisaalta annostella keskoselle lääkkeet. 8h päivä, tötä n. 2-3 tuntia. Lopun aikaa vaan notkut, muta toisaalta vältät aktiivimallin. Hienoa — kai.

  • 40v peukalon pyörittelijä sanoo:

    Kuulostaa tutulta… sekä ahdistus työn puutteesta, että pelot, että se annettu vähäkin työ otetaan pois. Kun työtä on liian vähän, on todellakin hankalaa saada itsestä irti ne muutamat tehtävät, jotka hoidettavaksi on annettu. Mitä ihmettä sitä sitten lopulla ajalla tekisi, jos neki ois tehtynä? Ja kyseessä ei ees oo määräaikanen työ… *huokaus*