Sitä voisi kuvitella, että toista lasta odottaessa kaikki on jo tuttua, ja sitä myöten huoletkin loistaisivat poissaolollaan.

Valitettavasti se ei mene ihan niin.

Toinen raskaus saattaa olla henkisesti ensimmäistä helpompi. Kaikki ei ole enää uutta, ja esikoinen jaloissa pyörimässä pitää myös ajatukset kiireisinä. Mutta ihan yhtä lailla voi olla niin, että toisen raskauden aikana on vielä enemmän huolissaan kuin ensimmäisen aikana. Elämäntilanne, voimavarat ja aiemmat kokemukset vaikuttavat paljon.

Tässä on listattu muutamia tyypillisiä huolia ja ratkaisuja niihin:

Mitä jos en rakasta toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä?

Saatoit ennen ensimmäisen lapsen syntymää pelätä, että osaatko rakastaa häntä. Voi olla, että tunteiden kehittyminen vei aikaa, mutta ne kehittyivät kuitenkin. Sama tulee käymään tälläkin kertaa.

Älä mieti sitä, miltä sinusta ”pitäisi” tuntua. Olet tapaamassa uuden ihmisen, ja tutustut häneen vähitellen. Voit myös pyrkiä valmistautumaan tähän tutustumiseen esimerkiksi juttelemalla syntymättömälle vauvallesi tai kuuntelemalla mukavaa musiikkia, jota voit soittaa myös lapsen jo synnyttyä.

Toisen lapsen synnytys pelottaa…

Kokemus ei välttämättä tuo varmuutta. Synnytyksen kulku on aina ennustamaton. Vaikea aiempi synnytys ei tiedä vaikeaa uutta synnytystä, eikä helppo edellinen synnytys takaa että seuraavakin on helppo. Jos kaikki on edellisellä kerralla sujunut mukavasti, se voi auttaa suhtautumaan tulevaan luottavaisin mielin. Haastava edellinen synnytys voi joko jättää jälkeensä pelon tulevaa kohtaan, tai tiedon, että kaikesta selviää.

Oli edellinen kerta ollut millainen tahansa, uusi synnytys mietityttää. Se kuuluu valmistautumiseen. Jos huolet täyttävät mielen ja tuleva synnytys ahdistaa, puhu siitä neuvolassa. Voit pyytää keskusteluapua siitä huolimatta, että olet uudelleensynnyttäjä.

lapsi äidin sylissä
Kuva Janco Reflic, ylin kuva Jordan Bauer.

Minne oikein laitan lapseni kun synnytän!

Kannattaa varautua toisen lapsen syntymään ajoissa. Siis oikeasti ajoissa, ei vasta hetki ennen laskettua aikaa. Vauvoja kun ei paljoa kiinnosta, milloin heidän on ennustettu syntyvän! On hyvä ajatus varmistaa pari mahdollista hoitopaikkaa esikoiselle siltä varalta, että suunniteltu hoitaja ei pääsekään, jos lapsi syntyy odottamattomaan aikaan.

Valmista myös esikoista sisaruksen syntymään. Kerro hänelle, että menet synnyttämään sairaalaan ja olet poissa tietyn ajan. Kerro kuka häntä hoitaa silloin, ja milloin hän pääsee näkemään sisaruksensa ja sinut.

Mitä jos en pysty imettämään?

Kuten synnytyskin, myös imettämisen sujuminen voi olla täysin erilainen juttu toisella kerralla. Jos haluat imettää, täydennä tarvittaessa tietouttasi imettämisestä ja hanki apua, jos sitä tarvitset. Jos et halua imettää, tai imettäminen muodostuu liialliseksi taakaksi, unohda paineet. Kunhan lapsi saa ruokaa ja läheisyyttä, kaikki on oikein hyvin.

Miten ihmeessä selviän vauvan ja taaperon kanssa?

Tämä pelko on täysin aiheellinen. Koko perheenne täytyy sopeutua uuteen tilanteeseen, ja se voi olla kaikille rankkaa. Mutta sopeudutte kyllä.

On tärkeää, että otat itsellesi aikaa synnytyksestä toipumiseen, vauvaan tutustumiseen ja lepäämiseen. On myös tärkeää, että esikoinen saa huomiota. Pyri olemaan hänen kanssaan kahden edes pikkuisia hetkiä silloin tällöin.

Yritä olla suorittamatta ja nauttia. Arki tasaantuu aikanaan, ja pian lapsista on toisilleen seuraa ja iloa.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Toinen lapsi tulossa, ja kaikki pelottaa?”

  • Meeri sanoo:

    Huolien ja pelkojen kanssa ei kannata jäädä yksin! Kannattaa hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tukea omien ajatusten kanssa. Vauva ei tunnu aina omalta ja kiinnittyminen voi olla hankalaa. Usein äidit kokevat asiasta häpeää, eivätkä uskaltaudu kertomaan asiasta neuvolassa. Mutta, esim. kiinnittymisen haasteisiin voisi kuitenkin saada helposti apua kun vain uskaltautuu tästä kertomaan. Samoin muista huoliajatuksista kannattaa jutella mahdollisimman varhain, jos ne varjostavat raskautta ja lapsen syntymää. Yleensä varhain ja nopeasti saatu tuki auttaa nopeammin.