Jos sinulla ei ole lomaa tai muuten mahdollisuutta lähteä reissuun, voi muiden lomankuvien näkeminen sosiaalisessa mediassa ärsyttää, harmittaa ja jopa ahdistaa tai masentaa.

Toisen lomien ei tarvitse edes olla viiden tähden luksusmatkoja kaukomailla. Ihan perus mökkilomat, piknikit tai huvipuistoreissut voivat nostaa vaikeita tunteita pintaan. Kateus ja harmi siitä, että itsellä ei ole yhtä kivaa, ovat ihan normaaleja fiiliksiä.

Mutta vaikka joskus kateudessa kieriminen voi olla suorastaan palkitsevaa, ei sen valtaan kannata pitkäksi aikaa jäädä. Harmistuskin on ihan ok tunne, joka kuuluu elämään, mutta varsinaiseksi ratkaisuksi kadehtimisesta ja ärsyyntymisestä ei ole.

Saat tuntea kateutta, harmia ja pettymystä, mutta kokeile myös näitä keinoja:

– Pänniikö sinua siksi, että teillä ei ole varaa mihinkään? Aloita säästäminen jo nyt ensi kesää varten. Jos tulosi ovat kovin pienet, eivät säästösummatkaan tietenkään voi olla suuria, mutta on se enemmän kuin nolla euroa. Ehkä et saa vuodessa kasaan etelänmatkan verran rahaa, mutta kenties sen verran, että pääsette huvipuistoon tai herkkupiknikille.

– Vaihda maisemaa. Matkan ei tarvitse suuntautua kauas ollakseen elämys. Menkää halvalla bussilipulla naapurikaupunkiin, kenties joku sukulainen tarvitsisi mökillä remppa-apua, ehkä joku kaipaa kissanhoitajaa loman ajaksi, kenties menette retkelle lähisaareen? Tai miten olisi turistikierros omassa kaupungissasi, oletko ikinä oikeasti käynyt niissä kohteissa, joissa turistit kotipaikkakunnallasi vierailevat? Pienikin maisemanvaihdos piristää!


Ylin kuva Natalya Zaritskaya.

– Sulje some. Jos sosiaalisen median kuvista tulee paha mieli, älä katso niitä. Toki voit kokeilla asennemuutosta: ehkä et katso kuvia kateellisena vaan haaveillen? Jos se ei auta, pistä laitteet kiinni. Ja muista, että suurin osa meistä julkaisee somessa vain huippuhetket. Turistiripulit, huijaavat taksikuskit, repivät parisuhderiidat ja roskaiset rannat eivät näy päivityksissä.

– Onko ongelmasi siinä, että jäit kotiin jumittamaan? Suunnittele ja jos sinulla on varaa ja lomaa, lähde! Jos sinulla ei ole rahaa tai vapaata nyt, kenties niitä on joulun tai hiihtoloman aikaan? Ihminen on tutkitusti onnellisempi odottaessaan matkaa kuin matkalla ollessaan. Varaa reissu, vaikka vain Tampereelle tai Tallinnaan, ja pim! olet onnellisempi!

– Kenties sinua ei edes harmita se, että muut ovat ihanilla matkoilla? Ehkä olet väsynyt ja stressaantunut? Keskity itseesi sen sijaan että miettisit muiden lomia. Mene kävelylle metsään, ui, joogaa, lue kirjaa, tee käsitöitä, katso hyvää sarjaa…relaa ja pidä huolta itsestäsi, niin ehkä somekuvakateuskin lientyy.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.