Teini-iän poikaystävä vei sydämeni uudelleen
Kun on pitkän ja onnellisen parisuhteen pauloissa, naimisissa, lapset ja kaikkea, ei edes mieti, että joku voisi horjuttaa sujuvaa komboa. Tai minä en ole ainakaan koskaan aiemmin miettinyt. Vaan kuinkas keltanokalle kävikään?
Menin luokkakoukseen fiiliksellä ”kiva nähdä vanhoja kavereita”. No sielläpä olikin ensirakkauteni isolla eellä ja mikään ei ole ollut sen jälkeen ennallaan. Liki 25 vuoden takaiset muistot tulvivat verkkokalvoilleni kaikissa muodoissaan. Olin pähkinöinä.
Ensiksikin täytyy sanoa rehellisesti, että en pettänyt ja kaikki meni ok. Siitä olen ylpeä.
Mutta se vetovoima! Ja ne mun ajatukset! (Ne on sitten ihan Regina-kamaa, jos joku muistaa sellaisen lehden männävuosilta!?)
Se pirulainen sai aikaan unettomuuden, syömättömyyden (laihdunpahan, hah) ja perhosia vatsaan. Mitä helvettiä, mä sanon? Miksi?
Luulin, että tähän ikään mennessä olisi tuo aikoinaan merkittävä mieshenkilö unohtunut sydämeni sopukoista, vaan ei. Ei ollut. Ei ole. Ja tarvitseeko sen kadotakaan?
Koko viikko on mennyt horroksessa. Pelottavaa. Miehelleni sanoin, että mulla on nyt vaan vähän vaikeata itseni kanssa – ja ehkä joku keski-iän (voi luoja mä inhoan sitä sanaa) kriisikin. Ei tästä auta mennä kun eteenpäin hammasta purren.
Miten vetovoima ja yhteys voi säilyä vaikka toista ei ole nähnyt vuosikymmeniin? Kertokaa mulle! Hän on unissani – muistelen menneitä, kuuntelen nyyhkymusaa ja elän tietyllä tavalla menetettyä nuoruuttani uudelleen. Noloa. Hävettää. Milloin tää loppuu ja olen taas normaali? Vai onko tämä normaalia? Auttakaa!!
Onko teillä vastaavia kokemuksia ja miten olette niistä selvinneet?
Nimim. Melkein Huono
P.S. Tällaiset syyt ajavat naiset pettämään…
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ihan normaalia, minä (sinkkunainen 50v) kaipaan vieläkin 30 vuoden jälkeen ihan kokoajan nuoruuden rakkauttani vaikka hän särki sydämeni pahanpäiväisesti. Välillä se jo vähän rasittaa ku olen alkanut viime vuosina erityisesti jostain syystä puimaan päässäni nuoruusvuosien tapahtumia ja tunteita uudelleen ja uudelleen.
Sain kuulla että nuoruuden poikaystaväni on kuollut, ja olen tuntenut ihan ääretöntä surua ja kaipuutakin… paljon ristiriitaisia tunteita, vaikka viimeiset kymmenen vuotta mennyt hienosti ilman että, olisi edes käynyt tämä henkilö mielessäni. Mutta nyt hän ”kummittelee” mielessä lähes jatkuvasti…
Minusta on ihan normaalia tuntea ihastumisen tunteita ulkopuoliseen tahoon myös parisuhteessa ollessa. On sitten eri asia lähteekö sitä tunnetta ruokkimaan esim. viestittelyllä tai treffailemalla. Se tunne kyllä sammuu itsestään, jos näin ei tee. En lähtisi riskeeraamaan nykyistä parisuhdetta, perhe-elämää, toisen kunnioittamista jne.
Voin niin samaistua kirjoitukseesi. Minä kyllä olen nähnyt, omaa ihastustani ajoittain n 5-10v välein..ja aina samat fiilikset MOLEMMILLA! En itsekkään ymmärrä näitä outoja kaipuun/haikeuden tunteita. Olenme ihastuksen kanssa keskustelleet asiasta ja molemmat ovat yhtä kysymysmerkkiä. Hän haluaisi ”suhteen” kanssani…mutta sellaiseen en voi suostua…Vaikka ajatus kyllä houkuttelikin..
Mies kävi luokkakokouksessa. Tapasi ensirakkautensa. Tunne on ollut molemminpuolinen. Siitä seurasi vuoden salasuhde. Sain tietää kesällä. Helvetti alkoi siitä. Kesään asti olen antanut itsellni aikaa katsoa mitä tästä tulee. Parisuhde vaikuttaa hyvälle, mutta tyydynkö mieheen, joka hyppäsi toisen vuoteeseen? Tämä nainen on myös naimisissa. Minulla mtodettu masennus ja terapia pyörii. Onneksi kirjoittaja ei tehnyt mitään. Varattuna tehdyillä jutuilla voi olla raskaat seuraamukset.
Nuoruuden poikaystäviin ei jäänyt mitään kutkuttamaan, mutta samanlaisen huumaavan tunteen sai aikaan nykyinen mieheni. Kohtasimme elämäntilanteessa johon ei rakastuminen ollut käsikirjoitettu. Keskelle perhearkea, pitkää parisuhdetta. Tunne oli vaan niin vahva ettei sen kanssa olisi pystynyt elämään. En olisi halunut jäädä elämään elämää, jossa rakkaus olisi ollut vain päiväunissa ja salaisissa haaveissa. Nyt se on ollut totta jo useamman vuoden ja saan elää sitä ihan oikeasti.
Itsehän lähdin 22 vuotta kestäneestä suhteesta nuoruuden rakkauden mukaan…… Ja nyt ollaan oltu viisi vuotta naimisissa. Toki aiempi suhteeni oli todella huonossa jamassa ja olin tehnyt lähtöä monta vuotta. Oli väkivaltaa ym. Mutta nyt olen onnellinen, vaikka on hänessäkin omat puutteensa.
olipa mukavaa luettavaa ja osui ja upposi.
miten voikaan osua näin.
viime viikolla löysin täältä nassukirjasta teini iässä kanssani seurustelleen poikakaverin. voisin jopa sanoa että ensirakkauteni.
onhan hän ollut ajatuksissani aika ajoin nämä 35v mutta elämäni on ollut niin taiteilemista että vain ajatuksissani joihin välillä paeta.
mutta nyt… juuri kun olen menossa toista kertaa elämässäni naimisiin , tämä henkilö valtaa totaalisesti ajatukseni, uneni ja saa mieleni sekamelskaksi.
vaivun muistoihin ja kuuntelen musiikkia joka tuo hänet mieleeni
Mulle kävi ihan samoin! Housut pyöri jaloissa muutaman viikon ja sain väriä arkeen mutta molemmat olemme tahoillamme jatkaneet elämäämme, ja tapaamme lounaalla pari kertaa vuodessa kun satumme työasioissa toistemme kotikaupunkeihin. Muuten emme pidä mitään yhteyttä. Uskon, että arki on arkea, enkä lähtisi rikkomaan toisen perhe-elämää oli omani sitten millaista hyvänsä. Osa viehätyksestä tulee varmasti yhteisestä historiasta, tuttuudesta, ja siitä, että joku näkee -tai jaksaa katsoa arkisen minäni läpi. Toivon, että hänellä menee hyvin ja olen myös otettu hänen kunnioituksestaan minua kohtaan. Kaikkien mielijohteiden edessä ei tarvitse toimia, ja ehkä tämän kohtaamisen tarkoitus on mennä juuri näin – ja joskus se mitä ei tapahdu, on kiehtovaa kuin se, mitä olisi tapahtunut.
Samanlainen kokemus löytyy. 20 v kirjoituksista, kun kokoonnuttiin yli 70 silloisen abin voimin. Mukana minä ja myös ex-poikaystävä, johon on ollut urhannut montaakaan ajatusta noh, kahteenkymmeneen vuoteen. Ihana oli silloin ja ihana on edelleen. Hän hakeutui juttusille ja muistelimme menneitä. Hän myös antoi mulle useamman kohteliaisuuden, joita edelleen muistelen lämmöllä. Silti en ikinä, ikinä olisi tehnyt mitään, joka olisi vasrantanut avioliittomi ja siksi illasta jäi mukava muisto. Vatsanpohjassa kutitteli muutaman viikon, mutta tiesin, että se menee ohi. Joku hehku kuitenkin jäi, sillä aviomieheni villiintyi täysin ja vietimme kertakaikkisen rakkauden kesän. Ihastuksia tulee ja menee parisuhteessakin. En voi valita sitä, keneen ihastun. Mutta voin valita, miten ihastumisen kanssa toimin.
No mä olen kyllä omalla kohdallani tulkinnut sen niin, että vaikka se tuntuu vetovoimalta ja kaipuulta nuoruuden rakkauden kainaloon, niin oikeasti kyse on kaipuusta nuoruuteen, huolettomuuten, siihen miltä se palava rakkaus silloin tuntui. Loppupeleissä se lapsiperhearki ”keski-iässä” olisi ihan samanlaista sen exän kanssa kuin se on nytkin. Itse olen sen kaipuun yrittänyt käyttää hyväksi omassa parisuhteessa, muistelemalla suhteen alkuaikoja, järjestämällä aikaa vain meille kahdelle ja…seksillä.
Ja minä näen nykyisin exääni vähintään kerran viikossa, joskus joka arkipäivä, niin on todellakin ollut aikaa miettiä omaa elämää ja tunteita.
Olen huomannut haaveilevani ekasta poikaystävästäni, emme ole nähneet v. 1999 jälkeen. Miksi haaveilen juuri hänestä? Enkä miehestäni esim suhteen alussa 11v sitten?
Pelottaakin ajatus, jos ekan kanssa tavattaisiin…toisaalta fifty-sixty … vois loppua haaveilut tai käydä kuten sulle (laihtuisinpa minäkin sit!)
Mutta tuskinpa nämä meistä huonoja tekee…mutta outoa tämä on? Ehkä tosiaan keski-iän kriisiä, väkevien tunteiden kaipuuta kai? Irtioton, huuman ja riippumattomuuden halua!
Tiedän niin tuon tunteen. Itse näen ensirakkautta lähes viikottain. Pääsinkin jo irti hänestä mutta nyt vuoden ajan kaikki muistot pyörii päässä. Elämässäni kaiken pitäisi olla hyvin. En osaa auttaa:( Kai sitä on vain opittava elämään sen asian kanssa, että häntä ei vain vok unohtaa.