Kun lapset kasvattaa hyvin, heistä tulee kunnon ihmisiä. Eikö niin?

Sitä uskoi tämäkin äiti, mutta toisin kävi. Mitä voin enää tehdä, hän miettii:

”Mitä tehdä, kun pullamössösukupolvi-käsite on understatement? Me kaikki tiedetään ne perheet, joissa lapset saa pelkkiä laudatureja tai keskiarvot on vähintään 10,5? Tämä ei ole niitä perheitä.

Tämä on tarina perheestä, joka haluaa vaihtaa puheenaihetta tai tajuaa hävetä piiloutumalla kotiinsa, kun ensin mainituista lapsista tulee puhe. Monet tutkimukset kertovat koulutuksen periytyvän ja että kun perheessä on asiat hyvin, niin lapsista kasvaa upeita yhteiskunnan jäseniä. Tai että vanhempien tuki koulunkäynnissä on merkittävä.

Mitä sitten, kun kaikki tämä on tehty: on tuettu opettajaa, kerätty rahat retkiin, mahdollistettu harrastukset sekä taloudellisesti että vapaaehtoistyöllä, ja kuri on ollut tiukka eikä rahaa ole saanut vastikkeetta?

Silti kun lapsesta tulee täysi-ikäinen, niin sitä ollaan tilanteessa, että hän ei OSAA laittaa edes alusvaatteitaan pyykkikoriin. Siis näin hän sanoo nimenomaan, että ei osaa. Paitsi että hän kyllä osasi 7-vuotiaana. Kaikki tavarat jäävät siihen, missä viimeksi niitä tarvittiin.


Ylin kuva Matthew Henry.

Vaikka töihin pitää lähteä kello kuuden maissa, niin hän ei ”pysty” mennä nukkumaan ennen puoltayötä. Mikä sitten tarkoittaa, että hän on kaiken aikaa kuin takalistoon ammuttu karhu eikä mistään voi koskaan puhua ”juuri tänään”. Työpaikasta huolimatta velkaa on enempi kuin auton arvo. Hampaidenpesu – ehkä kerran viikossa. Jos sovitaan imuroinnista ja hän ei muista hoitaa, niin hänelle ei saa huutaa tai huomauttaa asiasta vaan kysyä konditionaalilla: ”Voisitko imuroida?” Helpommalla pääsee itse imuroimalla.

Nuuskat, energiajuomat, ei-kasviksia-järjestön perustajajäsenkortti ja maistelua on myös lain väärältäkin puolelta. On yritetty rakastaa ja pitää rajoja, mutta mikään ei ole auttanut.

Ei oikein tunnu voittajafiilikseltä. Pullamössösukupolvi on understatement meidän perheessä.

Olisiko sinulla hyviä neuvoja pitää perhe kasassa? Tässä alkaa olla vanhemmillakin takki tyhjänä.

Pitääkö lapsi pistää vain pihalle oppimaan ottamaan vastuuta? Tai mistä tietää, että jos kotona asuminen onkin juuri se viimeinen oljenkorsi, joka pitää lapsen pään pinnalla?”

Nimim. Epäonnistunut äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Tein kaikkeni, mutta lapsestani tuli vastuuton ja laiska”

  • On vaikeaa olla ÄITI sanoo:

    Olipa kamala teksti. Lapsellasi on työ. Ei osallistu kotiaskareisiin, mutta ei olekaan hänen asunto. Oman huoneensa sisällä minusta hänellä on oikeus olla sellainen kun on. Kaikki ihmiset eivät ole yhtä siistejä kuin toiset. Oletko miettinyt sitä, että saatatte vain yksinkertaisesti olla aivan erilaiset ihmiset. Esimerkkinä voin antaa sen, että ennen kun minä rupean siivoomaan omaa asuntoani se kerkeää räjähtää sellaiseksi lääväksi ettei vaihtoehtoja enää ole ja homettä löytyy kahvikupeista. Ja kyllä on tullut kokeiltua monia eri päihteitä lain väärältä puolelta myös paljonkin. Ja masennus kausia myös sillon tällön. Mutta palkka juoksee, elätän itseni, säästöönkin on jäänyt enkä koskaan potkuja saanut. Tällä tuomitsemisen määrällä mitä tästä tekstistäsi lähtee en yhtään ihmettele että keskustelu yhteys välillänne on katkennut. Jos kerran tämä uusi sukupolvi on pullamössö niin sanoisin että vanhempi on sitten kukkahattutäti. Kaikki eläköön tavallaan, jos lapsesi ei miellytä sinua, potki ulos. Kyllä se joskus anteeksi antaa.

  • Äippä sanoo:

    Kuullostaa tutulta ja ihan normaalilta aikuiseksi kasvamiselta. Kokeillaan miten elämää eletään kun ei tarvitse kuunnella muita. Meillä tilanne parani kotoa poismuuttamalla, taustalla ihan yksinkertaisesti hukassa olemista, ei oikein tiennyt nuori mitä elämällään tekisi.
    Ja teille jotka syyllistätte ja haette vikaa kasvatuksesta; teillä ei varmasti ole vielä tuon ikäisiä lapsia, odottakaa vaan! Yhtäkään nuorta en tiedä jolla aikuistuminen olisi mennyt kuin strömsöössä, tavalla tai toisella kaikki käy nuo hommat läpi. Itse elin ensimmäisen vuoden yliopistossa pääasissa herkuilla.

  • Äiti itsekin sanoo:

    Kyllä se siitä ajan kanssa tokenee. Nyt vaan on jokin ”vaihe” päällä. Omat vanhemmat ovat usein liian lähellä, ja heille on vaikea avautua. Jos on kyse masennuksesta, niin sitä asiaa pitäisi ammattiauttajan kanssa purkaa. Mutta jos on kyse pelkästäänvastuuttomuudesta ja laiskuudesta, kannattaa varmaan tehdä huushollin pelisäännöt selviksi. Jos niitä ei pysty noudattamaan, pitää muuttaa muualle. Ja äidin päästää ohjat käsistään, ja lakata häpeämästä. Aikuinen ihminen kantaa itse vastuun tekemisistään ja häpeää sitten itse, jos siihen tarvetta on. Ei helppo ratkaisu, mutta joskus se on vaan pakko tehdä. Tsemppiä ja jaksamista.

  • Älä sure sanoo:

    ”Hyvät” äidit kommentoimassa näköjään. Et ole todennäköisesti tehnyt mitään väärin, tai joskus ehkä olet, me ollaan vaan ihmisiä. Mutta vaikuttaako se aina negatiivisesti? Nämä kullanmurut on yksilöitä, sehän me tiedetään, mutta sosiaalinen paine voi vaikuttaa aika paljon. Jos sen vilkkaan kaverin olisi saanut kestämään siellä ksylofonikerhossa, niin tilanne voisi olla eri, mutta kun lätkä kiinnosti enemmän. Koulussa kaveriksi osui se tyyppi jonka kanssa on kiva keksiä kaikenlaista, eikä se fysiikkaseuran rauhallinen tyyppi.
    Tärkeintä on säilyttää keskusteluyhteys, sen neuvon sain, kun omani kanssa taistelin. Siperia lopulta opetti, mutta ihan kelpo häissä siitä kasvoi. Se toinen viihtyi siellä algebraseurassa ja siitä tuli hyvä tyyppi kanssa. Seuraavasta kierroksesta en vielä tiedä, katsotaan, miten minun toiveet ja todellisuus kohtaavat, ainakin niillä on ihan loistavat isot sisarukset!

  • Toni Tietäjä sanoo:

    Olet ollut lapsesi onnen seppä syntymästä lähtien ja vain onnellinen lapsi, joka on viettänyt paljon laatuaikaa rakastavan perheen kanssa kykenee vaivattomasti tekemään näitä ”vaadittuja” asioita omasta halustaan.

    Nykyaikana lapsien tekemisiä ja itse valittuja harrastuksia tuomitaan hyvinkin usein. Jos lapsi esimerkiksi ei halua puhua ja yritetään pakottaa puhumaan tai tekemään jotain, ei lapsi tunne itseään rakastetuksi vaan uhatuksi. Lasten itsenäisyyden ja lapsen tuleminen vanhempiensa luokse kertomaan ongelmistaan kuuluisi olla lasten oma idea, mutta vanhempien tuomitsevat sanat ovat pelottavinta ja henkisesti rasittavinta mitä he voivat nuoruudessaan kokea ja täten kaikki perheen sisäiset keskustelut jäävät puolitiehen.

    On vanhempien työ ja velvollisuus ylläpitää lasten luottamus. Tämä pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, joissa pyritään rakastamaan toista.

    Hyvä äiti tuossa tilanteessa istuutuisi lapsensa vierelle, kysyisi mikä on vialla ja kuuuntelisi sillä olettamuksella, että lapsi on pohjimmiltaan hyvä ihminen joka haluaa siivota, pestä hampaansa päivittäin ja tyhjentää tiskikoneen itsenäisesti. Ei mikään pahansuopa syöpäläinen, joksi viestissäsi hänet kuvasit.

  • Hulta sanoo:

    Ihan ensimmäiseksi suosittelen neuropsykologisia testejä. Kuulostaa kovasti ADHD-kirjon oireilta.

  • Tsemppiä sanoo:

    Tuo kuulostaa masentuneen/uupuneen ihmisen käytökseltä. Elämänhallinta on hukassa ja mikään ei oikeastaan kiinnosta? Mitään ei jaksa tehdä? Huonoa oloa lääkitään päihteillä, univaje kasvaa ja kierre on valmis. Lapsesi tarvitsisi ehkä ammattiapua, sinä olet liian lähellä. Ja hyi teitä, jotka olette ensimmäisenä äitiä syyllistämässä ja ”tietämässä”, että ei ole tarpeeksi oltu läsnä, huoh.

  • Nolo äiti kasvattaa luonnetta sanoo:

    Ei ole lapselle avatunut sanan vastuu merkitys. Vastuu omasta elämästä ja asioista. Eikä taida aueta ennenkuin lähtee omaa elämään. Eikä välttämättä sielläkään. Jos ei villakoirat haittaa niin tuskin inuria heiluttelee omassakaan kodissa. Minä olen tehnyt selväksi omille lapsille, että kun lähdette kotoa niin lähdette silloin kun pärjäätte. Sitten ei enää makseta vaan omilla tullaan toimeen. Ette ole tehnyt mitään väärin. Kyllä elämä opettaa. Voipi olla että hankkii vielä.isommatkin ongelmat ennen sitä mutta vastuu on niistäkin kannettava. Muuten ei opi jos on äipät ja iskät maksamassa. Henkisenä tukena pitää olla mutta pelastamassa ei esim rahallisesti. Nykyään on tosiaan näitä pullamössö nuoria jotka saa turhautumaan monet kerrat. Ite olen laittanut realiteettien eteen ja VAATINUT, en kysellyt voisitko. Ilmoitusluonteinen asia; se kenen leipää syöt sen lauluja laulat…..joten ala prk tyhjentää se tiskikone! Näin meillä….. ja on tuottanut tulosta. En aiokaan syyllistyä koska tiedän tekeväni oikein. Älkää tekään.

  • Katriina sanoo:

    Samoin pisti silmään tuo, että on tuettu osallistumalla koulun tilaisuuksiin ja mahdollistamalla harrastukset. Onko lasta tuettu ja oltu aidosti kiinostuneita lapsen tekemisistä ja rakastettu eikä vaan yritetty rakastaa. Vielä ei ole suinkaan mahdotona kiinnostua lapsesta persoonana ihan aidosti! Tsrmppiä.

  • Catzu sanoo:

    En muuten tiedä oikeesti mikä avuksi. Mutta: Yhden neuvon ehkä voisin antaa, älä polta itseäsi loppuun stressaamalla siitä, mitä olisi pitänyt tai pitäisi tehdä toisin. Tee omasta elämästäsi niin siedettävää ja hyvää kuin mahdollista, huolimatta lapsestasi. Pistä silmät kiinni, kun näät likapyykkikasoja (tai korjaa ne, jos viitsit). Komenna silloin, kun oikeesti jaksat ja viitsit. Keskity siihen, että teet omasta, ainoasta, elämästäsi mahdollisimman hyvän. Se ’pentu’ on mikä on. Unohda se, aikuinen ihminen. Pitäköön itse huolen omista asioistaan. Älä passaa, älä palvele. Keskity omaan elämääsi.

  • Thats life sanoo:

    Tiettyyn pisteeseen voi sietää aikuisen lapsen ”omaa elämää” kotona, mutta talossa on talon säännöt ja jos niihin ei taivu, pitää muuttaa omilleen. Kyseinen lapsi voi myös olla masentunut. Tai vain kokeilee mitä vapauksia aikuisena on, koska lapsena oli niin tiukka kuri. En silti syyttäisi vanhempia. Niin tai näin, aina on se toinen vaihtoehto miten olisi voinut kasvattaa, eikä lopputulosta voi tietää.

  • Taas tätä sanoo:

    On tuettu opettajaa.
    Olisko kannattanut tukea mielummin omaa lasta?

    Hän on töissä, eli tilanne ei ole ihan huono.

    Onkohan vähän noloa, että aikuisen hampaiden pesuun puututaan? Saattaa aiheuttaa passiivisagressiivista vastarintaa. Ihan syystä.

    Lopeta paapominen ja anna itsenäistyä.