”Olen OCD-riiviön riivaama, eikö kuulosta oudolta? Hassulta? Pakko-oireita on moneksi. Niistä löytyy netistä paljon tietoa, jos et tiedä mitä ocd tarkoittaa. Minä itse kutsun sitä pikku riiviöksi, joka riivaa minua. Minulle diagnosoitiin vuonna 2018 sekamuotoinen masennus ja pakko-oireet hygieniaan liittyvinä. Tätä ennen minulla ei ollut minkäänlaisia oireita, tietysti olen herkkä luonteeltani ja stressaan todella helposti pienemmistäkin asioista. OCD voi tulla sellaisille ihmisille paljon herkemmin.

Kaikki alkoi pikkuhiljaa ja salakavalasti. Työskentelin lähihoitajana silloin vanhusten parissa. Olin jo aiemmin huomannut miten kiinnitän huomioani toisten ihmisten hygieniaan, miten asiat voikaan tehdä noin; nehän on väärin. Olin aina tarkka töissä hygieniasta, minusta pitää ollakin lähihoitajan työssä. Ja se miten ihmiset laiminlyövät sitä! Siitäkin voisin vaikka oman luvun tehdä, ihmetyksiä on moneksi. Pikkuhiljaa kaikki pienimmätkin asiat tuntuivat ahdistavilta, jos joku asia meni väärin. Tai jonkun vanhuksen virtsaa oli lattialla, osaanko pyyhkiä tämän oikein, että ei varmasti ole minun vikani, jos sitä nyt siihen jäisi. Tarkka olen mutta olenko kuitenkaan?

Se on pakko-oireisen ihmisen elämää. Onko tämä varmasti tehty oikein? Onko tämä varmasti puhdas? Jos vielä vähän puhdistan, vaikka olisin todellisuudessa puhdistanut jo yhden kerran, ja todella tarkasti, mutta ei! Entäs jos kuitenkin tähän jäi jotakin? Se on minun vikani, mitä minulle sitten käy? Kaikki syyttävät minua, miten epäpätevä, huono, huolimaton… lista on loputon. HÄPEÄ! Se on se sana minkä koen itsessäni. Ja miksi olen tälläinen. Miksi juuri minä? Miksi olen heikko, enkä osaa ajatella selkeästi? Kaikki muutkin ihmiset osaavat, miksi minä en? Miksi minulle tämä on niin hankalaa? Miksi juuri nyt?

Kuva Yuris Alhumaydy. Ylin kuva Nikko Macaspac.

Niinkuin alussa sanoin, pakko-oireisia on moneksi, elämä tuo tullessaan omituisia oloja, ihmetyksiä ja erilaisia elämäntilanteita. Meinasin kirjoittaa blogin ensiksi, mutta arvelin oiskohan minusta siihen. Ajattelin, että tänne olisi helppo avautua. Onhan sekin alku.

Olin raskaana tuolloin töissä, jäin äitiyslomalle. Enkä oikein vielä tienny, enkä välittänyt, että minulle on tulossa vielä jotain muuta mullistavaa elämässäni. Olin kotona ja ajatukset rupesivat vähitellen juoksemaan. Tokmannin vessan lattiasta, että ne on meidän kotona lattialla. Tokmannin vessan lattialla oli virtsaa, tai olen sata varma että oli, koska siellä haisi ihan kauhea virtsa. Unohdin asian kauppareissun jälkeen, mutta sitten menin normaalisti kastelemaan kukkia. Kävelin sisällä kengät jalassa, niillä virtsaisilla kengillä, kuten pakko-oireiset ihmiset ajattelevat. Ne pysyvät siinä, eikä lähde pois vaikka kävelisi missä. Hirveä ahdistus koitui siitä että kävelin sisällä kengät jalassa hakemassa vettä. Pakko toiminnot tulivat kuvaan mukaan; Siivosin lattiat niiltä kohdin missä ei ollut mattoa. No niin sitten, olin okei, kaikki hyvin. Mutta sitten alkoi hiipua ajatus, että mites noi matot? Ajattelin että nyt rauhoitu, että odota kun miehesi tulee kotiin. Sitten kysyin mieheltäni, nykyisin ex-mieheltäni; selitin koko tilanteen, ja kysyin häneltä. Hän vastasi vaan nauraen, ”no joo tottakai ne on likaiset, pitää ne pestä”. Tottakai pakko-oireiselle ihmiselle tuollainen asia on ihan kauhea kuulla. Sittenhän minä pesin ne matot, vaikka mies yritti vakuutella että ei niitä tarvitse. Ahdistus vei voiton. Ja ex-mieheni antoi vähän lisää buustia asialle. Tottakai en voi syyttää sitä, että sanoi noin, koska eihän hän voinut tietää. En itsekään ollut perillä silloin omasta ajatuksenjuoksusta.

sumea kuva naisesta

Kuva Marten Newhall.

Siitä lähtien alkoivat siivousurakat. Siivosin lattioita monta monituista kertaa. Joka päivä. Muistin että tuo kohta ei ole varmasti siisti. Minun mielessä kaikki liat siirtyvät paikasta toiseen. Jos siellä Tokmannin vessassa on se pissi lattialla, niin se sama pissi on myös siinä lattialla, jossa lapset leikkivät. Siitä alkoi ”tartuntaketju”. Mielikuvissa: lattia kontaminoitunut, lapset koskevat lattiaan, ja lelu on lattialla, ja he koskevat siihen. Menevät keittiöön ja koskevat siellä ”puhtaisiin” kahvoihin, pöytiin yms. Mihin ihminen voikaan koskea. Sitten lapsi on koskenut siihen kahvaan ja minä menen koskemaan siihen, mitä en voinut ikinä tehdä ennen kuin olin siivonnut kaikki paikat mihin ihminen voikaan koskea.

Eikö, todella hullua? Epäloogista? Epätodennäköistä? Huh hei, sellainen olin. Ja tuota jatkui todella pitkään, osasin hyvin peitellä kaiken, joten kukaan ei voinut aavistaakaan mikä minua vaivaa. Minä olin todella väsynyt kotona olemiseen ja vihdoin tuli se hetki, että pääsen synnyttämään. Silloin luulin että, jes nyt kaikki tämä ihmeellinen olemus ja ajatukset häviävät. Luulin vielä niin kotiin päästyäni vauvan kanssa, sitä kesti pari päivää. Sitten se pikku hiljaa paisui ja paisui vaan pahemmaksi. Siivosin monta kertaa samoja paikkoja joka päivä, kaikki kohdistuivat paikkoihin, joihin ihminen voi koskea: ovenkahvat, hanat, kaukosäätimet yms. Jos unohdin jonkun kahvan pyyhkiä ja olin päivän aikana koskenut siihen, tai joku muu on koskenut siihen, alkoi sama homma uudestaan.

Kuva JESHOOTS.COM.

Pesin käsiäni liian pitkiä aikoja, pahimmillaan puoli tuntia! Kädet olivat kuivat, verillä, rohtuneet. Käden iho rupesi paksuuntumaan, koska oli niin kuiva, eikä saanut olla rauhassa. Vaikka käsiin koski, niin pesin silti. Miten pohjalla ihminen voi olla? Vaikka muut ihmiset sanoivat ”älä pese noin paljoa”. Ei se auta pakko-oireiseille ihmiselle. Totta, eihän ne tienneet vielä siinä vaiheessa mitään mitä minä käyn lävitse.

Vauvan ensimmäinen neuvola käynti koitti, kaikki vauvan asiat oli kunnossa ja vauvalla ei ollut mitään hätää. Äidillä oli hätä, suuri hätä. Minä olin henkisesti ja fyysisesti todella väsynyt, uupunut, itkuinen ja masentunut. Sain avattua suuni neuvolassa, ihanaa kun tein niin. Ex-mieheni oli käyttämässä silloin meitä tuolla. Kerroin mitä neuvolassa oli tapahtunut, sain avattua suuni, että minä en jaksa ja minulle tulee soitto teho-avosta. Minä menen terapiaan. Silti vaikka sanoin noin niin mieheni lähti juomaan kaverinsa kanssa, sillä hetkellä tunsin että olen petetty. Kaveri menee edelle ennen minua. Ymmärrän toki senkin, että hänenkin piti päästä tuulettumaan. Mutta minun näkökulmasta se oli kaikkein huonoin ajankohta.

Olin todella tyytyväinen, että siskoni tuli minun kaveriksini siksi yöksi. Antoi tukea ja turvaa, sitä kaipasin sillä hetkellä kaikkein eniten. Hoidin vauvani ja sisko leikki isomman lapsen kanssa. Muistan sen, kun sisko sanoi että he lähtevät uimaan rannalle ja ota sinä nyt rennosti kun vauvakin nukkuu. Olin vaan okei, kiva. Pitää yrittää. Pyörä kun hävisi näköpiiristä, alkoi kauhea siivoominen. Vieras ihminen tulee kotiin, siis oma siskoni, ja pelkään/ahdistun hänen tekemiään asioita. Vaikka ne on normaaleja asioita mitä hän teki. Hän ei tehnyt mitään väärin, minun kuvitelmissani vain kaikki oli jossain ihan eri maailmassa.

Kuva Oliver Hale.

Sain asiaani eteenpäin, vaikka se ahdisti mitähän tästäkin tulee. Pääsin teho-avon puolelle, sieltä tuli apu todella nopeasti. Ensin soitto samana päivänä, seuraavana päivänä käynti meidän kotiimme. Se oli todella vaikeaa ilmaista itseään, enkä osannutkaan ensimmäisellä kerralla, mutta eihän sitä tarvitsekaan osata. Terapia kesti vähä yli vuoden. Minulla oli noin vuosi sitten ”altistus” terapeutin kanssa, se myös toimi. Viikko intensiivistä altistusta. Suosittelen sitä kaikille, kellä on ihan minkälaisia pakko-oireita. Yhdessä viikossa minun elämäni helpottui, ihan kun kivi olisi tipahtanut sydämeltäni.

Korona; corolla-virus, kun tuli tietoitusuuteen, siitä se pikku hiljaa kaikki alkoi taas uudestaan. Tottakai paljon miedompana. Aluksi mietin, että nämä on vaan jotain höpö höpö juttuja, ei ihmiset voi käyttäytyä noin. Ylenpalttista hygieniaa. Mikä minulla on ollut koko ajan, nyt näin ympärillä että kaikki muut ihmiset tekevät samalla tavalla mitä tein aiemmin. Kaupoissa on ”puhtaat ja likaiset kärryt”. On käsidesiä jokapaikassa tarjolla. Joka paikassa toitotetaan: pese kädet, pese kädet, tule puhtain käsin, pidä maskia jne. Varmasti ”normaalisti” käyttäytyvät ihmiset ovat ruvenneet miettimään omaa hygieniaansa ja tuli kauhea hysteria. Ymmärrän sen, että pitää noudattaa ja kaikki on tarpeellista. Tuon vain oman näkökulmani esille, mitä se minulle teki, ja varmasti muillekkin.

Kuva Kelly Sikkema.

Pesen käteni kotiin mentäessä, puhdistan ovenkahvoja, hanoja, pesen kädet likapyykin/lika-astioiden jälkeen. Siinäkin on tietty välttelykäyttäytyminen. Pesen käsiäni taas kerran ihan liian monta kertaa päivässä. Jos en tee niin, ahdistun, jos en saa tehdä sitä sillä hetkellä, niin teen sen myöhemmin. En enää tiedä koronan tulon jälkeen miten pitää käyttäytyä, mikä on ns. turvallista. Ahdistaa, tunnen että olen pettänyt itseni. Pääsin siitä jo kerran pois, miksi se piti tulla uudestaan. Näinpä se pikku riiviö käyttäytyy, jotenkin sen kanssa pitää taas osata tulla toimeen!”

Nimim. Riiviön riivaama

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

8 vastausta artikkeliin “Tätä on kun on pakko-oireinen”

  • Jäikö kahvinkeitin päälle? sanoo:

    Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka antavat piut paut puhtaudelle ja silti ovat terveitä. Mun muksu kastelee kädet sekunnissa ja kuivaa kurat pyyhkeeseen. Ja tekee senkin vain käskettäessä.
    Ihmisen ihon omat puolustavat mikrobit kykenevät tuhoamaan vieraat mikrobit viidessä minuutissa. Jos muutat uuteen asuntoon, omat, sinulle haitattomat bakteerisi valtaavat sen vuorokaudessa. Jos edellisen asukkaan jäljiltä on tehty normaali viikkosiivous. Suurin osa eli 98% maailman pöpöistä on ihmiselle haitattomia. Immuunijärjestelmämme on hioutunut vuosimiljoonien ajan paremmaksi.
    OCD on keino käsitellä omia ahdistuksia. Mutta sen taustalla on myös liian alhainen serotoniinitaso. On turha stressata ja siivota hikipäin. Asiaan saa apua terveyskeskuslääkärin tai psykiatrian polin kautta. Mistäkö tiedän? Siitä, että mäkin olen sairastanut pakko-oireista häiriötä, eikä sitä panikointia todellakaan tule ikävä. Paraneminen edistyy tyylillä kaksi askelta eteenpäin, yksi takapakkia. Silti asiat selkiytyvät hiljakseen.

  • Puhtaat ja likaiset sanoo:

    Minä jaottelen asiat puhtaisiin ja likaisiin. Puhtaisiin ei saa koskea pesemättömin tai desinfioimattomin käsin. Joudun aktiivisesti ummistamaan silmäni mieheni tekosilta, muuten ahdistuisin järjiltäni. Minun on pakko ummistaa silmäni, jos haluan olla parisuhteessa. Syvimmilläni olen mielestäni vain looginen ja estän sairauksia ym. Enkä rehellisesti voi käsittää, miksi kaikki eivät tee niin. Olin onneni kukkuloilla, kun mieheni alkoi skarpata käsienpesussa koronan takia edes pikkiriikkisen, mutta nyt on taas sama meininki kuin ennen. Huokaisen kuitenkin helpotuksesta joka kerta, kun ottaa kaupasta lähtiessä käsidesiä.

    Tajuan, että kaikki eivät toimi näin. Enkä ymmärrä miksi, sillä voisi välttää sairastumisia. Ymmärrän, että minulla on OCD, jonka kanssa olen oppinut elämään. Mutta en tajua, miksi niin, minähän vain toimin järkevästi, eikä toimeni aiheuta mitään vahinkoa kellekään.

    En ole koskaan kuitenkaan kehdannut kertoa ajatuksistani.

  • Anonyymi sanoo:

    Olet hyvä kirjoittamaan, mitä jos todella aloittaisit blogin. Jos olet terapiasta saanut avun, niin miksi et aloittaisi uudestaan.
    Olen itse pakko-oireinen, mutta olen salannut sen muulta perheeltä. Se teettää töitä ja itse siitä eniten kärsin. Jos esim. pudotan laukun lattialle, niin minun on se pyyhittävä olemattomasta liasta tai jos joku vaatekappaleeni putoaa lattialle, niin heitän pesukoneeseen. Jos joku ihminen, minun mielestäni likainen, istuu sohvalleni, niin hänen lähdettyään pyyhin sohvan pesuaineeseen kostutetulla rätillä. Jos muu perhe ihmettelee mitä teen, niin kerron, että siihen on tullut jostain tahra. En kehtaa tunnustaa todellisuutta. Nyt olen ajatellut, että tämä nyt on minun ”vaivani”, kun muuten olen saanut olla terve. Joku kärsii migreenistä useita päiviä kuukaudessa eikä pysty tekemään silloin mitään. Tämä on minun migreenini, joka teettää töitä minulle. Ihan mielelläni kyllä haluaisin päästä siitä eroon.
    Voimia sinulle!

    • Niin tuttua... sanoo:

      Kuulostaa NIIN tutulta.. Tiedostan että tapani toimia ei ole normaali mutta jos jonkun ”pikku jutun” (wc-pytyn kansi jätetään ylös asioinnin jälkeen ja käsipyyhkeet roikkuu siinä ihan vieressä seinällä 🙈🙈)
      jättää ns. huomioimatta se kyllä jää vaivaamaan. Toisinaan pystyn ohittamaan jotkut jutut, välillä menee koko vaatekerta kotona pyykkiin.. Tsemppiä meille jotka tämän haasteen kanssa koitamme selvitä!

    • Riiviön riivaama sanoo:

      Aloitan terapian uudelleen, kannattaa hakeutua avun piiriin. Sitä oikeasti saa. Vaatimalla vaatii vaikka, mutta sinäkin selviät tästä! Olemme ihmisiä vaikka olemme mitä olemme. Suosittelen lämpimästi terapiaa, ja kertomaan läheiselle. Vaikka he eivät ymmärrä, mutta ne voivat oppia ymmärtämään. Nyt siitä on noin kaksi vuotta niin pikku hiljaa jotkut ymmärtää paljon enemmän ja jotkut ei.

  • Puhtaasti Vielä Hengissä sanoo:

    En pidä itseäni vielä kärsijänä. Säälin ja murehdin muita perheenjäseniäni. Joskus hermostun heille, koska he eivät noudata minun siivoustasoani. Ajattelen aina, että kukaan ei ymmärrä ja siitä ajatuksesta uhriudun. Se on raskas ja yksinäinen tie.

    En tiedä missä olen nyt ja minne menen. Luen näitä vastaavia tarinoita ja haen kai niistä sanoja suuhuni, että joskus osaisin kertoa muille mitä ja miksi käyttäydyn näin. Sinulle paljon hengittelyä. Se auttaa minulla joskus.

  • Hulluko? sanoo:

    Ihankun olisin itse tämän kirjoittanut. Luulin olevani ainoa ihminen joka tästä p*skasta kärsii.

  • Äiti sanoo:

    Lapsellani on juuri kuvailemasi kaltainen ocd. Elämä on todella vaikeaa. En osaa muuta sanoa, kuin toivon sinulle voimia!