Tältä tuntuu olla perheen ainoa aikuinen
Huono Äiti sai lukijalta avautumisen:
Meillä on 5 henkinen perhe. Minulla on lapsia aiemmasta liitosta ja sitten on uuden kumppanin kanssa myös. Mies on paljon poissa kotona ja viikonloppuisim on perheemme ainoa yhteinen aika.
Huomaan kuitenkin että perheemme ei selvästikään tule miehelle ensimmäisemä kun vietämme aikaa. Minä hoidan kodin ja lapset, myös viikonloppuisin. Ongelmaksi on muodostunut miehen puhelin.
Mies kirjaimellisesti herää ja aloittaa päivänsä puhelin kädessä. Kun huomaa että alan murjottamaan, tajuaa ettei ole edes sanonut huomenta, saati antanut pusua. Puhelin saa paljon enemmän huomiota kuin minä ja tämä kalvaa minua. Edellinen kumppani jäi kiinni pettämisestä ja hänkin alkoi tuijotella puhelintaan koko ajan ja kaikki läheisyys loppui.
En usko kumppanini pettävän, mutta jotain mielenkiintoisempaa puhelimessa on kuin minä. Nytkin olen ulkoillut lasten kanssa, tehnyt meille ruoan, tiskannut ja kaikkea
Mies on maannut ja hihitellyt hauskoille videoille ja katsellut kun minä teen. Eikä ymmärrä miksi olen pahalla päällä. Mies yleensä vastaa kiukutteluuni alkamalla kiukuttelemaan itse.
Nimimerkki: Perheen ainoa ”aikuinen”
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kuulostaa niin tutulta! Meillä olo myös 5 henkinen perhe ja miehelle harrastus ja puhelin oli tärkeämpiä. Minä hoidin lapset, kodin, kaupassa käynnit ja pihan yksin. Sitten jos joskus sattui pääsemään yksin jonnekkin niin siitä tehtiin hirveä draama ja pidettiin huolta, että varmasti on huono-omatunto sen jälkeen. No minä tein sen päätöksen, että empä enää jaksa neljää lasta mitä yhtä en ole synnyttänyt ja paras päätös oli ikinä!
18 vuotta jaksoin samaa, odotin ja oletin, että toinen muuttuisi. Ei muuttunut. Siinä sivussa kohtasi pitää sivusuhdetta yllä useamman vuoden, toki aavistin ja tiesin asian, mutta odotin. Odotin sitkeästi, että asia tulee päivän valoon ja tulihan se. Lupasin katsoa, pystymmekö elämään yhdessä, pitääkö ainaiset lupaukset paikkansa. Samalla omat tunteet kuolivat pikkuhiljaa, pettäminen kyllä loppui, tilalle tuli kuulokkeet ne päässä 24/7, elää ihan omaa elämäänsä. Viisi vuotta kesti tehdä se ratkaiseva päätös, että tämä oli nyt tässä. Kauan se kesti, mutta päätös oli oikea enkä sitä ole katunut. Sain tuossa ajassa sentään esikoisen jo lähes täysi-ikäiseksi ja toisenkin lapsen teini-ikään. Siivotessa, pyykätessä, ruokaa laittaessa, koulut, päiväkodit hoitaneena. Itse tein kaiken, kuluttavinta oli varmaan se odotus, että toinen tekisi jotain, vihdoin. Ei, ei tehnyt…Nyt on hyvä olla. Saa tehdä edelleen asiat itse, mutta enää ei tarvitse odottaa sitä toisen ryhtymistä, panosta.
Helppo tilanne. Itse tekisin ruokaa lapsille ja itselle pelkästään. Jättäisin ukon ruokkimatta. Pesisin lasten ja omat vaatteet jne. Kyllä aika nopeesti löytyis aikaa kun joutuis hakee ruokansa muualta paskasissa vaatteissa.
Lähtisin omille asioille puoleks päiväks ja jättäisin penskat ukon huollettavaks. Jne. Ja jos ei viesti menis perille, löytyis tavarat seuraavaks pakattuna autotallista.
Olen muuttamassa pois samankaltaisesta tilanteesta. Meillä menee ruudut kaiken muun edellä, sitten sen jälkeen tulee kalja ja sen jälkeen omat harrastukset ja kaverit sekä omat vanhemmat. Vaimo ja lapset tulee jossain ihan viimeisenä. On todella huijattu olo, mies kovasti halusi naimisiin ja lapsia, mutta heti kun sai ei kiinnostanutkaan enää.
Perheen ainoa aikuinen ei sitten osaa puhua?
Väännä rautalangasta tilanne miehelle sinun näkökulmastasi, kerro, miltä sinusta tuntuu ja mitä toivot ja odotat parisuhteelta, älä kuitenkaan syyllistä. Kuuntele sitten vuorostaan häntä.
Puhelimelle on petollisen helppo paeta myös omia hankalia tunteita. Toivon, että loydätte ratkaisun tilanteeseen, yhteisen sopimuksen, johon molemmat voitte sitoutua. Jos puhuminen ei onnistu voi myös kirjoittaa.
Jos pyörität yksin arkea miehen ollessa paljon töissä, ota lauantait aina vapaaksi. Jätä lapset miehelle. Pärjätkööt sen päivän tavallaan. Jos hän ei kanna vastuuta, eikä viikottainen (1 vapaapäivä!) onnistu sinulle, mieti onko järkevää luopua mieslapsesta.
Minäkin olin joskus perheemme ainut aikuinen. Lähdin menemään. Hetkeäkään en ole katunut. Päinvastoin, elämäni parhaimpia päätöksiä. Lähde sinäkin ja pelasta itsesi ja lapsesi. Teillä on vain yksi elämä elettävänä!♥️
Itse olen jo luovuttanut. Asutaan saman katon alla. Yhteiset velat ja lapset yhdistää.
Ei auta puhuminen. Puhelin ja pelit ykkönen.
Olenkin tehnyt selväksi että huolehdin lapset ja itseni. Hän hoitakoon omat asiat.
Sujuvasti pyykkää omat pyykkinsäkin.
Suunitelmissa lähtö kunhan aika on hyvä.
Mitä jos lähtisit lomalle jonnekin ilman perhettä? Jättäisin sen miehen vastuuseen ja riittävän pitkäksi aikaa. Jos tämä ei herätä huomaamaan että hänenkin panosta tarvitaan niihin lapsiin ja yhteiseen kotiin. Ja jos kaikesta huolimatta vain puhelin kiinnostaa niin mitäpä sä sellaisella miehellä oikeasti teet? Turhan usein niitä alkaa kiinnostaa ne lapset vasta sitten kun tulee ero.
Onko hän aina ollut tuollainen?
Voiko olla masennusta?
Todennäköisesti hän on vain kyllästynyt sinuun ja perheeseen. Jos tilanne jatkuu, hän lähtee pian. Problem solved.
Varmaan pettää jonkun kanssa. Miehet jotka eivät tee itsensä eteen töitä ovat miesvauvoja.
On niitä kyllä paljon muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja kuin pettäminen tällaisissa tapauksissa. Masennus esimerkiksi, hormonitoiminnan vaje, puhdas itsekkyys ja ajattelemattomuus, osaamattomuus ja epävarmuus jne.
No puhukaa!! Ei se mies varmaan ajatuksia osaa lukea. Vaikeistakin asioista pitää pystyä puhumaan. Ja jos ajatus kotitöiden suhteen on eri ni sit pitää yhdessä keksiä ratkaisu mikä tyydyttää molempia. Meillä mies tekee enemmän ulkona kuin minä eli sisä hommat kuuluu pääosin mulle. Imuroi, käy kaupassa, tekee ruokaa(harvemmin kuin minä tosin) mutta on vastuussa 2 vanhimman lapsen harrastuksessa 100% koska valmentaa mukana. On kotona vähemmän sen takia. Mutta tekee kun pyydän jos ei itse ”tajua”. Pitää vaan avata suu ja sopia asioille aikataulua.
Puhuminen on kulahtaneen ja täysin kelvottoman tapasuhteen merkki. Toisen pitää ymmärtää sanomattakin. Oikeassa rakkaussuhteessa ihmiset ovat toistensa heijastuksia täydellisesti. Perinteistä parisuhdemallia pitää pöyhiä. Vain vapauteen ja sitoutumattomuuteen perustuvat suhteet ovat oikeaa rakkautta.
Hei ihan oikeesti kaikkien kotona ei oo puhuttu tunteista, että jos ei osata nimetä edes omia niin miten osattaisiin sanomatta tietää, mitä toinen ajattelee 😅
Ja siis mä ainakin kaipaan ja tarvitsen keskustelua. Ei ne asiat oo aina omassakaan päässä kypsiä, jolloin keskustelu toisen kanssa rakentaa sitä omaa näkemystä. Ja kompromissejahan ei tule ilman vastavuoroista keskustelua.
Aika utopiaa tällainen parisuhde, jossa ei riitoja ole lainkaan!
Puhuminen on yliarvostettua ja tehotonta. Jos joku ei sanomatta ymmärrä, ei hän sanomallakaan ymmärrä. Puhuminen pilaa suhteen. Usein nainen muuttuu opettavaiseksi neuvojaksi, joka tietää, miten parin pitää elää. Mies taas inhoaa tällaista holhousta ja vetäytyy omaan maailmaansa. Syntyy kiero äiti-poika-suhde. Puhumisen tarve on merkki siitä, että suhde on kuolemassa. Aidosti toimivassa suhteessa homma toimii ilman palavereita.
Mieti, haluatko pyörittää palvelutaloa. Jos et, voit rakentavasti lähteä kertomaan miltä sinusta tuntuu. Pahoitella, ettet jaksakaan tätä pestiä ilman tukea. Miettiä, miten voisit saada apua ja vapaata.