”Taas se sama murheellinen tilanne päiväkodin pihalla nelivuotiaiden kesken. Äiti saa kuulla, kuinka Elias on heittänyt hiekkaa Teemun päälle ja potkaissut Teemua, joka nyt itkee oman äitinsä vieressä.

Elias yrittää selittää äidilleen, kuinka oikeastaan se olikin Teemu, joka oli potkaissut ensin. Lastenhoitaja kertoo äideille, kuinka pojat ovat myös leikkineet kivoja leikkejä yhdessä päivän mittaan. Samaan aikaan Eliaksen äiti yrittää saada lastaan pyytämään Teemulta anteeksi, mutta Elias ei halua, sillä hän odottaa anteeksipyyntöä ensimmäisenä potkaisseelta Teemulta.

Tässä kohtaa edelleen itkevän Teemun äiti korottaa ääntään ja vaatii lastenhoitajalta, että pojat pidettäisiin päiväkodissa erillään. Hän kertoo, kuinka Teemu kotona itkee, kun ei halua tulla päiväkotiin, koska Elias kiusaa. Lastenhoitaja yrittää selittää, kuinka poikien nahinointi on molemminpuolista ja yhteisleikit usein hyviä, mutta Teemun äiti pysyy kannassaan ja hän vaatii päiväkodilta parempia toimia poikien pitämiseksi erillään.

Hei te kaikki Teemujen äidit, tunnistatteko itsenne? Sen surun, mitä kiusatun lapsensa puolesta tuntee? Millaista on rohkaista lasta, joka pelkää päiväkotiin menemistä? Se murhe on usein suuri kantaa. Toivon, että saatte tukea ja empatiaa.

Entä te Eliasten äidit, miltä teistä tuntuu?

Minä olen Eliaksen äiti. Olen se äiti, joka päivä toisensa jälkeen saa kuulla, ketä lapseni on tänään päiväkodissa potkaissut, lyönyt, purrut tai tönäissyt. Se, joka kuuntelee vieressä, kun toiset äidit vaativat vihaisina, että heidän lapsensa ei saisi joutua samaan tilaan lapseni kanssa. Se, joka iltaisin lohduttomana itkee, koska omasta lapsesta on jo niin pienellä iällä kuoriutunut kiusaaja.


Kuva Trym Nilsen, ylin kuva Krists Luhaers. Kuvituskuva.

Olen kohdannut monta Teemun äitiä, jopa päiväkodin hoitajia, jotka olettavat, että kotonamme ei ole lainkaan rajoja. Että katsomme läpi sormien lapsemme toimintaa ja kaipaamme lähinnä neuvoja siihen, että uskaltaisimme komentaa lastamme.

Kerron teille nyt salaisuuden. Kotonamme on rajat, säännöt, rutiinit ja valveutuneet vanhemmat. Olemme lukeneet liudan kasvatusoppaita, etsineet ja löytäneet asiantuntija-apua, keskustelleet samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa ja kokeilleet keinoja ja menetelmiä.

Minä, kiusaajalapsen äiti, olen kasvatusalan ammattilainen. Olemme kääntäneet lukuisia kiviä ja käännämme edelleen, jotta ymmärtäisimme miksi lapsemme toimii kuten toimii ja kuinka voisimme häntä auttaa.

Toivon, että seuraavalla kerralla kun olet omaa lastasi suojellaksesi huomauttamassa jotakin toisen lapsen käytöksestä tai hänen saamastaan kasvatuksesta, pysähdyt toviksi. Jospa tuossa onkin perhe, jota on kohdannut Erityinen Haaste? Haaste, jonka kanssa he kamppailevat joka päivä. Heidän elämänsä suurin murhe. Hekin kaipaavat empatiaa.”

Nimim. Kiusaajan äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Tältä tuntuu olla kiusaajan äiti”

  • Pää pois p*#seestä sanoo:

    Hyvän tähe, kysymys on lapsista! Jos lapsi kiusaa niin voisiko se myös johtua esimerkiksi siihä, että hänen olonsa on turvaton? Ettei kaikki siellä varhaiskasvatuksessa ole ok? Josko kuitenkaan ei syyllistettäisi vaan sen sijaan etsitään rarkaisuja pulmatilanteisiin. Kukaan ei pohjimmiltaan ole paha, varsinkaan lapsi!

  • Toisen Eliaksen äiti sanoo:

    Rakas Eliaksen äiti ❤
    Mulla on kotona 2 ”Teemua”, 1 ihan vaan ”Jaana” ja sit se ”Elias”…
    Kaikilla ollu aina samat säännöt ja sama kasvatus. Saman verran rakkautta ja iltasatuja. Saman verran ulkoilua ja ihan kaikkea muutakin.
    Mutta siitä huolimatta että meillä on kiusaamistoleranssi ollut aina nolla, se yksi Elias vaan mukaan löysi tiensä.
    Enkä todellakaan tiedä että miksi.
    Eikä sitä ole ymmärtäneet ne lukuisat sossut, tarhantädit, opettajat, kavereiden vanhemmat, lääkärit, psykologit tai muut työntekijät.
    Ei vika todennäköisesti ole sinussa eikä monessa muussakaan Eliaksen äidissä, joissakin toki on. Joistakin ihmisistä vaan löytyy se jokin – ehkä empatian puute – joka laittaa heittämään hiekkaa kaverin silmään. Ja kyllä sillä kiusaajallakin on paha olla joskus. Kyllä kiusaajaakin harmittaa. Ja kyllä kiusaajaakin joskus kiusataan.
    Mun poika alkoi kiusaamaan muita koska häntä kiusattiin ensin. Toivon vaan että kaikki nämä Eliakset vielä joskus muistaisi vanhan sanonnan ”tee toiselle se mitä haluaisit itsellesi tehtävän” ja saisivat rakkauden lähimmäistä kohtaan takaisin sydämeensä.

  • No, no.. sanoo:

    Niin paljon olen näitä tilanteita nähnyt, että näissä on aina monta monessa. Sitä on helppo kotona itkeä olevansa kiusattu, jos tosiasiassa ärsyttää toisia, mutta ei lainkaan lestä siitä seuraavaa vertaispalautetta.

    Omat lapseni eivät tietääkseni kiusaa ketään, mutta eivät ole myöskään kiusattuja, vaan osaavat pitäö puolensa.

  • Mikä on oikein sanoo:

    Meillä tilanne on täysin päinvastainen. Poikamme on ollut lähes koko ala-asteen ajan ollut kiusaamisen kohteena oman ulkonäkönsä vuoksi. Kovasti yritti olla kaikkien kaveri mutta lopputuloksena ajautui ns. Huonoon seuraan ja siellä tilanne muuttui ihan järkyttäväksi. Poikamme kertoi hädissään porukan vetäjän pahanteosta josta tottakai informoimme sekä ko. Lapsien vanhempia että opettajaa. Poikamme selvitti oman osuutensa asiat samantien. Mutta… Lopputuloksena oli se että päätekijän vanhemmat haukkuivat henkilökohtaisesti poikamme ja levittivät perättömiä juttuja kaikille luokan vanhemmille. Nyt poikamme ei saa olla kenenkään kaveri edes pihalla kun vanhemmat käskevät omat lapsensa sisälle.
    Koittakaapa kuvitella miltä tuntuu selittää lapselle joka itkee omaa ulkonäköään miksi maailma on niin julma ja miksi on oikein kertoa jos näkee jonkun tekevän väärin ja ihan oikeasti rikollista, kun lopputulos on tämä.
    Ei kuulkaa löydy yhtään ymmärrystä.

    • Eevie sanoo:

      Poikaasi ei ole kiusattu ulkonäkönsä takia vaan siksi että jollain toisella on tarve kiusata. Jos joku kiusaa, hän kiusaa huolimatta siitä mitä toinen tekee tai näyttää.
      Hänessä ei ole nyt tai koskaan ole ollut mitään vikaa. Se että hänen päälleen oksennetaan pahaa oloa tekee hänestä uhrin eikä hän aktiivisesti ole tilanteeseensa vaikuttanut. Tärkeää että hän tietää sen.
      Voit rehellisesti puhua muiden aikuisten kanssa. Kerrot että lapsesi on ihana mutta epävarma. Kaipaa kilttejä ystäviä ketkä eivät hyväksikäytä hänen epävarmuuttaan. Kyllä moni vanhemmista ymmärtää järkipuhetta ja uskoisin että tilanne on sinnikkyydellä muutettavissa.
      Kaikkien lapset tekevät tyhmyyksiä jossain vaiheessa kyllä ymmärrystä löytyy kun sitä rehellisesti pyydetään. Seläntakana puhuminen ja juoruilu on pelottava voimakeino mutta häviää rehellisyydelle ja suoralle puheelle.

  • väsynyt kiusatun äiti sanoo:

    Joo. Ymmärrystä on löytynyt koko päiväkodin keston ajan. Ymmärrystä että kiusaava lapsi on Erityinen niinkuin meidän omakin. Vähän eri tavalla toki. On yritetty erottaa lapsia ja pitää leikkimässä muualla. Mutta miten mä selitän omalle lapselleni kerta toisensa jälkeen että tämä kiusaava ei tee sitä tahallaan ja hänellä on jonkinlaisia haasteita, kun mun lapseni itkee että ei halua mennä hoitoon/kouluun kun toinen kiusaa ja näkee niistä tilanteista painajaisia. Kuinka kauan mun pitää hyväksyä että toinen lapsi kohdistaa kaikki nyrkin iskut ja puremiset, naamalle sylkemiset juuri minun lapseeni? Etenkin kun näen kuinka äiti pitää tätä jo eskari-ikäistä lasta sylissä kuin pientä vauvaa. Ei diagnoosin taakse voi mennä piiloon. Järeämpiä keinoja käyttöön, vaatimaan oikeanlaista terapiaa lapselle ja peiliin katsomista. Vaikka kuinka kokisi että on hyvä kasvattaja niin jos kerta toisensa jälkeen kuulee lapsestaan ne samat jutut niin voiko se aina olla vaan niiden muiden sananhelinää?

  • Lastenhoitaja sanoo:

    ”On hyvä muistaa, että alle 3-vuotiaat lapset eivät kiusaa. Myöskään 3–6-vuotiaiden lasten teot eivät aina ole tahallisia ja tietoisia vaan liittyvät siihen, että pienet lapset vasta opettelevat hallitsemaan tunteitaan ja käyttäytymistään.”

    Tässä kaikille muistutus. Mll sivuilta voi lukea koko jutun.

    https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/kiusaaminen-ja-pienet-lapset/

  • Kiusatun vanhempi sanoo:

    Ihan järkyttävää lukea näitä tuomitsevia kommentteja. Tässäkin puhutaan päiväkoti-ikäisistä LAPSISTA ja heidän vanhemmistaan. Tuomitseminen ei auta ketään. Apua täytyy hakea, kuten kirjoittajakin on tehnyt ja lapselle tulla seuraamukset teoistaan ikätasoisesti. Luulisi että jokaisessa perheessä on haasteita, tässä haaste on lapsessa. Ihan sama kuin sanoisi kiusatunkin perheelle, että ei tipu empatiaa. Tulin kyllä surulliseksi näitä lukiessa. Tämä perhe tarvitsee voimia ja tukea hakiessaan apua lapsensa ongelmaan.

  • Ei sympatiaa sanoo:

    Ei tule täältäkään selkääntaputuksia. Päiväkodissakin työskennelleenä voin sanoa, että ne kiusaajat ovat oikeasti olleet ilkeitä lapsia, joiden vanhemmilla kasvatus on vaan ihan hukassa. Usein vanhemmat ovat juurikin niitä ammattikasvattajia, jotka eivät osaakaan soveltaa oppimaansa omien lastensa kanssa. Ammattikasvattaja vanhempana temperamenttiselle/tahtolapselle on paha yhdistelmä.

  • Yks kiusatun äiti sanoo:

    Ei tule kyllä empatiaa.

    Musta tuntuu ainkin kamalalta koittaa rohkasta lasta leikkii pk:ssa kiusaajansa kanssa ja toivoa et se joskus lopettaa! Joten ei, ei löydy empatiaa jatkuvan tönimisten ja puremisten aiheuttaneihin traumoihin mitä alle 4v jo saannu!!

  • Ei se noin mene sanoo:

    Tuo ei kyllä mene ihan noin… Kiusaaminen on sellaista, että tilanne on jatkuvasti jännittynyt ja kiusaaja kiusaa heti tilaisuuden tullen. Ei ole mitään yhteisiä leikkejä vaan jatkuvaa jännitystä, milloin kiusaaja tönäisee, potkaisee, vetää tukasta, pelottelee… Yleensä heti, kun hoitohenkilökunnan silmät hetkeksikin välttää. Kiusattu elää jatkuvassa pelossa ja tosiaan itkee illat ja myös aamulla sanoo, ettei halua päiväkotiin kiusaajan takia, koska ihan oikeasti pelkää siellä. Lähes joka päivä on sattunut jotain, kiusatulla on mustelmia, ruhjeita tms.
    Me saimme siirrettyä kiusaajan toiseen päiväkotiin ja sen jälkeen elämä helpottui! Joskus näinkin. Mutta voin kuvitella, miltä tuntuisi elää jatkuvasti vuodesta toiseen pelossa. Se todella ”tappaa” lapsen sisältäpäin. Tässä jutussa ei kyllä puhuttu kiusaamisesta vaan jostain ihan muusta. Ei riitä empatiaa eikä sympatiaa kirjoittajalle.

  • Ymmärrystä ei vain riitä loputtomiin sanoo:

    Valitettavasti en jaksa jakaa empatiaa tähän. Meillä on näytelty yhdeksän pitkää vuotta kiusaamistrakediaa ja jopa niin, että koulua on vaihdettu ja muuttoa valmistellaan, koska pelkään,että lapseni väsyy tuohon pitkään koulumatkaan, mikä alkaa pääsääntöisesti joka arkiaamu seitsemältä.
    Miksi kiusaaja ei vaihda koulua tai hoitopaikkaa? Miksi kiusaaja ei joudu mustelmista lääkäriin ja sen jälkeen selittelemään mustelmia lastensuojelun työntekijälle? Miksi?
    Jos olet kasvatusalan ammattilainen osaat varmasti ajatella asiaa syvällisemmin, mistä lapsesi ottaa mallia tuohon ja miksi hänellä on tarvetta käyttää valtaa toisia lapsia kohtaan kiusaamalla. Onhan se haaste, mutta olisiko tuohon haasteeseen vastattava haasteella? Meille on sanottu useamman kerran, että pitää vain kestää ja sehän vain kasvattaa luonnetta. Miten olisi jos teidän lapsenne vähäksi aikaa sitten vaihtaisi maisemaa ja lapsiryhmää, vaikka perhekotiin tai huostaanottoon? Vai ottaisitko itse vapaata työstäsi ja keskittyisit hoitamaan lapsesi kotona, etkä veisikään hoitoon, missä lapsella ilmeisesti on vaikeaa, kun se pahaolo pitää toisiin lapsiin purkaa?
    Joskus on tehtävä uhrauksia lasten hyvinvoinnin eteen. Meillä se tarkoittaa suuren kodin vaihtumista vuokrahuoneistoon ja minun työmatkan tuplaantumista, mutta sen olen valmis tekemään, että lapsi saa rauhassa käydä koulunsa loppuun.
    Ei se itku auta, on haettava apua ja oltava valmis luopumaan siitä, mitä se vaatii, että lapsi oppii purkamaan tunteitaan muutenkin kuin potkimalla ja kiusaamalla toisia.

    • Sanainen arkku sanoo:

      Teille tapahtunutta väheksymättä, luitko kuinka tarkkaan tuon tekstin? Kirjoittajan lapsi ei ollut esimerkissä (ja kuinka monessa muussakaan tilanteessa) aloittaja, vaikka aikuiset näin olivat tulkinneet.

      • Koopa sanoo:

        Tämä ei tässä ollut fakta, että kirjoittajan lapsi ei aloittanut, vaan lapsen kertomaa. Voi toki olla, että on myös niin päin välillä, mutta jos lapset eivät itse halua mennä samaan paikkaan, kun kiusataan, on ongelma isompi kuin kosto toimenpide.. Oma lapseni oli jonkun aikaa kiusaamisen vastaanottaja, aina oli kiusaajalla syyt ja selitykset, yleensä minun lapsessani vika, kunnes tilanne meni hyvin nopeasti hyvin vaaralliseksi ja siitä tuli ISO juttu. Asiasta tein ilmoitukset ja toimenpiteet, mutta kuitenkin me muutettiin muualle ja kaikki rauhoittui.