”Hei, tuolta se ilkimys taas saapuu…”

”Taas se raapi, potki ja löi, kun menetti hermonsa…”

”Emmillä on nyt sit naarmut naamassa…”

”…aamupiirissä vaan yhtäkkiä repäisi vieruskaveria hiuksista…”

”Sun tyttäresi on silti muiden lasten suosiossa, vaikka on välillä aika ilkeä muille ja satuttaa.”

Käytöshäiriöisen lapsen kanssa oppii siihen, ettei päiväkodin antama palaute ole kovinkaan positiivista. Vaikka aamulla olisi useaan kertaan muistuteltu, ettei ketään saa potkia, lyödä tai raapia, ja lapsi on kirkkain silmin luvannut olla nätisti, totuus päivän kulusta voi iltapäivällä olla ihan toisenlainen.

Siinä alkaa (sijais)äiti ja päiväkodin henkilökuntakin olla neuvoton, kun neurologisista vaurioista kärsivä lapsi ei vaan millään pysty hallitsemaan käytöstään, vaikka saisi siihen aikuisilta kaiken mahdollisen tuen. Ei tarvita kuin silmänräpäys, niin lapsi on ehtinyt jo satuttaa leikkikaveriaan, leikata omaan paitaansa reiän tai pilata vieruskaverinsa askartelun.

Sanallinen kavereiden mollaaminen on päivittäistä ja olen kyllä kiitollinen siitä, kuinka paksunahkaisia ja anteeksiantavia hoitokaverit ovat kestäessään lapseni käytöksen. Tuskin viisivuotiaat osaavat analysoida sitä, mistä lapsen käytös heitä kohtaan kumpuaa. Välillä kun tuntuu, etteivät edes kaikki aikuiset muista, ettei lapseni ole normaali lapsi, hän kun on huostaanotettu ja joutuu kärsimään raskaudenaikaisista neurologisista vaurioista koko loppuelämänsä.

Päiväkoti, neuvola, puhe- ja toimintaterapeutit, psykologit, sosiaalityöntekijät ja koko laaja ammattikunta tekee kovasti töitä, jotta varhaislapsuuden traumoja saataisiin työstettyä ja vinoutuneet käytösmallit vähitellen muutettua parempaan suuntaan.

Me sijaisperheenä olemme kaiken ytimessä ja teemme päivittäin töitä lapsen hyvinvoinnin ja kasvun eteen. Kehotamme, ohjaamme, varoitamme, rakastamme, huolehdimme. Paljon on jo saatu aikaan, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta lapsi olisi joku päivä kunnon kansalainen ja osaisi käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa kuten ihmisten kuuluu.

Negatiivinen käytös ruokkii itseään ja koska lapseni on aiemmin oppinut saamaan huomion kiukuttelulla, toisen satuttamisella ja tottelemattomuudella, tulee siitä poisoppiminen olemaan vuosia kestävä tie, eikä silti ole varmuutta, onnistummeko tehtävässämme.

Pahoittelen lapseni puolesta sitä, ettei hän osaa käyttäytyä. Pahoittelen sitä, että lapseni saattaa kimpaantua aivan arvaamatta ja raapaisee, läpsäisee tai potkaisee sinun lastasi. Pahoittelen sitä, että hänen aikaisemmin kokemansa laiminlyönnit saavat hänet käyttäytymään huonosti. Hän ei tee sitä tahallaan, hän ei vaan voi omille alitajuntaisille impulsseilleen ja menneisyyden traumoilleen mitään…on kamalaa, että muut kärsivät sen takia, mutta ehkä yhteistyöllä pääsemme siihen tilanteeseen, että häntä ei satu eikä jänr satuta ketään.

Nimim. Sijaisäiti

P.S. Näinkin voi kiusaajan kanssa, käydä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Lapseni on kiusaaja”

  • Kiusattu ihmisenkeli sanoo:

    Tarpeeksi, kun lapsi saa aitoa läsnäoloa, aikaa, rakkautta, turvaa ja hellyyttä niin silloin lapsi oppii olemaan samanlainen itsekin. Lapset ovat valehtelemattomia peilejä heidän kanssa oleville. Lapsilta voimme oppia niin paljon, kun vain pysähdymme sen ihmeen äärelle!

  • PS sanoo:

    Kiitos tästä jutusta. Naspurissamme asuu neurologisista häiriöistä kärsivä poika, ja tämä juttu sai taas ajattelemaan asioita hänen kannaltaan.

    On vaan todella hankalaa, kun naapurustossa ei paljoa lapsia ole, ja tö käytöshäiriöinen on lähes saman ikäinen kun esikoisemme. He ovat olleet kavereita ihan pienestä asti mutta välillä naapurin lapsen käytöstä on vain mahdoton sietää ja niellä.

    Hankalamman asiasta tekee se, että mielestäni tämän käytöshäiriöisen lapsen vanhemmat voisivat tehdä paljonkin enemmän lapsen hyvinvoinnin eteen. Nyt näyttää siltä, että todella monia asioita lakaistaan maton alle. Itsellänikin on vaikeaa olla läheisessä kontaktissa vanhempiin. En vain jaksa kuunnella, kuinka monta kertaa vuodessa heidän pitää päästä matkalle ilman lasta, jotta jaksavat. Tai kuinka lasta haukutaan ja solvataan. Tai kuinka lapsen käyttäytyessä todella huonosti (esim tönäisee lapseni korkealta maahan ja nauraa päälle, kun lapseni itkee, tai kun hän haukkuu, kiroilee ja lyttää kavereita/vanhempiaan), asiaan ei puututa lähes ollenkaan tai vaan todetaan, että älä nyt noin viitsi tehdä/sanoa.