Keskenmeno on yleensä valtava suru. Lisäksi se on sellainen suru, josta pitäisi puhua enemmän.

Olisi tärkeää, että keskenmenoa ei joudu tahtomattaan suremaan salassa, vaan siitä voisi halutessaan puhua avoimesti. Vaikenemisen kulttuuri on huono kahdella tavalla: ensinnäkin se saa monet uskomaan, että he ovat ainoita tai osa niitä harvoja, joita tämä suru kohtaa. Toiseksi vaikeneminen voi antaa sellaisen käsityksen, että kyseessä on pikkujuttu, jonka voi kuitata olankohautuksella.

Mutta lähestytään keskenmenoa tällä kertaa vähän kevyemmin mielin.

Vaikka keskenmenon syy jää yleensä epäselväksi, eikä vanhempien ole syytä tuntea syyllisyyttä keskenmenosta, monet yrittävät omilla toimillaan vaikuttaa asiaan. Se on täysin ymmärrettävää. Samalla tavalla kuin raskautta yrittäessä alkaa kiinnostaa ne epämääräisemmätkin kikat ja vinkit, myös keskenmeno halutaan välttää vaikka sitten taikauskon voimin.

Tässä niksissä ei ole kyse taikauskosta. Mutta se on hiukan hassu.

Parhaimmillaan niksi toimii ja lisäksi kenties parantaa parisuhdetta. Pahimmillaan se aikaansaa turhia paineita ja ahdistusta, joten ei oteta tätä liian vakavasti!

Journal of Reproductive Immunology -julkaisussa nimittäin julkaistiin tutkimus, jonka mukaan sperman nieleminen voi ehkäistä keskenmenoja.


Kuva Sharon McCutcheon, ylin kuva Andrea Bertozzini.

Tutkimus tehtiin Alankomaissa Leiden University Medical Centressä, ja se on otannaltaan sen verran pieni, että mitään pitäviä johtopäätöksiä ei voi tehdä. Eli sovitaan niin, että yksikään äijä ei siellä ala kiristämään tällä raskaana olevaa kumppaniaan, eikä kukaan raskaana oleva ala tästä stressaamaan, vaan suhtaudutaan tähän uutiseen leikkimielisesti!

Tutkimukseen osallistui 97 naista, joista osalla oli takanaan useita perättäisiä keskenmenoja. Niillä naisilla, jotka harrastivat säännöllisesti suuseksiä miehen kanssa antavana osapuolena, oli vähemmän keskenmenoja kuin niillä, jotka eivät harrastaneet.

Tutkijoiden mukaan tätä saattaisi selittää se, että spermaa nielemällä naisen elimistö kasvattaisi sietokykyään miehestä tuleville ainesosille, ja tämä vaikuttaisi siihen, että naisen elimistö ei hylkisi sikiötä. Kuulostaa hiukan kaukaa haetulta, mutta mistäs näistä tietää!

Maalaisjärjellä ajateltuna se, että suuseksi vaikuttaa vähentävän keskenmenoja, voisi johtua jossain tilanteessa vaikkapa siitä, että äidin elimistö ei ole stressitilassa. Tällöin raskaus ei vaarantuisi ainakaan sen takia, ja äidillä olisi voimia harrastaa yhtään minkäänlaista seksiä. Selityksiä voi olla monia. Syyt ja seuraukset voivat olla vaikka miten päin. Eikä tosiaan monien keskenmenojen syytä tiedetä – eikä selitys varmastikaan löydy suuseksimääristä.

Mutta mikäpä tätä estää kokeilemasta, jos se pariskunnan molemmille osapuolille sopii! Eikä sitten unohdeta myöskään sitä antavaa osapuolta, kyllä ne orgasmit ihan sukupuolesta riippumatta terveellisiä ja tärkeitä on!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Taikauskoa vai toimiva vinkki? Kokeilkoot ken haluaa!”

  • Miee sanoo:

    Urgh. Keskenmeno tulee herkimmin alkuraskaudessa, jolloin useammat naiset potevat pahoinvointia. Kun pelkän ruuan nieleminen on hankalaa, ei tulisi mieleenkään niellä spermaa!