Taaperon kanssa voi helposti huumori loppua. Vaikka taaperot ovat parhaimmillaan aivan ihania, raivareissa ja oikuissa on kestämistä.

Pitkäpinnaisinkin vanhempi saattaa huomata taantuvansa samalle tasolle taaperon kanssa kun tarpeeksi kuuntelee kiukuttelua. Sehän ei tietenkään ole ratkaisu, vaikka inhimillistä onkin.

Raivarit ja oikut kuuluvat taaperon elämään, joten millään kasvatuksella niitä ei saa poistettua. Mutta miten pitäisi toimia, jotta elämä olisi mahdollisimman sujuvaa?

Kokeile näitä keinoja:

– Valitse taistelusi

Raivarit ja kiukkukohtaukset voivat syntyä mistä tahansa. Siis ihan mistä tahansa. Punnitse huolella, mistä asioista kannattaa alkaa vääntämään ja mistä ei. Taaperovaihe tulee menemään ohi, etkä pilaa lapsesi kasvatusta sillä, että et välitä joistain asioista ja annat periksi joissain asioissa. Kunhan lapsen turvallisuus ja terveys eivät vaarannu, välillä voi ihan hyvin höllätä.

– Keksi mantra

Voit toistella mantraasi mielessäsi tai liimata sitä muistilapuille pitkin asuntoa. Sopiva mantra voi olla vaikka ”tämä menee ohi” tai ”selviän tästä”.

– Luo yhteyttä hyvinä hetkinä

Katso kuvia lapsestasi vauvana ja kerro hänelle tarinoita siitä, miten suloinen vauva hän oli. Naama punaisena karjuva, täysin mahdoton kiukkupääsi on se sama söpöliini, yritä muistaa se.


Kuva Jodie Stallard, ylin kuva Ostap Senyuk.

– Vaikene

Taaperolle on turha järkeillä asioita, raivoavalle taaperolle varsinkaan. Emme me aikuisetkaan osaa järkeillä asioita ja olla fiksuja silloin kun oikein keittää yli. Anna tunnereaktion laantua äläkä yritä selittää ja kasvattaa silloin, kun toisella nousee höyry korvista.

– Sovella jäähyä

Monet ammattikasvattajat ovat nykyään sitä mieltä, että jäähypenkki on huono kasvatusmetodi. Mutta jos se sopii teidän perheellenne, voit ohjata taaperon lempeästi ja rakastavasti rauhoittumaan. Jäähyn käyttäminen vaatii sen, että pystyt kontrolloimaan omia tunteitasi. Eikä lasta tietenkään saa istuttaa eristyksissä rangaistuksena. Jäähyn tehtävä on antaa lapselle aikaa rauhoittua ja kerätä itsensä, ei lapsen hylkääminen. Jos jäähy tuntuu huonolta idealta teillä, älä käytä sitä.

– Yritä ymmärtää

Aikuisellakin iskee tunnereaktio päälle kun taapero raivoaa. Mutta yritä muistaa, että kyse ei ole siitä, että taaperosi haluaisi saada sinut suuttumaan, kiukuttelisi tahallaan tai yrittäisi ärsyttää sinua. Kyse on siitä, että häneltä on keinot loppu. Taapero on vielä hyvin pieni lapsi, eikä hän osaa ilmaista ja käsitellä monimutkaisia tunteitaan muulla tavoin. Usein me aikuisetkaan emme osaa käsitellä tunteitamme kovin fiksusti, joten eikö olekin aika liioiteltua vaatia sitä pikkulapselta?

– Ole myötätuntoinen

Hyvin usein ihminen iästä riippumatta rauhoittuu, jos hän saa ymmärrystä ja hyväksyntää. Tarjoa niitä myös raivoavalle taaperolle. Se ei tarkoita sitä, että antaisit periksi ja suostuisit kaikkeen. Se tarkoittaa sitä, että hyväksyt taaperon pettymyksen ja suuttumuksen ja kerrot, että ymmärrät että hän on raivona. Mieti omalle kohdallesi: kumpi auttaa enemmän, se että joku toteaa sinun olevan ihan oikeutetusti vihainen vai se, että joku käskee sinun rauhoittua ja olla valittamatta turhasta?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.