Teini-ikäisenä poltin persaukseni auringossa. Ja takareidet myös, silleen sopivasti, että istuminen oli mahdotonta ja nahka kuoriutui irti oikein kunnolla. Jossain vaiheessa räikyvä punainen tuntui haalistuvan johonkin hiekan ruskeaan viittaavaan, ja tämän jälkeen elin muutamia kesiä sellaisen vahvan harhan vallassa että vasta palamisen jälkeen minäkin saatan ruskettua. Uskoiko kukaan muu näin?

Tässä voidaan varmaan myöntää että siitä on niinkin kauan aikaa, että vielä silloin itsensä grillailu oli paljon yleisempää, jopa toivottua, eikä auringon aiheuttamista ihon vaurioista ja hengenvaarallisista sivuvaikutuksista oltu ihan niin paljon kartalla kuin nyt.

Kaupallinen yhteistyö Perhevapaalta työelämään -hankkeen kanssa.

Nyt toki tiedetään paremmin, ja harras aikomus on muistaa aurinkorasva jopa Suomen kesän keskellä. Tosin aikomukseksi se näyttää taas jääneen, sillä nyt kun kesää on takana jo muutama viikko ja aurinkoisia vapaapäiviäkin kaksi tai kolme, huomaan jälleen polttaneeni naaman, decolteen ja vähän viehkeästi paidan alta pilkottaneita olkapäitä.

Tai huomaan ja huomaan. Kun peilin katselu jäi vähemmälle, tosiasia kasvoista lävähti vasten kasvoja salakavalasti (pyynnöstä) otetusta kesäkuvasta. Yleensä olen kuvissa se ylivalotuksen illuusion luojana toimiva pakastebroileri, mutta tällä kertaa näkymä muistutti enemmän poskipunaleikeistä yllätettyä taaperoa.

Joten, jotta edes sinä välttyisit kirjoittajan aina uudestaan toistuvalta kohtalolta, laadittiin tällainen kätevä muistilista aurinkovoiteista. Muista aurinkovoide, kun

  • lähdet rannalle, ja muista levittää rasvaa myös omalle iholle. Jännä kuinka lasten rasvauksen muistaa aina paljon paremmin kuin kirjaimellisesti oman nahan pelastamisen.
  • lähdet festareille. Myös ilta-aurinko polttaa, se huomattiin silloin kun viimeksi päästiin festareille, eikä auringon haittavaikutus ole kuulkaa vuosien saatossa ainakaan laantunut.
  • lähdet lenkille. Auringolta ei voi juosta karkuun vaikka kuinka yrittää, vaan säteet toimivat sillä lailla jännästi että niitä ei voi väistellä, paitsi varjossa.
  • lähdet kaupungille. Shoppaillessa sisätiloissa ei välttämättä loista niin kirkkaasti, mutta entäs kun se kesän trendikkäin jätskikiska on toisella puolella kaupunkia, ja sinne ei pääse sisäkautta?
  • lähdet tertsille. Tai terdelle? Terassille? Oikein loistavan kesänaaman saa kun istuu ilman rasvaa tunnin niin, että vain toinen puoli naamaa ottaa aurinkoa! Muista: nesteytys sisäisesti ei auta, pitää voidella myös ulkokuori.
  • lähdet muuten vaan pihalle, esmes leikkipuistoon tai Suomenlinnan lautalle, koska se on sellaista kivaa kesätekemistä!
  • päätät mennä pihalle ihan vaan klassisesti aurinkoa ottamaan. Puistoon, biitsille, pihalle, parvekkeelle… Tällä tavalla saa sen palaneen persauksen eikä kellään ole enää kivaa.
  • aiemmasta rasvauksesta on kulunut tunti, viimeistään kaksi tuntia, tai olet hikoillut reippaasti, käynyt välillä uimassa tai suihkussa. Muista myös rasvata ne lapset uinnin jälkeen uudestaan. Ja taas uudestaan. Ja taas uudestaan…

Varmasti on muitakin tilanteita, jotka eivät nyt auringon polttamasta päästä löydy. Muista myös käyttää rasvaa josta löytyy paitsi tarpeeksi korkea suojakerroin (pohjoismaalainen iho on suhteellisen herkkä palamaan) ja suojat niin UVB kuin UVA -säteilyllekin. Näistä säteilyistä löytyy lisätietoa vaikka täältä.

Kuva Antonio Gabola.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia