Oletko kuleksinut ympäriinsä häpykarvat hulmuten ja suomatta sen kummempaa ajatusta alapääsi koristelulle? Siinä tapauksessa et ehkä tiedä, että toosan trimmaukseen on olemassa jos jonkinlaista härpäkettä ja kosmeettista valmistetta.

Häpykarvojen värjäysaineesta olet ehkä kuullutkin, esiintyihän se jo Sinkkuelämää-ohjelmassa aikoinaan. Aineella voit sävyttää itsellesi vaikkapa neonpinkin puskan. Ensimmäinen ajatus on, että miksi ihmeessä. Mutta voisihan se olla hauskakin näky!

Hauska ehkä, mutta ei kovin fiksu. Shokkiväri vaatii tarttuakseen myös vaalennusainetta, ja sen lätkiminen herkille ihoalueille ei ole hyvä idea. Jos ehdottomasti haluat kirkuvanväriset häpykarvat, tee ensin allergiatesti ja katso ettei ainetta pääse limakalvojen puolelle. (Voit myös raportoida kommenteissa mikäli seksikumppanisi on ollut neonvärisestä karvapöheiköstä aidosti innoissaan!)

Vaginan tiukennusvoiteet toimivat todennäköisesti yhtä hienosti kuin peniksenpidennyskreemit. Eli eivät laisinkaan. Eikä sisuksiinsa kannata tunkea mitään muuta voiteita kuin liukkaria tai apteekista saatavia tuotteita. Epämääräiset rasvat voivat aiheuttaa tulehduksia ja kutinaa. Ja kyllä sinä tiedät mitä tehdä, jos haluat pimppiä piukemmaksi: lantionpohjalihasjumppaa vaan. Sillä on lisäksi oikeita terveyshyötyjä ja positiivista vaikutusta seksielämään, vaikka kukapa meistä ei ennemmin ottaisi pikaratkaisua rasvan muodossa. Mutta tiedät sen jo selluliittivoiteista, eivät pikakikat koskaan toimi.

Intiimialueen pesuneste häveliäästi nimettyä saippuaa, eikä se maailman välttämättömin tuote. Hygienia on tietysti tärkeää, mutta kuten jo koulussa opit, vaginasi putsaa itse itsensä. Sisäpuolelle ei tarvitse eikä kannata spruutata saippuaa, siitä voi seurata bakteerien epätasapainoa ja hiivaa. Ulkopuolella sopii käyttää mitä tahansa mietoa saippuaa, pimppi ei mitenkään erityisesti kaipaa omia pesuaineita.

Toinen juttu, jonka voit jättää kauppaan, on Suomenkin markkinoille paluuta tehnyt deodorantti – ei siis kainaloillesi vaan karvakolmiollesi. Juttuhan on niin, että puhdas ja terve pimppi ei haise pahalle. Jostain syystä meille naisille ollaan saatu myytyä sellainen ajatus, mutta se on ihan fuulaa. Nätti se sinun värkkisi on ja hyväntuoksuinen! Mikäli kuitenkin epäilet, että toosasi lemahtaa liikaa, käy lääkärissä mahdollisen tulehduksen varalta, äläkä suihki turhia kemikaaleja peittämään hajua. (Sama koskee niitä peniksenomistajia, jotka tätä juttua lukevat: Älä höyrähdä tuoksuvalmisteisiin vaan peseydy!)

Ja kun päästiin sanomasta, että kyllä se sinun pimppisi näyttää just siltä miltä pitkääkin, pyöritelläänpä yhdessä silmiä vielä vulvameikeille. Kyllä. Markkinoilta löytyy sekä vaalennusvoidetta liian tummille häpyhuulille että pinkkiä sävytintä liian valjuille paikoille. Heille, joille tavallinen ei riitä, on tarjolla glitterikapsuleita, joilla saa kimaltavat ulkosynnyttimet. Anteeksi vaan, mutta eikö sellaista jo partneri pelästy?

Sanomattakin on tietysti selvää, että glitterin tai meikkien levittäminen alapään limakalvoille ei ole järkevää. Tulehdus- ja allergiariski on taas olemassa. Muuten ei tarvitse intoutua luomuhipiksi jos se ei ole oma juttu, mutta turha pimpin puleeraus ja kosmetiikkakuorruttaminen pahimmillaan pilaa seksielämäsi sen piristämisen sijaan. Hiivatulehdukset ja bakteerivaginoosit ja allergiset reaktiot ovat sen verran kurjia riesoja, että ei niitä turhan päiten kannata ristikseen hankkia.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Saisko olla glitterivulva ja pinkit häpykarvat?”

  • pesuaineet kunniaan sanoo:

    Pimpanpesuaineissa (Avecyd, Lactacyd, RFSU) on matala ph, joka auttaa pitämään kuivumiset ja kutinat pois. Saippualla, miedollakaan, ei saisi alapäätä pestä, koska tasapaino katoaa nopeasti, seurauksena on hiivakierteitä. Hiivaahan meillä on kaikilla elimistössä koko ajan, tulehdus kertoo siitä, että limakalvo ei ole muutoin tasapainossa. Ei sitä pimpslooraa normaalisti tarvitse pestä kuin vedellä, mutta (anteeksi nyt suora puheeni) sperma saa kyllä paikat haisemaan ilman kunnon pesua eli jos harrastaa seksiä ilman kondomia, alapesuaine on ihan hintansa väärti. Kokemuksen syvä rintaääni – kuukuppi ja matalan ph:n pesuaine, eikä yhtään ainutta hiivaa kymmeneen vuoteen. Nuorena niitä oli vähän väliä.

    Jos haluaa vulvaansa koristella, suosittelen lämpimästi lävistystä klitoriksen huppuun. Hyvälaatuiset lävistyskorut eivät ärsytä, mutta niitä saa ihanilla korukivillä. Pystysuuntainen huppulävistys on vielä ns. funktionaalinen eli siitä saa suoraa stimulaatiota.