Aika monen kotona saa. Koska ”sisarusten kuuluukin riidellä”. Se tarkoittaa sitä, että perheessä voi olla jäsen, jolla ei ole lainkaan rauhaa tai turvapaikkaa kiusaamiselta. Ja se ei ole leikin asia, vaan voi aiheuttaa vakavia mielenterveyden ongelmia.

Kyllä, sisarusten kuuluu riidellä. Se on ihan normaalia kasvamista. Kotona voi kaikua montakin kertaa päivässä ÄITI TOI KIUSAA -huuto, joten ei ihme että siihen turtuu. Kiusaamista ei silti pidä sallia, ollenkaan.

Välienselvittelyt ja hermostuminen sisarukseen on eri asia kuin kiusaaminen. Lapset voivat kiusata toisiaan fyysisen väkivallan lisäksi esimerkiksi nimittelemällä tai jättämällä toisen huomiotta. Sitä ei pidä sallia, vaikka ymmärtäisikin että ei toista aina oikein jaksaisi.

Jos kuulisit parisuhteesta, jossa toinen osapuoli sanoisi toista tyhmäksi, sotkisi toisen tavarat, löisi ja tönisi toista tai jättäisi huomiotta kaiken, mitä toinen sanoo, kehottaisit varmaankin uhria lähtemään suhteesta ja vähän äkkiä. Lapsella ei ole mahdollista lähteä kotoa, vaikka sisarus kiusaisi kuinka. Pahimmassa tapauksessa vanhemmat eivät puutu kiusaamiseen, koska ”se kuuluu asiaan”. Kuuluu asiaan se, että lasta kiusataan kotona, jossa pitäisi voida olla rauhassa ja turvassa?!

Kyseessä ei ole vain se, että kiusaaminen tuntuu pahalta. Se voi aiheuttaa vakavia ongelmia. Sisarustensa kiusaamat lapset ovat jopa kolme kertaa suuremmassa vaarassa saada psyykkisiä sairauksia, kuten skitsofrenian. Jos lasta kiusataan myös kodin ulkopuolella, riski on neljä kertaa suurempi kuin muilla lapsilla. Lukemat perustuvat 3 600 brittilapsen tietoihin.

Perheen kiusaaja on yleensä vanhin lapsi, ja riskin aiheuttaa nimenomaan toistuva kiusaaminen, ei satunnainen eripura. Lapsille täytyy opettaa, että ketään ei kiusata, kotona eikä koulussa.

Lähde.

P.S. Tällaista on kun mies ei kosketa vaimoaan.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Saako teidän kotona kiusata?”

  • Liisa sanoo:

    Erittäin tärkeä aihe, josta minimaalisen vähän puhutaan.

  • Se huonoin,aina sanoo:

    Allekirjoitan täysin. Isosiskon ja -veljen systemaattisesti hyljeksimänä,tuomittuna,kadehdittuna,halveksittuna,väheksyttynä sylkykuppina lapsuuteni viettäneenä tiedän miltä se tuntuu. Yrittäjävanhempien kiireet jättivät minut liikaa heidän armoilleen,vaikka parhaansa ytittivätkin kasvatustyössään, ja antouvat aikaansa lapsille niin paljon kuin mahdollista ketään suosimatta, käänsivät sisarukset sen niin että minua lellitään ja olen rakkaampi vanhemmille kuin he. Ja auta armias jos menin heille kertomaan miten minua kohdeltiin selän takana,kahta kauheammin kostotoimenpiteet iskivät. Parin kerran jälkeen opin ettei paree niin tehdä. Mikään mitä ikinä tein, ei ollut hyvä tai oikein, jatkuva halveksunta ja tuomitseminen piti heidän elämänsä koossa. Naurettavinta on,että vieläkin ollessamme nelissäkymmenissä,he ovat samalla tasolla. Emme ole olleet missään tekemisissä reilusti yli vuosikymmeneen, silti elämäni on heille kivi kengässä ja kaikille jotka heidän kohdalleen sattuu, he selittävät paskaa minusta ja asioistani niistä oikeasti mitään tietämättä. Yritin aikani miellyttää heitä ja hakea hyväksyntää sitä koskaan saamatta, ja kun viimein kumpikin syyttivät oman elämänsä sotkuja minun aiheuttamaksi vaikken mitään edes asiasta tiennyt, ei ollut mahdollista että olisin voinutkaan mitään tehdä ja asuin kaukana ihan eri piireissä, nostin kädet pystyyn. Sain saatesanoiksi pitää nenäni erosss heidän elämästään,ja sen olen tehnyt mielelläni kaikki nämä vuodet. Olisi vapsuttavaa, jos he tekisivät samoin, mutta veljeni vaimoinensa yritti mm.estää minun ja mieheni häät äärimmäisen lapsellisella raukkamaisella tavalla, ja senkin sotkun nyt jälkeenpäin ovat saaneet käännettyä mieheni syyksi. Tästä on 4 vuotta aikaa. Täytyy olla köyhä elämä heillä.
    No,olenpahan kasvanut itsenäiseksi ja empaattiseksi ihmiseksi,vaikka hyvin vaikeaa on ollutkin. Polulle mahtuu masennusta,terapiaa,itsetuhoisuutta, äärimmäistö itsetunnon rippeiden yhteenliimaamista, ja vasta uuden mieheni myötä olen voinut nousta kaiken yli ja eheytyä. Helppoa ei koskaan ole kuulla mitä edelleen tekevät, nyt mieheni on heille elämän suurin uhka vaikkeivat koskaan ole tavanneetkaan, ja pari pv sitten viimeksi kuului miten he tyhmyyttään julkisesti osoittavat. Vanhempiani en syytä, he tekivät parhaansa eivätkä tienneet mädistä omenistaan, vasta kuin näinä viime vuosina on heille konkreettisesti paljastunut totuuksia, ja etten minä olekaan se joka on ollut väärässä yms jota ovat luulleet. Totuus tulee aina ilmi,ennemmin tsi myöhemmin, kärsivällisesti odotan että sisarukseni paljastavst todellisen naamansa ihan kaikille.
    Omat lapseni kasvatan kunnioittamaan toisiaan erimielisyyksineen ja persoonallisuuksineen päivineen. On kertoa hyvät esimerkit miten ei tehdä ellei halua samanlaista elämää.