Egitrippi laulaa ”Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot…”

Laulussa tuo lause kuulostaa järkevältä, mutta aloin silti yhtenä iltana miettimään asiaa. Haluaisinko oikeasti puolisoni harrastavan edelleen mopon rassaamista, ostarilla hengailua ja bilettämistä viikonloput läpeensä… ja toisaalta, haluaisinko itsekään, että elämäni tärkeimpiä asioita olisivat edelleen täydellinen meikki, tyttöjen illat ja muodikkaasti pukeutuminen? Tuskinpa miehenikään sitä haluaisi.

Olimme nuorena mieheni kanssa ihmisinä ja parisuhteen osapuolina erilaisia, kuin nyt kolmekymppisinä, kun arjen täyttävät lapset, työ ja harrastukset. Kokemukset ovat muovanneet meidän arvojärjestystämme, unelmiamme ja haaveitamme. Osa nuoruuden unelmistamme toteutui, osa haudattiin kaikessa hiljaisuudessa, osaa yritämme saavuttaa vieläkin.

Elämäämme on saapunut uusia ihmisiä ja osa vanhoista, itselle tärkeistäkin, ihmisistä on muuttunut merkityksettömiksi. Vuosien saatossa meidän molempien ulkonäkökin on muuttunut. On tullut kiloja, arpia, ryppyjä, elämän jälkiä. Pysy siinä sitten samanlaisena. Aika kohtuutonta sellaista olisi vaatia. Ystäviltä asiaa ei kävisi edes mielessä vaatia, mutta miksi jotkut vaativat sitä puolisoltaan?

Pitkässä parisuhteessa on luonnollista, että puoliso muuttuu ja siinä vierellä toki itsekin. Olisi surullista, jos pitäisi olla edelleen se sama tyyppi, johon puoliso rakastui viisi, kymmenen, viisitoista tai kaksikymmentä vuotta sitten. Ja olisi ihan yhtä omituista, jos oma puoliso ei olisi muuttunut vuosien saatossa lainkaan. Mielestäni on kiehtovaa tutustua aina uudestaan ja uudestaan omaan puolisoon ja huomata hänessä uusia puolia.

Samaan aikaan on hienoa, että itsekin kelpaa ja on riittävä, arvokas ja ihailtu, vaikka onkin erilainen kuin suhteen alkuvuosien aikana. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että miehelle kelpaa vaimon raskauksien muovaama vartalo vaan sitä, että hän oikeasti arvostaa sitä, mikä on tärkeää, eli vaimonsa sisintä, ajatuksia ja huumorintajua.

Eihän kaikki muutos aina hyvästä ole, eikä esimerkiksi alkoholisoituneen puolison edesottamuksia tarvitse ihaillen seurata tai kestää. Mutta jos puoliso sattuukin haluamaan uusille urille ja haaveilee kehittyvänsä jollain osa-alueella entistä paremmaksi, niin kyllä oman puolison kannustus ja tukeminen olisi aika merkittävää. Vastavuoroisesti tietenkin. Yhdessä voi saavuttaa paljon enemmän kuin yksin.

Kunhan muistaa olla armollinen, rakastava ja kannustava ja antaa kritiikkiäkin, jos toinen meinaa ihan hakoteille päätyä. Meillä tämä on tarkoittanut sitä, että nyt kun lapset on tehty, panostetaan sekä aikaa, voimavaroja että rahaa siihen, että mies voisi siirtyä duunarihommista taiteelliselle alalle toteuttamaan itseään. En olisi voinut kuvitellakaan nuorena tyttönä, minne elämä meitä kuljettaa, mutta onneksi olemme sallineet toistemme muuttua. Uskon, että elämämme on nyt paljon parempaa, kuin jos olisimme jämähtäneet paikoillemme.

”Muutos on ainoo mikä pysyy, aika ei tuu keltään kysyy, että haluuksä muuttuu, haluuksä kypsyy, pakko se on hyväksyy” -Jukka Poika

Nimim. Yhdessä kasvaen

P.S. Mitä jos avioliitosta puuttuu kosketus?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.