Tätä miettii Avaudu tästä -lomakkeella keskustelunavauksensa lähettänyt lukija nimimerkillä Nönnönnöö:

”Saako anopin käytöksestä kiukutella?  Tämä tuli mieleen tuosta Rebekka-syndroomasta. Minun anoppini on alusta asti tehnyt selväksi että minä en ole juuri mitään. Eikä kyllä minun mieskään, eli hänen vanhempi poikansa. Asutaan anopin kanssa parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme, mutta eipä tule paljon kyläiltyä. Anoppi käy muutaman kerran vuodessa ”pakolliset” käynnit, esimerkiksi joulun aikaan. Puoli tuntia, ja se riittää. Silloinkin jostain asiasta pitää keksiä valittamista tai kyseenalaistaa meidän päätöksiä. Että ei sinänsä ikävä.

Mieheni pikkuveli on sellainen lempilapsi, ja hänen tyttöystävänsä on maailman paras miniä. Siellä voi yökyläilläkin, ja he myös anoppilassa. Facebookissa anoppi aina ihailee ja kommentoi jokaista toisen miniän, sekä mieheni exän, päivitystä, vaikka ei olisi mitään erikoista. Minuun ei reagoi mitenkään, vaikka kavereissa onkin, eli koen että vain kyttäämisen vuoksi on kavereissani.

Mielestäni en ole anopille mitään pahaa tehnyt, ja aina olen ollut ystävällinen, mutta eihän kaikista tietysti tarvitse tykätä tai välittää. Tekisi vaan mieli laittaa loputkin välit poikki, mutta näen, että miehelläni on kuitenkin välillä kaipaus, vaikkei kovin lämpimät välit olekaan. Kai se äiti on aina äiti?”

Nimim. Nönnönnöö

Artikkelikuva Pablo Hermoso.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

22 vastausta artikkeliin “Saako anopin käytöksestä kiukutella?”

  • Ihmettelen vaan sanoo:

    Onko se kiukuttelua, jos ei hyväksy toisen täysin kohtuutonta käytöstä?

  • Kyllästynyt sanoo:

    Anoppi aivan kamala ihminen, enää minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. On hyvin erikoinen, ilkeä pahansuopainen ihminen ja minua ei koskaan hyväksytty. En tiedä miksi, koska olen nainen ja ” vei” hänen vanhin poikansa ?! Mutta kun hän sitten oli superilkeä meidän tyttärelle/ hänen lapsenlapselle ihan syyttä niin panin pelin poikki. Anopilla joku ihme asenne naisia kohtaan . Toinen lapsenlapsi, poika on lellitty 🙄. Nyt se nainen iatuu yksin eikä kukaan oikeastaan käy siellä mutta kuulema on tyytyväinen. En edes lähetä joulukorttia.

  • Nimetön sanoo:

    Mä en ole anoppini enkä mieheni siskon kanssa missään tekemisissä alussa kävin ja olivat ihan ok mut yhtäkkiä muuttu mua kohtaa haukkuu vaan mua ja yrittää musta maalata miten paska ihminen olen. Ei ole kyllä yhtään ikävänkään heitä

  • Kakkonen sanoo:

    Välit kyllä viilenivät täälläkin lapsen syntymän jälkeen. Miehen veli perheineen ovat sellasia lellikkejä, autetaan rahallisesti ja lasta hoidettu 2vk ikäisestä lähtien, että pääsevät tuulettumaan.
    Me ollaan pari kertaa muutaman tunnin hoitoapua pyydetty kahden vuoden aikana, mutta usein miehen veljen lapsi on juuri samaan aikaan tarvinut hoitoa. Tai pahimmassa tapauksessa ovat peruneet meidän kanssa sovitun hoidon, että saavat hoitaa miehen veljen lasta.
    Joka viikko käydään kylässä ja näennäisesti hyvissä väleissä ollaan. Silti tuntuu ettei meitä arvosteta ja aina jäädään kakkoseksi. Lapsen kasvatustapammekin on niin huono ja liian tarkkoja ollaan kaikesta.

    • Nuuskist sanoo:

      Mun anopin lapsista on onnistunut lisääntymään vain mun mies, mutta tuo arvostelu on jatkuvaa. Lapset on aina puettu väärin, ovat väärässä koulussa, leikkivät väärien kavereiden kanssa. Nimetkin on huonosti valittu, kun anopin suvusta ei ole yhtään nimeä. Ja näistä asioista valitetaan taukoamatta, myös lasten kuullen. Jos anoppi ei motkota lapsista, hän motkottaa minusta tai pojastaan. Miksi nyt tuollaisen emännän on hankkinut, miksi mä olen niin tyhmä ja ylpeä, mistä mä olenkaan noin rumat kengät ostanut? Kaikkiin isompiin hankintoihin pitäisi saada anopin siunaus, vaikka ihan omalla rahalla ostetaan, eikä olla ikinä tarvittu almuja anopilta.

      Kiitos korona, ei ole koko vuonna tarvinnut käydä anoppilassa! En varmaan olisi käynyt muutenkaan. Mieskään ei halua käydä, mutta välillä käy velvollisuuden tunnosta korjaamassa jotain, mikä on rikki. Eipä anoppi kyllä poikaansa koskaan kutsu muuten käymään, paitsi kun tarvitsee jonkun palveluksen. Lapsia ei päästetä sen haaskalinnun vaikutuspiiriin, ja isompi lapsistamme suorastaan välttelee mummuansa silloin kun näkee. ”Mummun oikeuksiin” kun kuuluu ottaa lapsia syliin koska haluaa jne. Kun lapset oli pienempiä, suuttui kun ei saanut syöttää herkkuja jatkuvasti, esim ristiäisissä kakusta kermavaahtoa 6 viikon ikäiselle. Kun ”ei se pienen suu tuohesta ole”.

      Olen kiukutellut anopin käytöksestä monta kertaa. Turhaa se on, välien miltei totaalinen katkaisu on ollut ihan hyvä ratkaisu meillä. Siedän anoppiani pari kertaa vuodessa puolisoni takia.

  • Paska ex-anoppi sanoo:

    Olen ottanut molempien poikien tyttöystävät avosylin vastaan. Palkaksi olen saanut alaikäisten poikieni piilottelua vanhemmilta ja poliisilta, lapsenlapsen jota emme voi nähdä, valehtelua, hyväksikäyttöä ja haukkumista (ihan tuntemattomillekin minua on hulluksi haukuttu), joten hirveän vaikeaa on luottaa enää. Vaikka yritän toki olla näyttämättä sitä jos minulle taas uusi miniäehdokas esitellään. Varovaiseksi on pojatkin tulleet, etenkin se kenen ex osoittautui ihan psykopaatiksi ja tehnyt suurimman osanottoni listan ansioista.
    Kuvittelin saavani uuden naispuolisen ystävän, lapsenlapsen jonka hoidossa saisin auttaa, uusia perheenjäseniä jakamaan arkea siltä osin kuin nyt ylipäänsä kuuluu toisten elämään puuttua. Sain tyhjää ja surua.

  • Jääprinsessa sanoo:

    Mulle myös tehtiin ensitapaamisella selväksi, että en kelpaa. Tuskin syy on minussa, vaan siinä, että anoppi pelkäsi minun myötä menettävän hallinnan poikaansa. Tuo äitinsä apulaisena ollut poika on nyt kahden lapsen isä, ja kävi kuten äitinsä pelkäsi. Ilmainen juoksutettava on pois. Mieheni pistää perheensä etusijalle, ja tämähän ei ole sallittua anopin maailmassa.

    Anoppi teki tempauksillaan elämästämme helvetin. Mutta siihen tehtiin loppu. Nykyään anoppi käy lasten synttäreillä (mun puolesta olisi parempi jos ei kävisi, mutta mieheni takia siedän vierailut), jouluna mies käy viemässä joulukukan. Muuten ei olla tekemisissä. Jos näen anopin muualla, tervehdin ja jatkan matkaa.

    Kummallista kyllä, miehen veljen tyttöystävät ovat saaneet samanlaisen kohtelun kuin minä. Miehen siskon mies taas on niiiiiiiiin hyvä ja rakas, hyvä ettei anoppi syötä tätä vävypoikaansa kultalusikalla, kun näkevät.

    No, itsepä menettää enemmän kuin me. Me päästiin eroon ilkeästä vanhasta ajasta, hän taas menetti poikansa lisäksi myös ainoat lastenlapsensa. Voin kertoa, että eipä ole ollut ikävä.

    • Nimetön sanoo:

      Mulla vähän sama juttu. Alussa oltiin ihan ok sit alkoi miehen sisko hyökkää erilaisilla viesteillä miten paska olen. Siskon miehet mitä vaihtelee koko ajan otetaan hyvin vastaan mutta mua ei. Haukutaan vaan selän takana. Joutuu varmaan etten ole rikas ja ei ole Vakkari työpaikkaa. Miehen isän kanssa tulen toimeen

  • Pettynyt ja kyllästynyt sanoo:

    Usein painotetaan kykyä ymmärtää, antaa anteeksi ja sovussa elämistä. En oikein tiedä enää, mitä ajatella. Tässä esimerkkejä:

    Odotin esikoistani, ja saimme tietää sukupuolen. Kerroin anopille, että odotan poikaa. Anoppi totesi, että voi harmi. Onpa todella harmi, että en pääse pukemaan prinsessamekkoja.

    Esikoisellamme oli lähes 6 kk:n ajan erittäin paha koliikki. Huutoa oli jatkuvasti ympäri vuorokauden, ja ko. ajanjakso oli poikkeuksellisen rankka. Anopin apu oli pyöreät nolla. Ei siinä vielä mitään, mutta 4 kk:n jälkeen kertoi pokkana, ettei ole uskonut sanaakaan, mitä puhun (tai mieheni) ja, ettei hän ainakaan ole ikinä kuullut mistään koliikista ja että en varmaan vain osaa hoitaa vauvaa, kun se on minulle uutta.

    Odotin jälleen lasta. Jouduin kertomaan kodin muutostöihin liittyvien järjestelyiden takia hyvin varhaisessa vaiheessa raskaudestani anopille. Se vähän mietitytti, ja keskustelimme mieheni kanssa asiasta pitkään. Pyysin anopilta, että hän ei missään tapauksessa kerro raskaudestani kenellekään (etenkään mieheni muille sukulaisille) ennen kuin olen käynyt julkisen puolen 1 ultrassa ja että kaikki on siinä hyvin. Sain rajun, spontaanin keskenmenon viikolla 12, juuri ennen ultraa ja jouduin sairaalahoitoon. Anoppini kertoi keskenmenostani samana päivänä eteenpäin, että miehen muut sukulaiset saivat siten tietää. Itkiessäni asiaa anoppi näpäytti minulle, että eihän hän kertonut raskaudestani kuten oli luvannut, vaan ainoastaan keskenmenostani.

    Tässä muutamat esimerkit anoppini toiminnasta. Nämä olivat vain jäävuoren huippu. Nyt en enää edes yritä olla tekemisissä. Mieheni onneksi ymmärtää tämän, vaikka välillä yrittääkin äitiään puolustaa/ymmärtää, mikä lietsoo parisuhteeseemme turhaa skismaa. Pahaa en anopista lapsemme kuullen puhu ikinä enkä estä yhteydenpitoa, koska en halua lapseni oppivan mallia, jossa toisista ihmisistä puhutaan pahaa. Vältän ja minimoin kuitenkin omalta osaltani kaikkea yhteydenpitoa. Se ei ole ollut vaikeaa, koska anoppi itse ei kovin usein ehdota näkemistä, eikä ole koskaan hoitanut lastamme tai tullut meillä oma-aloitteisesti käymään. Pyydettäessäkin on ollut vaikeaa. Rankan vauvavuoden aikana pyysin muutamia kertoja hoitoapua, mutta se ei käynyt. Mieheni veljen lasta anoppi hoiti paljon, mutta se oli kuulemma mukavaa, mutta meidän lastamme ei voinut ajatellakaan hoitavansa, koska se ei olisi ollut samalla tavalla kivaa.

    Minulla sanat ovat jo loppu.

    • Nimetön sanoo:

      Voi järkytys. Tarviiko jostain niin henkilökohtaisesta kuin keskenmeno lähteä juoruamaan?

      Meillä oli anoppi kovin hoitoon toinen esikoisen synnyttyä. Hän kävi joka arkipäivä, pahimpina useamman kerran, ja katseli nyrpistellen jos oli tiskit jääneet tiskaamatta tms. Ja toi jatkuvasti lisää tavaraa, vauvalle ja sisusti mun kotia siinä samalla. Suuttui kun esim vähintään 20 vuotta ulkovarastossa ollut tonnin (ainakin melkein) painava matto ei kelvannut, eikä se ja puoliksi syöty kirpparilta löytynyt pehmonalle eikä kakkatahrainen body…

      Ja ne saarnaavat opastukset. Aina oli vauvalla liian vähän vaatetta, söi vääriä asioita, ja mikä vilja-allergia? Ei HÄNEN suvussaan ole ikinä allergioita ollut. Pitäähän lapsen leipää saada. Edes pyykinpesuainetta en olisi itse saanut valita, kun anopin käyttämä merkki on niin paljon parempaa!

      Ei tosiaan olla juurikaan tekemisissä enää, ei tarvitse todellakaan sietää kaikkea. Edes anopilta. Mies käy harvakseltaan moikkaamassa, vielä harvemmin ottaa lapset mukaan. Mä en ole käynyt varmaan kahteen vuoteen anoppilassa. Pakko myöntää, että elämän laatu on parantunut kun on pistänyt välit poikki sen noita-akan kanssa.

  • Sekopäisin kaikista anopeista? sanoo:

    Kaverin anoppi oli soittanut kännipäissään kaverin kotiin poliisit ja väittänyt, että miniä yritti tappaa puukolla perheensä. Poliisit olivat tulleet keskellä yötä tarkistamaan tilanteen ja totesivat, että kyseessä oli perätön ilmoitus

  • Tuikku sanoo:

    Syy livahti siellä tekstissä: miehen ex. Eli anoppi kokee, että olet rikkonut pojan aikaisemman suhteen. Joillekin on vaikea ymmärtää että suhde tai avioliitto menee poikki uuden rakkauden takia. Jos hänen omassa elämässä on ollut miehellä jotain suhteita tms. Sieltä kumpuaa vihan tunteet ”uusia naisia” kohtaan.
    Tämä sama porukka on niitä yli 50v naisia, jotka laukoo somessa vihakommentteja nuorille kauniille naisille, kun kokevat heidät jonain vihollisina.
    Katkeruus, sitä se on. Sinussa ei ole vikaa, joten ole tyytyväinen kun ei tarvitse olla tekemisissä.

  • Tipu sanoo:

    Joskus asia on myös toisin päin. Minä perheineni ja koko suku otimme avosylin vastaan miniä ehdokkaan, emmekä arvostelleet tai paheksuneet vaikka hänellä oli päihdetausta ym.ja on sosiaalitoimen tarkkailussa. Tuimme kaikin tavoin kun hän ilmoitti olevansa raskaana ja lupasimme auttaa kaikessa. Niimpä teimme ja maksoimme heidän muuttonsa, siivosimme hirvittävässä kunnossa olevan asunnon. Etsimme asuntoja ja taas teimme muuton. Pesimme kymmeniä jätesäkkejä pyykkejä ym. Eikä siinä mitään mutta koskaan ei sanonut kiitos tai ei vaivautunut oikeastaan sanomaan mitään. Piti itsestään selvyytenä että muut hoitavat hänen asiansa. Koskaan ei pahaa sanaa sanottu ja yritettiin ymmärtää… Hänestä huokui inho meitä kohtaan, mutta yritettiin olla hyvissä väleissä vauvankin vuoksi. Maksoimme hänen laiminlyömänsä vuokrat että pojalla säilyisi edes luottotiedot. Siihenkään ei mitään reagoinut. Muutti toiselle paikkakunnalle ja nyt olemme vauvan huoltajia…. että ei syy ole aina anopissa. Kusipäisiä ihmisiä vaan on joka ” luokassa” ja tässä oli vaan pieni ote asioista mitä teki ja jätti tekemättä.

  • Piitsu sanoo:

    Anopin kohdatessani tervehtisin ja vastaisin mahd. lyhyesti jos jotain kysytään, ei muuta kommunikointia. Facessa anopin voi pistää paussille, hän ei sitä tiedä mutta ei myöskään näe julkaisujasi. Kohtelias voi olla, mutta ketään ei tarvitse kumarrella.

  • Yks onnellinen anoppi jolla on on 10 miniää osa exiä mutta kivoja sanoo:

    Kyllä kakkki miniät ja vävyt ovat hyväksyttyjä. Monesti. Mietin että ovatko anopit hyväksyttyjä. He ovat myös ihmisiä omine virheineen. Eivät täydellisiä. Miksi sitten tulee iso haloo jos sattuu tekemään epähuomiossa väärin. Minä tykkään miniöistäni ja toivottavasti he eivät vahdi tekemisiäni silmä kovana vaan hyväksyvät minut.. Virheineneni. Minäkin hyväksyn heidät. Anteeksi anto ja pyytäminen on sallittuja näissäkin asioissa.

    • jgt sanoo:

      On asioita, joita ei todellakaan tarvitse antaa anteeksi. Mun anoppi syötti mun pienille lapsille ruoka-aineita, jotka olin kieltänyt, kun lapsi on allerginen. Voitonriemuisesti kertoi kuinka allergia on mun mielikuvituksen tuotetta, kun lapsella ei ollutkaan peräpää räjähtänyt samalla sekunnilla kun sai ruisleivän näköpiiriinsä. Kyllä se rapsakka ripuli ja krampit tulivat sitten aikanaan, kun anoppi ei ollut enää näkemässä… Tämä ei ollut ollenkaan ainoa vastaava tapaus. Hän ihan tahallaan halusi pahaa minulle, ja käytti siinä välineenä mun puolustuskyvytöntä lasta. Ensin ei annettu enää lasta hänelle hoitoon, ja nykyään ei olla tekemisissä. Kukaan ei jaksa ikuisesti olla toisen, edes anopin tai äitinsä, sylkykuppina.

      • Sellasta sanoo:

        Meillä annettiin mm 6 munkkia koska halusi, omenaa, kalaa, munaa, koska anoppi halusi kokeilla onko kuitenkaan allerginen. Kokeilut loppui siihen kun viinirypäleistä tuli äkillinen reaktio, suu turposi ja meidät soitettiin heti paikalle viemään lapsi lääkäriin. Toki vietiinkin. Serkun hoitaminen taas oli niin tarkkaa, että soitti yöllä ambulanssin, kun oli oksentanut, vaikka lapsi vatsataudin takia tuli hoitoon.

  • Voi luoja taas sanoo:

    Miten te voitte olla noin sokeita, te kaikki joita anopit kiusaa ja syrjii? Olet aivan äärettömän tärkeä anopille koska tuolla kohtelulla hän on tehnyt itsestään elämänne keskipisteen, tai ainakin yhden niistä. Hän saa huomiota ja on ajatuksissasi, vaikuttaa päätöksiin, aiheuttaa miettimistä ja sumplimista. Saa tätä kaikkea pojaltaan ja teidän lapsilta myös. Huomiota se ikäväkin huomio on, Hän pitää huolen että ei ole huomaamaton ja merkityksetön eli saa sen mitä tarvitsee. Sinulla taas on voimakas hylkäämisen pelko ja miellyttämisen halu ja siksi tuo kaikki menee niin tunteisiin ja anopin piikit läpi. Henkisesti tasapainoinen ihminen eläisi omaa elämäänsä ja ymmärtäisi että oma uhriutuminen ja puolustuskyvyttömiä on se syy miksi anoppi valitsi sinut uhriksi. Mene terapiaan niin opit tuosta pois. Ihan vaan senkin takia että valitettavasti opetat lapsillesi tuon huonon tavan ja heitä tullaan kiusaamaan tulevaisuudessa. Tee se lastesi takia ainakin.

    • Nuuskist sanoo:

      Kyllä Siperia opettaa. Nykyään ollaan hyvin minimaalisesti tekemisissä. Tuollaiselle tiejyrälle kun ei oikein hirveän hyvin sovi se, ettei saakaan päättää kaikkea lapsensa perheelle, ja me teimme selväksi, että meidän perheeseemme ei anoppi kuulu edes konsultin roolissa. Meidän välirikossa on mielestäni parasta se, että anoppi oli se, joka katkoi välit, en minä eikä mieheni. Emme kaipaa entiseen, nykytilanne on parempi!

      Mutta juuri noinhan se on kuin sanoit, itsekin olin kasvatettu kieroon, miellyttämään kaikkia ja nielemään oman kiukun, ettei suututa toista. Mieheni oli kasvatettu kuuliaisesti tottelemaan äitiään ja varjelemaan äitiään pahalta mieleltä. Mutta molemmat olemme kasvaneet ihmisinä, ja nykyään ei meidän yli aja edes se tiejyräanoppi.

  • tuleva anoppi sanoo:

    Niinhän se on, että kaikista ei tarvitse tykätä. Mutta kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen edes ne välttämättömät kohteliaisuudet.

    Minä laittaisin anopin facebookissa tuttaviin, jottei näe kavereille julkaistuja postauksia. Siellähän sitten ihmettelee, kun ei mitään tapahdu.

    Minulla oli anoppi, joka ensisekunnista osoitti, että en kelpaa. Ongelma en ollut minä, vaan se että poikansa oli rakastunut. Rakkaus on paha asia, totesi anoppi. Ei siinä mitään ollut tehtävissä ja välit olivat jäätävät. En koe menettäneeni mitään.

    Nyt aion tehdä kaikkeni, että olen hyvä anoppi tulevalle miniälleni. Mutta jos miniä tai vävy ovat ihan eri planeetalta tai minua vastaan, niin homma voi olla vaikea.

    Loppujen lopuksi, jos joku ei tykkää teistä, älkää kerjätkö hyväksyntää. Eiköhän niitäkin löydy, jotka oikeasti tykkäävät ja välittävät. Ja jos ei löydy, kannattaa pitää pitkä juttutuokio peilin edessä.

  • Miniä sanoo:

    Niin tuttua. Tyttären miehet vaihtuneet jatkuvasti. Viides kierroksessa. Ne ovat niin rakkaita nämä vävyt. Ja se myös ääneen sanotaan. Mutta minä joka olen ollut jo yli 20v naimisissa hänen poikansa kanssa en ole mitään. Viimeksi kun juhlissa nähtiin ei edes tervehtinyt. Kiroillen käänsi päänsä pois. Meidän lapsemme eivät merkitse mitään hänelle. Nimiä ei edes muista.

  • Potut pottuina sanoo:

    Tuttua. Mutta olen ajatellut asian niin, että omapa on tappionsa. Sitten yksin vanhainkodissa kaffeseuraa kaipaillessa voi miettiä, olisiko sittenkin kannattanut olla ystävällinen, myös toisen pojan vaimolle.