”Pyöritän tätä perhettä yksin, enkä v*##% jaksa”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Olen aivan loppu. En lapsiin ja heidän jälkien siivoamiseen, vaan miehen. Vaikka olen kuumeessa ja oikeasti kipeä, minä hoidan lapset, siivoan ja laitan ruokaa. Mies ei edes kiitä, jättää likaiset astiat pöytään ja häipyy omiin puuhiinsa.
Pyöritän tätä perhettä ihan yksin, vaikka käyn töissä siinä missä mieskin. Olen yrittänyt keskustella asiasta puolisoni kanssa jo useamman vuoden ajan, mutta keskustelu ei johda kuin miehen uhriutumiseen ja minun syyllisyyden taakkaani. Sama koskee oikeastaan mitä tahansa keskustelua. Tuntuu, että mies on kolmas lapsi, joka vaatii kaiken muun lisäksi seksiä. Kun kerrot olevasi aivan loppu ja kipeä, saan kuulla kiukkuista tuhahtelua ja katsoa kun mies kääntää selkänsä sängyssä. Yritin nätisti kerran kertoa, että jos saisin edes sairaana levätä ja saisin apua kotihommiin niin voisi jaksaakin touhuta iltaisin. Tästä lähti taas sama vanha ”niin niin, minä en ikinä tee mitään ja oon vaan tällainen paska”.
Terapiakaan ei kuulemma kiinnosta. No, kohta tällä vaimolla häviää kiinnostus avioliittoon… Näitä keskusteluja on tosiaan käyty monen vuoden ajan, eikä mikään muutu. Mulla on paukut ja ideat loppu. Hajoan tämän työmäärän alle. Ja tiedän kaikki mahdolliset tahot, joilta pyytää apua, mutta täällä periferiassa ei sitä saa, ennen kuin lastensuojelu niin käskee. Ja nehän ei täällä puutu edes tarvittaessa.
Olen väsynyt, kipeä, katkera ja armottoman vittuuntunut mieheni käytökseen ja pienen paikkakunnan olemattomiin palveluihin. Kiitos kun sain avautua. Helpottaa jo, kun saa jollekin valittaa ja syljettyä ajatukset päästä paperille. Kaikesta huolimatta joulu tulee ja fiilistellään lasten kanssa jo täysillä ❤️”
Nimim. En V*##% jaksa
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 198 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Nyt osu ja upposi! Minulla on ihan täsmälleen sama homma! Ainoana erona se, että olen vastuussa myös muistakin asioista: perheen tuloista, taloudesta, kodin hoidosta, ruoan teosta ja lastenhoidosta, sekä jokaisesta talon tai auton huollosta, siis lähes kaikesta.
100% ajasta minulla on 4 lasta joista olen vastuussa (2 alaikäistä, vaimo ja koira). Alan myös olemaan aivan finaalissa ja harkinnut eroa satoja kertoja. Kuulen hänen myös usein puhuvan muille siitä, kuinka väsynyt hän on työpäivän jälkeen ja kuinka rankkaa oli viedä lapset tarhaan ja sen jälkeen jaksaa vielä työpäivä.
Itse työskentelen 7 päivää viikossa kahta eri työtä ja olen illat lasten kanssa. Muut ajat hoidan laskujen maksut, sijoitussäästämisen, omakotitalon huollot, auton huollot, kauppatilaukset, siivoukset, pyykinpesun, astioidenpesun ja teen kaikki perheen ruuat.
Elän äärirajoilla jatkuvasti ja teen 16-20h päiviä 7 päivää viikossa ilman vapaita.
Niinpä… täällä mieslapsella vastaavat haasteet ja päälle impulssikontrolliongelmia. Ei voi todellakaan lasta hänelle 2-3 tuntia pidemmäksi luottaa ja tämän jälkeen saa lapsen kanssa käydä läpi tuliko lapselle taas pettymyksiä kun ”isä oli ilkeä” vai oliko kivaa ”kun isä käyttäytyi ihan hyvin”. Lapsi rakastaa tietenkin isäänsä, mutta joutuu tuon tuosta pettymään kun miesvauvalla kilahtaa. Ja siis muutimme erilleen ajat päivät kun miesvauva kimpaantui kotityöexceliin, joka näytti hänen osallistumisekseen 5 % vaikka kumpikin kokoaikaisissa töissä ja kaikki kulut 50/50. Vaikka miesvauva ansaitseekin 2,5x oman (naiseksi) korkean palkkani… Ja on kyllä yli terveen narsisnin tämä vinkuminen siitä miten hänen panostaan ei arvostettu. Jos se panos on tv:n tuijottamista ja siivoamatta jättämistä ja ruoan tekemistä vain itselleen niin…kas kummaa. Mutta en osaa sanoa silti onko parempi erota. Ehkä jos et ole valmis täyteen eroon, niin hanki edes oma asunto. Aikakin meillä loppui lapsen oireilu kun kotoa poistui aikuinen vauva ja saadaan elää rauhallisempaa arkea (vaikka edelleenkään tämä vanhemmuus ei tasan mene – mutta lapsen kannalta, isänsä impulssikontrolli, empatiakyvyttömyts ja adhd huomioiden, parempi niin)
Tavallaan voin samaistua avioliiton ajoilta siihen, että en osallistunut arjen pyörittämiseen, en siivoamiseen, en pyykkeihin, en ruoan laittamiseen enkä oikeastaan mihinkään muuhunkaan.
Olin palkkatyössä, kaiken palkkatyön ulkopuolella tein yrittäjänä töitä jotta sain maksettua kaiken elämiseen ja elintasoon tarvittavan.
Yksinkertaisesti ei jaksaminen riittänyt kotona osallistua mihinkään muuhun. Tästä sitten tuli vastaan loppuunpalaminen.
Nykyään on helpottanut kun on vain palkkatyössä ja ansioiden mukaan maksan elatusmaksut ylläpitovähennyksillä vähennettynä, jolloin on aikaa oikeasti viettää lastenkin kanssa. Vanhimmat ovat jo yli 18, nuorin alle.
Yhdessä elon aikana hoidin siis taloudellisesti kaiken ja minulla ei ainakaan ollut mahdollisuutta tehdä mitään muuta kuin rahaa, että pystyimme asumaan riittävän tilavasti.
Myönnän, vaihtoehtoja varmasti olisi ollut mutta tyydyin vallitsevaan tilanteeseen josta nyky-yhteiskunta syyllistää kyllä riittävästi.
Lasten kanssa on hyvät välit nykyään ja heitäkin autan taloudellisesti jos on tarvetta.
Mun äitiä kusetetaan niin mennen tullen. 3 vuotta sitten hällä kohtusyöpä leikattu, meni tapahtuman jälkeen kiireellä ja salaa naimisiin. Ilman avioehtoa. Paljastui että sekä mies että koko suku on vätyksiä. Lisäksi mies huuteli pitkin kyliä että nainut äitini vain rahasta. Mies erosi töistä 1-2kk naimisiin menon jälkeen, tästä noin 3v. Äitiltä leikattu aivokasvain viime syksynä. Jopa ennen leikkausta teki aamusta ilta 8:aan hommia kun mies istui pannuhuoneella juomassa kaljaa. Ajaa kyllä traktoria kun hoitaa yhteistä pientä tien pätkää, sehän on helppoa istumahommaa. Mutta ei vahingossakaan tee mitään fyysistä. Lisäksi äitini ostanutt miehen veljelle rekan, joka kyllä palautui kun hänestäkään ei ollut töitä tekemään. Miehen iloksi ostettu Mersu, traktori, kaivinkone, lavettiauto jne. Molemmilla omakotitalot, 55km päässä toisistaan. Ajelevat päivittäin tätä väliä, pitäähän miehen tönöä käydä lämmittämässä. Äiti hoitaa molemmat kodit, lisäksi kauhea taakka kolmannen, perityn talon kanssa kun sitäkin pitää lämmittää, talvella päivittäin, eikä talo mene kaupaksi. Lisäksi, alkoholistin kun valitsi, suunnitelmat muuttuu jatkuvasti ja miehen mielen liikkeiden mukaan, äiti kiltisti kuskaa ja toteuttaa. Kaiken huippu oli, että he suunnittelivat, että mies menee sukulaisensa firmaan työharjoitteluun, ja äiti maksaa heille että mies tulee äitin metsiä mätästämään! Mies oli väittänyt että hän antaa sitten rahoistaan mätästysmaksun äitille. Ai työmarkkinatuesta? Mies myös kovin koittanut saada äitin lähipiiriä kaikkoamaan. Yrittänyt että mulle ja äitille tulee riitaa, äitilleni ja isälle i, äitilleni ja hänen kavereilleen. Minun mieheni ja äitini eivät ole väleissä, kiitos äitini miehen. Tästä tilanteesta kärsii myös minun tytär! Aluksi minun piti saada perintöä, mutta ennustaja ennusti mummulleni että mun elämä menee perseelleen. Hetkellisesti menikin, ADHD todettu reilu parikymppisenä ja se tuonut haasteita, kuten vuosia kestänyt psykoosikin. Mutta olen sen saanut korjattua ja opiskelen sekä tulen jatkamaan toisen puolen suvun yritystä. Stressattaa tämä tilanne vaan niin paljon, että alkanut yö unet menemään, viime syksynä mulla oli myös aivoinfarkti. Yritän parhaani mukaan äitiä auttaa, mutta olen henkisesti aika jumissa ja äitini ei osaa vaikeista asioista puhua.
Seuraavan kerran ku kuulet uhriutumista ja ulinaa ”niin niin mitään en tee ja oon tällänen paska” niin sanot vaan että hyvä että tiedät itekki. Muutos pitää tapahtua tai miesitkua saa jatkaa yksinään.
Meillä oli aika samanlainen tilanne, varmaan vuosikymmenen. Diagnosoin hänellä masennuksen, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviin. Mutta sitten lapsi sairastui ja joutui käyttämään lääkitystä. Siinä yhteydessä sain miehen ylipuhuttua kokeilemaan masennuslääkitystä. Ja muutamassa kuukaudessa hänestä kuoriutui se sama huomaavainen tyyppi johon aikoinaan rakastuin. Lapsi parani, mutta meille palasi tasa-arvo, halailu ja nauru. Mies sanoi ettei hän vaan itse tajunnut, olisi pitänyt aloittaa lääkitys jo vuosia sitten.
Toi kuullostaa kätevältä avioliitolta. Puolison lisäksi saa ilmaisen kodinhoitajan, siivoojan ja lastenhoitajan. Voi itse tehdä mitä lystää ilman vastuuta.
Mun ratkaisu siihen, että en tee yli omaa osuuttani, on se, että meillä on ruoka ja kodinhoitovastuu jaettu vuoroviikoin. Ja ei siis olla mikään eroperhe, vaan igan avioliitossakin voi joka toinen viikko ladata akkuja.
Kivuliasta myöntää, että kuulostaa melkoisen tutulta urhriutumista ja sitä seuraavaa syyllisyyden tuntemista myöten. Ainoa ero on, että meillä roolit ovat toisin päin: miehenä teen miesten työt: pienremonttia, puita, renkaan vaihdot jne., mutta teen myös paljon ruokaa, siivoan, huolehdin muksujen touhuista, harrastukseen kuljettamisesta jne.
Välillä mulla sitten tulee mitta täyteen. Menen mökille, saunon ja juon kaljaa. Ihan hiljaa ja yksin. Tästä saadaan sitten pitkäksi aikaa draamaa aikaiseksi mutta vaikka miten yritän, aitoa keskustelua asioiden tekemisestä ja aikaan saamisesta ei pystytä käymään…
Taas kun näitä lukee niin ei tosiaan voi kun ihmetellä miten kuvatunkaltaiset miehet on kellekään ikinä kelvanneet ja vielä on kelpuutettu isäksi. Naisethan näitä valintoja tekevät pääasiassa.
Ja kun moni näitä miehiä sitten haukkuu, niin pitää muistaa kyllä sitten sekin – että anoppien kasvattamia he ovat. Eli missä vika? Olisko kasvatuksessa. Olettaen tietty, että kasvatusvastuu painottuu naisille. Toiset naiset sitten joutuu näitä kokemaan. Otan osaa ja olen pahoillani, aikuiset miehet tuntuu olevan katoava luonnonvara.
Kannattaisiko se aviomies valita järkevillä kriteereillä?
Meillä erokaan ei asiaa parantanut koska vaikka se perheen viides lapsi asuikin muualla niin hän oli silti aina paikalla. Hän haukkui etänä, hän komensi etänä, hän halusi näyttää että hän edelleen määrää kaapin paikan.
Virainomaispuoli on täysin kädetön koska ”mitään vakavaa ei ole tapahtunut”. Lasten isä sai huoletta tarkkailla tekemisiäni. Kytätä ikkunan takana, siihen olisi puuttuu vaan jos olisi tullut sisälle.
Lasten isä halusi ja sai 50% tapaamiset, olin siis ”onnekas’ koska paperilla lapset oli joka toinen viikko isällään ja minä sain nauttia elämästä. Tosiasiassa se isä toi ja haki lapsiaan omilla viikoillaan luotani silloin kun häntä huvitti. Hän ei hoitanut yhden yhtä lasten asiaa muuta kun ne pakolliset, eli saivat syödäkseen ja katto oli pään päällä. Paikkailin jatkuvasti lasten isän tekemisiä/tekemättä jättämisiä. En olisi saanut, olisin saanut lapset itselleni jos olisin vaan jättänyt lapset pärjäämään keskenään isänsä kanssa, nyt ”mitään pahaa ei tapatunut” koska minä tein sen mitä isä ei.
Jaksoin vastaavaa kuormitusta 10 vuotta, kunnes kroppa sanoi ei ja sain vakavan sairauskohtauksen. Vasta eron jälkeen sain vihdoinkin levätä ja ladata akkuja, kun lapset ex-puolisolla joka toinen viikonloppu. Ei ollut terve avioliitto.
Olin samassa veneessä. Tosin seksi loppui kun mies oli haluton, ei toisin päin.
Lopulta mies jäi kiinni suhteesta.
Ois halunnut jatkaa kuin siihenkin asti. Suhteen kanssa kivaa, minä ilmaisena kodinhoitajana ja arjen pyörittäjänä kotona.
Eron jäljellä elo on parantunut, kotitöitäkin vähemmän kun yhden pyykit ja sotkut vähemmän hoidettavana, ja samalla kokkauksella syö yhden päivän sijaan kaksi.
Helpompi arki vaikkei mies halunnut lasta luoksern kuin joka toinen viikonloppu.