Tönimistä, hankeen tuuppimista, tahallista kampittamista. Ihan normaalia poikien toimintaa? Väitän, että jos tytöt tekisivät samalla tavalla, asiaan puututtaisiin huomattavasti herkemmin.
”No mutku, pojat on poikia”, sanovat. Juu, niinhän ne ovat, mutta ei se mikään perustelu silti ole.

Meillä asuu poika, joka ahdistuu helposti poikien rajuista leikeistä. Hän rakastaa sählyä, golfia, jalkapalloa ja tossulätkää. Oikeastaan kaikkia pallopelejä. Hän ei pelkää pelata koulun isompienkaan poikien kanssa, eikä pelkää peleissä tapahtuvaa fyysisiä kontakteja, mutta jos joku alkaa tönimään jonossa, hän loukkaantuu siitä syvästi ja kokee sen kiusaamisena.

Tuttavaperheiden pojat nahistelevat fyysisesti keskenään ja näyttävät nauttivan siitä, mutta meidän pojalta ehkä puuttuu sellainen geeni, joka moiseen toimintaan altistaisi.

Voi myös olla, ettei suuren siskokatraan kanssa kasvaminen ole altistanut häntä samalla tapaa fyysisille leikeille, kuin mitä veljien kanssa eläminen olisi altistanut. Ei poika välitä isänsä kanssa painimisesta tai nujuamisestakaan. Ehkä siksi tuo, että rymytään, painitaan ja tapellaan fyysisesti, tuntuu pojastani vieraalta.

Fyysinen koskemattomuus on ollut meidän perheessä aina tärkeää, eikä satuttamista ole meillä koskaan sallittu. Kenenkään osalta ketään kohtaan. Edes haleja ei anneta, jos niitä ei toinen halua
saada.


Ylin kuva Guilleume du Germain.

Kun sitten poikani yhtenä päivänä kertoi, miten kokee koulukavereidensa fyysiset kontaktit, piti miettiä, miten asiaan suhtaudun. Ensin pohdin, kehottaisinko poikaani vaan kasvattamaan kovemman nahan ja vastaamaan fyysiseen kontaktiin samalla mitalla, hänellä kun on tapana hiukan dramatisoida asioita, mutta onneksi jätin tämän lähestymistavan vain ajatuksen tasolle.

Lähestyin pojan kanssa tätä sitten lopulta siten, että mikäli hän itse kokee nuo tönimiset ikävänä, hän voi sanoa siitä kavereilleen. Jos se ei auta, hän voi sanoa siitä opettajalle tai minä voin lähestyä opettajaa asian tiimoilta. Tarvittaessa otan poikien vanhempiin yhteyttä. Sillä eihän kenenkään tarvitse sietää sitä, että tönitään, tuupitaan ja kampitetaan.

Tähän pätee varmasti se mediassakin #metoo-kampanjassa pinnalla ollut totuus, että kiusaaja ei määrittele mikä on kiusaamista. Kiusattu itse määrittelee rajansa. Jollekin lumipesut eivät meinaa mitään, toinen voi loukkaantua leikkimielisestä tönimisestä pahastikin.

Onko teillä poika, joka ei rymyä? Onko hän outolintu luokassaan? Miten olette puuttuneet asiaan, vai onko asia jätetty lapsen/lasten itsensä hoidettavaksi? Ei kai kaikkien tarvitse nujuta ja painia, jos ei halua? Saahan olla erilainen, saahan?

Nimim. Vähemmän painia kiitos

P.S. Kasvatatko sinäkin pikku luuseria eli poikaa?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.