”Petin, ja se antoi minulle voimia lähteä huonosta suhteesta”
”Pettäjä. Kodinrikkoja. Huo*a. Itsekäs. Huono äiti. Hänestä tuli lopulta hylkiö, jolle kukaan ei enää puhunut mitään. Avioero oli yksin hänen syytään. Hänen piti maksaa teostaan.
Kukaan ”kostajista” ei välittänyt siitä, että samalla, kun häntä kivitettiin, hänen piti yrittää yksin huolehtia lapsistaan. Suojella heitä. Armoa ei tunnettu. Eihän kukaan voisi ymmärtää, niin miksi yrittäisin edes selittää. Eihän kukaan tiennyt, millaista elämä oli, kun olin vaiennut aina.
Nytkin vaikenin. En selittänyt tekojani. Koska en oikein itsekään ymmärtänyt. Vuosia olin ollut siinä pisteessä, että toivoin itselleni tapahtuvan jotain pahaa. Jotain riittävän pahaa, että minut vietäisiin hetkeksi pois kotoa. Saisin nukkua yhden yön. Saisin vain maata ja tuijottaa kattoa. Saisin syödä tai juoda, nauttien. Olin omassa elämässäni orja. Tein kaiken toisten vuoksi, raadoin omasta ja mieheni puolesta aamusta iltaan. Yksin huolehdin joka ikisen asian, mitä omakotitalo, lapset ja lemmikkieläimet vaativat.
Tunnit eivät vain yksinkertaisesti riittäneet kaiken tekemiseen, jouduin karsimaan omista yöunistani. Nukuin vuosia vain muutaman tunnin yössä. Pieniä lapsia oli, osa heräili monta kertaa yössä. Sairastelua, yökastelua, pahoja unia. Aina se olin minä, joka heräsi ja hoiti ja auttoi. Miehen elämä oli pelkästään työntekoa, kavereita ja harrastuksia. Muuta hän ei tehnyt. Yöllä kotiin tullessa vaati seksiä ja haukkui, jos en jaksanut ”antaa”.
Avioliitostamme puuttui rakkaus, läheisyys ja lämpö. Jos puhuttiin, puhuttiin siitä, miksi en anna. Mies uhkaili, puhui halventaen ja sanoi ottavansa, jos en anna. Aloin nukkua lasten vieressä, koska pelkäsin. Enkä jaksanut. Olin totaalisen poikki ja rikki. Ystäväni sanoi minulle, että avioliittoni ei ole terve. Pikkuhiljaa ajatus eroamisesta alkoi tuntumaan helpottavalta vaihtoehdolta. Olisiko minusta siihen, muistan ajatelleeni. Yritin useasti ottaa eron puheeksi, mies häipyi. Oli päiviä pois kotoa. Asiasta ei taas puhuttu pitkään aikaan.
Narsistiset piirteet tulivat voimakkaammiksi. Erosta ei saanut puhua. Sain erilaisia rangaistuksia, jos viivyin asioilla liian kauan. Jos mies joutui hoitamaan omia lapsiaan, hän rankaisi siitä minua. Aloin välttelemään yhtä aikaa kotona olemista. Helppoahan se oli, kun mies kävi kotona vain nukkumassa. Eikä aina sitäkään.
Ero oli mielessäni väistämätön. Odotin vain, milloin saisin ”syyn” lähteä. Mies ivasi minua. Sanoi, ettei kukaan muu huoli tällaista. Parempi olisi jäädä, kun hän kuitenkin jaksaa katsella. Viimeiset vuodet yhdessä olivat henkisesti niin raskaita, että mietin usein, millä tavalla riistän henkeni. Murruin kyyneliin, ajatellessani lapsiani ilman äitiä. Onneksi järki pysyi jollain tavalla päässä, vaikka olin henkisesti aivan finaalissa.
Uskouduin miespuoliselle ystävälle. Kerroin pikkuhiljaa hänelle kaiken ja vuosien ystävyyden jälkeen ajauduin suhteeseen hänen kanssaan. En ollut koskaan aiemmin tuntenut sellaista kunnioittamista, hellyyttä, rakkautta, ihailua. Se kaikki tuntui unelta. Suhde avasi silmäni lopullisesti. Vaikka suhde päättyikin, halusin edelleen erota. Mieheni tiesi kaiken, kerroin kaiken tapahtuneen rehellisesti ja avoimesti, kuitenkin ilman mitään yksityiskohtia. Yritin sanoa hänelle, että hänkin ansaitsisi oikean rakkauden. Ihmisen, jota hän osaisi kunnioittaa ja rakastaa. Minä se en ollut. En ollut ollut enää pitkiin aikoihin.
Lopulta erosimme. Eroa tultiin vääntäneeksi lopulta kaikkinensa viitisen vuotta. Mies hommasi uuden naisen heti ja toi suhteen julki salamannopeasti. Pikkulinnut tiesivät kertoa suhteen olleen olemassa jo hyvän aikaa. Minua se ei haitannut. Ei ollut enää tunteita. Ei ollut ollut rakkautta, tai seksiä enää vuosiin. Olin vain helpottunut.
Minusta alettiin puhua yhteisille sukulaisille ja ystäville pahaa. Ex anoppi etunenässä kertoi tarinaa huo*aavasta ex-miniästä, jonka eteen ja perheen eteen hänen poikansa oli tehnyt kaiken. Mutta mikään ei ollut riittänyt. ”Nainen rikkoi hyvän perheen ja hyvän avioliiton.”
Nyt vuosia erosta voin sanoa, että menetetyt sukulaissuhteet ja ystävyydet eivät enää tunnu niin pahalta. Välit omaan sukuun lämpenivät ennestään ja jäljelle jääneet ystävyyssuhteet voimistuivat. Lapsien tasapainoinen ja onnellinen elämä on tärkeintä. Henkisesti hakattu äiti oli erittäin huono äiti. Nyt olen eheytynyt ja jaksan olla maailman paras äiti lapsilleni.”
Nimim. Kevyesti kulkien polkujani hyppelen
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mistä näitä riittää!? Kuulostaa kovin tutulta, koko juttu. Mun exä yritti tosi kauan myös mun sukulaisia kääntää mua vastaan. Pommitti erityisesti isääni. Ja isä melkein uskoi, kunnes exä teki itselleen kohtalokkaan ylilyönnin. Miinäkin olen ollut melko hiljaa. Turhaa yrittää puhua, kun toinen huutaa vieressä. Lohdullisia oli yhden terapeutin sanat. Hän oli sitä mieltä vuoden meidän suhdetta seurattuaan, että syrjähyppy pelasti mut silloiselta suhteelta ja exältä, ehkä jopa hengen ja ainakin mielenterveyden. Viimeksi mainittua on kyllä vuosia paikkailtu. Kaikille voimia lähteä, jos tilanne on kamala! Ei tarvitse pettää, mutta apua kannattaa pyytää. ❤
Saman paskan kokenut, luojan kiitos ilman lapsia.
Suhteesta oli todella vaikea irrottautua, koska mies uhkaili itsensä tappamisella jatkuvasti. Myös yhteisille ystävillemme kertoi, kuinka minulla ei ole kuin hän, kenenkään muun on turha auttaa minua.
Se hetki, kun ”jäin kiinni pettämisestä” ja suhde päättyi lopullisesti, oli elämäni paras päivä. Piina oli vihdoin ohi.
Minä kävin läpi ihan samanlaisen prosessin. Vuosikausia mietin miten pääsisin pois painostavasta suhteesta alkoholisoituneen narsistin kanssa. Luojan kiitos tapasin uuden, ihanan miehen, jonka kanssa ystävyys kehittyi ensin suhteeksi ja myöhemmin syväksi rakkaudeksi. Elämäämme on täydentänyt lapsi ja minä tunnen itseni rakastetuksi ja vapaaksi. Myös minä sain haukut ex- mieheni suvulta ja osa ystävistämme katosi täysin minun elämästäni, mutta en ole heitä enää kyllä kaivannutkaan. Tosi ystävät jäivät ja ystävyytemme on vahvempi kuin ennen.
Kuulostaa niin oman kynäni tuotokselta. Vaikka meillä se oli mies joka lähti. Pakkasi vaan tavaransa ja muutti viikossa pois. Olen tajunnut tässä 4v sinkkuna elelleenä miten ihanaa ja vapauttavaa on olla omillaan. Tuo miehen käytös kuulostaa ikävän tutulta! Teit täysin oikein kun lähdit!
Vain se, joka on elänyt saman helvetin, voi ymmärtää, kuinka vaikeaa on irrottautua narsistin otteesta. Siitä ei lähdetä noin vain. Eikä ulkopuoliset edes näe sitä kaikkea, eikä kukaan halua edes uskoa, millaista elämä narsistin puolisona voi olla. Voimia kaikille jotka asian kanssa elävät. Koittakoon helpottava vapaus jokaiselle ❤️
Juuri noin. On todella valitettavaa, että narsismista on tullut muotisana, jolla voi niputtaa kaiken ikävän kohtelun, koska todellinen narsismi ja sen jälki on hirvittävää. Kun siitä helvetistä saa kiskaistua itsensä irti, ei riitä että itse on täysin rikki, vaan siinä pitää hyväksyä se, että myös muu maailma pitää sinua huonona. Koska ”eihän niin mukava ihminen”. Viisi vuotta erosta kulunut ja olen alkanut ymmärtää, että otsassani ei lue ”huonompi ihminen kuin muut”, uskallan jo käydä julkisilla paikoilla.
24-vuotta vaikeassa liitossa elin, enkä saanut voimaa lähteä vaikka ystävät ja sukulaiset kauhistelivat mieheni käytöstä ja henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Huoraksi haukkui ja oli mustasukkainen, en koskaan pettänyt. Lopulta alkoi itse suhteeseen työkaverinsa kanssa. Ero oli vapauttava kokemus. Olin ensin aikani yksin. Nyt vuosien liitto ihanan ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tarvitse riidellä. Kunnioitus, luottamus sekä henkinen rauha. Olen niin kiitolline. Ymmärrän kuinka vaikeaa on lähteä vaikeastakin suhteesta.