”Avaan työpaikan oven. Oven takana odottaa monta pientä ihmistä kädet oikosenaan valmiina halaamaan. Anna hali. Kiva kun tulit. Päiväkoti on työpaikkani, se paikka jossa vietän arkipäivinä suurimman osan hereilläoloajasta. Se paikka, jossa ohjaan, opetan, kasvatan ja hoidan lapsia, vieraiden äitien ja isien omia. Hymyllä, pitkällä pinnalla ja loputtomalla kärsivällisyydellä.

Työ itsessään tuottaa minulle suurta iloa. Mutta… Suljen työpaikan oven, hyppään autoon ja lähden hakemaan vieraiden aikuisten hoidosta sitä omaa tärkeintäni. Avaan eskarin oven ja vastassa oma muruseni, kädet oikosenaan valmiina halaamaan. Anna hali. Kiva kun tulit. Halaukseen vastaa työn, metelin ja hälinän uuvuttama äiti joka vain odottaa että saa pienen hiljaisen hetken. Ei itkua. Ei riitoja. Ei kovaäänisiä leikkejä. Autossa se tärkeimpäni jutustelee hyväntuulisena takapenkillä niitä näitä. Kenen kanssa on leikitty, mitä on tehty. Kuuntelen, yritän keskittyä. Kyselen ja olen kiinnostunut. Ainakin yritän.

Kotona arjen hommat odottavat. Tiskikone, pyykit. Kokkailun hoitaa mies koska on siinä niin paljon parempi. Kaikkein tärkeimpäni tulee luokseni, äiti tule rakentamaan minun kanssa legoilla. Väritetäänkö? Voitko pelata Afrikan tähteä? Ääni pään sisällä sanoo että kunnon äiti leikkisi, värittäisi, pelaisi. Huono omatunto ja pettymys itseeni nostavat päätään kun kuulen sanovani ”Ei nyt. Äiti huilii ihan hetken.” Olenhan leikkinyt, pelannut ja värittänyt koko päivän (+palaveerannut, suunnitellut toimintaa, pitänyt omalta osaltani arkea pystyssä työpaikalla…). Niin. Vieraiden lasten kanssa ja heitä varten. Oma kaikkein tärkeimpäni näyttää surulliselta. Silmät katsovat minuun pettyneinä. Hän ei ymmärrä äidin väsymystä. Ei näe äidin pään sisälle jossa edelleen kaikuu päivän meteli. Mutta myös paheksuva ääni joka toruu siitä etten jaksa leikkiä omani kanssa. Huokaisten nousen sohvan ihanasta pehmeydestä ja kysyn kaikkein tärkeimmältäni: ”Mitä leikitään?” ”

Nimim. Äiti ei vaan aina jaksa

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Kuva Xavier Mouton Photographie.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

6 vastausta artikkeliin “”Paheksuva ääni toruu siitä etten jaksa leikkiä oman lapseni kanssa””

  • Julia sanoo:

    Koen valtavan huonoa omaatuntoa juuri siitä,että en jaksa leikkiä lapseni kanssa. Tai kun leikin niin hyvin pienen hetken sillä ajatukset laukkaa niin nopeasti muihin asioihin (ainiin ne pyykit, mitä syödään,tuokin huone pitäisi nopeasti imuroida…). Kun lapsi kysyy ”haluut sä leikkiä?” vastaan useimmiten ”haluaisin,mutta…” tai ”ensin teen tämän tai tämän ja sitten voin” (yleensä lapsi on kyllä jo leikin touhussa tai keksinyt muuta kun olen ”valmis” leikkimään).
    Leikkimisen sijaan yritän tehdä kodin askareita (niitä joista hän tykkää) yhdessä lapsen kanssa, piirtää, kuunnella musiikkia, lukea kirjoja… Eikös se jo ole äidillistä yhdessäoloa?

  • Lumi sanoo:

    Hei. Ei mikään ihme että uuvuttaa. Olisiko sinun mahdollista tehdä lyhyempiä työvuoroja,tai vajaata viikkoa?
    Toisekseen,kysymys. Onko tarkoituksenmukaista että uuvuttaa itsesi,niin että kotona et jaksa kuin pakollisimmat? Omat lapset eivät ikuisesti ole pieniä,mutta pieninä lapset tarvitsevat eniten vanhemman fyysistä läsnäoloa.
    Itsellä työväsymykseen auttaa kun kotiintultua puran ostokset,käyn suihkussa,ja lepään tunnin. Sitten kummasti jaksan pitkin iltaa. Itsellä ei ole enää pieniä lapsia ollut vuosiin,mutta muistan liian hyvin,omien työaikojeni epäsopivuuden perhe-elämää ajatellen. Vanhempi hoitoon noin 10 kk. Lähdin jo aamuyöstä kaksiosaisen työpäivän ekalle pätkälle. Kun tulin toiselta vuorolta kotiin,umpiväsynyt lapsi kattelin minua melkein pelästyneenä usein.( isä hoiti päiväkotiin viennit ja haut) itsellä oli päivällä töistä hyppyvapaa,sain käytyä kotona siivoamassa,kaupassa,laitettua ruokaa tai ja vähän leivottua. Ja sitten iltalypsylle ajamaan… Lapsen kannalta tuohan oli ihan kauheaa. Talous oli tiukalla,ja rahaa piti saada. Mitään en ole katunut niin kuin sitä etten kehitellyt jotain kotia käsin tehtävää työtä,tai vaihtanut normaaleihin päivätöihin.

  • Väsynyt äiti sanoo:

    Voisiko lapselle tehdä ihan näkyville aikataulun, jossa olisi äidillekin varattu sitä omaa aikaa? Esim. tuo Pikku kakkonen tai mitä teillä sitten katsotaankin. Tällöin lapsi ei päivästä toiseen kyselisi, kun tietäisi, että yhteinen aika alkaa sen jälkeen

  • Hosuli sanoo:

    Ihmettelen usein vanhempia jotka leikkivät lapsen kanssa, tai siis lähinnä että kokevat vanhemman velvollisuudekseen olla lapsen leikkikaverina. Itse pelailen lasten kanssa lautapelejä ja korttia, sekä pihalla nyt jotain lumikolasta heittämistä. Mutta aina olen kieltäytynyt kohteliaasti barbeista, pikkuautoista yms. niitä varten olkoon lapsen oma mielikuvitus, kaveri tai sisarus.

    Päivällinen yhdessä, saunassa päivän kuulumisten vaihto, iltasatu jne. ovat mielestäni oivallisia ja rakkaudellisia hetkiä oman vanhemman kanssa, ei siihen välttämättä (mielestäni lainkaan) yhteistä leikkimistä tarvita.

    Harva aikuinen, oli sitten ammattikasvattaja tai ekonomi, jaksaa työpäivän jälkeen leikkiä. Tai näin arvelen? Lapsesi saa päivähoidossa muilta aikuisilta vastaavan mitä itse annat vieraille lapsille. Lohduttaisiko se?

  • Huhheijaa sanoo:

    Tiedän kokemuksesta että kasvatusala on väsyttävin. Pieniä ja isoja tarvitsijoita joka puolella, tosin ei nyt ihan mitään halailua mutta melua ja ohjaamista, ilmapiirin ja lasten kannattelua. Siihen vielä joku kiusanhenki työpaikalla niin varmaan vaikuttaa jopa todella voimakkaan negatiivisesti jaksamiseen.

  • Yhtä väsyneitä kaikki sanoo:

    Tämä ei kyllä ole mikään varhaiskasvattajien pulma. Työstään väsyvät muidenkin alojen vanhemmat, eivätkä jaksa leikkiä ja pelata enää päivän päätteksi. Meillä vakio on ruoka, pikku-2 ja tämän jälkeen vasta leikkiä, peliä tai mieluummin äiti piirtää, sillä leikkiminen ja pelaaminen ei yhtään mun juttu. Seiskalta jo iltapala, jonka jälkeen pisut pesut ja nukkumaan. Iltasatu toki aina luetaan.