Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Visit Kajaani-Oulujärvi.

Tiesitkö, että Kajaani on Kainuun mereksi kutsutun Oulujärven rannalla? Saaret, avarat selkävedet ja upeat hiekkarannat tuovat järvi-Suomen tunnelmaa sisimpään sisämaahan ja tarjoavat loputtomiin tutkittavaa. Oulujärvellä sijaitsee mm. juuri niitä ihania hiekkarantoja pursuava Ärjänsaari, Kainuun oma paratiisisaari. Siitä lisää ihan kohta, palataan vielä hieman mökkeihin, monen muunkin kuin toimituksen unelmaloman majapaikkaan.

Ärjänsaaressa viihtyy koko perhe. Kuva Kajaanin kaupunki.

Nykyajan mökit poikkeavat hieman oman lapsuuden mökkireissuista, sillä ainakin Kainuussa mökeistä löytyy kaikki tarpeellisimmat mukavuudet: sähkö ja juokseva vesi. Sitä haluaa uskoa, että koska on lapsuudesta asti mökkeillyt ilman näitä ”ylellisyyksiä”, pärjäisi hyvin ilmankin, mutta totuus saattaa olla toinen. Varsinkin lasten kanssa mökkeillessä. Ja kyllä vain tällaisena ei-ollenkaan-aamuihmisenä helpottaa kummasti kun voi keittää aamupuuron vaikka mikrossa (ei saa tuomita) kaminan keittiölevyjen sijaan.

Oulujärvelle pääsee ihan Kajaanin keskustasta Suomen pohjoisimmalla sisävesihöyrylaiva S/S Koudalla. Ajatelkaa, ihan oikea höyrylaiva!! Elämyksenä ihan must kaikenikäisille, ei todellakaan jokapäiväistä arkea! S/S Kouta seilaa mm. juuri sinne Ärjänsaarelle.

Koutalaiva. Kuva Tuomo Artama.

Ärjänsaaressa voikin sitten viettää ihan täydellisen lomapäivän. Uniikki paratiisikohde upeilla maisemilla, retkeilyreiteillä, hiekkatörmillä ja -rannoilla tarjoaa kaikkea mitä pieni ihminen kaipaa suuresta maailmasta lomaillessa. Saarelta löytyy kesäkioski, uudistetut tulentekopaikat ja keittokatokset, kuivakäymälät, ja kaikkien lasten suosikkimaatilaneläimiä: lampaita. Tarjolla on myös ohjattuja aktiviteetteja ja välinevuokrausta omatoimisille, mm. melontaretki ja kajakkeja 1-2 hengelle, avokanootti, sup-lautoja ja polkupyöriä. Siinäpä riittää sitä tekemistä energistä jälkikasvua väsyttämään, kesäluonnosta nauttiessa.

Ärjänsaaren lisäksi nähtävyyksistä ja luonnosta nauttiva lomailija viihtyy esimerkiksi Renforsin lenkillä. Kajaaninjokea myötäilevä ulkoilureitti tarjoaa upean kattauksen Kajaanin kauneimpia maisemia ja nähtävyyksiä, ja sen varrelle osuvat niin Kajaanin rauniolinna kuin monet patsaat ja parhaimmat jokimaisemat. Reitti soveltuu niin lapsiperheille, liikuntaesteisille kuin ikäihmisillekin, sillä kaupungin ytimessä sijaitsevalla Renforsin lenkillä ei ole jyrkkiä nousuja eikä laskuja, ja polku on koko matkaltaan leveä ja tasainen. Reitin kulkemiseen kuluu aikaa reippaasti kävellen n. 1,5-2 tuntia ja se soveltuu hyvin päiväretkikohteeksi.

Linnavirta, kuva Kajaanin kaupunki.

Oletko sinäkin haaveillut kartanoelämästä? Kannattaa lukea tämä juttu ihan loppuun asti, sillä sieltä lopusta löytyy arvonta hotellilomalle Suomen pohjoisimpaan kartanohotelliin Karolineburgiin. Karolineburg on on koristanut Kajaanilaista maisemaa jo vuodesta 1836, jolloin silloinen Kajaanin tuomiokunnan tuomari Frederik Calamnius rakennutti kartanon ensimmäisen rakennuksen ja nimesi talonsa vaimonsa Karolinan mukaan. Siinäpä rakkaudenosoitus jota harvemmin enää nykypäivänä näkee.

Kuva Kartanohotelli Karolineburg.

Kartanohotellin upeissa puitteissa kelpaa siis viettää vaikka romanttinen loma kumppanin kesken, tai mukaan voi kesän kunniaksi ottaa lapsetkin. Tosin silloin romantiikka voi jäädä vähemmälle. Mutta ei huolta! Kajaanista löytyy vierailijoille paljon nähtävää ja koettavaa, aktiivista ja kultturellia. Niin paljon, että päivän päätteeksi uni maittaa, ja kun lapset ovat nukkumassa niin puolison kanssa voi vaikka katsoa toisiaan syvälle silmiin. Tai Netflixiä. Kumpi nyt viihdyttäkään enemmän.

Jos taas olet aina halunnut tietää millaista on asua linnunpöntössä, asiaa ei tarvitse enää jättää mielikuvitukseen varaan, sillä Paltamossa sijaitsevassa Arctic Giant Jättiläisenmaassa vierailijat pääsevät asuttamaan linnunpönttöjä, jättiläisversioina tietty. Tavallisista linnunpöntöistä Jättiläisen pöntöt eroavat sen verran, että niissä on mukavuudet siipiveikkojen sijasta ihmisvieraiden tarpeisiin. Mökkien suuresta maisemaikkunasta aukeaa upeat näkymät kaunuulaisiin korpimaisemiin.

Raatihuoneentorin suihkulähde, kuva Kajaanin kaupunki.

Mietittiin mikä olisi meidän unelmalomamme Kajaanissa, sillä voi hyvinkin olla kesälomalla auton nokka kääntyy Kajaania kohti. Siellä on nimittäin festareiden, luontoaktiviteettien, paratiisisaareen ja kulttuurikohteiden lisäksi kuulemma teinin tärkeitä internetihmisiä, joita pitää päästä tapaamaan, tai muuten on ihan lame loma tai jotain sellaista. Ja jos ei autolla jaksa niin eipä hätiä mitiä, Kajaaniin pääsee myös lentämällä ja junalla, ja matkakeskus sijaitsee ihan kaupungin keskustassa. Keskustassa sijaitsee lisää majoitusmahdollisuuksia, jos on urbaanin kaupunkimatkailijan vikaa. Sokos Valjus, Scandic Kajanus, Hotelli Kajaani ja Kainuun portti tarjoavat makeita unia Kajaanin keskustassa.

Kajaani-Oulujärven alueella ei tietenkään olla unohdettu myöskään kaikkien kesäaktiviteettien isoisää, golfia. Kajaanin Golf -kenttä on mukava ja sopivan haastava 9 reikäinen kenttä, ja upeassa luonnonmaisemassa sijaitsee Paltamo Golf, jossa kalliot, metsiköt ja rannan ääriviivat ovat määränneet väylien sijoittelun.

Ja toki Kajaanista löytyy myös sitä kaupunkilaislomaa! Ostosten ystävä löytää tärpit tuliaisiksi Kauppapihan Puodista tai R-Collectionin tehtaanmyymälästä. Leipomo ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & Kumpp., joka on palvellut asiakkaita Kajaanissa jo vuodesta 1913. Siis yli sata vuotta!! Leipomon kuuluisat puu-uunileipä sekä tervaleipä maistuvat niin matkaeväänä kuin tuliaisinakin. Kajaanista löytyy tietysti paljon muitakin kiinnostavia kivijalkaliikkeitä, joista löytyy tietoa osoitteesta www.visitkajaani.fi.

Lammen Loiskeet, kuva Atte Mäläskä.

Mitäpä kesä olisi ilman kesätapahtumia ja kulttuuria! Kajaanissa järjestetään mm. kesäfestarit Lammen Loiskeet, mukana Skid Row ja Blind Channel (!!) ja Kainuun Musiikkijuhlat, joita tähdittää moni huippunimi (mm. Sanni, Arttu Wiskari, Sonata Arctica, Apulanta…), sekä heinäkuussa jo 46. kertaa Runoviikko. Se on kuulkaa aika monta vuotta runoja!

Lisäksi kulttuuritarjonnasta löytyy ekologisten teemojen ja esittävään taiteen festivaali, Ärjän taidefestivaali siellä paratiisisaarella, maailman pohjoisin kivilinna, Kajaanin taidemuseo ja Kainuun museo, ja runoilija Eino Leinon synnyinkodin mukaisesti rakennettu perinnetalo Eino Leino -talo.

Kulttuuritapahtumiksi lasketaan myös menoa ja meininkiä tarjoava Markkinakatu ja kalastuksesta innostuneiden oma festari, kalastuskilpailu Oulujärven Kuhakunkku! Ei haittaa vaikkei tulisi kultaa, kuha on kalaa!

Siinäpä vasta unelmalomaa jokaiseen makuun! Ja nyt kiinnostaakin mikä olisi JUST SULLE mieluisin kesäloma? Kiireetön kulttuuriloma teatterin, museon ja herkullisen illallisen parissa? Energinen aktiiviloma vaaramaisemissa pyöräillen vai ehkäpä meloen Oulujärvellä? Unohtumaton seikkailu Ärjän paratiisisaarella ihastellen korkeita hiekkadyynejä ja upeita Oulujärven maisemia? Kerro meille kommenteissa ja osallistut kartanohotelli Karolineburgin lomamajoituksen arvontaan!!

Huono Äiti arpoo kaikkien Huonon Äidin kanavilla arvontaan osallistuneiden kesken yhden yön majoituksen 2-4 henkilölle Suomen pohjoisimmassa kartanohotelli Karolineburgissa. Osallistumisaikaa on 26.6. saakka, ja voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. EDIT! Arvonta on arvottu ja voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Arvontaan osallistuneet kommentit yhteystietoineen on poistettu.  Kiitos kaikille osallistuneille!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia