Työtuttava ilmoitti sähköpostissa olevansa kesälomasella loppuviikon ja palaavansa töihin jälleen maanantaina. Kesälomasella! Mikäs se sellainen lomanen on?

Kyseessä oli parin päivän kesäloma, pikkuinen loma, siis kesälomanen. Monissa töissä voi enää vain haaveilla pitkistä viikkokausien kesälomista. Monilla ei ole lomia ollenkaan. Monilla lomat on palasteltu pikku pätkiksi sinne tänne. Pari päivää tuolloin ja vajaa viikko tällöin. Ehtiikö sellaisessa palautua laisinkaan?

Toinen nykyajan kesälomailmiö on lomahko. Tavallaan olisi kesäloma, mutta pomo vaatii että päivystetään sähköposteja sun muita kuitenkin. Tai sitten itse ei malteta olla kurkkimatta posteja ja hoitamatta ihan paria pikku juttua. Kun ollaan sillä tavalla korvaamattomia, että ei ehditä oikeille lomille olleenkaan! Lomahko on ainoa vaihtoehto!

Eihän lomailu mikään pakko tietenkään ole. Jos tuntuu mukavammalta tehdä töitä eikä elämä, terveys tai perhe siitä kärsi, niin mikäpä siinä. Mutta jos ei koskaan malta olla lomalla, vaan aina jää vähän sinne päin -yritykseksi vaikka tarkoitus olisi levätä, kannattaa ehkä miettiä prioriteetteja kuntoon. Aika monessa tapauksessa lähipiiriä rassaa kun olisi mahdollisuus viettää rennosti aikaa yhdessä, mutta yksi hoitaa ihan nopeesti vaan yhden pienen työjutun!

Pikkuinen lomanen taas ei välttämättä ole oma valinta. Ehkä työpaikalla ei saada asioita järjestymään muuten tai lomia ei ole kerennyt kertyä. Lastenhoitojärjestelyjenkin takia vanhemmat voivat joutua olemaan silppulomilla.

Lomaset ja lomahkot ovat osa sitä ilmiötä, että nykyään pitää aina olla tavoitettavissa. Aina voi tehdä vähän töitä! Pitää joustaa ja pistää asioita järjestymään! Ennen kaikkea pitää hankkia sellainen elämä, josta ei kaipaa lomaa, kuten mietelausekuvissa hoetaan. Työn pitää olla intohimo eikä siitä saa tarvita lepoa!

Vaikka oikeasti aika moni meistä kaipaa lepoa. Vähän pidempää kuin parin päivän taukoa. Edes kerran vuodessa.

Oletko sinä lomasella tai lomahkolla? Tykkäätkö vai tuntuuko, että koskaan ei ole aikaa oikeasti levätä? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

3 vastausta artikkeliin “Onko sinullakin kesälomanen?”

  • TT sanoo:

    Loma pätkitty, että sain mahdollisimman paljon yhteistä aikaa lasten kanssa. Yhtäjaksoinen olisi onnistunut vasta syksymmällä.

  • Ruuhkavuodet sanoo:

    Loma on loma, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Neljänä viimeisenä kesänä olen projektin sekä työpaikan vaihtamisen takia lomaillut vain sen 2 viikkoa kesällä, talvella sitten hajanaisia päiviä. Nyt alkuvuoden paiskin töitä uudessa paikassa ilman lomia, pidin kesäkuun alussa 2 viikon loman (joista toinen palkaton) ja heinäkuun puolessavälissä takki aivan tyhjä.
    Ja pitäisi jaksaa painaa ensi kesään asti ilman lomaa.
    Ehkä olisi onnistunut, jos olisin +20 ja lapseton, mutta +40 perheellinen EI vaan enää jaksa. Viikonloppuisin ei palaudu enää samalla tavalla kuin ennen ja työpäivien jälkeen on turha haaveilla sen suuremmista aktiviteeteista kuin ruoan laitto tai pyykinpesu.

  • Miuski sanoo:

    Itse esimiehenä vaadin, että työntekijät pitävät lomaa. Toki kertyneiden päivien mukaisesti. Työ on kuluttavaa, sillä meillä tehdään töitä omalla persoonalla. Akkujen on latauduttava, uupunut työntekijä kuormittaa loppupelissä muiden työtä. Järkevämpää ennaltaehkäistä ja loma on siihen yksi parhaista keinoista. Toki myös muita työntuen keinoja on käytössä.