”Äitiyden taakka on valtava ja raskas kantaa. Olisin mieluummin isä.

Ja olisinkin muuten hyvä isä! Äitinä olen semmoinen keskinkertainen, jopa huono.

Äidit jaksaa aina. Koska niiltä ei kysytä. Kukaan ei ole minulta koskaan näiden pian kuuden vuoden aikana kysynyt että miten minä jaksan, tai miten minä voin. Meidän lapset oli tosi itkuisia vauvana molemmat. Ei minun tähän tarvitse avautua kurjaa kohtaloani yövalvomisista, melko moni äiti sen tietää avautumattakin että mitä se on yksin hoitaa ne valvomiset kaikki ja aina. Se että tuijottaa tyhjällä katseellaan sammunutta telkkaria, kun ei ole huomannut että se on sammunut, sehän oli vain hauskaa. No ei ollut. Kun on itse niin sumussa ettei enää tajua tuijottavansa mustaa ruutua, toivoisi näin jälkeen päin että joku muu olisi tajunnut ja auttanut. Antanut nukkua edes pari tuntia putkeen.

Olen takaisin töissä ja isä hoitaa lapsia nyt varmaan jopa enemmän kuin minä. Hän on sankari. Anoppi kysyy mieheltäni pää myötätuntoisesti kallellaan:” Miten sinä jaksat?”. Ihan itseäni varten yritän ajatella tämän niin päin että anoppi ei luota miehen kykyyn pärjätä lasten kanssa. Oli itsestään selvää että tuo toinen se vaan jaksaa nukkumatta pari vuotta ihan kevyesti. Koska se on Äiti. Ei siltä tarvitse mitään kysellä.

”Mikko (nimi muutettu) sentään osallistuu.” Osallistuu. Se ihan oikeasti riittää että isä vain osallistuu. Vaihtaa pari vaippaa sukuloinnin aikana ja saa melkein aplodit ja hyväksyviä katseita. Isä käyttää neuvolassa ja siellä ollaan pelkkää hymyä. Mikään ei ole koskaan huonosti, ei mikään. Ja ne muiden äitien katseet ja hymyt. En minä vaan semmoisia saa neuvolan käytävällä vuoroa odottaessa, lapsellakin iho taas vähän liian kuiva ja ihan hippuisen ollaan käyristä huolissaan. Ajattelen tämäkin taas että ne miettii siellä että isälle ei viitsi mitään sanoa kun ei se näistä tajua mitään kuitenkaan. Annetaan olla ja odotellaan josko se äiti vaivautuisi ensi kerralla paikalle.


Kuva Edi Libedinsky, ylin kuva Jude Beck.

Sukulainen kysyi mieheltäni miksi minä en ole opettanut meidän lasta pyöräilemään (kun olin juuri silloin sen itkuisen vauvan kanssa kotona). Siinä mieskin jopa heräsi ja osasi vastata että eihän hänkään ole niin tehnyt. Mies tuli kotiin ja kertoi tämän, tajusi silloin että kaikki odottaa että minä teen kaiken ja hän on vain statisti.

Hirveää isien aliarvioimista. Ihan kuin isät ei jotenkin kummasti aikuisina ihmisinä kykenisi samaan kuin äidit. Kun ei sitten odoteta yhtään mitään vaipan vaihtoa kummempaa, on helppo jäädä siihen fiilikseen kellumaan ja olla vaan. Ei älytä itse aktivoitua asian suhteen ellei joku siitä voimakkaasti sano.

Meillä näistä on nyt keskusteltu. Nyt, kun en enää ole pää sumussa kulkeva ihmisen kuva. Nyt, kun ei enää tarvitse niin hulluna valvoa lasten huutojen takia. Nykyään hän on hyvä isä. Minä olen katkera. Ja masentunut. Ja siksi huono äiti. Kaiken jälkeen, olen se huono äiti ja mies saa kantaa sankarin viittaa hienona isänä.

Tämän luettuaan monella äiti-ihmisellä tulee valitettavasti mieleen: ”miksi teit tuollaisen m*lkun kanssa lapsia, omapa on vikasi.” Se on sen äidin syy sekin että isä ei älyä auttaa ja olla se toinen kasvattaja, vanhempi. Se on sen äidin vika, kun sen olisi pitänyt nähdä tulevaisuuteen millainen siihen asti järkevä ja hyvä mies on kun lapsi syntyy. Se äiti valitsi väärin.

Tähän haluan vielä lopuksi kirjoittaa lainauksen, jonka kuulin joskus jossain elokuvassa. Nainen sanoi toiselle lasten hankkimisesta (vai häipyikö mies.. en muista): ”Men got the luxury of walking away” – mies voi aina vaan lähteä. Ja se on osuvasti sanottu se.”

Nimim. Huono äiti minäkin?

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 vastausta artikkeliin “Olisin mieluummin isä!”

  • Kyllästynyt sanoo:

    Isän ansiota jos osallistuu, äidin syytä jos isä ei osallistu.

  • Hepsu sanoo:

    Itse erityisesti ottaa pannuun se, että miesten osallistumattomuukin on naisen vika. ”Äiti ei antanut isälle tilaa olla isä”, ”äidille ei kelpaa miehen tapa hoitaa kotitöitä”… Voi tsiisus!!! Jos mies haluaa olla isä, niin silloin se oma paikka vanhempana pitää ottaa. Ei voi olla niin, että on naisen tehtävä tarjoilla miehelle isyys oikealla tavalla, jotta mies kykenee hommaan. Kyllä se on miehen itse pähkäiltävä oma vanhemmuutensa. Ja kyllä ne kotityöt pitää pystyä hoitamaan sen verran laadukkaasti, ettei tarvi tehdä kahteen kertaan. Ei kukaan hyväksy lapseltaan sellaista tekemistä (tai ainakaan minä en hyväksy).

  • Yeni sanoo:

    Sisäisten avautumisen niin, että kyse ei ole siitä, etteikö isä osallistuisi vaan se, että kun hän osallistuu, siitä tehdään isompi haloo kuin äidin osallistumisesta.

    Siis isän asenteesta riippumatta, kyse on enemmän muiden suhtautumisesta isän tekemisiin.

    Tunnistan ärsytyksen. Meillä mies jäi lasten kanssa kotiin, molempien, mun äitiysloman jälkeen. Minä sain ihmetelyjä ja työnarkomaanin maineen, miten RAASKIN jättää lapset. Mies sankariviitan että WAU, miten sä pystyt siihen ja kuinka hienosti hoitaa , kun ylipäätään hoitaa.
    Sillä tasolla ei ollut merkitystä, sankaruuteen riitti se koti-isän status. Mitä siitä, kävivätkö joka päivä ulkona, syötiinkö terveellisesti vai ei, oliko tarpeeksi virikkeitä jne. Kukaan kyseenalaistanut mitään noista.

    Ei mies lapsia huonosti hoitanut, kävivät ulkona puistossa, totesi itsekin että ruoka ja unirytmi helpottaa elämää jne.

    Hän pystyi nauttimaan koti-isän ilman vanhemmuuden paineita. En tiedä onko äideillä taipumus kokea ympäristön paineet suurempana vai onko se todellista, mutta jos kotiäitinä sanot että ei olla viikkoon oltu pihalla kunnei kiinnosta, niin saat päivittelyä ja silmien pyöritystä. Jos koti-isän toteat saman, niin kukaan sano mitään tai kyselee vain onko rankkaa.

  • Huoh sanoo:

    Kirjoitus on kuin omasta elämästäni. Mies on se statisti, joka osallistuu, kun sitä vaatii eli pyytää useasti eli nalkuttaa. Hänen lapsuudessaan kaikki talon sisäpuolella olevat työt kuuluivat naisväelle. Navetassa, verstaalla, metsätöissä oli miesten työt. Ei se ymmärrä eikä ole oppinut vuosien saatossa, että nykyään kun kerrostalossa perheen kanssa asuu talon kotityöt ja lastenhoito kuuluisivat myös hänelle.

  • minttu sanoo:

    Mutta oikeasti kyse on hyvin pitkälti siitä millaisen ihmisen kanssa on yhdessä. Aikaisemmin aina vitsailin, että mäkin haluaisin vaimon, joka laittaisi ruokaa, siivoaisi, pyykkäisi ja hoitaisi jutut. Tuntui että yksin pyöritän arkea, ja mies on kuin kolmas lapsi joka samalla tavalla nyrpistelee nenäänsä laittamalleni ruoalle kuin lapset.

    Erosin. Mies jonka kanssa olen nyt seurustellut hiukan yli vuoden, on huomattavasti mua siistimpi ja järjestelmällisempi. Kun ennen se olin minä joka teki kaiken, nyt hommat jakautuvat niin että jos minä laitan ruoan, toinen pyytämättä siivoaa jäljet. Ja tekee sen jopa mielellään.

    Kyse ei olekaan siitä että minä olisin ominut kaikki tekemiset itselleni, vaan siitä että aikaisemmassa parisuhteessa toinen ajatteli, että naisen kuuluu hoitaa ne kaikki.