Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Vähän huvittuneena kuuntelen työkaverin ylistystä, kuinka mukavaa on, kun reilu parikymppinen lapsi asuu vielä kotona. On kuulemma niin paljon avuksi. Anteeksi, jos ihmettelen. Eikö tuon ikäisen kuuluisi asua omillaan ja tehdä ihan muuta kuin puuhastella äidin kanssa??

Vaikuttaa, että aikuistuvan nuoren suurin este kotoa pois muuttamiselle on oma äiti. Yleensä nimenomaan äidit puoltavat, että lapset asuvat kotona. Vedotaan taloudelliseen pärjäämiseen tai, että turha muuttaa kivenheiton päähän. Mamman lihapatojen ääressä on hyvä ja turvallinen olla. Vai liekö kyse siitä, että äitikulta valvoo, kontrolloi ja hallitsee. Eihän tätä kukaan halua ääneen sanoa, mutta mutta….

Löysätkäähän mammat vähän niitä suitsia ja antakaa nuorten itsenäistyä. Lasten kuuluu lentää pesästä ja rakentaa omaa elämää. Ja muuten… jos luonto tekee tehtävänsä ja nuori joskus rakastuu niin kyllä on puolisolla kova työ näiden peräkammarin poikien tai tyttöjen kanssa.”

Nimim. Äidin kullannuput

Artikkelin kuva Ben Mullins.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

22 vastausta artikkeliin “Olisiko aikaa lentää pesästä?”

  • Allimarja sanoo:

    Meillä ainakin lapset muuttivat omaan kotiinsa, kun itse halusivat ja tilanne oli sellainen, että taloudellisesti jotenkin pärjäsivät omillaan. Pojilla muuttoa vähän viivästytti armeijan käyminen, lähtivät 22 – ja 23-vuotiaina ja tytär muutti omilleen 20-vuotiaana. Hienosti ovat kaikki pärjänneet ja asiansa hoitaneet, esikoisen muutosta on jo 15 vuotta ja kuopuksenkin 7 vuotta. Kaikki lapset opetettiin hoitamaan omat raha-asiansa itse heti, kun oli iän puolesta mahdollista saada pankkitunnukset. Siivousjuttuihin, pyykinpesuun ja ruuanlaittoon kyselivät ensi alkuun meiltä neuvoja, mutta nykyisin antavat meille jo hyviksi kokemiaan vinkkejä ko. asioista. Ainoa tiukka kasvatusperiaate meillä oli nuorille se, että peruskoulun jälkeen ei jäädä vetelehtimään, vaan aloitetaan joko jatko-opinnot tai mennään töihin. Kaikki valitsivat opiskelun, mutta tekivät töitä sen ohella valmistumiseen asti.

  • Nimetön sanoo:

    Mitä ihmettä se sinulle kuuluu jos jonkun toisen lapsi asuu vielä lapsuudenkodissaan? Oletko.katkera kun et itse saanut asua pitempään?
    Jokainen itsenäistyy omaa tahtiaan ja sitä on joku ulkopuolinen ihminen viimeinen arvostelemaan.

  • Teinien äiti sanoo:

    Kyllä 20+iässä pitäisi alkaa itse suuntautua lapsuudenkodin ulkopuolelle. Se on ihan normaali kehityksellinen vaihe, joka pitää saavuttaa.

  • Turhaa vastakkainasettelua sanoo:

    Esikoiseni muutti omilleen 17-vuotiaana, kuuden kilometrin päähän. Asiasta keskusteltiin pitkään, tehtiin selväksi että koulun ohella on pakko käydä töissä jotta pystyy ylimääräiset menot maksamaan. Me vanhemmat toki huolehdimme perusasiat kuten ruoan ja tuemme asumiskuluissa koska kyseessä on alaikäinen. Esikoinen ei ole yksin pärjäämässä. Pidämme yhteyttä joka päivä, käymme koulutehtäviä läpi, pohdimme elämän isoja ja pieniä asioita ja näemme vähintään pari kertaa viikossa. Kauppareissuilla hän itse päättää mitä ruokaa ostetaan. Toki olisi helpompaa jos olisi kotona ja saisi olla pidempään teini, mutta tämä lapsi on pienestä pitäen ollut hyvin itsenäinen tapaus. Me voimme vain tukea häntä ja auttaa löytämään oman tiensä.
    Toisaalta, teini-ikäinen kuopus on ilmoittanut ettei aio koskaan muuttaa kotoa pois. Hänen kohdallaan näin saattaa hyvinkin käydä. Siinä tapauksessa kun koulut on käyty, kuopus saa rauhassa asustaa ”peräkammarissa” kunhan maksaa osuutensa kuluista ja osallistuu talon ylläpitoon. Mukavahan se on että joku ehtii meidän vanhusten perään katsoa.
    Jokaiselle sopii jokin malli, kunhan ketään ei pakoteta toimimaan ilman tukea ja perusteellista opastusta siihen, kuinka eletään itsenäisesti. Riippumatta siitä missä tämä itsenäisyys tapahtuu, vanhempien luona tai omassa asunnossa.

  • Perhe on tärkeä sanoo:

    Lapset saavat asua kotona niin pitkään kun haluavat. Kotona kannustetaan opiskelemaan ja löytämään oma paikka elämässä, mutta koti on aina avoin turvapaikka. Omaan kotiin muuton jälkeenkin on aina tervetullut kotiin ja tuen lapsiani aina vaikka he omillaan asuisivat. Myös rahallisesti, koska tiedän, että opiskeluaikaan jokainen ylimääräinen roponen on tervetullut. Mielestäni tämä ei tarkoita, että elättäisin heitä. Itse olen saanut tälläisen tuen vanhemmiltani ja olen siitä erittäin kiitollinen. Ja vuoroin autetaan toinen toisiamme. Nyt aikuisena isompaa palkkaa saavana autan tarvittaessa eläkkeellä olevaa äitiäni niin kodinasioissa kuin tarvittaessa rahallisesti. Ja edelleen tiedän saavani myös rahallista apua, jos itselle tulisi taloudellisesti vaikea tilanne elämään. Ja mummoni joka on jo 90 on aina ollut lasten ja lastenlasten tukena ja apuna. Ja nyt vuorostaan, kun mummo tarvitsee apua niin äitini ja minä autamme häntä. Ja äitini auttaa minun lasteni kanssa tarvittaessa.
    Miksi tässä maailmassa pitäisi selvitä yksin? Kyllä aikuinenkin ihminen tarvitsee toisen ihmisen apua. Miksi sitten aikuistuva nuori pitäisi kylmästi potkaista pellolle, kun 18 tulee mittariin?
    Mielestäni olen kotoani saanut mallin, että toisia autetaan, kun apua tarvitaan ja itse saa myös apua, kun sitä tarvitsee. Ja tämän aion opettaa myös omille lapsilleni.

  • Joop sanoo:

    Mä en näe mitään väärää siinä, että lapsi asuu mahdollisimman pitkään kotona, jos kaikille asunnon asukkaille se sopii. Monessa maassa lapset muuttaa vasta lähempänä 30 ikävuotta pois kotoansa ja se on ihan normaalia. Itse muutin heti kun täytin 18, mutta meillä on vanhemmat tehny selväksi, että aina voi tulla takaisin, jos esimerkiksi tapahtuu ero ja uutta asuntoa ei heti löydä.

  • En hallitse enkä hajoita sanoo:

    Johan on… Tytär saa asua niin kauan kuin haluaa, kunnes haluaa muutta pois.
    Kyllä hoituu kaikki kotityöt, ruuatja eläintenhoito yms.
    Miksi pitäisi lähteä heti ”pärjäämään”, kun täysi-ikäistyy? Alan vihdoin ymmärtämään monien ongelmat aikuisena… Pitää selviytyä yksin? Ehei, täällä on rakastava ja lämmin koti sekä äiti opettamassa elämää. Lähteköön sitten, kun on turvallinen olo levittää siivet. Äiti ei potki lastaan pihalle kovin äkkiä.
    Ymmärrän kyllä, jos passataan piloille, niitäkin nähty ja niskavillat nousee pystyyn.
    Taidankin käydä halaamassa 18 vuotiastani lastani ja sanon, että rakastan sinua.

  • n sanoo:

    Itse olen asunut kotona 23 v asti – tai no, asuin puolet ajasta silloisen miesystäväni kanssa Brysselissä. Mut tosiaan, opiskelin täyspäiväisesti yliopistolla, kävin töissä 3-5 kokonaista päivää viikossa, säästin sen verran rahaa et pystyin ostamaan ensiasuntoni verrattain pienellä lainalla. Kotona ei ehtiny ku tehdä itselleen ruokaa, käydä suihkussa, nukkua. Ja totta kai tehdä ne kotityöt. Ei se siis mikään hotelli todellakaan ollut. Mutta sen ansiosta ei tarvinnu opintolainaa, ei tarvinnu elää nuudeleilla, oli mahdollista ostaa se ensimmäinen koti josta sit ponnahtaa isompaan ja sit omakotitaloon (lainalla toki muttei järkyttävän isolla). Jos omat lapseni haluavat asua tuohon ikään asti kotona niin se on minulle täysin ok, jos eivät niin sekin ok. Mutta kyllä tässä kodissa aikuiset tekevät työt, ei täällä ketään passata.

  • Kaikessa rauhassa sanoo:

    Lapset saa asua kotona ja saa nähdä millainen peräkammarin poika tuosta erityisestä tulee jos kerran 20-vuotiaan on outoa asua kotona. Jää nähtäväksi. Heitteille en lapsiani jätä tai pihalle potki, mutta ohjaan itsenäistymään omaan tahtiin. Ei ole kiire tässä valmiissa maailmassa.

  • Äippä sanoo:

    Mun mielestä jos nuori tienaa itse rahansa, hoitaa osansa kotona ja kunnioittaa yhteisiä sääntöjä ja osallistuu kuluihin, niin siinä kun asuu kotona. Hotelliksi en alkaisi, mutta kyllä kotona saa olla. Ymmärrän täysin, että jotkut asuvat vielä 18-25v kotona. Siinä on hyvä kerätä rahaa ensikotia varten. Ei tarvii nukkua patjalla rupusessa kopissa nuudeleita syöden. Saa opiskella rauhassa ja tehdä töitä. Monet ajaa itsensä piippuun tässä yhdistelmässä, kun pitää vuokrat maksaa, muut menot ja sitte tehdäänkin töitä melkein joka ilta ja ollaan päivät koulussa. Kyllä mä siinä 25v kyselisin, että joko ois oma koti? Mutta lapselle teen selväksi, että ovet on aina auki jos jotain sattuu tai muuten on tarve tulla hetkeksi kotiin takaisin vaikka pois muuttaisikin.

  • Suripahde sanoo:

    Eiköhän tämä ole yksilöllistä, että mikä toimii kellekin. Ehkä siinä vaiheessa alkaisin jo ihmetellä, jos ikää alkaa olla 25 ja yhä vaan vanhempien nurkissa ollaan…

  • Minna sanoo:

    Oliskohan kirjoittajalla vähän idealisoitu kuva siitä ”siipien levittämisestä” kun lapsi muuttaa yksin asumaan pieneen koppiin, alkaa haahuilla yliopiston massaluennoilla ja keitellä nuudeleita iltapalaksi ja juo useamman kerran viikossa päänsä kipeäksi, että pääsisi nukkumaan jonkun kainaloon ja keittämään kodikkaasti aamukahvit yhdessä.

  • Omaan kotiin sanoo:

    Meillä loppuu hyysäys, kun lapset täyttävät 19 eli kirjoittavat ylioppilaiksi. Sen jälkeen tulee etsiä itselle asunto ja työpaikka ja opiskella ammatti. Täysi-ikäisestä alkaen omat menot kustantaa nuori itse. Kotoa tulee vuoden verran vielä katto pään päälle ja ruoka. Olemme kannustaneet levittämään siivet ja katsomaan koko maailmaa mitä se voi tarjota. Ei ole pakko jäädä kotikaupunkiin, etenkään jos se ei tarjoa nuorta kiinnostavaa koulutusta. Sekin on sanottu, että jos elämä menee vaikeaksi, kotiin saa tulla ja me olemme turvana.

  • Äiti minäkin sanoo:

    Onpa mielenkiintoisia kommentteja. Itsenäistymisen myötä moni nuori näyttää masentuvan ja tuntee itsensä hyätyksi tässä ”pärjääjien” maailmassa. Olen ihmeissäni. Käsittääkseni luonto on järjestänyt niin, että lapset itsenäistyvät ja yleensä perustavat oman perheen. Ei itsenäistyminen tarkoita samaa kuin perheen hylkäämäksi tuleminen.
    Kyllä minäkin saattaisin hymyillä, jos joku kertoisi minulle yli parikymppisestä, jolla ei yhtään näitä itsenäistymisen haluja olisi. Tuossa alhaalla joku oletti, että perheessä muuten sujuu hyvin, että mitä se kellekään kuuluu. Mutta entä jos ei suju? Mistä sinä voit sen tietää?

    • Nimetön sanoo:

      Sekö on sitten parempi muuttaa 18v omilleen sekoilemaan? Sitähän moni siinä iässä tekee ja ottaa pilavippejä tappiin asti jne.

      • Nuorissa on tulevaisuus sanoo:

        Oh hoh. Onpa sinulla synkkä kuva itsenäistyvistä nuorista.
        Oisko opiskelu tai työnteko mitään? Harrastukset ja ystävät?
        Eikö voisi tapahtua mitään positiivista? Mamman helmatko on ainoa oikea??

  • Sari sanoo:

    Kun nuori aikuistuu äidin hoivissa, ei pidä tehdä karhunpalvelusta ja ylläpitää viiden tähden hotellia hänelle. Kolmen teinin yksinhuoltajana minulla ei ollut siihen edes mahdollisuutta, ei olisi riittänyt aika eikä raha. Niinpä lapset osallistuivat kotitöihin heti, kun kynnelle kykenivät. Samalla oppivat, mitä kaikkea niihin kuuluu. Kyllä he jossakin vaiheessa kaipasivat omaa taloutta, lähtivät kotoa – ja pärjäsivät.

  • Liisa sanoo:

    Minut on jätetty ”pärjäämään ” 14 v veljeni kanssa, en koskaan toivoisi samaa omille lapsille, tuossa joku kommentoikin, miten suomalaiset pärjää yksin, korostetaan itsenäisyyttä päiväkoti ikäisestä. Omat nuoret saavat asua kotona niinkauan kun aika on kypsä lähteä, tienaavat omat rahansa ja osallistuvat kodin menoihin. Kyllä meidän pitäisi uskoa myös Suomessa, että yksin ei tarvitse pärjätä, jokainen tarvitsee tukea ja toista ihmistä!!!

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Suomessa vallalla oleva laten pellolle potkiminen mahdollisimman nuorena aiheuttaa juuri sen, että meidän nuorisomme kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta ja syrjäytyy. Vanhempien kanssa asumisesta on tehty jokin hävettävä mörkö, vaikka se voisi pelastaa monen nuoren aikuisen mielenterveyden.

    Minusta jokaisen, joka naureskelee vanhempiensa luona asuvia nuoria, pitäisi vähän miettiä, miksi naureskelijalla on tarve ylenkatsoa muita, ja olisiko sittenkin syytä keskittää huomio naureskelijan omiin ongelmiin.

  • Tinttaralla sanoo:

    Olikohan nyt vähän turhan yleistävää. Ei kannata tätä nyt äitien syyksi taas vierittää. Tuliko mieleen, että on hyvin mahdollista että myös moni nuori viihtyy kotonaan, oli syynä sitten äidin lihapadat tai pyykkihuolto. Mitä se sinulle tai kenellekään ulkopuoliselle kuuluu jos perheessä muuten kaikki sujuu hyvin?Eiköhän joka perheessä ole omat systeemit. Ja perheillä on erilaisia elämäntilanteita, esim.työttömyyttä,rahahuolia ja sairauksia. Säästyy myös rahaa kun nuori asuu kotona, ei sitä voi syynä vähätellä. Sitäpaitsi nuoret ovat erilaisia, toisilla kiire omilleen, toiset tarvitsevat vanhempien läsnäoloa pidempään. On tämä Suomi kyllä arvoiltaan kova maa; täällä pidetään hyveenä että saadaan nuori ”potkittua pihalle” mahdoll.nuorina kun muissa maissa arvostetaan perheyhteyttä. Esikoispoikani muutti 18v.omilleen mutta kuopuksella ei ole mikään kiire ja viihtyy hyvin kotona, toivon että ainakin parikymppiseksi, mutta on toki vapaa lähtemään heti kun haluaa. Uskon myös, että siinä vaiheessa kun nuori haluaa muuttaa omilleen, niin sitä ei kukaan äiti pysty estämään. Erikseen on tietysti läheisriippuvaiset ja manipuloivat epäterveet vanhemmuus-suhteet.

  • Lumi sanoo:

    Oma aikuistuminen oli karu. Viidentoista,kauas lähimmäistä kouluun. Noin 17 kun aloitin vakinaisemmin työelämän.
    Nuoruus kului lähinnä työssä.
    En toivo pahimmalle vihamiehellekään,mutta jo ammattikoulunsa käynyt on asia erikseen,ja mieluiten turvallisella lähdöllä,että on perusasioihin jokunen euro,saatuna mukaan tai tilillä jo kertymään,ettei mene niinkuin minulla silloin ihan nuorena,etsiskellesdä pientä kun työkeikkaa aina että jostain sai muutaman roposen. Siihen aikaan piikalikka,tai eläintenhoitaja oli hyvä höynäytettävä.
    Itse olisin toivonut silloiset opuntorahani. Niitä en saanut omaan käyttööni- lainkaan.