Olipas töykeästi sanottu!
Raskausuutiseen reagoidaan sanomalla ”Ai niin alussa, sehän ehtii mennä vielä kesken!”.
Keskenmenosta kertovalle vastataan, että ”No ei terve sikiö kesken mene, siinä oli jotain vikaa!”.
Avioerosta kertova saa kuulla, että ”Huhhuh musta olisi kamalaa olla sinkku!”.
Työttömälle todetaan, että ”Sullahan on aikaa…”.
Leskelle valitetaan, miten rankkaa on kun puoliso on työmatkalla. Vanhemman kuolemaa surevalle kerrotaan, kuinka itse valvotaan yöt murheen takia, koira kun on kipeä. Lapsettoman kuullen pohditaan, että vieläkös sitä pitäisi pari lasta tehdä, vaikka 1,5 vuoden ikäerolla…
Kuva Francois Gha.
Möläyttely on ehkä juuri meille suomalaisille tyypillistä. Tai ainakin sitä joutuu kuulemaan paljon. Oikein pahat möläytykset ovat sellaisia, joita kuulija vatvoo vuosikausia.
Vaikka kuinka olisimme kansana juroja tuppisuita, jotka pullauttavat ulos suustaan ensimmäisenä mieleen tulleen asian, se ei ole mikään selitys. Omaa puhettaan pitäisi osata kontrolloida sen verran, että ei suolla ihan mitä sattuu. Varsinkin surevien, menetyksiä kokeneiden ja raskaassa elämäntilanteessa olevien kohdalla pitäisi ennen puhumista harkita muutama ylimääräinen sekunti, että ei tule lisänneeksi toisen tuskaa.
Mutta…
…joskus kannattaa miettiä sitä möläyttelijänkin puolta!
Harva meistä oikeasti haluaa satuttaa lisää ystävää tai tuttavaa, joka on jo valmiiksi kärsinyt. Ne typerät möläytykset ovat juuri sitä: ajattematta sanottuja asioita, joita ei pitäisi ottaa kovin vakavasti.
Moni tietää itsekin sen tunteen, että kieriskelee sängyssään aamuyöstä ja kertaa joka ikistä ikinä sanomaansa tyhmää asiaa. Ehkä se, joka sanoi sinulle jotain ikävää, vatvoo sitä edelleen joka yö ja punastuu häpeästä makuuhuoneensa pimeydessä?
Ehkä möläyttelijöille voisi antaa vähän enemmän anteeksi – pullahti se sammakko sitten omasta tai jonkun toisen suusta!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vanha ketju ja aloitus mutta kommentoin silti. Itsekin olen möläytellyt ja hävennyt jälkikäteen.
Omalle kohdalleni sattui omissa häissämme seuraavaa: kaverini alkoi möläyttää minusta miksi kaikki pitävät tuolla tavalla meikkejä..katsahdin häneen ja hän meni hiljaiseksi. Sama kaveri on möläytellyt paljon muutakin. Onneksi en muista kaikkea..
Anoppi on möläytellyt vaatteistani että inhoaa väriä tai ei pitäisi niitä itse. Kerran möläytti miehelleni eli pojalleen, että tämä laiskottelee töissä, vaikka hän teki kahden ihmiset työt kiireisenä aikana. Appi möläytti, miksi kaikki pitävät tuollaisia silmälaseja.
Meillä on 4 lasta ”onko ne kaikki samalle isälle?”. ”Olit lapsena v€*##n ärsyttävä” tän kuulin 43 vuotiaana (anteeks, korjaan tapani). Joululahjojani on arvosteltu pääsääntöisesti joka vuosi, milloin on ollut väärin neulotut sukat, milloin alennus kukkia. Semmosta se on 😂
Opiskeluaikana asuin toisen tytön kanssa samassa kämpässä. Olin kai kateellinen kun hän oli fiksumpi koulussa. Sanoin jotain typerää muutaman kerran ja seurauksena oli, että emme ole olleet sen jälkeen väleissä. Haluaisin löytää hänet jostain, että voitaisiin puhua tästä.
Toinen tosi typerä juttu tapahtui tänä vuonna: tyttäreni haluaisi lapsen. On kertonut siitä meille perheen jäsenille ja ystävilleen. En muista oliko jo saanut yhden keskenmenon kun menin kysymään ”ootko raskaana?” Vastaus tuli niin kipakasti, että tajusin heti tyhmyyteni.
Olin aikuisten poikieni kanssa piipahtamassa tätini luona ja hän kysyi minulta miten pojat voi olla niin saman näköisiä vaikka eivät ole edes sukua keskenään.Parin päivän päästä hän hoksas mitä oli sanonut ja soitti äidille häpeissään,siitä tuli sisäpiiri- vitsi vuosiksi.
Äidiltäni jouduttiin ruokatorven syövän vuoksi poistamaan ruokatorvi ja mahalaukku kokonaan. Kaveri tokaisi ”No ihan turhia elimiä!”.
Äiti kuoli kolme kuukautta leikkauksen jälkeen, langanlaihana, nälkään. (Syöpä ehtikin levitä, mutta oikeasti hän oli kolme kuukautta syömättä.) Ihan turhia elimiähän ne…
Toisaalta on tilanteita, jossa mikään sanominen ei tunnu asialliselta. Ja toisaalta ihmiset myös valittelevat sitä, että kun heille käy jotain kamalaa, kukaan ei halua ottaa asiaa puheeksi tai edes ottaa yhteyttä. Aina voisi tietysti sanoa, että ”en tiedä mitä tähän pitäisi sanoa, mutta jos haluat puhua niin voin kuunnella”. Ja sitten jos toinen puhuu, niin sanoa vain empaattisella äänellä vuorotellen ”niin”, ”joo” tai ”tosi kamalaa”.
Kyllä. Vuosien lapsettomuuden ja keskenmenojen jälkeen voitiin iloksemme kertoa odottamaamme tervettä lasta. Ensimmäinen möläyttäjä möläytti oliko se vahinko.
Kyllä osui ja upposi.
Erosin lasten isästä ja totesin että noh,aentään jotain hyvää siitälin liitosta jäi käteen,nimittäin lapset. Kaveri tähän totesi että ois sun sittenkin pitänyt mennä naimisin exän kanssa, oishan senkin kanssa niitä lapsia saanut. Mua loukkasi, juuri nämä lapset on mulle ainutlaatuisia, en vaihtaisi mihinkään.
Sanoilla on valtava voima.
Jos toistuvasti, usein, aina kun mahdollista tölväisee verbaalisesti, niin silloin kyllä voi puhua tahallisesta loukkaamisesta.
Joku toinen osaa esittää samat asiat rakentavasti, harkiten ja taitavasti niin, että ne eivät loukkaa.
Helpointa on syyttää toista mielensäpahoittajaksi, rohkeinta on ottaa vastuu omista sanomisista. Pyytää anteeksi.
Perheetön sisareni teki itsemurhan. Olin shokissa. Paras ystäväni: ”Ei se ole paha juttu jos perheetön tappaa itsensä. Silloin se olisi paha jos olisi perhettä!” Hän uskoi varmasti lohduttavansa. .
Olen aina ihmetellyt näitä artikkeleja. Itse muistan kaikki kaksi kommentia, toinen äitini, toinen anoppini sanomana. Kumpikin tarkoitti hyvää, vaikka sanotun lauseen olisi voinut ajatella myös tökeröksi…
Ehkä oma mielenlaatuni ei jaksa huomat tai välittää ja viimekädessä muistaa tuollaisia asioita. Mielummin muistan hyvät hetket, kauniit sanat.
Itse yritän vältellä, vaan onhan niitä huonosti aseteltuja lauseita päässyt omastakin suusta. Aina olen heti pahoitellut, asiaa jatkettu eteenpäin..
Mielensäpahoittajia…
Ihan turha on mitätöidä toisten tunteita tai vähätellä omia möläytyksiä haukkumalla muita mielensäpahoittajiksi. Se kertoo enemmän sanojasta kuin kohteesta..
Istuin tietokoneella tekemässä työjuttuja ja siskoni seisoi peilin edessä tuskastellen sitä kuinka lihava onkaan (ei edes ollut)
vastasin siihen sitten ajatuksissani ”ikävää että huomasit sen”. Enkä ees tarkoittanut sitä.
Tästä muodostui onneksi pitkäkestoinen vitsi.
Kaikilta pääsee joskus sammakko suusta, mutta toiset ovat jalostaneet tästä ominaisuudesta oman taiteenlajin. Nämä eivät möläytä vahingossa, vaan harkiten ja tahallaan, tarkoituksena loukata.
Kyllä ja vielä saavat mielihyvää siitä, että nyt osui ja upposi
Eräs mies ja virkamies minulle kokouksessa kaikkien kuulleen möläytti ja etocaöla katseella osoitti olet niin vastenmielisen näköinen enkä pidä sinusta..ei ollut riitaa..eikä muutakaan aihetta sanoa, mutta arvaatte kai..miltä tuntui. Olen tavallisen ihmisen näköinen..tosin jo lapsuudesta rumaksi haukuttu ja kaikkialla syrjitty ja mutta ammattitaito on vahva
Menetin alle kouluikäisenä molemmat vanhempani. Kun sitten sain vauvan ja valittelin tuttaville väsymystä eräs kysyi eivätkö isovanhemmat voisi auttaa. Sanoin että ovat jo kuolleet. Sitten Möläyttelijöiden Kuningatar : Niih, kannattais nuorena hankkia lapset niin olis helpompaa! Koska kuitenkin jo silloin olin riivinrauta en jääny murehtimaan vaan sanoin: Silloin ei ollu sellasia hedelmöityshoitoja että olis nelivuotiaan saanu raskaaksi enkä ole huomannu että vieläkään olis!
Ex+mies on kylläkin sellainen törppö kielenkäytössään että koskaan ei tiedä mitä sieltä suusta taas pulpahtaa. Itse jäin aina ihmeissäni suu auki kuuntelemaan että miten noin voi sanoa. Ei mitään empatiaa eikä ymmärrystä toista kohtaan.
Puhuminen hyvät ihmiset, puhuminen!
Jos sinulle möläytetään ja pahoitat mielesi, kerro se. Vaikka myöhemmin.
Jos huomaat möläyttäneesi, palaa asiaan myöhemmin ja pahoittele.
Eri asia on ne, jotka möläyttelevät loukkaamistarkoituksessa. Heidät voi ohittaa olankohautuksella.
Näinpä! Omat lähtökohtani empaattisena keskustelijana ovat olleet surkeat. Olen tiedostanut asian ja aktiivisesti pyrkinyt olemaan ymmärtäväinen, kuunteleva ja avoin keskustelija. Vasta lähempänä 40v minulle on alkanut valjeta, että se mitä olen pitänyt esimerkiksi huomaavaisena (verrattuna kotoa opittuun) ei itseasiassa yleisesti ihmisten mielestä ole vielä lähelläkään huomaavaista. Vaikka minulle se on ollut, kun nollasta on lähdetty. Tosiasiassa olen huomaavaisuudessa ja empaattisuudessa ehkä jossain skaalan puolivälissä. On onnistumisia, mutta on tullut tahattomasti myös satutettua toisia. Joitain tilanteita muistankin, ja ne harmittavat. Kertaakaan ei minulle ole sanottu, että ”Minua loukkaa tuo mitä sanoit”, mutta useampi ystävä on elämästäni kadonnut, jättänyt vastaamatta yhteydenottoihin ja jättäytynyt tuttavapiiristäni pois. Surettaa, että ihmisen pitäisi olla kerralla valmis. Erehdyksen kautta oppimiseen ei anneta mahdollisuutta.
Oi. Miehen eksä viljelee ilkeitä sanomista oikein urakalla. Jos niistä aikoinaan huomautettiin niin vastaus oli ”olen voinut sanoa, mutta…”
Missään vaiheessa ei voinut ottaa vastuuta omista sanoista vaan jatkoi loppumatonta syyllistämistä. Aina toisten syy. Nykyään ei jaksa edes välittää.
Mutta taito sekin. Osata aina ilkeillä.
Meillä oli myös näin. Kerran sanoin kunnolla takaisin. Silloin loukkasin ihan tahallani. Johan loppui. Joskus rajojen asettamiseen joutuu olla töykeä, kun nätisti sanominen ei tuota tulosta.
Kirjoituksessa mainitut mölyttelijät ovat itsekeskeisiä ja empatiakyvyttömiä ihmisiä.He eivät kykene asettumaan toisen asemaan vaan omat asiat ovat aina päällimmäisinä.Itse olen karsinut ystäväpiiriäni juuri sen takia kun en jaksa aina olla kuuntelija enkä lohduttaja eikä mun murheitani jakseta kuulla vaan ne sivuutetaan
Menetin nuorimmaisen lapseni 2 viikkoisena vauvana, johon kummitätini totesi; Nooh, äkkiähän te uuden teette tilalle.