”Synnytys. Sen pitäisi olla luonnollista, naiset ovat tehneet sitä vuosikausia. Miten juuri minun kehoni ei kyennyt?

Raskaus oli helppo ja oireeton, supistukset siedettäviä. Viimeinen tunti synnytystä täyttä tuskaa, ei kivunlievitystä. Häntäluuni napsahti kuuluvasti irti, en pystynyt työntämään lasta ulos omin avuin. Imukupin saattelemana syntyi terve tyttö, siitä olen onnellinen.

Maito ei noussut, vauvan paino tippui, imetys ei onnistunut. Korvikkeella kasvoi täydellinen lapsi. Häntäluu ei koskaan kunnolla parantunut, mutta pahin kipu väistyi joidenkin kuukausien jälkeen.

Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin odotan toista lastamme. Mitä jos häntäluu menee uudestaan? En usko kestäväni sitä kipua taas, kuukausitolkulla. Huolehtimista kaikesta, vastasyntyneestä, taaperosta, kodista ja muista välttämättömistä asioista, samalla tuntien elämäni kovinta kipua, joka ei laannu edes makuullaan ollessa.

Onko itsekästä toivoa sektiota oman hyvinvoinnin takia?


Kuva Patricia Prudente, ylin kuva Andrew Neel. Kuvituskuvia.

Lapselta jää saamatta paras alku elimistön bakteeriflooralle. Siitä on paljon tutkimuksia, alatiesynnytys on tilastollisesti turvallisempi ja synnytyskanavan bakteerit vaikuttavat positiivisesti pitkälle elämässä. Onko oikein, jos tietoisesti otan nämä riskit?

Elimistö ei tuota samoja hormoneja nostattamaan maitoa. Saako lapsi koskaan rintamaitoa ja tärkeitä suoja-aineita äidiltä? Mitä jos epäonnistun taas tässä luonnollisessa asiassa, joka tuntuu onnistuvan kuin itsestään lähipiirissä.

Olenko huono äiti jos haluan sektion, vaikka tiedän riskit?”

Nimim. Odottaja

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 vastausta artikkeliin “Olenko huono äiti jos haluan sektion?”

  • Faktat tiskiin sanoo:

    Itse asiassa uusin suomalaistutkimus (infektiolääkäri Terhi Tapiainen) on kumonnut synnytystavan vaikuttavan lapsen pitkäaikaissairauksiin. Sektio on lapselle turvallisempi synnytystapa.

  • Maija sanoo:

    Muutamia esitettyjä faktoja haluaisin korjata. Ensinnäkään synnytystapa ei vaikuta maidon nousuun, vaan istukan poistuminen äidin kohdusta. Se tapahtuu synnytystavadta riippumatta. Äidin kivut, pitkittynyt alatiesynnytys, ahdistus, pelko ja epäonnistumisen tunteet taas voivat vaikuttaa imetyksen onnistumiseen, nämä eivät liity sektioon. Toisekseen eibole mitään tutkimustuloksia että alatiesynnytys olisi lapselle turvallisempi, itse asiassa juuri päinvastoin. Kolmanneksi edes ne mahdolliset hyvät bakteerit joita vauva saa äidin synnytyskanavasta alatiesynnytyksen aikana eivät nykytiedon valossa ole niin merkityksellisiä kuin ennen on luultu. Sektio on lapselle erittäin turvallinen tapa syntyä, on hyvin surullista että vanhat uskomukset ja luulot edelleen ovat voimissaan äitien parissa eikä lääketieteellinen tutkimus saa jalansijaa synnytystavoista puhuttaessa.

  • Muistuttakaa hoitohenkilökuntaa imetystoiveistanne sanoo:

    Suunniteltu sektio on rauhaisa tapa syntyä. Vauvan voi pyytää jo useilla synnäreillä ensi-imetykseen jo heti salissa. Muista kertoa henkilökunnalle, miten tärkeää onnistunut imetys sinulle on. He osaavat tuolloin neuvoa sinua paremmin, kuin tilanteessa jossa on periaatteessa ihan samaa saako vauva korviketta vai äidinmaitoa. Muista myös pyytää itsellesi riittävästi kipulääkettä. Jos olet kovin kipeä synnytyksen jälkeen, synnytitpä alakautta tai sektiolla, kehosi on stressitilassa. Heruminen vaatii rentoutumista. Et todellakaan ole huono äiti, jos toivot synnyttäväsi sektiolla.

  • Ei kolmatta epäsäännöllistä synnytystä sanoo:

    Ensimmäinen lapsi syntyi alakautta. Korva- ja sairastelukierre oli jatkuva, 9kk iässä putkitettiin ensi kerran. Alatiesynnytys oli epäsäännöllinen ja ensimmäinen imetyskerta onnistui vasta seuraavana päivänä. Toinen lapsi oli perätilassa, ja syntyi suunnitellulla sektiolla. Imetys käynnistyi huomattavasti helpommin, eikä ensimmäisen vuoden aikana sairastettu kuin pari kertaa. Varmasti perusteettomasti sektioita ei haluta tehdä, mutta oma kokemus on, että kyllä äidin parantumisen nopeus otetaan huomioon synnytystapaa valitessa, ei tarvi uhkailla eikä mekastaa. Tukea omaan kantaan voi olla vaikea saada lähipiiriltä, mutta tuskin tuomitsijat tulisi auttamaan arjen pyörityksessäkään..

  • Ei aina anneta sanoo:

    Joo, saahan sitä haluta ja pyytää, mutta synnyttäjä sitä ei ratkaise viime kädessä. Sektiota pihdataan sen kalleuden takia eikä tehdä muuta kuin pakon edessä. Puheet valinnanvarasta ovat siis huijausta. Mitäänhän et voi sille tehdä, kun makaat synnytyspöydällä ja huudat sektiota eikä sitä anneta. Ainakin jos lapsella on kaikki OK niin ei auta ulinat luultavasti. Jos pelon takia vaaditaan niin melkoiset keskustelut pitää vetää läpi riittävän vakuuttavasti ja uhata vaikka hulluksi tulolla tms. että pelkosektio irtoaa. Täällähän synnytykset maksaa veronmaksaja, jos itse maksaisit, niin ehkä olisi enemmän sanomista siihen.

    • Sektio sanoo:

      Kyllä annetaan kun yksinkertaisesti kieltäytyy alakautta synnyttämästä. Ei suostu, jos pakotetaan niin nostaa sellaisen metelin että oksat pois.

      On kokemusta, vastustus oli kova mutta lääkärit eivät voineet pakottaa.

  • Iines sanoo:

    Pyydä sektio! Mulla tuli sektion jälkeen maitoa tosi hyvin heti kolmannesta päivästä lähtien. Lääkäri sanoi, että ihan samat hormonit käynnistyy synnytystavasta riippumatta! Mulla oli suunniteltu sektio eikä se stressannut mua yhtään. En tiedä vaikuttiko tämä rentous sitten positiivisesti maidon tuotantoon 🙂
    Lapsella ei ole allergioita eikä mitään sairastelukierteitä, mikäli suolistoflooran puuttumisella kannetaan näistä huolta.

  • Marianne sanoo:

    Vaadi se sektio! Ihana terve lapseni syntyi sektiolla ja vaikka imetyskin onnistui vain osittain, niin terveempi tuo on kuin monet ikätoverit. En suostunut alatiesynnytykseen, koska häpyluuni on murtunut kauan sitten, stressasin koko raskausajan tätä asiaa. Luulisin että noin tuoreella traumalla saisit sen automaattisesti pyytäessä. Jos et, niin taistele! Onnea ja tsemppiä!

  • Eevia sanoo:

    Omg! Häntäluu irtosi 😱
    F%&€k suolistofloora ja pyydä sektio. Täysin normaaleja lapsia sillä syntyy.

    Minusta se on ihan yksihailee miten tulevat ulos, kuhan tulevat.. Kolme alatiesynnytystä tällä ja olisin ollut ihan yhtä tyytyväinen sektioonkin varsinkin jos häntäluuni olisi tulilinjalla…

    Kaikkea hyvää jatkoon!!