“Äitiii! Tää on mun kaikista rakkain tärkein ihanin ikinä, ja sä olit laittanut sen roskiin!“

No jopas, nyt äiti kyllä mokasi ja pahasti, mikäs se olikaan? Ahaa, se allergialiiton esite jonka napattiin mukaan neuvolan odotustilasta kun kannessa on söpön koiran kuva. Juu kyllä tämä pitää ehdottomasti säästää.

Asuntoakin saa välillä vaihtaa, jos jaksaa, mutta silloin tulee mukana myös kaikki ihana ja tärkeä mikä on pakko säästää. Mm. seuraavia keskustelu on käyty viimeisten viikkojen aikana:

Äiti: Voisitteko nyt viedä kaikki kivet täältä sisältä ulos ennen muuttoa, minä en halua kantaa banaanilaatikollista kiviä uuteen kotiin.

Äiti: No okei, kolme tärkeintä kiveä voi säästää.”

Äiti: Tarviiko näitä puukissoja vielä vai saako luopua jo?

Lapsi: Se on Emma ja me tehtiin se mummon kanssa mummolassa.

Emman kolme silmäpuolta sisarusta saattoivat karata ovenraosta muuton aikana. Viimeksi ehkä nähty roskakatoksen lähettyvillä. Harmi.

Lapsi: Onko nää äiti sen ja sen vanhoja zhuzhupetsejä, voinko mä saada ne?

Äiti: Ne on rakas sun vanhoja, varastosta tuotiin ja myyntiin on menossa.

Äiti: Joo voit leikkiä kunhan siivoat ne pois kans sitten.

Puoliso: Voiko nää laatikot laittaa keräykseen?

Äiti: Shhhhh!

Lapset: Vauuuuuu! Mitä ne on, saadaanks me ne?

Äiti: Ne on niiden petsien laatikot siitä teidän viime vuoden joulukalerista jonka tein.

Lapset: Saadaanks me ne?

Äiti: … Joo…. Jos pakkaatte nyt reippaasti.

Äiti: Onko noita tyhjiä limsapulloja pakko siirtää asunnosta toiseen, voin ostaa vaikka uusia koristeiksi sitten muuton jälkeen? Ja limsan saa kaupan päälle.

Lapsi: Noku ne on muistoja, kato niissä lukee pohjassa että mistä ne on.

Lapsi: Nää hiekkalelut pitää säästää.

Äiti: Te ette ole leikkineet niillä viiteen vuoteen.

Lapsi: Mutta ne on dinosauruksia.

Äiti: Totta.

Puoliso: Ei kyllä säästetä, jos niitä kaivataan niin ostan uudet.

Äiti: Mutta dinosauruksia.

Puoliso: …

Tosin äiti taisi itse kantaa uuteen asuntoon ainakin kauppakassillisen käpyjä, neljä laatikollista lasten vanhoja piirustuksia ja askarteluja, yhden laatikollisen omia vanhoja piirustuksia kolmenkymmenen vuoden takaa, molempien lasten vauva-ajan äitiyspakkausmakuupussit, ja haalarit, jotka kyllä menee kirppikselle kunhan tässä vaan ehtii, muutaman kymmenen kilon verran vanhoja putkiliittimiä, koska niistä voi tehdä trendikkäitä huonekaluja, kuudet liian pienet farkut ja kassillisen vääränkokoisia kenkiä. Muun muassa.

Onhan se totta että jos talossa asuu äitihamsteri ja lapsihamstereita niin seitsemän vuoden aikana tavaraa kertyy jos jonkinmoista. Ihan vaan varalta. Onneksi jotain aina katoaa muuton aikana, väkisinkin, niin lapsilta kuin äidiltäkin!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Mun roska on mun aarre!!”

  • Olen hamsteri sanoo:

    Jep. Tunnistan itseni. Varastossa on neljä (4!) banaanilaatikollista vain minun hamstraamiani tavaroita joista kipuilen että luovun-enpäs luovu-luovun taistelua. Mm akkarin taskukirjoja (jotka ovat joskus keräilyharvinaisuuksia joista tulen vielä tienaamaan 🙈😹), rakkaalta mummoltanu saatu 3-vuotis synttärikortti (olen 40)… Joo-o. Mitäpä tähän lisäämään.. Olen hamsteri

  • Kassi-Alma sanoo:

    Tämä on niin totta ainakin meidän perheessä. Muutettu on yli vuosi sitten ja edelleen siirretään niitä samoja laatikoita varastossa hyllyltä toiselle ” kyllä mä nää jossain vaiheessa katon”. Ja niitä laatikoita, joista kaksi lähtee töihin (jossa on pari laatikkoa odottamassa kotiin tuomista), kolme menee työttömien kirppikselle. Ja niitä kasseja, joista kaksi on odottanut viemistä entisen työkaverin tytölle (joka on jo todennäköisesti kasvanut niistä ulos), yksi menossa siskon lapsille ja pari tekstiilijätekeräykseen. Todellisuudessa tavaroiden avulla säilötään muistoja. Niitä muistoja, joita ei muuten oikeasti ehkä muistaisi… ”Ai niin, tää servetti on siitä ihanasta pikkukahvilasta sieltä Kuopion torilta…” Olen siirtynyt pikku hiljaa dokumentoimaan niitä tavaroita valokuviksi ja samalla luopumaan siitä arvottomasta krääsästä, jota kertyy nurkat täyteen. Valokuvaa katsomalla muistuu mieleen tilanteita ja tapahtumia vuosien varrelta, suurin osa ennen kunnon kännykkäkameroita. Nykyään facebook toimii muistojen taltioijana, joten selkeästi muistoesineiden kerääminen on vähentynyt. Ja ne tavarat, joista ei enää ole mitään muistikuvaa, miksi se on joskus laatikon pohjalle hillottu, ne saa heitettyä pois ilman tunnontuskia, onneksi.