Miten ihmisestä tulee sellainen, että kaikki astiat ovat yhtä aikaa tiskissä, ja syödäkseen pitää ensin kaivaa tiskialtaasta jotain pestäväksi?

Miten ihmisestä tulee sellainen, että se ostaa uusia alusvaatteita ja sukkia ennen matkalle lähtöä, koska sillä ei ole lainkaan puhtaita vaatteita eikä aikaa pestä niitä?

Miten ihmisestä tulee sellainen, että se ei imuroi ennen kuin jalkapohjat ovat täynnä pikkukiviä kun kotona kävelee paljain jaloin?

Miten ihmisestä tulee sellainen, joka ei tiedä, milloin hänen jääkaappinsa on viimeksi pesty, tai se oli ehkä toissavuonna tai jotain?

Miten tällaiseksi kasvetaan tai ajaudutaan? Miksi siisteydestä nauttiva, täysin toimintakykyinen ja muuten aktiivinen aikuinen nainen elää kuin Röllipeikko? Miten naisesta tulee kotityökyvytön?

Sitä olen tässä miettinyt.

Lapsuudenkodissa tykkäsin siivota. Parasta oli lattioiden pesu ja huonekalujen kiillottaminen. Kyllä, meillä kotona kiillotettiin huonekaluja. Oma huone tuppasi kyllä ajatumaan kaaokseen, mutta aina välillä innostuin järjestelemään sen. Vapaaehtoisesti. Ehkä ongelma on siinä, että minua ei koskaan pakotettu kotitöihin? En vain tehnyt niitä jos en halunnut, eikä siitä seurannut mitään.

Omille muutettuani sama tahti jatkui. Koti kaaostui helposti, sain siivoushepulin, kaaos palasi, ja siivosin taas vimmalla joskus. Miehen kanssa yksiin mentyäni sama kaava jatkui. Molemmat sotkivat, minä siivosin kun innostuin, mies ei tehnyt oma-aloitteisesti mitään.


Ylin kuva Oleksii Hlembotskyi.

Ongelmat alkoivat lasten myötä. Heistä vasta sotkua tulee. Innokaskin siivooja voi joutua elämään kaaoksessa, kun perheessä on lapsia. Saati sitten tällainen huithapeli.

Mutta mikä siinä on, että en pysty siivoamaan? Osaan hommat. Välineet on. Aikaa ja voimiakin on, ainakin välillä. Näen sotkun ja se häiritsee minua. Nautin siististä lopputuloksesta. Ajattelen harva se päivä, että tänään kyllä siivoan! Silti: en tartu imuriin enkä rättiin. En, vaikka imuri asuu lähes vakituisesti olohuonessa, johon se on jäänyt odottamaan inspiraatiota.

Siivoan silloin tällöin tuolta ja täältä. En vain saa aikaiseksi sitä, että hoitaisin homman kunnolla. Vaikka joskus innostuisin ja pitäisin vaikka keittiötä siistinä pari viikkoa putkeen, jossain vaiheessa herpaannun. Ja tietäähän sen, kuinka nopesti keittiö räjähtää totaalisesti, kun lapsiperheestä on kyse!

Mistä saisi sellaisen geenin, taidon taikka asenteen, että ottaisi ja siivoaisi aina kun tarpeen on?

Nimim. Rölli

P.S. Entäs se, kun aikuinen mies on täysin patalaiska ja kotityökyvytön?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

10 vastausta artikkeliin “Miten naisesta tulee kotityökyvytön?”

  • Mävaan sanoo:

    Samaa miettinyt minä. Koti sellaisessa puolittaisessa kaaoksessa. Tämän lisäksi vielä turhaa tavaraa kerääntyy nurkkiin, kun ei oikein tiedä mitä niille tekisi. Nettikirppiksillä kukaan ei kiinnostu ja roskiinkaan ei viitsi heittää… Pyykit kyllä tulee pestyä ja likapyykkiä ei ole, mutta puhtaat ei löydä tietään kaappeihin kuin satunnaisesti. Kämppän ”julkiset tilat” ja lastenhuone siivotaan kun on vieraita tulossa.
    Itse olen tullut siihen tulokseen, että kyse on siitä, että ”pieni” sotku ei oikeastaan haittaa elämistä, niin miksi vaivautua? Toinen syy, ainakin itselläni, on se että nuorempana kun kämppä oli aina siisti tuli itselle kovat paineet pitää se siistinä, josta aiheutui se, että stressasin asiasta. Aloin ”nalkuttamaan” muille perheenjäsenille joka asiasta ja oli pakko opetella pois täydellisyydentavoittelusta tai järki olisi varmaan lähtenyt. Jos ei pysty saavuttamaan omia tavoitteitaan 24/7/365 niin on helpointa ottaa hälläväliä asenne.
    Tai sitten syynä voi olla alitajuinen pelko. Mitä tapahtuu jos huusholli on aina siisti? Silloin minunkin pitäisi sopia siihen muottiin = energinen, hyväntuulinen, positiivinen, hoikka. Tullaan lopuksi siihen, että pelkään olla tuollainen, varsinkin hoikka. Miksi? No siksi, että ollessani 30kg jopa 20kg hoikempi missään ei saanut olla rauhassa. Aina oli joku takapuolessa hiplaamassa tai tuijottamassa rintamusta tai sai kuulla härskejä vitsejä. On parempi olla lihava ja laiska, saa olla rauhassa.

  • KatKos sanoo:

    Mikä siis oli se ongelma? Elämä on – aivan ehdottomasti jotain muuta kuin siivoamista ja kuuraamista. Mä olen älyttömän onnellinen, että multa se pirullinen siivousintogeeni puuttuu.

  • PiiPaa sanoo:

    Pitää olla itselleen armollinen. Kun työmäärä ja kaaos kasvaa, ei voi enää pyrkiä täydellisyyteen. Jokaisella on se oma ”riittävän hyvä” – ja siihen naapurin siisteysintoilijaan tai nipottavaan sukulaistätiin on turha verrata!

    Itse olen 2 teinipojan ja koiran yh-mutsi. Teen jatkuvasti paljon töitä ja pitkiä päiviä johtavassa asemassa. Vapaa-aikaa ei yksikertaisesti ole, ja kun lopulta illalla pääsen töistä kotiin, on ruokaostosten teko ja ruoan laittokin välillä ylivoimaista. Meillä syödäänkin aika usein jotain autokaistan kautta tuotua…

    Lisää tähän yhtälöön vielä siivous, pyykkays yms päälle – ei vaan onnistu. En jaksa, en ehdi. Toleranssi on siis elämän kuormittavuuden myötä väkisinkin kasvanut siisteystason suhteen ja ostopalveluja käytetään silloin tällöin. Keittiön ja vessat yritän pitää siistinä ja lattiat sellaisina, että niille voi astua, mutta kaikki muu on jokseenkin turhaa.

    Sotkut eivät mihinkään häviä ja vaatekasoihin ei kukaan kuole, eli yleissiivoaminen ei ole päivän päälle. Ei tälläisessa kroonisessa uupumustilassa ja superstressaantuneena parempaan vaan enää pysty. Kun on pakko levätäkin, ettei pää hajoa.

    Suurin harmi tässä on se, että lapseni eivät saa oikeanlaista siivoamisen mallia, kun niiden paska uramutsi ei vaan jaksa.

  • Minttu sanoo:

    Ratkaisu tähän on meillä ollut: siivooja ja siitä saa kotitalousvähennyksenkin ;).

  • Ellu sanoo:

    ”Molemmat sotkivat, minä siivosin kun innostuin, mies ei tehnyt oma-aloitteisesti mitään.”

    Tämä. Kun ei muutkaan vaivaudu. Mies ei ota koppia mustään, lapsi komppaa.. miksi sitten hänen pitäis.
    Viikonlopuksi kun lähdetään maalle siivoamaan anopin nurkkia niin ennen Keimolaa jo nukkua roikun turvavyössä.

    Aikansa kutakin jaksaa. Itsellä stoppi ja herääminen tuli lopulta.

  • Helemis sanoo:

    Minä ratkaisin ongelman ulkoistamalla siivouksen. Ammattilainen käy 2x kuussa puunaamassa paikat. Itelle jää vain tavaroiden paikoilleen laittaminen ennen kuin siivooja tulee. Terapeuttini taputti käsiään kun kerroin tästä. Hän tuumasi että ei ole kuin joitakin kymmeniä vuosia siitä kun työssäkäyvillä naisilla oli lähes aina kotiapulainen tai piika joka huolehti siivouksesta ja pyykkäyksestä emännän ollessa töissä. Nykyään uuvutamme itsemme palkkatyö- JA kotityötaakan alle. Vaadimme liikoja itseltämme. Töissä pitää olla ekana ja lähtä vikana ja illalla kämppä pitää saada siihen kuosiin että sisustuslehden toimittaja voi koska tahansa astua sisään ja alkaa räpsiä kuvia.
    Ymmärrän toki että kaikille siivoojan palkkaus ei ole mahdollista, mutta niille joille on, suosittelen kyllä lämpimästi. Helpottaa elämää tosi paljon, ja on yksi stressitekijä vähemmän.

  • Röllit on pop sanoo:

    Et ole ainoa rölli. Ihmettelen myös itsessäni tätä puuttuvaa geeniä tai intoa. Mutta meillä jää toisaalta aikaa moneen muuhun, kun rätti tai imuri ei ole koko ajan käsissä! Ehkä lapset kiittää jossain vaiheessa?

  • Sottapytty sanoo:

    Suoraan mun elämästä! Kiitos tästä!

    • Reija sanoo:

      Mulla auttoi se, että opin laittamaan asiat ja tavarat omille paikoilleen heti käytön jälkeen. Vaati kyllä itsensä pakottamista tähän ajatuksen kanssa jonkin aikaa. Tavarakasaa ei oikeastaan kerry enää muualle kuin makkarin yhdelle tuolille. Eli ylläpitosiivous on se juttu- suursiivouksia en tee.

    • Tiuhti sanoo:

      Minulla sama, ihan kuin olisi mun elämästä 😃