”Olen naimisissa oleva kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äiti.

Rakastan lapsiani yli kaiken, niinkuin varmasti jokainen vanhempi. Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että lapset on aina enemmän äidin kuin isän.

Minulla ei ole vuorokaudessa yhtään hetkeä, jolloin saisin olla vain oman itseni seurassa. Ellei nyt automatkaa työpaikan ja päiväkodin välillä lasketa. Viimeksi olen saanut viettää kokonaisen vuorokauden YKSIN kotona kaksi vuotta sitten.

Kaikista typerintä on, että tästä huolimatta olen kauhean yksinäinen. Hoidan yksin kaiken lapsiin liittyvän: päiväkodin, neuvolat, vaateostokset, hoitomaksut (koska saan lapsilisät, jotka ei edes riitä tähän!) yms. Miehellä ei ole mitään käsitystä esimerkiksi siitä, kuinka paljon vaatteet maksavat. Vitosella löytää kuulemma varmasti kengät, jotka välttävät syksyn ajan tai Kiinasta voi tilata halvalla. Itse en ole vielä vitosen kenkiin törmännyt ja ostan mieluummin kerralla kestävät ja kunnolliset, kuin sontaa monta kertaa!

Hoidan kotityöt lasten ystävällisellä avustuksella, pinna kireällä. Ja lapsiperheessähän pyykkiä, tiskiä ja sotkua riittää. Pelkään, että lapset muistavat aikuisena vain huonotuulisen ja kireän äidin.

valtava määrä palapelinpaloja
Kuva Hans Peter Gauster, ylin kuva Markus Spiske.

Oon niin väsynyt siihen, että teen kaiken yksin. Joskus jopa toivon, että joutuisin sairaalaan vuodepotilaaksi, että mies saisi edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten iso työ arjen pyörittämisessä on. Eikä minun mies mikään huono mies ole! Hän ei vaan kuuntele minua eikä ymmärrä minun osaani.

Mies on kyllä lasten kanssa, mutta yleensä yhden kanssa kerrallaan ja esimerkiksi kaupassa on hänestä ihan mahdotonta käydä molempien kanssa, vaikka lapsemme osaavat käyttäytyä.

Miten tästä selviää siihen asti, että lapset on isompia ja pärjäävät edes hetken ilman äitiä?”

Nimim. Loppuunpalanut

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

16 vastausta artikkeliin “”Muistelevatko lapseni aikuisina, miten kireä äiti aina oli?””

  • Madde sanoo:

    ”Oon niin väsynyt siihen, että teen kaiken yksin. Joskus jopa toivon, että joutuisin sairaalaan vuodepotilaaksi, että mies saisi edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miten iso työ arjen pyörittämisessä on. Eikä minun mies mikään huono mies ole! Hän ei vaan kuuntele minua eikä ymmärrä minun osaani.” Ei kuulosta kovin hyvältä mieheltä. Ihan oikeasti mikä siinä muka on niin vaikeaa ymmärtää? Tämä on juuri se syy miksi naiset uupuvat kun syyllistävät itseään ja silti hoitavat kaiken. Itse jos toivoisin joutuvani sairaalaan työtaakan alla olisi siinä jo rohkeutta avata se suu miehellekin että tarvitsemme apua jos et auta. Ulkopuolistakin apua saa

  • Epäreiluuden tunne on se merkkaava tekijä sanoo:

    Vastaus otsikon kysymykseen – kyllä muistavat.

    Omasta lapsuudesta on jäänyt mieleen se, että äiti oli aina kärttyinen. Opin, että lapset (eli minä) ovat vaikeita, hankalia ja rasittavia.

    Vasta nyt oman lapsen myötä (jonka onneksi päätin hankkia vaikka pitkään emmin, hän on maailman ihanin) olen miettinyt tätä paljon, lukenut monta samantyyppistä kertomusta äitien turhautuneisuudesta, ja ymmärrän nyt kokonaisuutta paremmin. Kyse on epäreiluuden tunteesta ja ylirasituksesta. Lisääntynyt vastuu, väsymys ja huolehtiminen ei tunnu jakautuvan reilulla tavalla. Se ei ole lapsen vika.

    En halua jatkaa tuota ”perinnettä”. Tunnistan sen itsestäni ja ymmärrän sen opituksi malliksi. Tuntuuhan se väärältä, kun tuntuu ettei toinen näe eteensä, vaikka arki pitäisi jakaa. Hän ei näe asioita samalla tavalla kuin minä. Samoin mieskin varmaan elää todeksi omasta lapsuudenkodistaan oppimaansa mallia.

    Oma ratkaisuni on yrittää tehdä rauha sen asian kanssa, etten voi laskea toisen varaan juuri mitään arkisia asioita. Ilman odotuksia ei tule pettymyksiäkään. Onko se sitten alistumista, en tiedä. Itse tykkään kutsua sitä anteeksiannoksi.

    Lapselle eivät jää mieleen pyykkivuoret ja sotkut, vaan se äkäinen marttyyriäiti. En halua sitä.

    Ajoittain kyllä poistun talosta, suljen oven takanani. Pidän edes jostain omasta jutusta kiinni. Suljen syyllisyydentunteen mielestäni ja torjun vastaväitteet, koska niille ei ole todellisia perusteita. Se tekee hyvää sekä minulle että isän ja lapsen suhteelle. Kannattaa kokeilla, aloittaa vaikka käymällä yksin suihkussa jos ei muuta.

  • Keskusteluun apua sanoo:

    Meillä auttoi tämä kun meinasi jaksaminen loppua. Istuttiin alas ja keskusteltiin ohjeiden mukaan, oltiin molemmat täytetty tuolta löytyvä lomake etukäteen. En väitä että kaikilla auttaa mutta eipä se mitään maksakaan.. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/parisuhteen_omahoito/Pages/parisuhteen_kartoitus.aspx

  • Almakulma sanoo:

    Ei ymmärrä ei! Tuommoinen uhri/marttyyriäitiys on mielestäni käsittämätöntä! Itse tein 3-vuorotyötä, samoin puoliso, aivan luontaisesti jakautui lasten/kotitöiden/rahankäyttö meidän kesken koska siihen oli vuorotyöläisenä oiva tilaisuus.
    Mielestäni perhe on yhteinen, jolloin myös isällä oikeus lasten kanssa touhuiluun, vastuuseen yhteisistä jaksamista…
    Sillä jos toinen vanhempi uupuu liikaa ei kenelläkään ole kivaa…itse heittäisin tuommoisen miehen pellolle…hyi😂

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Kokeiltu on. Kun se mies jää viikoksi yksin lasten kanssa, jäävät tiskit pöydälle ja pyykit likaisena odottamaan sitä, että äiti palaa kotiin ja lapset dumpataan illoiksi mummolaan, jotta isä saa harrastaa rauhassa. Kaikki ovat niin tottuneet miehen saamattomuuteen, että se on äidin syy kun ei ole ennakkoon suunnitellut, miten äiti hoitaa nämä asiat poissaollessaan.

  • Nöpö sanoo:

    Ero ja lapsille viikko-viikko asuminen yhteishuoltajuudella, tämän ansiosta saat omaa aikaa joka toisen viikon, kokonaan itsellesi. Eroja tapahtuu juuri tämän edun vuoksi, lapsiperhearkea kun ei hullukaan jaksa.

  • Muista itsesi sanoo:

    Lapsesi pärjäävät jo ilman äitiä, käyväthän he hoidossakin. Isä osaa hoitaa heitä, ja jos ei osaa, niin opettelee. Ota ja lähde jonnekin ilman lapsia, ja sanot, ettei soitella ellei henki ole lähdössä. Jos hoidat lapset jatkuvasti, teet itsestäsi katkeran ja isästä lapsille etäisen.

    Monelle miehelle on helpompaa, jos kotityöt jaetaan selkeäksi kokonaisuuksiksi ja määrätään vastuut. Esim tiskit, välikausikenkien ostaminen, imurointi ja päiväkotikuljetukset on meillä miehen hommia.

    Älä uhriudu!

  • IFeelYou sanoo:

    Tämä olisi voinut olla minun kirjoittama. Oli siis oikein hämmentävä lukea tekstisi koska oli kuin olisi lukenut omat ajatukset! I feel you kuules. Siis todellakin. En tiedä lohduttaako ollenkaan mutta ainakin tiedät että on joku muu joka käy läpi saman. Taemppiä! En usko että lapset muistavat meidät kiukkuisena, vaan muistavat että saivat tehdä äidin kanssa juttuja, vaikkakin kotitöitä. 🙂

  • Kaikkea kanssa sanoo:

    Ei ole huono mies, ei vain kuuntele eikä ymmärrä? Mitähän miehen pitää oikein tehdä, että ON huono? Antaa selkään?

    Edellisen kommentoijan mies on sitä mieltä, että vaimo on taloudellinen rasite, vaikka vaimo tekee kahta työtä ja pyörittää kolmen (neljän) lapsen huushollia. Tämäkään ei kai ole huono mies?

    Suututtaa teidän puolesta 🙁 Vaihtakaa ei-huono mies hyvään mieheen.

  • Äiti kolmelle ♡♡♡ sanoo:

    Jaksa vielä hetki. Kyllä se helpottaa. Ja puhukaa avoimesti toisillenne. Tai puhu sinä.. kyllä se mieskin joskus tajuaa.. itse lähtisin lomalle yksin, jos olisi varaa.. saisi mies hoitaa kaiken yksin niin ehkä sitten ymmärtäisi(tai sitten ei, luultavasti silloin olisi miehen äiti apuna, joka ei normaalisti lapsiamme hoitoon tai luokseen miellellään koskaan halua)

    Meillä 3 lapsen taloudessa alkanut nyt helpottamaan kun nuorin lapsi on jo muuteman kuukauden päästä 5v.
    Nykyään miehenikin jää ihan mielellään kaikkien lasten kanssa kotiin. Ennen meilläkin oli niin että yhden kanssa suistui olemaan. Välillä vain pakotin olemaan kaikkien kanssa, siitä lähinnä seurasi vain kauhea jälkipyykki. Tai 500 puhelua sillä aikaa kun yritit itse olla rauhassa kampaajalla 2h.

    Tällä hetkellä siis 9, 6 ja 4 vuotiaat lapset. Ja vastuu lapsista ja kodista ja kaikesta juoksevista asioista minulla. Mies hoitaa oman työnsä ja asunto sekä autolainan. Mies on kuitenkin henkisenä apuna arjessa, vaikka useinmiten hän omalla panostamattomuudellaan yhteiseen elämäämme kuormittaa vain minua lisää.

    Itsekkin kuitenkin teen myös 2 osa-aikaista työtä kaiken muun ohella. Eli en ole taloudellinen rasite miehelleni(vaikka hän siitä onkin täysin erimieltä).

    Asioilla on tapana järjestyä. Ruuhkavuodet vain ovat aika kamalia… samalla myös sitä lasten lapsuutta josta haluisi lapsilleen jäävän hyvän kuvan.

    Meillä ainakin kämppä AINA ihan kaaos. Sukat on eriparia ja eineksiä syödään jos ei muuta keretä tekemään. Pulloja keräillään, kirppareita kierrellään ja tarjouksia hyödynnetään mutta tärkeintä että aikaa vietetään paljon yhdessä myös rakastaen ja nauraen♡ silloin ne muutemat tuskailut ja itkut ei tunnu niin pahoilta.

  • Saa vaatia sanoo:

    Ota nyt ihmeessä itsellesi aikaa yksin. Itse en 3-vuorotyötä tekevänä kestäisi jos en joka viikko saisi pientä huili hetkeä itselleni. Käyn lenkillä, kaupassa, kaverilla ym. Mies pärjää kyllä sen aikaa jos olen pari tuntia silloin tällöin pois. Hän vie myös lasta leikkipaikkoihin niin saan levätä joskus hetken yksin kotona. Hän saa myös mennä aina kun haluaa hetkeksi muualle. Molemmat osallistuvat kotitöihin ja vievät lasta tarhaan. Koiraa ulkoilutetaan vuorotellen. Nyt jämäkkyyttä kehiin ja jaksaminen edelle. Uhriutuminen ei auta. Pelisäännöt selväksi tai mies vaihtoon.

  • Toinen sairaalalepoa toivonut sanoo:

    Tuttu ja turhauttava tunne!!
    Omalta kohdaltani voin sanoa, että muutosta saa vain muutosta vaatimalla.

    https://www.leanlife.fi/fi/2018/08/07/kotitoiden-jako/

    Hyvä blogi, suosittelen sen lukemista miehellesikin.
    Toinen ehdotus on vaatia kotitöiden jako esim. vuoroviikoin (yhteisesti sovittu lista, mitkä asiat su-iltaan mennessä on hoidettu),
    tai lasten asioiden jakaminen kirjaimellisesti puoliksi (toinen vanhempi hoitaa kaiken yhden lapsen kanssa, toinen toisen: vaatteet, harrastukset, kuljetukset, ajanvaraukset, neuvolat, ym ).

    Älä polta itseäsi loppuun!!

  • Mar sanoo:

    Vuorotyö 💕 kotona ollessa oli sama kuvio, mies ei löytäny edes kurahanskoja lapselle kaapista jos en ollu nostanu niitä esille. Nyt mies on lasten kanssa 4-5 iltaa joka toinen viikko ja vie päiväkotiin joka toinen viikko. Kummasti osaa lukea päiväkodin tiedotteet, pakata lapsille oikeat kamat, käydä kaupassa kotiin mennessä ja väsätä ruokaa illalla. Lakkasin vain suunnittelemasta kaikkea valmiiksi. Lisäksi sovittiin et mies hommaa lasten ulkovaatteet, edelleen jouudn miettimään mitä puuttuu mutta mies käy lapsen kanssa ostamassa tarvittavan. Lisäksi on tajunnut et ne ei todellakaa ole ilmaisia ostaa uutena. Keksi itellesi harrastus tai mene töiden jälkeen kahville kaverin kanssa että mies saa selviytyä illasta yksinään, mitä enemmän hän pääsee harjoittelemaan, sitä paremmin osaa myös arjessa osallistua. Voit ohjeistaa valmiiksi että kaapissa on jauheliha, tee joku ruoka tai komenna kauppaan, miten nyt yleensä itse asian hoidat.. Kai itsekin sit jätät toisen lapsista miehelle kun lähdet kotoa? Saa mieskin sitten nauttia lasten seurasta😊 tsemppiä! Tilanne ei muutu kuin keskustelemalla ja olemalla riittävän itsekäs, miehet oppii kyllä kun niille antaa mahdollisuuden. Pitää vaa jättää tekemättä ite jos puhe ei mee perille😊

  • kahden äiti myös sanoo:

    Kyllä se vielä helpottaa, siis arjen suhteen, mutta raha-asioista teidän täytyy puhua! Yhteinen talostili on hyvä juttu. Mutta siihen ei pidä lähteä, että kustannat yksin kaiken lapsiin liittyvän. Jatkossa tulee vielä harrastusmaksuja ym. ja kahden päiväkoti-ikäisen hoitomaksut on yleensä jo yli 500€/kk joten eihän niihin lapsilisät riitä alkuunkaan!

    Meillä lapset 5v ja 8v ja vasta pakon kautta on mieskin alkanut hoitaa juttuja kuten käyttää lapsia rokotuksilla tai mennä johonkin päiväkodin vanhempainiltaan joskus. Suosittelen laittamaan ko. hoidettavia juttuja vaan miehen kalenteriin ja ilmoitat ettet ehdi tms.

    Edelleenkin hoidan toki lasten vaatteiden osto- ja myyntirumban, etsin ja varaan harrastusryhmät jne. mutta mies sentään vie lasta niihin harrastuksiin osan ajasta 😀 Omaa aikaa et tuolla menolla tule saamaan jos et sitä itse ota. Olisi ihanaa olla joskus yksin kotona, mutta jos et saa miestä lähtemään vaikka lasten kanssa hoploppiin ja vaikka anoppilaan yökylään, niin keksi itsellesi joku pakopaikka ja ota huilia välillä.

  • Toinen uupunut sanoo:

    Tilinumeron vaihto Kelaan on käsittääkseni ihan ilmoitusasia. Ja hupsista vaan, lapsilisät menee miehelle ja ilmeisesti teillä sitten saman tien myös maksu- ja hankkimisvelvollisuus kaikkiin lasten juttuihin. Toinen vaihtoehto on yhteinen taloustili ja tärkeimpänä keskustella, perustella ja näyttää miehelle mitä kaikkea tarvitaan ja mitä se maksaa. Ei se metatyön taakkaa pienennä, mutta helpottaa edes ärsytystä kun toinen ymmärtää arvostaa työtä.

    Meillä kaikki kotiin ja perheeseen liittyvät vastuut ja tehtävät on joskus listattu paperille. Molemmat erikseen ensin mitä itse tekee ja mitä näkee toisen tekevän. Sitten keskusteltiin nämä ja täydennettiin yhteiseksi listaksi, josta vielä keskusteltiin mikä on vaativa, usein toistuva vastuu (esim. lasten vieminen ja hakeminen hoitoon, päivittäinen ruuanlaitto) ja mikä enemmän kertaluontoista (auton renkaiden vaihtaminen). Pisteytettiin tehtävät ja katsottiin kuka tekee mitenkin paljon. Yllättävän kivasti meni tasan, mutta tähän on kyllä palattu aika ajoin kun lapset kasvaa, tilanteet muuttuu ja jompaa kumpaa tai molempia uuvuttaa. Ei sekään uupumusta poista, ollaan siellä partaalla molemmat, mutta tunnetaan edes olevamme siellä yhdessä eikä yksin.