Lapsettomuus on valtava suru.

Siihen liittyy monenlaisia tunteita. Usein puhutaan siitä surusta ja häpeästäkin, mitä voi kokea kun ”ei onnistu siinä, minkä pitäisi onnistua luonnostaan”. Mutta omaan biologiaan ja fyysisyyteen liittyvät surut eivät suinkaan ole ainoita, joita lapsettomuudesta kärsivä kokee.

Yksi merkittävä suru on myös se, että sukupolvien ketju katkeaa, eikä omaa henkistä perintöään pääse jakamaan eteenpäin omille lapsilleen. Niitä asioita, joita on kuullut vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Heidän nimiään ei pääse antamaan eteenpäin.

Tämä nainen kertoo, miltä tuntuu, kun jo lapsena on haaveillut omista lapsista, mutta sitä kastemekkoa ei sitten koskaan tarvinnutkaan ommella:

”Jo pienenä tyttönä mietin ja suunnittelin kuinka minulla sitten joskus olisi lapsia.

Nuo haaveet eivät kadonneet. Vanhempana mietin lapsilleni nimiä, ja sitä kuinka he perisivät minun ja miehen vanhempien sekä isovanhempien nimiä.

Kun tapasin tulevan mieheni, niin aika pian tuli selväksi että perheenlisäystä voisi tulla. Tulinkin raskaaksi ja suunnittelimme jo varovaisesti tulevaa elämäämme pienen ihmisen kanssa, mutta raskaus menikin kesken.

Seuraavan kerran tulin raskaaksi lähellä häitämme ja häät vietettiinkin hyvin onnellisena, mutta tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon.

Olin tuolloin kolmekymppinen. Elämä jatkui ja toivoimme että jospa vielä tärppäis.

Miten ihanaa olisikaan tehdä itse kastemekko ja haalari sekä peitto tulevalle pienelle ja uudistaa miehen kehto käyttöön.

Välillä itkettiin isot itkut, kun ystävät ja sukulaiset saivat pienokaisiaan. Surin, vaikka monista näistä pienistä tulikin tärkeä osa elämäämme.

keltaisia kukkia ja valkoinen aita

No vuodet kuluivat, ja nyt olen nelikymppinen, eikä sitä omaa lasta olla saatukaan.

Ehkä näin oli tarkoitus. Vaikka aikoinaan tunsin isoa surua asian suhteen niin toisaalta tämä meidän elämä on hyvää näinkin.

Se mitä kaipaan on se, että olisin jollekin ihmiselle se MAAILMAN tärkein. Kaipaan sitä, että saisin opettaa hänelle asioita ja jättää perinnöksi muutakin kuin tavaraa. Haluaisin kertoa asioista joita isovanhempani ja vanhempani ovat minulle kertoneet.

Se mitä, haluan ihmisten ymmärtävän on, että lapset ovat lahjoja. Eikä ole itsestäänselvyys heitä saada tai edes pitää täällä maan päällä.”

Nimim. Lapseton

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Muistathan: lapset ovat lahja”

  • Elämän kulkua sanoo:

    Niin, ja vanhemmuuteen kuuluu myös luopuminen. Elävästäkin lapsesta joutuu tavallaan luopumaan hänen kasvaessaan. Myös paikkansa maailman tärkeimpänä ihmisenä lapselleen joutuu luovuttamaan viimeistään, kun hän saa omia lapsia. Ts. vanhemman rakkaus lapseen on rajaton, mutta toisin päin sen ei tarvitse olla.

    Lapsettomuuden surun kyllä ymmärtää, mutta sitä ei tietenkään voi myöskään vierittää ja kostaa niille, joiden lapsensaanti on onnistunut. Eihän se lapsettomuus ole myöskään heidän syytään, eikä varsinkaan syntyneiden lapsien syytä. Jos ei esim. siskonsa lapsia voi tavata ja nauttia heistä, koska suru ja kateus on liian suurta, on se sääli.