Muistat varmaan sen hetken. Isäsi, äitisi tai muu huoltajasi päättää kertoa sinulle kukista ja mehiläisistä, ja mieluummin olisit missä tahansa muualla – kuten takelteleva vanhempasikin. Nyt olet itse aikuinen, ja lapsi joko kyselee itse, tai on sen ikäinen, että seksikeskustelua ei enää voi väistää.

Vaivaantumista, punastumista, kakistelua. Eikö tätä keskustelua voisi jättää väliin? Ei, ei voi. Koulu, kaverit ja internet hoitavat toki osansa, mutta vanhemmatkaan eivät voi livistää. Eikä kyseessä ole yksi keskustelu ”sitten kun aika on”, vaan seksistä ja seksuaalisuudesta pitää jutella lapsen kanssa ikätason mukaisesti aina kun hänellä herää kysymyksiä tai tilanne on muuten sille otollinen. Esimerkiksi tv-ohjelmat voivat tarjota luontevan lähtökohdan keskustelulle seksistä, seksuaalisuudesta tai ihmisuhteista.

Seksistä puhuminen aikuistenkin kesken voi olla vaikeaa, mutta lasten kanssa keskustellessa pääsee siinä mielessä helpommalla, että puheen voi pitää yleisellä tasolla. Jos lapsi kysyy turhan henkilökohtaisia, voi kertoa, mistä monet ihmiset pitävät tai mitä he ajattelevat, mutta tietyt asiat ovat yksityisiä.

Miten puhun lapselle seksistä?

– Käytä asioista niiden oikeita nimiä. Naisen tai tytön sukupuolielimet eivät ole etupylly vaan pimppi (tai jokin muu suuhusi sopiva sana).

– Oio väärinkäsitykset ja väärät uskomukset. Lapset voivat kuulla ja luulla kaikenlaista. Korjaa heidän käsityksensä oikealle tolalle. Hae tarvittaessa luotettavista lähteistä lisätietoa: peruskoulun biologia on saattanut unohtua itse kullakin, varsinkin naisen anatomiasta on vasta viime vuosina saatu uutta tietoa, ja asenteetkin ovat muuttuneet.

– Älä jaa omia kokemuksiasi paitsi jos se on välttämätöntä, ja mieti silloinkin, mitä haluat opettaa tarinallasi. Yksikään lapsi ei halua kuulla yhtään mitään siitä, miten vanhemmat harrastavat seksiä.

– Älä tuomitse asioita vain siksi, että et itse tykkää niistä. Sinulla on mahdollisuus tarjota lapselle asiallista tietoa pornon ja kaveriporukoiden kehuskelujen asemesta.

– Opeta lapselle, että hän saa päättää itse omista rajoistaan. Opeta häntä myös puolustamaan niitä tarvittaessa.

– Kerro, että seksi on hauskaa, mutta opeta lapselle vastuullisuutta ja terveydestään huolehtimista.

– Kerro lapselle, että ihmiset suhtautuvat seksiin eri tavoin, ja että mieltymykset voivat vaihdella iän myötä. Vältä kuitenkin stereotypioita, eritoten niitä, jotka koskevat miesten ja naisten seksuaalisia haluja ja käyttäytymistä. Anna lapsesi löytää oma tapansa toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman sukupuoleen liittyviä ennakko-oletuksia.

– Hyväksy oma seksuaalisuutesi sellaisena kuin se on, niin tuet lapsen mahdollisuutta kasvaa seksuaalisesti tasapainoiseksi aikuiseksi. Älä tuomitse, syyllistä tai pelottele lasta.

– Jos keskustelu tuntuu vaikealta, voit myös hankkia lapselle ikään sopivia tietokirjoja luettavaksi. Älä kuitenkaan sysää kaikkea opusten vastuulle, vaan vähintään tee tiettäväksi että lapsi voi puhua sinulle kaikesta ja olet aina valmis vastaamaan hänen kysymyksiinsä.

– Anna lapsen nähdä, että hyväksyt hänet täysin ja rakastat häntä ehdoitta. Tue lasta suhtautumaan itseensä samoin.

– Yritä jaksaa pitää itsestäsi huolta henkisesti ja fyysisesti, esimerkkisi auttaa lastakin suhtautumaan arvostavasti omaan kehoonsa ja mieleensä.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia