Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Ystäväni ja minä olemme tunteneet jo lapsuudesta asti ja aikoinaan olimme hyvin läheisiä. Kasvoimme yhdessä aikuisuuteen ja teinivuosina meillä oli oikeastaan vain toisemme molempien myrskyisän perhe-elämän vuoksi. Hän oli paras ystäväni. Ystävyytemme jatkui aikuisena ja olin erittäin onnellinen ystäväni puolesta, kun hän ilmoitti olevansa raskaana. Lapsi oli hyvin toivottu ja kauan odotettu. Ystäväni raskauden aikana ja lapsen ollessa vielä vauva pidimme edelleen yhteyttä ja näimme toisiamme, mutta ymmärrettävästi hieman vähemmän. Lapsen tullessa taaperoikään yhteydenpitomme oli vain satunnaista ja tällöinkin ainoastaan minun aloitteestani.

Olen itse mieheni kanssa omasta päätöksestämme lapsettomia enkä väitä ymmärtäväni mitä äitini oleminen vaatii. Ystäväni ei ole kuitenkaan enää mitään muuta kuin äiti. Näin hän on sanonut myös itse. Olen yrittänyt keskustella, mutta luovutin kun hän ei selvästikään halua puhua asiasta. En olisi koskaan uskonut meille käyvän näin. Niin läheisiä olimme. Muiden ystävieni kanssa olen tullut jopa läheisemmäksi heidän perustaessaan perheen. Mitä ystävyydellemme oikein tapahtui?

Nimim. Huono ystävä

Miten sinä neuvoisit kirjoittajaa? Tarjoa vertaistukea ja neuvoja kommenteissa tuolla alla!

Kuva Harli Marten.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

7 vastausta artikkeliin “Miten olla hyvä ystävä äidille?”

  • Säätöä, sotkua, hajamielisyyttä. sanoo:

    Integroidu lapsiperheen elämään, kotiin tai harrastuksiin. Tarjoudu tulemaan kotiin tai leikkipuistoon. Olin todella aktiivinen itse ennen lapsia, mutta lapset, arkivelvollisuudet ja erityisesti lasten ja vaativan asiantuntijat yön yhdistäminen vie kaiken energian. Tarkalleen ottaen noin 92 prosenttia energiasta. Siitä 6 prosenttia jaetaan omien ikääntyvien vanhempien, ainoan elossaolevan isovanhemmman ja ultrayksinäisen naapurin mummon kanssa. Mies saa ehkä prosentin. Jäljelle jääneet prosentinosat jaetaan tilanteesta riippuen. Ystävät saavat vähän, itselle ei jää mitään. Itse asiassa miinuksella taidetaan mennä. Kun näen ystävää, koitan oikeasti keskittyä ja kysellä kuulumisia, mutta monesti lyö suorastaan tyhjää, että mitäs tälle kaverille nyt kuuluvat jaan ja mitäs tässä voisi kysellä. Onneksi meillä on ihania ystäviä, jotka aktiivisesti ottavat yhteyttä edes silloin tällöin, luovivat itsensä meidän arkeen, ja antavat vähän siimaa meille ystävyyden alisuorittamisessa. Toivon voivan jotenkin joskus maksaa tämän takaisin.

  • J sanoo:

    Minulle kävi niin että kun tulin raskaaksi päätti hyvä ystäväni että minusta tulee jotenkin liian äiti ja ei enää halunnut nähdä. Tuntui tosi pahalta. Meni vuosia kunnes hän otti itse yhteyttä, tällä kertaa hän oli vauvan kanssa yksin kotona ja kaipasi seuraa. Mutta minua tuollainen suututti, kelpasin taas kun hän oli itse siinä tilanteessa missä minä olisin kaivannut ystävää. En enää vastannut hänen viesteihin, ei sellainen ole ystävyyttä.
    On kurjaa kun ystävyys jää uuden elämäntilanteen varjoon, mutta ei se kaikilla käy niin. Monella on lapsia ja vaikka mitä muuta elämässä mutta ystävät ei unohdu, ne on voimavara jaksaa. Vaikeissa elämän karikoissa selviää yleensä kuka on oikeasti ystävä ja kuka ei.

  • Äitiyteen kadonnu? sanoo:

    Itsellä katosi pikkuhiljaa toinen parhaana ystävänäni pitämä ihminen elämästä kun vauva tuli. Sinä kesänä nähtiin, pyysin lapselle kummiksi, sitten hän vain lopetti yhteydenpidon. Valitti, että kun en ole enää muuta kuin äiti.. no mitäpä helkkaria!!? Muutaman kk ikänen vauva, 24/7 kotona, eikä edes puhelimelle ehdi, niin mistä hemmetistä sitä sitten juttelee ja mitä siinä on. Minä pyysin, että hän pitäis seuraa, kävis mun kans ulkona jne, että olis muutaki puhumista, vaan hän haihtu ko pieru saharaan. Ei tullu kummipojan 1v synttäreille, vastas kutsuun kahdella emojilla ja siinä se. No, itsellä on tässä sen verran tekemistä ja uusi vauvakin jo, että en ala yksipuolisesti tekohengitteleen ystävyyttä, joka ei ilmeisesti kiinnosta enää toista. Ja parasta asiassa? Hällä on ittelläänki lapsia, isompia jo, mutta oli nekin joskus vauvoja! Onneksi ei ole ainoa ystävä 🙂

  • Nimetön sanoo:

    Ruuhkavuodet iskee vasten kasvoja sellaisella voimalla, että itsensä hukkaa matkalle yksi jos toinenkin. Jatkuva väsymys, joka ei millään poistu. Väsymys jopa läheisimpiin ihmisiin. Jos siis haluat olla ideaali ystävä, niin tarjoa lapsenhoitoapua lapsen ollessa pieni, ja älä katoa minnekään vuosien aikana. Tulee vielä aika, kun väsymys katoaa, ja silloin hän huomaa kaipaavansa ystäväänsä, vaikka siihen meneekin helposti yli 10 vuotta 😅

    • Ystävä sai lapsen, sinne meni ystävyys. sanoo:

      Ystävyys on vähän muutakin kun olla ilmainen lastenhoitaja ja käytettävissä kun toinen apua/johonkin tarvitsee…. ystävyys on vastavuoroista. Kaikille ei käy niin että eivät näe muuta kuin itsensä ja vauvansa ja ehkä vain samassa elämäntilanteessa olevia. Valitettavasti toisille käy….

      • Nimetön sanoo:

        Ei tietenkään kuulu olla ilmainen lastenhoitaja, eikä mitään muuta 🙂 Aloittaja kuitenkin kysyi, että miten olla hyvä ystävä äidille. Siihen vastasin.

        Ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita, ja joissain niistä kaipaa enemmän apua, kuin mitä pystyy toiselle antamaan. Jos kuitenkin puhutaan elämän mittaisista ystävyyssuhteista, niin toivottavasti auttaminen ja toisen tukena oleminen on tasaantunut, kun ollaan vanhoja. Ruuhkavuodet on pitkä aika, mutta jos aloittaja on ollut ystävänsä kanssa läheinen koko lapsuuden, ja ystävyys säilyy vanhuuteen asti, niin siinä mittakaavassa 10 vuotta onkin jo aika lyhyt aika. Aina on mahdollista tietysti, että tämä autettava ja tuettava ei sitten koskaan olekaan itse tukena, kun toinen sitä kaipaa. Edes sitten, kun ruuhkavuodet on ohi. Mutta sitten kyseessä onkin vain ikävä ihminen, mutta siihen en pysty ottamaan kantaa tapaamatta koko ihmistä.

        Minulla ei koskaan ole ollut läheisiä ystävyyssuhteita, joka johtunee pääasiassa siitä, että viihdyn parhaiten yksin. Kavereita toki on, mutta en kyllä ole montaa kertaa elämäni aikana pyytänyt yhtään mitään apua kavereilta 😀 Joten en koe olevani velkaakaan heille mitään. En myöskään aikoinaan hukkunut äitiyteen, mutta ruuhkavuodet silti kyllä yllätti pahemman kerran. Saan tietysti syyttää siitä ihan itseäni, kun olen aina yrittänyt tehdä kaiken heti just nyt yhtäaikaa. Työt, lapsi, talonrakennus, opiskelu… Näitä riittää. Pointtina siis on, että tiedän hyvin, mitä ruuhkavuosien uupumus on. Silloin ei ihan oikeasti välttämättä jaksa yhtään mitään ylimääräistä. Mutta elämää sekin on, ja joskus se tasaantuu 🙂

      • Vastavuoroon sanoo:

        Ei tietenkään ole ystävän työ olla vain lapsenvahti. Mutta joskus voisi pienen hetken ollakin.
        Olen esim erittäin kiitollinen ystävästäni, kun haluaa matkustaa ja käydä kaupassa minun ja lasteni kanssa (yksin se olisi hankalampaa) ja saamme siinä juteltua ja kahviteltua.
        Toisaalta minä sitten kuuntelen hänen työmurheet, parisuhteen murheet, osallistun kaiken maailman kotikutsuille joissa saa isomman alen kun enemmän vieraita jne..