Tiedät varmasti Marie Kondon konmaritus-metodin? Siinä hankkiudutaan eroon roinasta yksinkertaisella kysymyksellä: tuottaako tämä esine minulle iloa?

Mitä jos sitä suhtautuisi ihmissuhteisiinkin samalla tavalla?

”Sinä et tuota minulle iloa, sinä saat lähteä!”

Kuulostaa aika karulta nopeasti ajateltuna. Mutta tarkemmin mietittynä ehkä kavereiden konmarittaminen onkin hyvä idea.

Se, että miettii tuottaako ystävyyssuhde iloa, voi toki mennä siihen pisteeseen, että rupeaa ikäväksi ihmiseksi joka haluaa vain hyötyä muista. Yleensä kuitenkin ajattelemme, että ystävyyden kuuluu kestää vaikeitakin aikoja, ja että ystävyyssuhteessa kaiken ei tarvitse mennä koko ajan tasan. Oikea ystävyys ei siis voisi olla sellaista, joka koko ajan tuottaa vain iloa.

Mutta ehkä voisimme ajatella, että tuottaako ihmissuhde iloa ylipäätään? Vai onko se aina jotenkin hankalaa? Vaivalloista? Riitaisaa?


Kuva Kalisa Veer, ylin kuva Charis Gegelman.

Samalla tavalla kuin meillä on kotona rojua vanhasta tottumuksesta, roikutamme osaa ystävyyssuhteista mukana vain tottumuksesta. Kumpikaan ei saa suhteesta mitään, tai ainakaan mitään positiivista, mutta emme osaa myöskään päästää irti. Eikö sellaisen ”ystävyys”suhteen voisi ihan hyvin konmarittaa?

Suurimmalla osalla meistä on melko vähän vapaa-aikaa. Samalla tavalla kuin meillä on melko vähän säilytystilaakin. Silloin on ihan hyvä miettiä, miten ne rajalliset resurssit käyttää. Kun ystävien kanssa olemiseen kuitenkin menee aikaa, niin olisi suotavaa, että pohjimmainen tunne yhdessäolosta olisi positiivinen. Muutenhan kyseessä on pelkkä ajanhukka ja itsensä rasittaminen turhan päiten.

Onko järkevää viettää aikaa sellaisen ”ystävän” kanssa, joka imee sinusta kaiken energian? Tai sellaisen, joka arvostelee kaikkea, mitä teet? Tai sellaisen, jonka seurassa joudut olemaan aina varpaillasi siksi, että hän kuitenkin suuttuu jostain – etkä ole vuosien aikana oppinut ymmärtämään, että mistä hän milloinkin suuttuu?

Mitä tuollaisesta suhteesta saa, paitsi pahaa mieltä? Onko raskas ystävyyssuhde oikeasti säilyttämisen arvoinen?

Se, että toinen kaipaa joskus tukeasi tai on raskas vaikean tilanteensa takia on aivan eri juttu kuin se, että toinen arvostelee, valittaa, oikuttelee ja kiukuttelee. Hankala ja ikävä ”ystävä” on yhtä hyödyllinen kuin komeroa täyttävä rikkinäinen esine. Kumpikin niistä vie rajallisia resurssejasi, harmittaa ja häiritsee. Tällöin kummankin kohdalla voi olla paras ratkaisu kysyä: saanko minä tästä mitään iloa?

Oletko sinä päättänyt ystävyyssuhteita? Millaisista syistä? Tai onko ystävä katkaissut välit sinuun? Kerro kommenteissa!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Saako kaverit konmarittaa?”

  • Uupunut sanoo:

    Minä olen tällä hetkellä raskas ystävä. Olen ollut jo pari vuotta, kun en ole päässyt jaloilleni läheisen itsemurhan jälkeen. Ettei tuossa yksistään olisi tarpeeksi, kaikki ystävät tuntuvat kaikonneet. Kukaan ei kysy mitä kuuluu tai tule käymään. Ehkä minut on konmaritettu tai sitten eivät muuten vain osaa suhtautua suruun ja on helpompi pysyä poissa. Kuinka vain, surullista joka tapauksessa, ettei kelpaa ystäväksi, kun ei jaksa olla hauska ja iloinen.

    • Murutee sanoo:

      Minä veikkaan jälkimmäistä, ihmiset ei valitettavasti usein oikein osaa suhtautua surevaan ihmiseen, jolloin on helpompi pysyä etäällä. Ajatellaan, että surevan seurassa pitää jotenkin varoa, olla korrekti ja osata lohduttaa oikeilla sanoilla, mikä ei pidä paikkaansa. Sureva ymmärtää, ettet ehkä aina osaa sanoa oikeita asioita, tärkeintä olisi että kuuntelet ja olet läsnä. Sureva myös tykkää ensijärkytyksen jälkeen edelleenkin heittää läppää ja tehdä samoja asioita kuin ennenkin, siinä määrin kuin jaksaa. Oma kokemukseni surusta oli, että ensialkuun ihan kaikki puolitututkin ottivat yhteyttä ja osaa, mutta sen jälkeen kukaan ei oikein enää tiennyt mitä sanoa. Onneksi oli pari hyvää ystävää, jotka tulivat käymään suorastaan puoliväkisin ja ystävyys pysyi yllä. Ei tehty heidän kanssaan mitään ihmeellistä, vaan samoja juttuja kuin ennenkin: otettiin aurinkoa pihalla ja käytiin rannalla ja festareilla ja puhuttiin elämästä.

  • Kamaja sanoo:

    Olen konmarittanut muutaman ystäväni pois elämästäni. Yhteydenpito oli hyvin yksipuolista ja lupauksia ei pidetty. Mieluummin pari sydänystävää kuin liuta kavereita. Ja tässä iässä jyvät on jo erottuneet akanoista.
    Ystävänsä onneksi voi valita.

  • Lilla sanoo:

    Ihmisillä on kaikenlaisia haasteita elämänsä aikana, ja niillä hetkillä harva lopulta osaa toista tukea. Toinen eristäytyy, toinen etääntyy. Konmaritus tapahtuu väärällä hetkellä useammin kuin ihmiset jaloissa ajatuksissaan tajuavat tai tunnustavat. On helppo sanoa, että konmaritetaan ystävä, kun hänestä on vain vaivaa, eikä hänestä tule hyvää mieltä. Kuka lopulta tietää, mistä toisen käytös lopulta johtuu? Pinnallisesti on helppo tulkita että hän on vain ikävä ihminen. Lopulta, ikäviä ihmisiä on hyvin vähän. Suurin osa on vain onnettomia. Iloinen pintakiilto on toki mukavaa, mutta todellisuus on paljon enemmän. Elämän isoissa kysymyksissä tuska voi jatkua jopa vuosikausia, ennen kuin ihminen pääsee niistä jotenkin eteenpäin. Onhan se raskasta, mutta positiivista on se, jos ihminen edes puhuu ja purkaa sitä oloaan. Silloin on valoa tunnelin päässä vielä olemassa.

  • Hellu sanoo:

    Olen pikkuhiljaa konmarittanut erästä ystävä/kaverisuhdetta. Luottamus tähän kaveriin on mennyt, koska olen kuullut eräältä toiselta ystävältäni, kuinka tämä kaveri on kertonut minusta hänelle aika ilkeitä asioita perustuen aika paljon kateuteen. Hän on myös vääristellyt asioita ja laittanut liikkeelle kaikenlaista juttua minusta. Tämän kuultuani päätin, että nyt saa kaveri jäädä ja olen tehnyt hajurakoa häneen viime vuodesta lähtien. Kun luottamus häneen on kerran mennyt, niin eipä meillä enää ole oikeastaan muuta juteltavaa kuin ”onhan säitä pidellyt”. Tälläistä ihmistä en enää ystävänäni pidä, eikä hänestä ole enää oikein kaveriksikaan.

  • Kristalli sanoo:

    Olen konmarittanut aikuisena vuosien aikana useita ihmissuhteita. Syinä on ollut suhteiden yksipuolisuus, taloudellinen hyväksikäyttö, mustasukkaisuus ja omistushalu, psyykeongelmat ja päihdeongelmat. Ihmisille kehittyy erilaisia ongelmia matkan varrella. Ystävän tukena täytyy tietysti olla, mutta silloin kun raja ylittyy että ystävä ei kunnioita ystävyyttä omalta puoleltaan ja haittaava käytös on jatkuvaa, on parempi jatkaa matkaa ilman ystävää. On myös tietty ihmistyyppi joka jatkuvasti pyytää neuvojasi ja apuasi, tekee kuitenkin aina juuri päinvastoin kuin itselleen hyväksi on ja on hetken päässä jälleen itkemässä ovesi takana lisätukea. Ilmeisesti aikomuskaan ei ole päästä ongelmista, halutaan vain niitä jakaa. Ratkaisukeskeiselle ihmiselle sellaisen kuunteleminen on raskasta, kun kuitenkin näkee että ongelmat olisi helposti hoidettavissa.
    Meillä kaikilla on vain yksi elämä ja sekin hyvin lyhyt. Joten turhat taakat pois vaan aikavarkailemasta. Mukavaa kesää kaikille huonoille äideille🌹