Tutkijat ovat tehneet sellaisen mullistavan havainnon, että jos nainen nukkuu huonosti, tämän seksihalut vähenevät.

Mietitäänpäs sitä hetkinen. Siis naisen seksihalut vähenevät, jos hän ei saa nukkua kunnolla? OHHOH mikä jymy-yllätys! Olisiko kukaan ikinä voinut kuvitellakaan tällaista tulosta!

Eiköhän aika moni aikuinen ja/tai perheellinen nainen olisi voinut kertoa tämän tutkijoille ihan suoraan. Kenties sitä nuorena jaksoi, ja vastarakastuneena vanhempanakin. Mutta sitten kun lapset herättävät pitkin yötä tai stressin takia herää paniikissa kolmen aikaan joka yö, ensisijaisesti sinne sänkyyn kömpii nukkumaan.

Juu, seksin harrastaminen olisi monella tavalla hyödyllistä ja toivon mukaan oikein kivaakin, mutta monesti se uni on pakko priorisoida. Hyvä uutinen sen sijaan on se, että jos unen pystyy priorisoimaan ja sitä unta oikeasti saa, se voi vaikuttaa positiivisesti seksihaluihin.

Univajeen ja naisten seksuaalisen halukkuuden yhteyttä ei ole tutkittu kovin paljoa. Varmaan siksi, että pitkään on ajateltu, että naiset haluaisivat seksiä muutenkin vähemmän kuin miehet. Sehän on puutaheinää, seksuaalinen halukkuus riippuu yksilöstä ja siitä tilanteesta, jossa hän elää. Voimiensa äärirajoilla sinnittelevä keskittää huomionsa ihan johonkin muuhun kuin seksin harrastamiseen.

Amerikkalaistutkimuksessa vuonna 2015 todettiin, että jos naiset saivat nukkua tunnin pidempään yössä, todennäköisyys sille, että seuraavana päivänä peitto heilui, oli 14% korkeampi. Toisessa amerikkalaistutkimuksessa taas todettiin, että huonosti nukkuvilla naisilla oli todennäköisemmin myös huono seksielämä.

Toisaalta useimmilla perheellisillä löytyy aikaa ja mahdollisuus seksille vasta iltamyöhään. Silloin, kun pitäisi nukkua. Ja silloin, kun kannattaisi nukkua, jotta ne seksihalut säilyisivät!

Usein kuvio on vieläpä sellainen, että nainen rojahtaa kuolemanväsyneenä sänkyyn ja mies siellä odottaa innokkaana josko jotain toimintaa olisi luvassa. Torjuminen on ikävää, mutta unta pitää saada. Onhan se niinkin, että univaje on naiselle pahempi asia kuin miehelle.

Miten ihmeessä tämän ongelman voi ratkaista?

Akupunktio-asiantuntija Gerad Kite sanoo, että kiinalaisen lääketieteen mukaan optimaalisin seksiaika on kello 19-21. (Hän myös vinkkaa, että jos lapsia toivoo, pitää ottaa lasi viiniä seiskalta, paneksia kahdeksaan ja sitten syödä hiukan välipalaa ja painua nukkumaan yhteentoista mennessä. Ei muuta kuin testaamaan!) Kenties tämä on toimiva kellonaika kehon rytmien kannalta, mutta entäs jos perheessä on jo lapsia? Silloin 19-21 on aika, jolloin ei tosiaan ehdi seksiä miettiä!

Ranskalaiset taas ovat sitä mieltä, että paras seksiaika on ‘cinq a sept’ eli kello 17-19. Sehän voisi toimia! Lastenohjelmat pyörivät sopivasti, tai mikäli lapset ovat jo vanhempia, saattavat he olla tähän aikaan harrastuksissa. Mikäli näin on, sitten tarvitaan vain priorisointia.

Mallia voi ottaa kuusikymppiseltä parilta. He päättivät palauttaa arjen jalkoihin jääneen läheisyyden takaisin suhteeseensa, ja alkoivat toimia niin, että ensin töistä päässyt meni kotiin, siisti makuuhuoneen mukavaksi toisen tulla kotiin, kaatoi viinilasilliset odottamaan ja hyppäsi alastomana sänkyyn. Kun toinen tuli kotiin, heillä oli aikaa jutella ja olla lähekkäin, ja tilanne johti usein seksiin vaikka se ei pakollista ollutkaan. Kenties tätä kannattaisi kokeilla?

Suomalaiskansallinen ratkaisuhan toki on Yleisradion tuella tapahtuva viikonloppuaamujen parisuhdetuokio, kun lapset tapittavat lastenohjelmia. Lisää todennäköisyyttä tämän tilanteen toteutumiseen menemällä tänään aikaisemmin nukkumaan!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 vastausta artikkeliin “Mitä tehdä kun nukkuminen kiinnostaa enemmän kuin seksi?”

  • Totaalisen Kyllästynyt sanoo:

    Niin, kun saamme lapset talosta ulos pidemmäksi aikaa vaikkapa harrastusleireille, me tosiaankin teemme sitä mitä ei tehdä kun riiviöt ovat kotona – nukumme ja paljon. Nainen pedin puolella ja mies soffalla.

  • Perustarve: seksi sanoo:

    Hahaa, moelenkiintoista luettavaa! Meillä se otollisin aika on klo 9 jälkeen aamulla, kun viimeinenkin lapsi on lähtenyt koulutielle… Ollaan yrittäjiä, joten voidaan itse vaikuttaa työaikoihimme. Seksi on priorisoitu tähän aikaan nyt, käytännön syistä, mutta onhan se mahtavaa kun on mahdollisuus esileikkiin ja kovaääniseen seksiin ja saa hihhuloida nakuna ihan rauhassa! 😊