Tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä. Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia.

Olet varmasti huolissasi siitä, että niin pienet kuin isommatkin tytöt Suomessa ja maailmalla kohtaavat syrjintää ja väkivaltaa. Hyvä asia on se, että voit vaikuttaa siihen. Itse, helposti ja ilmaiseksi.

Kansainvälisesti voit auttaa tyttöjä erilaisten keräysten avulla, mutta kaikkein helpointa on aloittaa vaikuttaminen juuri siitä, missä nyt olet. Itsestäsi.

Toimi näin, niin tuet tyttöjä:

– Kannusta tyttöjä ja naisia ja kehu heitä. Tyttöä saa sanoa kauniiksi ja ihanaksi, mutta muista kehua myös siitä, että hän on rohkea, taitava, sitkeä, hyvä ystävä, päämäärätietoinen, älykäs, hyvä pelaaja, vahva, energinen, kätevä ja niin edelleen.

– Iloitse tytön saavutuksista. Hän on saavuttanut sen omaa ansiotaan, ei siksi että hän on tyttö.

– Tue tyttöä tämän tavoitteissa, olivat ne sinun mielestäsi tytöille sopivia tai eivät. Auta häntä löytämään keinoja, koulutusta ja tukea siihen, että hän saavuttaa mitä haluaa.

– Puhu kauniisti tytöistä ja naisista, olitpa itse mitä sukupuolta tahansa.

– Puhu kauniisti itsestäsi, jos olet nainen tai tyttö. Älä näytä mallia siitä, että naisen pitäisi solvata omaa ulkonäköään tai vähätellä osaamistaan.

– Älä arvostele naisten ulkonäköä. Älä miestenkään.


Kuva Keisha Montfleury, ylin kuva Gabby Orcutt.

– Mieti, millaisia sanoja käytät. Onko ”tyttömäisyys” sanavarastossasi negatiivinen termi?

– Mieti millaisia asenteita välität. Puhutko ”naisista ratissa”? Väitätkö, että ”kaikki miehet ovat sikoja”? Opetatko lapsillesi, että ”isot pojat eivät itke”?

– Sallitko pojalle enemmän joustoa kuin tytölle? Se ei ole kummankaan etu. Lapsen villeys, lempeys tai vaikka älykkyys ei riipu sukupuolesta. Sukupuolesta riippumatta lapsen pitää saada olla lapsi ja omanlaisensa persoona.

– Anna tytön keskittyä siihen, mistä hän pitää, oli kyseessä sitten ”tyttömäinen” asia tai ”poikamainen” asia.

– Tiedosta se, että todennäköisesti kohtelet tyttöä eri tavalla kuin poikaa: me olemme oppineet siihen ja siitä on hankala päästä eroon. Tarjoa tytölle muitakin vaihtoehtoja kuin ”tyttöjen jutut” ja anna hänen itse päättää, onko hän kiinnostunut vai ei. Sama koskee tietysti poikia, heitäkään ei pidä rajoittaa sukupuolen perusteella.


Kuva Kelly Sikkema.

– Kuuntele lapsesi kertomaa koulusta ja päiväkodista. Saavatko lapset siellä olla lapsia, vai pitääkö heidän olla tietynlaisia tyttöjä tai tietynlaisia poikia? Jos hoidossa tai koulussa rajoitetaan lapsen olemista sukupuolen mukaan, kannattaa sinne olla yhteydessä. On yhteiskunnan etu, että kaikki saavat kehittyä parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään, eikä heitä pakoteta rooleihin, jotka eivät heille sovi.

– Kyseenalaista totuttuja tapoja. Lähtevätkö tytöt mukaan poikien tekemisiin, koska ne sopivat kaikille, mutta pojat eivät tyttöjen, koska ne ovat ”tyttöjen juttuja”? Esimerkiksi leffailta: katsooko koko perhe seikkailuelokuvaa, mutta romanttista komediaa voivat katsoa vain äiti ja tytöt? Miksi seikkailu olisi yhteinen juttu, mutta rakkaus ei?

– Puhu avoimesti naisten ja tyttöjen asioista. Sinun ei tarvitse selostaa kuukautiskiertoasi ympäriinsä, mutta kuukautiset, raskaus, synnytys, vaihdevuodet ja muut vastaavat asiat eivät ole häpeällisiä, noloja tai hyssyteltäviä juttuja. Jos kuukautiset tai jokin muu asia hävettää sinua, opettele vähitellen eroon häpeästä ja näytä mallia muille tytöille ja naisille. Et varmaankaan halua opettaa tyttöjä häpeämään oman kroppansa toimintaa?

– Puutu seksistiseen puheeseen ja ahdisteluun, koski se sitten mitä sukupuolta tahansa.

– Älä jää huonoon ihmissuhteeseen äläkä anna muiden ihmisten kohdella sinua huonosti, mikäli voit tilanteeseen vaikuttaa. Opeta rajat lapsellesi sekä keskustelemalla että omalla esimerkilläsi.


Kuva Jeffrey Lin.

– Älä vähättele lapsesi kokemusta siitä, miten häntä on kohdeltu, vaan tue ja tarvittaessa puutu asiaan.

– Etsi ja kerro lapsellesi inspiroivia esimerkkejä ja tarinoita naisten tekemisistä. Historiankirjoitus ja uutisetkin keskittyvät pääasiassa miehiin, mikä voi vääristää lapsen kuvaa siitä, mitä tytöt ja naiset ovat tehneet ja voivat tehdä.

– Ota yhteyttä päättäjiin ja vaikuttajiin, ja vaadi heiltä toimenpiteitä.

– Puhu tyttöjen oikeuksista ja kerro, että toimit niiden parantamiseksi. Näin lapsesi saavat sen mallin, että on tärkeää puolustaa tyttöjen oikeuksia.

– Opeta lapsillesi, että ei ole olemassa ”miesten töitä” ja ”naisten töitä”, ei kotona eikä yhteiskunnassa, vaan jokainen saa tehdä sitä minkä parhaiten taitaa ja mistä pitää. Ja että perheessä työt täytyy jakaa niin, että kaikilla on asiasta mahdollisimman hyvä mieli.

– Mikäli haluat auttaa rahallisesti, googlaa eri kohteita. Vaihtoehtoja tukea tyttöjä eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta on paljon.

– Ole rohkeasti sellainen nainen (tai mies) kuin olet. Sukupuolesi ei tarvitse määritellä sitä, millaista työtä teet ja mitä harrastat tai sitä, miten suhtaudut vaikkapa seksiin tai siivoamiseen.

Tänään, tyttöjen päivänä meille tuli toivomus kysyä teiltä, hyvät lukijat tätä:

”Tyttäreni masentui ja sairastui anoreksiaan n.5 vuotta sitten. Nyt 20 vuotiaana on hän yksinäinen ilman yhtäkään ystävää. Äitinä on vaikeaa hyväksyä tätä tilannetta. Masennus ja anoreksia on melkein voitettu mutta tilalle tuli yksinäisyys.
Tulevaisuus mietityttää.
Onko kokemusta vastaavasta tilanteesta kellään?” Voit vastata nimimerkin takaa kommentissa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Mitä sinä voit tehdä tyttöjen aseman parantamiseksi?”

  • sisko85 sanoo:

    Mulla on pikkusisko jota kiusattiin rajusti koko ala-asteen ajan. En tiedä mitä se oli, keskityin omaan selviämiseen. Sisko ei halua avautua asioistaan. ei osannut kertoa niistä silloinkaan. yritti äidille ja äiti oli sanonut että pojat kiusaa kun ne tykkää tms. Halusi varmaan ajatella että maton alle lakaisu olisi helpompaa kaikille.. Meillä oli myös simputtava opettaja josta äiti lupasi tehä ilmoituksen ja kun sisko siirtyi ylä-asteelle ei kuulemma enää tarvinnut. ylä-asteella kiusaaminen jatkui.. Pahimmat kiusaajat eivät onneksi siirtyneet samaan kouluun.. nyt aikuisena oon kuullut kaikennäköistä vallanhalua kiusaajilta edelleen.. (esim. baarissa tultu juttelemaan ja haukkumaan sisareni joka istuu vieressäni. esitetty ettei muka huomaa koko ihmistä siinä) sisarellani on sosiaalisten tilanteiden pelko ym. sairauksia. äiti kuoli kun sisko oli murrosiässä joten mulla on vastuu. On aika voimaton olo kun ei voi auttaa enempää. sisko asuu yksin muualla, en voi soittaa kun toinen ei uskalla vastata puhelimeen.. viestittelemme kun hänellä on helppo olo. Hän ei nykyään juuri liiku missään ainakaan ilman lääkkeitä. välillä katon noita siskon lapsuuden kuvia joissa siskoni vielä hymyili, ennen kouluikää.