Sinullakin on ehkä sellainen kaveri. Tai vielä pahempaa, työkaveri tai jopa sukulainen.

Siis sellainen, joka kertoo piinallisen yksityiskohtaisesti seksielämästään.

Vielä pahempi tilanne on silloin, jos tunnet myös tämän kaverin kumppanin. Istu siinä sitten naama peruslukemilla kahvittelemassa tämän pariskunnan kanssa, kun tiedät kaiken heidän eriskummallisista fetisseistään. Kenties jopa möläytät jotain illanvietossa, ja tällöin kumppanille paljastuu, että olet kuullut ihan kaiken.

No, riippuu toki sekä yksilöstä että kaveripiiristä, mitä aiheita pidetään sopivina keskustelunaiheina ja mitä ei. Toisille seksielämästä keskusteleminen on täysin ok ja tavallista, ja toiset haluavat vaieta siitä kokonaan.

Mitään yksiselitteistä vastausta ei siis ole. Mutta ota seuraavat asiat huomioon:

– Älä kerro sellaisia asioita, jotka paljastavat yksityistä tietoa kumppanistasi – jollei sinulla ole hänen lupaansa. Joitain ihmisiä ei haittaa, että puolison kaverit tietävät heistä kaiken. Mutta monia haittaa, ja paljon.

– Suhteesta tilittäminen voi tulla tarpeeseen, mutta älä mustamaalaa kumppaniasi ystävillesi.

– Mieti myös, että haluaako kukaan kuulla kertomaasi. Edelleen, joskus on tarpeen vatvoa suhteen ongelmia, ja joskus on ok puhua vaikka siitä seksistä. Mutta oli aihe mikä tahansa, ystäväsi eivät jaksa kuunnella lopuntonta jankkaamista samasta asiasta.

Mistä asioista sitten voi puhua? Kuten todettua, se riippuu sinusta, kumppanistasi ja ystäväpiiristäsi.

puistonpenkki

Mutta käytä harkintaa seuraavien asioiden kohdalla:

– Seksi. Yleisellä tasolla seksistä voi puhua aina, jos se tuntuu ystäväpiirissänne luontevalta. Mutta jaa yksityiskohtia vain silloin, kun tiedät varmasti että se on kumppanillesi ja kuulijoillesi ok. Muista, että vaikka sinulla ei olisi mitään estoja, muut eivät välttämättä halua tietää seksielämästäsi kovin tarkasti.

– Taloudellinen tilanne. On toki täysin ok kertoa ystäville, että nyt on vähän haastava taloudellinen tilanne, tai että uuden työn myötä pärjäätte aiempaa mukavammin. Mutta älä jaa kovin tarkkoja tietoja toisen palkkatuloista, omaisuudesta tai sen puutteesta tai vaikka työttömyydestä, jollei sinulla ole kumppanisi lupaa siihen.

– Traumat. Monilla meistä on taustallaan traumoja, ja myös niistä pitää voida puhua. Mutta vaikeat kokemukset elämässä ovat hyvin henkilökohtaisia, joten älä kerro ystävällesi puolisosi traumoistakaan kovin yksityiskohtaisella tasolla. Kulisseja ei tarvitse pitää yllä, mutta esimerkiksi ”haasteita nuoruusvuosina”, ”vanhempi kuoli äskettäin” tai ”avioero oli vaikea” on ihan riittävä taso. Älä mässäile toisen suruilla. Jos koet tarvetta puhua niistä siksi, että ne koskettavat sinuakin, puhu ammattiauttajalle ennemmin kuin ystävillesi.

– Terveys. Vaikka avoimuus on hyvä asia, puhu ensin kumppanisi kanssa siitä, miten hän suhtautuu terveystiedoistaan kertomiseen. Esimerkiksi masennusta ei ole mitään syytä hävetä, eikä lapsettomuushoidoista tarvitse vaieta. Mutta älä möläyttele näitä asioita kumppanistasi ilman, että olette keskustelleet siitä, mistä on ok puhua muille ja mistä ei.

– Parisuhteen ongelmat. Kukaan ei edellytä, että parisuhteesi ongelmista pitäisi vaieta. Mutta harkitse, kenelle niistä puhut ja miten. Parisuhdekriisiä tai uskottomuuteen liittyviä asioita ei ehkä kannata jakaa ryhmächatissa koko porukalle.

Entä jos olet epäterveessä suhteessa?

Jos suhteessa on fyysistä tai henkistä väkivaltaa, päihdeongelmia tai muuta vastaavaa, oma käsityksesi siitä, mikä on ok ja normaalia, on todennäköisesti hämärtynyt. Kumppanisi on saattanut kieltää sinua puhumasta asioistanne ystävillenne.

Ystäväsi eivät ehkä huomaa tilannettasi, tai jos huomaavat, niin he eivät välttämättä osaa auttaa. Jos koet tarvetta käydä läpi parisuhteessasi tapahtuvia asioita ja pohtia sitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, on parasta kääntyä ammattiauttajan puoleen. Ystäville tilanne voi olla yhtä hämärä kuin sinullekin, mutta ammattiauttaja näkee tilanteen neutraalimmin.

Tärkeintä on, että puhut asiasta, etkä välitä kielloista ja uhkauksista. Usko omiin tunteisiisi ja kokemuksiisi, vaikka toinen väittäisi, että olet hullu.

Jos ystäväsi on epäterveessä suhteessa:

Puhu hänelle huolestasi, mutta muista, että et välttämättä tiedä totuutta tilanteesta. Älä siis lankea syyttelyyn tai juorua asiasta eteenpäin. Sen sijaan kannusta ystävääsi keskustelemaan ammattilaisen kanssa, ja tarvittaessa auta häntä pääsemään vastaanotolle.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia