En suosittele tätä uusperhe-elämää kenellekään…
”Mitä on olla uusioperheessä? Jos rehellisiä ollaan, niin en suosittele sitä kenellekään.
Se on todella vaikeakuvioinen toimintamalli, jossa on liikaa exiä ja exien nykyisiä. Liikaa erilaisia kasvatusmalleja ja erilaisia näkemyksiä. Toimiva uusperhe-elämä vaatisi todellakin sulassa sovussa olevaa entistä pariskuntaa, jotka pystyvät järkevinä aikuisina puhumaan lastensa asioista sekä myös ottamaan huomioon erilaiset tavat kasvattaa lasta ja hyväksyä ne. Miten se voikaan onnistua eronneelta pariskunnalta? Hehän ovat yleensä eronneet, koska eivät ole tulleet toimeen…
Mitenköhän se toimeentulo alkaa sujumaan eron jälkeen, jolloin kuvioissa saattaa olla jo niitä nykyisiä ja joillakin ehkä katkeruutta nykyisiä kohtaan? Kuulostaa mahdottomuudelta ja sitä se todella onkin. Aikuisten puhumattomuus tekee hallaa lapsille, jotka kulkevat kahden kodin välillä. He ovat sekaisin ja hämillään. ”Missä mä nyt vietän tän joulun, kun noi taas riitelee siitä?” ”Miks täällä saa tehdä eri tavoin?”
Kun lapset pääsevät teini-ikään, niin hehän oppivat käyttämään tätä tilannetta hyväkseen. Iskä ei anna tehdä tätä, mutta äidin luona se onnistuukin. Vielä kun muuntelee totuutta, niin saa ehkä hieman enemmän toisen luona, koska vanhemmat haluavat korvata menetettyä aikaansa hyvittelemällä tavaralla. Vaikka uudella iPhonella, jota se toinen vanhempi ei antanut, koska teini hukkasi puhelimensa ja joutui tekemään töitä uuden puhelimen eteen… Mutta kappas, kun sääliin vetoaa, niin toinen sen jo ostaa alta aikayksikön.
Kuva David Clode, ylin kuva Zhen Hu.
Sitten on vielä ne uudet lapset uusperheessä. Parhaimmassa tapauksessa kolme perhettä, joissa on eri tilanteet ja säännöt ja tavat toimia. Uudet sisarpuolet. Uudet puolisot. Uudet mummipuolet.
En lyttää nyt kaikkia uusperheitä, on varmasti monia, jossa hommat toimii. Mutta ehdoin tahdoin en enää lähtisi moiseen.
Toisaalta siinä saa myös uusia ihania lapsia ja lapsethan ne sopeutuvat melkein kaikkeen. Mutta vanhempina koittakaa olla aikuisia, älkääkö pistäkö niitä lapsia sopeutumaan ihan mihin vain. Ei ole heidän vikansa, että te aikuiset ette tulleet toimeen. Annetaan lapsille se lapsuus, jonka he ansaitsevat!
Koitetaan me aikuiset ottaa lapsista mallia ja sopeutua. Myös me äiti- ja isäpuolet. Ei ole helpoin rooli, mutta varmasti usein hyvinkin palkitsevaa. Ellei ihan joka päivä, mutta ainakin joka toinen.”
Nimim. Paha äitipuoli
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Niin ja sitten kun taas erotaan, lapset menettävät sisarpuolet, puolivanhemmat mummot ja muut. Ja taas kohta saavat uudet sisarpuolet, vanhemmat ja mummot.
On todellakin monenlaisia uusperheitä, mutta jos itse tietäisin tämän kaiken paskan mitä siitä seurasi uuden puolison exän taholta niin miettisin moneen kertaan lähtisinkö itseäni ja puolisoani ja lapsia tähän noidankehään viemään.
Ei auta vaikka itse käyttäydyt, kohtelet lapsia hyvin kun se toinen puoli on päättänyt vihata ja syyttää uutta puolisoa kaikesta mahdollisesta. Selvyydeksi tähän, että todella olivat eronneet ennen uusia kuvioita joten perhettä en rikkonut, enkä ole lasten kasvatusta mullistanut, komennan kun on tarpeen, otan syliin, teen ruokaa, ostan tavaroita, tehdään asioita yhdessä ja erikseen, maalaisjärjellä mennään.
Mutta se toinen vanhempi ei siedä… minua tuskin on olemassa, ne lapset joiden arkeen osallistun ja jotka ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, en voi osallistua heidän juhliinsa, oli sitten synttärit, kevätjuhlat tms sydäntä särkee kierrellä syitä miksen tälläkään kertaa pääse mukaan ja todellista syytä en tietenkään pienille lapsille voi sanoa, en voi laittaa lapsia toista vanhempaa vastaan, se ei olisi lapsille oikein. Mutta minuun se sattuu kun joudun sanomaan, etten pääse taaskaan vaikka haluaisin. Tunnen itseni kakkosluokan ihmiseksi, kelpaan kyllä ruokaa laittamaan mutten todistamaan näitä pieniä suuria hetkiä.
Oma puoliso on näissä tilanteissa voimaton koska ex kostaa lasten kautta jos asiat ei suju hänen halunsa mukaan. Ja uskokaa pois katkerat eksät ovat taitavia keksimään pieniä ikäviä asioita joilla kostaa joilla saa toisen itkemään kerta toisensa jälkeen…
Mutta joo, itse tutkiskelin tähän ryhtyessäni itseäni ja tulin tulokseen, että pystyn kyllä olemaan aikuinen ja riittävän joustava uusperhekuvioihin ja asioista nykyisen kanssa keskusteltiin ja todettiin, että arvot ja ajatukset ovat hyvin samantyylisiä,että kyllä tää toimii. Mutta ei sitten osattu ottaa huomioon sitä kolmatta osapuolta…
Täytyy toki kertoa,että nyt lähes viiden vuoden jälkeen mut on jotenkin hyväksytty osaksi lasten elämää, kunhan en vain näy liikaa…
Aikuisia on kaksi ja lapsi ei ole niitä yhdessäolon tai eron valintoja tehnyt vaan ne aikuiset. Ja silloin elämän tuomien muutosten myötä on aikuisten käyttäydyttävä kuin aikuisten. Ideaali tilannehan se on että molemmat siihen pystyy katkeroitumatta tai aina miettien seurauksia. Tällaisessa erotilanteessa asiat on pakko miettiä monelta kannalta, ei vain omalta. Harvinaisempaa varmasti on sovussa elää eron jälkeen, mutta jos siihen kykenee on osoittanut molemmat tehneensä tiimityötä parhaimmillaan. Monien sattumusten summaa on, että uudet puolisot asiat ymmärtää ja pystyy viettämään syntymäpäivät ja ehkä myös joulut yhdessä. Pienistäkin asioista täytyy olla tyytyväinen. Minä ainakin olen.
Kyllä niitä toimiviakin uusperheitä on paljon olemassa. Se vaan vaatii kummaltakin vanhemmalta ja uusilta kumppaneilta sopeutumista ja sovittelukykyä. Kaikki on mahdollista jos eronnut pari kykenee tekemää hyvää ja rakentavaa yhteistyötä keskenään, kuten esim itse ten exäni kanssa. Ei se lasten ”kasvatus” siihen lopu jos erotaan. Se on kaikesta huolimatta ns elämänmittainen tehtävä molemmille osapuolille.
Me päätimme ex-miehen kanssa erotessamme, että lapset ja heidän hyvinvointinsa on meidän keskiössä aina ja niinpä vanhemmuutta on hoidettu lapset edellä jokahetki eronkin jälkeen.
Voin sanoa, että tänäpäivänä olemme paremmat vanhemmat lapsillemme, kun silloin aikanaan olimme onnettomassa avioliitossa. Joskus on pakko päästää irti jos asioita ei pysty vaan korjaamaan yrityksistä huolimatta.
Onnettomat vanhemmat ovat surkea kasvualusta lapsille. Jos on itse vuodesta toiseen onneton niin miten sitten olisi mutään annettavaa lapsille. Kyllä aikuisen täytyy voida itse ensin hyvin, että on annettavaa muille ihmisille ympärillään (kumppani ja laoset).
Tiedän et kaikki ei vastaavaan kykene omaa kypsymäättömyyttään, mutta kyllä se on ”tahdon” juttu miten sitä vanhemmuutta hoitaa yhdessä eron jälkeen. Senkin voi tehdä hyvin ja hyvällä yhteistyöllä. Ei tarvitse olla katkera. Sekin on valinta. Valinta siitä antautuuko elämälle uudestaan vai jääkö roikkumaan menneisyyteen.
Ei ole omaa valintaa, kun ex valehtelee ja käyttää lapsia välineenä kostaa. Vaikka tämä ex on se joka lähti ja toi uuden puolison Aasiasta viikon päästä erosta. On todella uuvuttavaa yrittää tehdä kaikki lasten parhaaksi, kun toiselta puolelta tulee pelkkää näyttelemistä ja lasten manipulointia.
Ympäristö kuittaa huolet ”yrittäisitte nyt vain lasten parasta ajatellen” sitä ja tätä. Viranomaisilta ainoa keino olisi lastensuojeluilmoitusten tekeminen. Ja kun asioidenympärikääntäjä on vastapuolena, niin sittenhän niitä ilmoituksia alkaisi tulla sieltäkin. Keksittyjä, mutta aikaa ja resursseja menisi selvittämiseen.
Väsyttävää. Surullista. En suosittele kenellekään. Sen suosittelen, että kun lapsia alkaa tehdä, niin vaaleanpunaisten lasien läpi ei saisi kumppania nähdä. Miten henkilö kohtelee lähipiiriään tavatessa, se tulee jossain välissä kohdistumaan myös sinuun.
Lapsettomana henkilönä en enää koskaan lähtisi seurustelemaan eronneen miehen kanssa. Liian vaikea lähtökohta. Eroon on aina jokin syy, ja syytä yleensä kummassakin puolisossa ja jos mies tavatessa haukkuu vain ex vaimoaan niin hälytyskellojen tulisi soida. Ex puoliso voi katkeroitua ja kiusata vuosia. Komppaan yllä että tarkkaile miten toinen puhuu entisestä puolisosta, lapsistaan ja kohtelee muita ihmisiä. Jos tarinoissa toistuu ”minä”, puheesta puuttuu toisten ihmisten kunnioitus, arvostus ja hyvät käytöstavat niin juokse jo kovaa. Sama käytös kohdistuu melkoisen varmasti myös parin vuoden päästä sinuun.
Juuri niin.