”Mitä eroa on väsyä omaan lapseen ja bonuslapseen?”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Luin väsyneen bonusäidin kirjoituksen ja pystyin samaistumaan. Kommenttikenttää selatessani arvasin jo ennalta, että väsynyt kirjoittaja lynkataan. ”Miksi otit miehen, jolla on lapsia?”, ”Kyllä koko paketti kuuluu ottaa”, ”Lähde pois, jos et jaksa”, ”Älä kosta lapselle”… Arvaan, että näiden kommenttien laukojilla ei ole omakohtaista kokemusta uusperheestä. Väitän, että yksikään näistä kommentoijista ei asu kokoaikaisesti toisen naisen synnyttämien lasten kanssa. Väitän vielä, että on täysin eri asia asua kokoaikaisesti muiden, kuin omien lasten kanssa, kuin nähdä heitä joka toinen viikko, saatika joka toinen viikonloppu. On helppo ”rakastaa” lapsia, joita näkee harvoin.
Omassa perheessäni on kummallakin omia lapsia ja on yhteisiä. Hoidan parhaillani lapsia kotona, kun mieheni käy töissä. Mieheni on kyllä ”päävastuussa” lapsestaan, mutta en oikein edes tiedä mitä tämä sanahelinä tarkoittaa. Minä täällä arjessa huolehdin joka ikisestä lapsestamme. Minä sen arjen täällä pyöritän. Laitan ruuat, pesen pyykit, autan läksyissä, opetan, lohdutan, yritän hankkia apua vaikeuksissa, jne. Väitän, että olen yhteisten vuosien aikana ollut bonuslapselle äitinä enemmän, kuin oma äitinsä ikinä.
Itselläni on sama tilanne, kuin aiemmalla kirjoittajalla. Bonuksen äiti ei ole kykenevä huolehtimaan lapsestaan eikä lapsi enää edes halua mennä äitinsä luokse, joten äidin rooli lankeaa minulle, halusin tai en. En minä tätä valinnut, mutta minusta se lapsi vain hakee sitä naisenmallia ja turvaa. Olin sitoutunut huolehtimaan kyllä lapsesta meidän viikoillamme, mutta en minäkään kokopäiväiseksi bonusäidiksi halunnut. Tykkään kyllä bonuslapsestani, mutta usein väsyn häneen. Kaipaan niitä hetkiä, kun hän on poissa, ja saan oikeasti hengittää täysin vapaasti ja olla vain niiden kanssa, jotka ovat omaa lihaa ja vertani. Niiden kanssa, jotka rakastavat minua ja minä heitä. Tämän ymmärtää vain toinen bonusäiti. Ymmärtämättömät puolestaan pitävät kommenteista päätellen yllä äiti- ja äitipuolimyyttiä.
Käsi ylös äidit: kuka ei koskaan väsy omaan lapseen? Kysymys: mitä eroa on väsyä omaan lapseen ja bonuslapseen? Ilmeisesti sillä on suurikin ero, koska toinen on sallittua ja toinen ei.”
Nimim. Saako bonusäiti väsyä?
Kuva Kuva Hugues de Buyer Mimeure.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 58 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ihan täysin loogista väsyä bonus lapseen jos sitä katsoo 24/7. Lapsella on isä ja äiti taakan pitäisi mennä tasan. Miksi näin ei ole? Jos vanhemmista jompaa kumpaa ei kiinnosta kantaa puolta vastuustaan niin se ei ole bonus äidin tai bonus isän ongelma. Tämä kykenemätön vanhempi järjestää lapselleen jostain sitten hoitoa jos siihen ei itsellä ole kiinnostusta. Vastuu pitää kantaa eikä sysätä sitä toiselle. Tsemppiä ja jaksamista kaikille bonus äideille ja isille. Ei ole väärin jos ei aina jaksa ja ärsyttää
Hirmuisen tuttua on näissä lapsiinväsymisteksteissä. Minä olen vain joka toinen viikko lasten kanssa (sekä oman että bonusten, yhteisiä ei ole eikä tule). Olen tasaveroisesti väsynyt kaikkiin lapsiin, joilla ei tunnu olevan velvollisuuksia, mutta oikeuksia sitäkin enemmän. Välillä tuntuu että vaikka taivun kaikille mutkille ja solmuille niin mikään riitä. Murrosikäisiä pitää yrittää ymmärtää, tukea ja kannustaa, mutta kun itse on niin tyystin liiskana, ettei kykene. Ei sille mahda mitään muuta kuin nenää päivä vain ja hetki kerrallansa eteenpäin. Ja puhua solmuja auki vähintäänkin puolison kanssa.
Nyt on pakko samaistua. Oma ensimmäinen lapseni on vielä kohdussa tulossa. Mieheni lapsi muutti meille pääsääntöisesti asumaan kun koulut alkoivat elokuussa, äiti on sekaisin pääståän ja ei myönnä. Kiusaa lapsen isää ja rikosilmoituksia satelee tyhjästä. Muuton jälkeen huomaan, että tunteeni ovat viilenneet bonuslastani kohtaan, olen väsynyt. Alan olemaan vihainen tälle pienelle lapselle, kun en saa itselle aikaa valmistautua ensimmäiseen lapseeni. Poika on ”vaikea” sillä äiti viikonloppuna äiti sekoittaa pojan päätä ja kasvatustapa eri, eli äidillä ei ole kasvatusta eikä rajoja. Tiedän, että en saa pientä lasta kohtaan tuntea tätä ja mielessäni syyllistää häntä että minulla ei ole aikaa oman lapseni tutustumiseen. Mieheni aika menee tapellessa lapsen äidin kanssa, oikeus sekä sosiaalitoimien kanssa. Se pyörii kokoajan päässämme. Ensimmäinen ultra aamukin meni siihen kun lapsi haettiin äidiltään tappeluiden kanssa ja meinasimme myöhästyä. Lapseen tutustumispäivä joka pitäisi olla ilon ja onnen päivä, muuttui siihen että ultran jälkeen palasimme takaisin tähän bonus lapsen äidin kiusantekoon. En jaksa ja olen vihainen. Nämä asiat ymmärtävät vain kun on oma, on saamassa omaa ja on haastavia hetkiä bonuslapsen kanssa, bonuslapsen, joka on aina asumassa samassa taloudessa.
Kaikki kaksi elämäni vakavaa parisuhdetta ovat olleet uusioperhesuhteita. Ensimmäisessä avioliitossa exällä oli tytär ja meillä kaksi yhteistä lasta. Nykyisessä liitossa molemmilla kaksi omaa ja yksi yhteinen lapsi. Bonusäitinä tai bonusvanhempana oleminen ei todellakaan ole helppoa. Ei minulla ole ollut bonuslapsiin sellaista elämää suurempaa äidinrakkauden tunnetta, mitä tunnen omia lapsiani kohtaan. Aina kaikki lapsia on kohdeltu tasa-arvoisesti, mutta ei rakkautta voi pakottaa. Itse olen ottanut tavoitteeksi sen, että huolehdin omalta osaltani lapsista ja olen heille turvallinen aikuinen ja näytän välittämistä nimen omaan tekemisen kautta, koska en voi sanoa rakastavani, jos en rakasta.
Ensimmäinen bonus jäi eron jälkeen luokseni asumaan, mutta en edelleenkään voi sanoa rakastava häntä kuin omaani. Ja väsyin häneen useasti vaikka olin luvannut huolehtia hänestä ja noista ajoista päällimmäisenä mieleen tulee ahdistus ja väsymys bonusäitinä olemiseen.
Nykyisellään uusioperheemme toimii paremmin kun molemmilla on omat asunnot ja aikaa olla omien lasten kanssa. Toki tehdään asioita yhdessä, mutta löytyy tilaa hengittää. Jos ero joskus tulee nykyisestä suhteesta, niin uusioperhekuvioihin en enää lähtisi. En ottaisi miestä, koska en oletakaan, että hän välittäisi lapsista niin kuin toivoisin hänen välittävän. Enkä alkaisi suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on lapsia, koska tiedän, että en pysty rakastamaan bonuslapsia kuin omiani. Tsemppiä kaikille bonusäideille! Myös armollisuus itseä kohtaan ja omia tunteita kohtaan on sallittua.
Täällä tosiaan kommentoivat äänekkäimmin ne, joilla ei ole itsellään kokemusta asiasta. On niin helppoa tietää miten pitäisi tehdä, tosi tilanteessa se osoittautuukin vaan hurjan vaikeaksi.
Olen itse ollut bonuslapsi, jota äitipuoli vihasi, haukkui taukoamatta ja jopa heitteli tavaroilla. Ihan vain koska olen olemassa, oli niin mustasukkainen isästäni. Asuin tuon ihmisen kanssa 10 vuotta, ja päätin, että ikinä en kohtele ketään lasta noin. Enkä tietenkään olekaan kohdellut.
Itse valitsin miehen ja paketin, johon kuuluvat hänen lapsensa. Hän valitsi minut, naisen ja koko paketin, johon kuuluvat minun lapseni.
Kumpikin meistä yrittää jaksaa toisen lapsia, mutta onhan se raskasta puolin ja toisin. Kummankin lapsissa on omat huonot puolensa niinkuin meissä kaikissa ihmisissä. Ja kotikasvatus on todellakin erilainen… tämä näkyi kunnolla vasta sitten, kun muutimme yhteen, vaikka olimme tunteneet jo pitkään. On vaan niin eri asia kestää hetki, kuin asua vieraan lapsen kanssa.
Kuka olisi arvannut, että hänen lapsiltaan ei KOSKAAN kielletä mitään, he eivät tee mitään muuta kuin pelaavat, he kiroilevat taukoamatta, toinen lapsista on kova kiusaamaan ja tekee sen todella ovelasti. Hän piikittelee kirkkain silmin hymyssä suin minulle, muka vitsinä, on todella ilkeä ja nauraa jos toisiin sattuu. Hän haluaa rääkätä kissaamme ja silminnähden nauttii siitä. Mieheni ei huomaa näitä piirteitä, hänen lapsensahan ovat täydellisiä, nokkelia ja hurmaavia.
Minun lapseni taas ovat kovaäänisiä ja vilkkaita, joka häiritsee miestäni kovasti. Nuorin on kovapäinen ja hänelle joutuu kovasti pitämään rajoja, teinit ovat teinejä, heitä saa patistella. Kaikkea tätä on varmasti väsyttävää kuunnella.
Meillä karisi kyllä kaikki ruusunpunaiset uusperheunelmat kun muutimme yhteen, mutta halu saada tämä toimimaan on kova.
Toisen lapsia on vaan kestettävä, mutta kyllä se pitää voida sanoa ääneen, muuten paha olo sisällä kasvaa ja alkaa näkyä lapsellekin.
Vaikka sanonkin ääneen ystävilleni, että mieheni lapset ovat todella raskaita, ja toisesta on todella vaikeaa edes pitää, ei se tee minusta hirviöäitipuolta. Teen parhaani ja pyrin aina kohtelemaan lapsiamme tasavertaisesti. Ei lapsi rakasta minua eikä odota minun rakastavan häntä. Sitä varten on omat vanhemmat. Tärkeintä on, että tulemme toimeen ja olen turvallinen aikuinen, joka auttaa ja tukea tarvittaessa. Teen sen rakkaudesta mieheeni, ovathan hänen lapsensa hänelle tärkeimmät maailmassa.
Lopettakaa äitipuolien haukkuminen, kyllä tässä parhaamme yritetään!
Aikuiset voivat itse valita kenen kanssa ovat yhdessä ja kenen kanssa lapsia hankkivat. Lapset eivät tähän voi vaikuttaa, he luottavat aikuisiin. Jos päättää olla bonusäiti bonuslapselle tulee lasta kohdella kuin omaansa ja olla aikuinen eikä valittaa siitä, että haluan olla vain omieni kanssa. ITSE olet miehesi valinnut. Kaltoin kohdeltuna bonuslapsena minua inhottaa ihmiset jotka lapsellisesti syrjivät SAMASSA taloudessa asuvia lapsia VAIN koska eivät ole samaa lihaa ja verta. Oletko katsonut itseäsi peiliin ja ollut ylpeä äiti? Ei kannata tuolla asenteella olla.
Kommentti tuo hyvin esiin sen miten epätasa-arvoinen kohtelu jota aloittaja kirjoituksessaan kuvaa tekevänsä miehensä lapselle vaikuttaa vielä aikuisiinkin.
Eikö aloittajaa ja muita kommentoijia jotka puolustelevat oikeutta bonuslasten epätasa-arvoiseen kohteluun hävetä yhtään?
Menee kait tällä palstalla puurot ja vellit sekaisin. Ensin liputetaan kulissiliittojen puolesta, mutta hetken päästä pitää rakastaa puolison lapsia. Ootteko ihan sekaisin??
Meitä on monenlaisia on niitä jotka pitää bonuslapsia kuin omanaan ja se olisi aivan ihanaa. Mutta vaikka ei itsellä ole kokemusta bonusäitiydestä niin ymmärrän ja varmaan itse kokisin niin että totta kai huolehtisin bonuslapsista yhtä lailla kuin omistanikin, mutta en usko että samanlaista sidettä bonuslapsiin tulisi minunkohdalla. Mutta se ei käi päinsä yhtään minkä olen kokenut exäni toimesta eli että toisten lapsista ei huolehdita, mutta silti halusi yhteisen lapsen. Asiasta riideltiin usein kun sanoin että sunkin pitää huolehtia lapsesta. Aina hän sanoi että auttaa, mutta mikään ei koskaan muuttunut. Eli hän olisi joko käyttäytynyt eriarvoisesti omia ja toisenlapsia kohtaan tai olisi ollut yhtä laiska oman lapsensakin kohdalla jos yhteisiä olisi tullut.
Uusperheen lapsena eri vanhempien lapsien epätasa-arvoinen kohtelu on jättänyt tunnetasolla isot arvet vielä aikuisenakin ja katkerista tunteista on vaikea päästä eroon, vaikka ne tunnistaa ja tiedostaa. Äitipuoleni oli päällisin puolin mukava jne mutta teki kuitenkin selväksi tunnetasolla, että isän aikaisemmat lapset eivät kuulu perheeseen. Itse en ainakaan koskaan haluaisi tällaisia kokemuksia omille lapsilleni.
Tuntuu niin pahalta kun tätä bonusäitiä arvostellaan kiivaasti. Minun bonuslapseni jo aikuisia, tasapuolisesti kohtelin omia ja miehen lapsia. Samanlaiset huoneet kaikille, ihan samaa meillä. Rakkautta ei ehkä, syvää huolta ja kiintymystä yhäkin. Ja kaikki ovat kohteliaita nyt aikuisina. Ja tervetulleita. Koitimme aikoinaan touhuta lasten omien sukulaisten, tekemisten parissa myös. Isä..lapsiaikaa myös erikseen. Omillani niin vaikeat murrosiät että hyvä kun hengissä selvisivät..silti yhteinen tanssikurssi jonain vuonna, jotain toisena..saa lapsiin väsyä, saa olla ihania yhteisiä hetkiä kaksin puolison kanssa, sitten taas jaksaa.
Hyvä kommentti. Aloittajan miehen lapsi on juuri tällä tiellä bonusäidin välinpitämättömyyden ja epätasa-arvoa luovan toiminnan johdosta. Toivoa sopii että aloittajan mies lukisi tuon kirjoituksen ja tekisi omat johtopäätöksensä. Aloittaja on sopimaton bonusäidiksi.
On se elämä kamalaa. Jaxuhali.
Oispa hirveetä olla se bonus lapsi, joka rakastaa bonus äitiä/isää ja sitten kuulla, ettei se bonus äiti/isä koe voivansa ikinä rakastaa sinua, koska et ole ”biologisesti” sen oma. Ymmärrän, että lapsiin väsyy, olipa ne biologisesti omia tai bonus omia. Se ei ole tän viestin ongelma. Ongelma on se, että bonus aikuinen jo lähtökohdista suhtautuu lapseen siten ettei voisi ikinä rakastaa tätä.
Ei bonus lasta tarvitse rakastaa. Miksi pitäisi? Riittää kun on reilu eikä Kohtele väheksyvästi tai muuten kaltoin. Kyllä se rakkautta saa omilta vanhemmiltaan ihan varmasti jos näin ei ole niin sitten on kyllä päässä vikaa isällä tai äidillä.